torstai 5. marraskuuta 2015

Ihonhoitoneuvoja vakavien sairauksien aikana

Näinä työvuosina olen jo ehtinyt kokemaan monen vakioasiakkaan vakavan sairastumisen. Suurin osa on niistä tervehtynyt ja on edelleen asiakkaana. Kuitenkin ihan liian moni on jättänyt tämän maailman aivan kesken elämän. Heitä muistelen suurella lämmöllä.

Sairaalaan joutuminen on lähes aina yllätys, tai ainakin sairaalassa olon pituus yllättää. Ellei näitä asioita ole kokenut voi ajatella, että puhun ihan höpöjä mitä merkitystä ihonhoidolla on, kun ehkä tehdään kuolemaa. Sillä on paljonkin merkitystä, koska itsensä hoitaminen on elämän merkki ja kertoo uskosta tulevaan. Yleensä ensimmäisten sairaalapäivien jälkeen, jos on tajuissaan alkaa huulet rohtua vereslihalle, silmät ja nenän limakalvot kuivuu ja iho kutisee ja kirvelee. Varsinkin huulten rohtuminen lisää kurjaa oloa ja sairaalassa ei siihen ole muuta apua, kun perusvoide. Silloin, kun sairaalaan joutuu äkkiä eikä ole mitään omia tavaroita mukana onkin aika pulassa hiusten-ja ihonhoitotuotteiden puuttumisen vuoksi. Jos jää ihan siihen varaan mitä oma mies osaa kylppäristä tuoda, niin harva mies osaa ne oikeat tuubit ottaa.

Jos voitte varautua sairaalassa oloon ottakaa mukaan huulirasva, puhdistusmaito, hoitosuihke ja kosteusvoide. Climate Control (15€) huulirasva sopii rohtuneille poskipäillekin. Ellei iholle muuta jaksa laittaa niin hoitosuihketta voi suihkuttaa päivän mittaan moneen kertaan. Jos pääsee sängystä ylös ja jaksaa pestä kasvot puhdistusmaidolla ja laittaa kosteusvoidetta olo tuntuu paljon paremmalta, vaikka se joskus viekin voimien äärirajoille. Helpoin puhdistusaine on Ultra Calming Cleanser (500 ml 74€, 250 ml 51€) ja kosteusvoiteeksi aamuin illoin käy Intensive Moisture Balance (100 ml 85€, 50 ml 59€). Usein käy niin, että asiakas soittaa sairaalasta ja pyytää minua valitsemaan tuotteita ja mies, tai lapset hakee ne. Se käy vallan mainiosti, koska tiedän mitä vakioasiakkaani tarvitsee. Voin laittaa mukaan pankkisiirron, tai laskun sähköpostiin ellei hakija maksa tuotteita. Pyrin palvelemaan kaikilla mahdollisilla tavoin, että sairaanakin voi hoitotuotteita käyttää.

Sitten, kun alkaa olla siinä kunnossa, että pystyy tulemaan kasvohoitoon voidaan aloittaa ihan lyhyistä hoidoista. Ellei jaksa olla kauaa paikoillaan voidaan tehdä, vaikka kolmenvartin hoito. Usein on aloitettu lyhyistä hoidoista, joita voi tehdä 1-2 viikon välein. Lyhyt käynti "ihmisten ilmoilla" virkistää myös henkisesti todella paljon. Meille pääsee invataxilla ulko-oven eteen ja hissillä ylös ja hoitolan tilat on suunniteltu pyörätuolilla liikkuvaa varten. Ellei liikkuminen ole ongelma, vaan voimattomuus, niin odotushuoneessa voi istua keräämässä voimia ennen ja jälkeen hoidon. Me myös Marin kanssa autamme kaikilla mahdollisilla tavoin. Joitakin hiukan huolestuttaa, että onko heistä liikaa vaivaa, mutta niin ei pidä ajatella. Me hoidamme asiakkaamme myös silloin, kun elämä koittelee. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi21:39

    Kiitos ymmärtäväisestä suhtautumisestasi ja ymmärryksestä. Olen omakohtaisesti kokenut työsi merkityksen, kun itse on voimiensa äärirajoilla. Pitkän sairausloman aikana oli helpottavaa käydä lyhyissä hoidoissa parin viikon välein. Tuli tunne, että on muutakin elämää kuin pelkkä koti ja sairaala. Henkisesti merkitsi paljon jutella ihan jostain muusta, kuin sairastamisesta. Koko perhe voi paremmin, kun he näkivät, että äidillä oli muutakin elämää kun kivuissa makaaminen. Masennuskin häipyi hetkeksi, kun kuuli ja ajatteli ihan muita asioita.

    Suuri merkitys oli silläkin etten ihan ränsistynyt ulkoisesti, vaikka hiuksia ei ollutkaan. Hyvin hoidettu iho nosti itsetuntoa. Välillä kasvot kuivui kutiseviksi korpuiksi niin hyvät voiteet ja hoidot helpotti olotila. Ja tuo Climate Control huulirasva pitää olla aina mukana sairaalassa. Muuten huulet ovat verilihalla.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi21:54

    Arvostan kovasti ammattitaitoasi ja sosiaalistalahjakkuutta, kun osaat aina asettaa sanasi hyvin ja ymmärryksellä. Olen monta kertaa purkanut huoleni kasvohoidon lomassa ja lähden ulos uutena naisena.

    Siksi ihmettelenkin näitä jankkaamisia eteerisistä öljyistä. Miten joku anonyymilukija, joka ei selvästikään tiedä asiasta mitään alkaa väen väkisin pätemään tiedoillaan. Eikö ihmisellä ole mitään itsekritiikkiä. Ärsyyntyisin ihan, jos törmäisin omassa työssäni siihen, että joku ns.maallikko kuvittelee tietävänsä paremmin kuin asiaan koulutettu pitkän työuran tehnyt ammattilainen.

    VastaaPoista