maanantai 9. marraskuuta 2015

Hyviä ja huonoja uutisia!

Hyvä uutinen on se, että tiistaina 10.11 eli huomenna on pitkään odotettu Overnight Retinol Serumin lanseerauspäivä. Hoitola on kiinni koko päivän, koska olemme kumpikin Helsingissä. Odotan tuotetta aivan innolla, koska ensi kokemukseni voiteesta oli todella hyvä.

Vähän huonompi uutinen on, että Overnight Retinol Serum on jäänyt Englannin tulliin rutiinitarkistukseen. Dermalogican tuotteet tulee Suomen maahantuojalle PR-Cosmeticille Lontoon keskusvarastosta. Nyt Suomeen tulossa oleva tavaraerä missä Overnight Retinol Serumitkin oli jäi pistokokeeseen tulliin. Englannin tulli on ilmeisesti ylityöllistetty, koska tavarat joutuvat odottamaan tarkistusvuoroa useamman vuorokauden. Tullista on luvattu, että tavara pääsee lähtemään loppuviikosta Suomeen ja se jaellaan heti eteenpäin. Me emme siis saa uutta voidetta myyntiin vielä tällä viikolla. Se harmittaa todella paljon, mutta asialle ei mitään voi. Ilmoitan heti, kun voiteet ovat meillä.

Overnight Retinol Serum on odottamisen arvoinen, koska se on aivan ainutlaatuinen tuote.Voide kuuluu cosmeceuticaltuotteisiin, jotka lääkkeen ja kosmetiikan yhdistelmä. Retinol on A-vitamiinihapon johdannainen, joka uudistaa ihoa voimakkaasti. Overnight Retinol Serumin koostumus on sellainen, että siinä on A-vitamiinihapon hyödyt, mutta ei sen haittoja. Voide ei aiheuta liian voimakasta uudistumista eli näkyvää hilseilyä oikein tasapainotetun koostumuksen ansiosta. Siitä kerron lisää loppuviikosta. Dermalogica on ollut aina tuotekehittelyn etujoukoissa ja ensimmäinen cosmeceuticaltuote tuli myyntiin jo viitisentoistavuotta sitten. Esimerkiksi Power Rich, Age Reversal Eye Complex ja Overnight Repair Serum ovat cosmeceuticaltuotteita.

Samaan aikaan Overnight Retinol Serumin kanssa lanseerataan myös Clear Start nuortenlinjaan Skin Soothing Hydrating Lotion ( noin 39€)Se on lähes maitomainen kosteusvoide, joka sopii kaikille ihotyypeille. Voide on hyvin kosteuttava, mutta imeytyy hyvin ja sopii myös meikin alle. Skin Soothing Hydrating Lotion olisi myös hyvä joululahjaidea nuorisolle. 

14 kommenttia:

  1. Olen tehnyt päätöksen, että poistan nämä häirikkökommentit. Kysyi neuvoa someviestinnän asiantuntijalta ja hänen mielestään ne ilman muuta pitää poistaa. Bloggerin tiedoista näkee, että viestit tulee samasta osoitteesta lähes kaikki. Onkin ollut ihan ihme, että blogini on viisivuotta säilynyt näiltä nettihäiriköiltä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:05

    Hei, voitko jossain kirjoituksessa paneutua enemmän näihin cosmoceuticaltuotteisiin? Mistä termi tulee ja kuinka Se näkyy esim. Overnight repair seerumissa? Kiitos jo etukäteen vastauksesta! P.s en ole nettihäirikkö vaan haen tietoa lopputyöhöni! Linda

    VastaaPoista
  3. Kiitos kysymyksestäsi. Ajattelinkin tehdä niin ihan tässä lähiaikoina. Muistaakseni olen siitä kirjoittanutkin muutamaan kertaan, mutta näitä juttuja on noin 1500 niin se ei ihan heti löydy :)
    Jos tarvitset lopputyössäni apua enemmänkin, niin voit laittaa meille sähköpostia. Mielelläni kirjoitan tänne blogiin, koska se on kaikkien luettavissa, mutta kaikki lopputöihin liittyvät jutut ei ehkä lukijoita kiinnosta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi20:32

