lauantai 28. marraskuuta 2015

Lisää kokemuksia Overnight Retinol Repairista

Olen jutellut muutaman kollegan ja Marin kanssa minkälaista palautetta asiakkaat ovat antaneet Overnight Retinol Repairista (148€). Käytössähän tehotippa on vasta ollut alle kolme viikkoa. Kukaan käyttäjistä ei ole sanonut ettei huomaisi mitään eroa ihossaan. Kaikki ovat kokeneet alle viikossa, että ihossa jotain tapahtuu.

Mari on nuorin, joka on tuotetta käyttänyt ja koska ikääntymisongelmia ei vielä juurikaan ole ja iho on muutenkin hyvin hoidettu tuntemukset ovat vähäisempiä. Hänen mukaansa iho on kirkkaampi ja kuulaampi, sekä meikin levittäminen on helpompaa. Muutama hiukan yli nelikymppinen on kertonut myös tästä sileydestä ja siitä, että iho tuntuu " tiiviimmältä ". Suuremmista muutoksista kertoo yli viisikymppiset, tai pigmenttiongelmaiset ja rasvaihoiset. Ihan hämmästyttävän näkyviä tuloksia kertoo saaneensa asiakkaat joiden iho on paksu, rasvoittuva, suurihuokoinen ja kuitenkin helposti hilseilevä. Tämä huokosten supistuminen oli minulle ja Marille uusi juttu sellaista emme osanneet odottaa, mutta todella kaivattu vaikutus se on.

Pitää kuitenkin muistaa, että Overnight Retinol Repair on erittäin tehokas tuote emmekä suosittele sitä ihan jokaiselle. Se ei ole ensimmäinen vaihtoehto, kun asiakas hoitoon tulee, vaan ensin hoidetaan ihon tasapaino kuntoon. Herkälle ja couperosaiholle se ei ole ensisijainen valinta eikä hilseilevä ohut iho saa siitä kosteutta tarpeeksi ainakaan tähän aikaan vuodesta. Me emme todellakaan ole jakamassa Overnight Retinol Repairia summamutikassa ihan kaikille ja siksi se ei ole vielä ainakaan verkkokaupassa. Me haluamme Marin kanssa kertoa jokaiselle oman käyttötavan tuotteesta. Overnight Retinol Repair on tehotippa jota jokainen käyttää omalla tavallaan ihotyypistä ja ongelmasta riippuen.

Kuorivia tuotteita ei suositella Overnight Retinol Repairin käytön aikana. Sitä ei myöskään saa laittaa silmänympärille. Silmänympärysihossa on yksi solukerros vähemmän, kuin muualla ihossa ja Overnight Retinol Repair ei ole siihen tarkoitettu. Kertokaa kokemuksianne sitä mukaan, kun huomaatte uusia vaikutuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti