torstai 12. marraskuuta 2015

Kosmetiikan myynnissä on menossa pudotuspeli

Tämä kirjoitus ei ehkä kuluttajia kovasti kiinnosta, mutta yrittäjyyden kannalta asia pitäisi tuoda enemmän julkisuuteen. Olen muutamia kertoja maininnutkin, että apteekkiala rynnii kauneushoitoloiden ja kosmetiikkamyynnin ykkösiksi. Nyt MOT TV-ohjelma oli loppukesästä tehnyt asiasta jutun ja katsoin sen nyt YLE Arenasta jälkikäteen, koska siitä on keskusteltu niin paljon yrittäjien keskuudessa.

Silloin, kun vuonna 1980 avasin oman kauneushoitolani, niin Suomessa oli laaja ja hyvinvoiva kemikalioverkosto. Heidän elinmahdollisuudet ajettiin alas 1990-luvulla hyvinkin lyhyessä ajassa. Vielä 80-luvulla Suomessa oli Kemikaalikauppiaidenliitto jossa oli lähes 200 jäsentä. Sitten alkoi tulla tavarataloketjuja, joissa oli isot kosmetiikkaosastot ja pienet yksityiset kemikaliot loppuivat kannattamattomina. En usko, että Suomessa on tällä hetkellä montaakaan kemikaliokauppaa. Onneksi  Hämeenlinnassa on sinnikkäästi toiminut Rantatorin kemikalio.

Nyt kilpailuun on tullut mukaan apteekkiala. Tuossa MOT-ohjelmassa oli hiukan kateuden makua apteekkarien suuria tuloja kohtaan ja siitä sävystä en pidä. Asian voi kertoa ihan olemassa olevilla faktoilla. Suomen laki on monopolisoinut lääkekaupan apteekeille ja siihen en osaa ottaa kantaa onko se hyvä, vai huono asia. Nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on lääkkeiden myynnin kannattavuus laskenut, koska asiakkaalle on tarjottava edullisin lääkevaihtoehto ja siitä tietenkin jää vähemmän katetta myyjälle. Moni apteekkari onkin perustanut apteekin rinnalle osakeyhtiön mikä myy kosmetiikkaa, luontaistuotteita yms.ja niissä on myös kosmetologin palveluja. Fyysisesti tuo osakeyhtiö sijaitsee apteekin kanssa samassa tilassa ainoastaan kassakone erottelee kumman kassaan myynti menee apteekin, vai osakeyhtiön.

Osakeyhtiössä veroprosentti on huomattavasti pienempi, kuin apteekissa ja kaikki muu, kuin lääkkeet kannattaa myydä osakeyhtiön piikkiin. Korkeastikoulutetut farmaseutit ovat huomattavasti parempi palkkaisempia, kuin kosmetologit ja pienellä kikkailulla palkkakustannukset heitetään apteekin puolelle ja kaikki voitto jää osakeyhtiöön, joka maksaa pienempää veroa. Tämä on tietysti verottajan ongelma ja siihen varmasti puututaan. Varsinainen ongelma on siinä, että nyt kosmetiikkamyyntiin ja kauneushoitolayrittäjyyteen on tullut isoja rahakkaita kilpailijoita, joiden varallisuus on syntynyt kikkailuilla. Kuluttajat kokee apteekit jotenkin luotettaviksi ja osaaviksi ja se tuo heille ansaitsematonta etua kauneushoitolayrittäjyydessä. Farmaseuttiliitto kokee suurta huolta omista työpaikoistaan, koska ei kosmetiikan myynnissä tarvita farmaseuttia. Farmaseutit turhautuvat, kun he joutuvat valitsemaan asiakkaalle luomivärejä ja kynsilakkoja, joka ei vastaa heidän koulutustaan. Kuluttajat kuitenkin luulevat, että farmaseutti olisi jotenkin ammattitaitoisempi kosmetiikan myyjä, kuin kosmetologi ja se on täysin väärä mielikuva.

Voin kuvitella, että siinä vaiheessa, kun jään eläkkeelle noin 2030 lääkkeet ostetaan pikkutiskiltä ison kosmetiikka-ja luontaistuotemyymälän nurkasta. Ellei Fimea tee jotain lakiuudistuksia ja verottaja tutki asiaa perusteellisesti lääkemyynnistä tulee sivuseikka rahakkaamman bisneksen mennessä edelle. Kuulen usein, että ihminen kertoo ostaneensa tuotteen apteekista kuvitellen sen olevan paremman tuotteen. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa apteekissa on yhtälailla huonoja ja hyviä tuotteita, niin kuin muuallakin. Apteekin omissa kosmetiikkasarjoissa on niin huimat katteet, että yrittäjähän olisi hölmö ellei tarjoisi niitä ennen, kuin yleisessä myynnissä olevaa kosmetiikkaa. 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi17:00

    Ei kai suomalaisilla apteekeilla ole omia kosmetiikkamerkkejä vai onko? Kyllä luulen että esim. dermalogicasta myyjä saa n. 50% katteen tuotteista ja se on paljon, puhumattakaan siitä että ammattikoot ovat n. 3 kertaa suuremmat ja maksavat kolme kertaa vähemmän kun mitä me maksamme kun ostamme ne hoitoloista. -Henni Piili

    VastaaPoista
  2. Lähes kaikki apteekeissa myydyt sarjat ovat ihan apteekkimyyntiin tarkoitettu ja ainoastaan muutamaa myydään muualla, Eri tuotesarjojen katteet ovat hyvin erilaisia ja kate ei ole sama asia kun kosmetologin palkka.

    VastaaPoista
  3. Unohdin kertoa kommentissani millä tavoin apteekeissa kierretään normaaleja yrittäjävelvoitteita. Moni on tehnyt kosmetiikan myyntipuolesta erillisen osakeyhtiön joka maksaa tasaveron 28%. Palkattu henkilökunta on apteekin työntekijöitä ja heistä voi tehdä vähennykset tähän apteekkin menoihin. Systeemi on kätevä ja mahdollistaa omistajalle suuremmat tulot,

    VastaaPoista