    Hei, Kuinka paljon teidän verkkokaupasta saa näytteitä kaupan päälle jos tilaa esim. 200-300€ edestä tuotteita. Olen tilannut Dermalogicat aikaisemmin Englantilaiselta verkkokauppiaalta kun hinnat sen verran matalammat, mutta haluaisin tukea Suomalaista työtä ja ostaa siten tuotteet vaikka teitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ajateltu. Nyt jos koska kannattaa Suomessa miettiä miten rahansa käyttää, että se tukisi suomalaista talouselämää.
      Tähän kysymykseen voisi paremmin vastata meidän verkkokauppaa jatkuvasti käyttävät asiakkaat. Minähän en pysty vertaamaan siihen miten joku muu kauppa näytteitään jakaa, koska en niitä ole käyttänyt. Me olemme pyrkineet siihen, että tärkein kilpailuvalttimme on verkkokaupassa runsas näytevalikoima. Se ei ole mikään määrätty prosentti tilauksen summasta, mutta mukana on aina parikin matkakokoa ja näytteitä noin kymmenestä sillä hetkellä tarpeellisesta tuotteesta.
      Verkkokaupan tilaukseen voi laittaa myös toivomuksia näytteistä, mutta se on muistettava ettei kaikista tuotteista ole näytteitä. Näytteitä on saatavilla Suomessa ihan samoin, kun muuallakin maailmassa eli jossain muussa maassa ei ole suurempi valikoima, kuin meillä.

      Inkeri

      Poista
  5. Anonyymi20:48

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi22:08

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi22:10

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi22:25

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi22:51

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi00:50

    Hei Inkeri. Tiedät itsekin ettei ammattitaitosi ole kovin hyvä. Ilman uusia koulutuksia ja aikansa seuraamista on osaamisesi auttamattomasti vanhentunutta. Työnantajana olet tosi ikävä. Marihan ei saa ääntään koskaan kuuluviin, vai miten paljon jutuista on hänen kirjoittamiaan?
    Tarinasi luottamustehtävistä suomen huipulla taitaa olla vaan tarinaa. Ei ole tullut mieleesi, että kaiken pystyy nykyään tarkistamaan helposti.
    Äkkiä tämä muuallakin somessa leviää ettet tunnista edes hajusteita, tai eteeristen öljyjen vaikutuksia. Melkeinpä kaikki kasviöljyt ovat fototoksisia. Muut myy jo botoxia, mutta sinä revitolia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi13:37

      "Tarinasi luottamustehtävistä suomen huipulla taitaa olla vaan tarinaa. Ei ole tullut mieleesi, että kaiken pystyy nykyään tarkistamaan helposti."

      Mitä jos itse noudattaisit tarkistamisneuvoasi. Luepas alla olevan linkin takaa aukeavasta pdf:stä Yrittäjänaisten hallituksen kokoonpano vuodelta 2009, sivulta 12.

      http://www.yrittajanaiset.fi/doc/Toimintakertomus_2009.pdf

      "Muut myy jo botoxia, sinä revitolia".

      Onneksi Inkeri on niin ajastaan jäljessä (tämä on sarkasmia), että ei tee meistä kuminaamoja Botoxilla. Eivät kyseiset pistokset ole ihonhoitoa vaan piirteiden jähmettämistä. Ja mitä tuo "revitol" mihinkään Inkerin tekemisiin liittyy?

      Leena

      Poista
  11. Mari Aulu13:14

    Hei!
    Täytyypä kai minunkin ottaa kantaa tähän keskusteluun ja blogikirjoitteluun yleensä. Me emme ole Inkerin kanssa missään vaiheessa sopineet kirjoittamisen prosenttiosuuksista tähän blogiin. Lähinnä kai se kirjoittaa, jolle kirjoittaminen on helpompaa ja luontevampaa eli tässä tapauksessa Inkeri.
    Muita kirjallisia juttuja kyllä teen työn ohessa liittyen kirjanpitoon ja tilitoimistoasioihin, mikä johtunee vanhasta opiskelutaustasta. Ennen kosmetologiksi valmistumista kulutin parisen vuotta tradenomi-opintojen parissa. En kylläkään koskaan ko. koulusta valmistunut, koska en kokenut alaa omakseni (tämä tieto ei ole salaista, sen voi tarkistaa).

    Täytyy kyllä tunnustaa, että suurin syy vähäiseen kirjoitteluun on pohjaton laiskuus (lue: mukavuudenhalu). Kotona illalla on aina jotain muuta tekemistä kahden alakouluikäisen lapsen kanssa, ja kun noin klo 23.35 kaikkien kotihommien jälkeen yhtäkkiä muistaa blogin, niin luovuus ei oikein ole enää kukkeimmillaan. Valitettavasti.
    Toivoisin kuitenkin, ettet arvostelisi työnantajaani. Saan kyllä ääneni kuuluviin. Se ei välttämättä näy tässä blogissa, mutta muuten meillä on täällä hyvä yhteishenki ja viihdyn ihan erinomaisesti työssäni.

    VastaaPoista