perjantai 18. joulukuuta 2015

Vaikuttaako joulustressi ihoosi?

Joulun pitäisi olla iloinen ja hauska perhejuhla, mutta se aiheuttaa myös paljon työtä ja vaivaa. Jouluna myös tunteet nousee pintaan ja pitää sietää esimerkiksi puolison sukulaisia joita ei edes haluaisi nähdä. Vuodenvaihteeseen kasautuu monenlaista päätöksen tekoa, joka on hoidettava pois ennen vuodenalkua. Tämä kaikki voi aiheuttaa stressiä ja joillakin se näkyy ihossa. Nyt myös talvi on sen verran pitkällä, että kuiva sisäilma aiheuttaa punoituksia ja ärsytyksiä.

Kuivuuten taipuvaiselle iholle stressi aiheuttaa punoittavia ja hilseileviä läiskiä, jotka helposti kutisee, tai kirvelee. Pesun jälkeen iho on punaisen kirjava ja kaikki voiteet kirvelee. Stressin aiheuttama ihoärsytys voi ilmetä monella tavalla ja ihminen oppii aika hyvin tunnistamaan omat stressin merkit. Joillakin stressi tuo paljon pieniä punaista näppylää aivan, kuin finnejä mutta niihin ei tule talia. Niihinkin kosteuttava ja rauhoittava hoito tehoaa paremmin, kuin rasvaisen ihon tuotteet. Joulustressiä voi jo hiukan ennakoida, jos tietää sellaisen olevan tyypillistä itselleen. Ultra Calming Serum Concentrate (76€) on herkän ihon kosteuttava ja rauhottava tehotippa ja sitä voi aloittaa käyttämään jo ennalta ehkäisynä hyvissä ajoin. Ultra Calming Serum Concentrate sopii kaikille ihotyypeille ja sekä aamulla, että illalla ja sen päälle laitetaan aina ihotyypin mukainen voide.

Nopeasti tehoava pika-apu on Multivitamin Power Recovery Masque (69€) jonka voi jättää, vaikka koko yöksi iholle vaikuttamaan. Sillä saa yleensä pahimman reaktion rauhoittumaan nopeasti. Stressi näppyjä voi peittää meikillä ja hyvälaatuiset mineraalimeikit ei ärsytä ihoa lisää. Rednes Relief Primer sk 20 (74€) on hyvä tuote meikinpohjustukseen ärtyneelle iholle. Voiteessa oleva vihreä sävy neutralisoi punoitusta ja siinä on rauhoittavia ja hoitavia raaka-aineita. Vihreä sävy ei ole väriaine, vaan se tulee raaka-aineista. 

5 kommenttia:

  1. Moi Inkeri, Olen pohdiskellut iäkkään ihmisen ihoon liittyvää asiaa: puhutaan että ikääntyvän iho ohenee ja taas toisaalla lukee että se sarvestuisi/paksuuntuisi johtuen liiallisesta uv-säteilystä. Kumpikohan teoria on oikein vai ovatko molemmat? Osaatko sinä Inkeri vastata tähän? Kiitos jo etukäteen vastauksesta ja oikein ihanaa joulua! Sini

    VastaaPoista
  2. Kumpikin juttu tapahtuu ihmisen vanhetessa iho ohenee, mutta toisaalta paksunee. Naisen ihon paksuutta säätelee ensisijaisesti estrogeenihormoni. Neljänkympin jälkeen elävien uusien solujen syntyminen hidastuu ja eläväsolukerros ohenee. Kun eläviä soluja ei synny tarpeeksi ne eivät työnnä tieltään pois kuollutta solukkoa ja kuolleen solukon kerros paksunee. UV-säteily tuhoaa elävää solukkoa ja solut siirtyy ihon pintaan kuolleena solukkona. Säteily nopeuttaa tätä solukuolemaprosessia.

    Siksi kuorinta on tärkeä hoito vanhenevalle iholle, koska se poistaa kuollutta solukkoa ja se nopeuttaa elävän solun syntymistä. Ellei ihoa kuorita kuolleet solut muodostaa paksun kellertävänharmaan kerroksen iholle. Tämä kerros hilseilee ja kurtistuu ja iho näyttää paksulta ja samealta. Tähän paksuuntuneen, kuolleen solukon kerrokseen vaikutetaan kasvohoidoilla ja ihonhoitotuotteilla. Kuollutsolukkokerros on kiristävä, hilseilevä ja sameanvärinen naamari ihonpinnalla. Hyvällä hoidolla se voidaan pitää poissa ja iho on sileämpi ja paremman värinen.
    Toisaalta tämä UV-säteilyn aiheuttama kuollutkerros on taas hyvä esimerkki elimistön kyvystä suojella itseään. Säteily saa aikaan nopeasti paksuuntuneen ihokerroksen, jonka tarkoitus on suojata elävää ihosolukkoa. Rusketuksen on tarkoitus kertoa ihmiselle, että iho on vaurioitunut ja pitää pysyä pois auringosta. Vuosikymmenten saatossa ihmiset ovat erkaantuneet luonnosta eivätkä osaa lukea edes ihon antamia merkkejä. Nykyisin rusketusta pidetään kauniina, vaikka se kertoo ihovaurioista.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Onko eri ihmisillä eri paksuiset ihot? Mistä sen paksuuden näkee? Olen käynyt usealla kosmetologilla ja he puhuvat ihan ristiin yhden mielestä ole paksuihoinen ja toinen väitti naamaani superohueksi ja uhkaili couperosalla ellen osta hänen voiteitaan.

    VastaaPoista
  4. Erittäin asiantunteva ja kattava tuo Inkerin vastaus! Inkerin tietämys ihosta on mielestäni parempi kuin monen ihotautilääkärin. He kyllä tuntevat ihosairaudet mutteivat tiedä hölkäsen pöläystä ihon hoidosta tai raaka-aineista. Määräävät vain Orionin perusrasvaa oli vaiva sitten mikä vain. Itsekkään en ota koskaan aurinkoa ja kesällä vuoraan ihon paksulla kerroksella aurinkorasvaa, koska en halua vanhana näyttää kuivalta rusinalta.

    VastaaPoista
  5. Ihmisen ihon paksuudessa on eroja sen mukaan mikä ihotyyppi on kyseessä. Iho koostuu useammasta kerroksesta ja kuivalla iholla puuttuu yksi kerros alunperinkin. Rasvainen iho on paksumpi, kuin kuiva iho. Kosmetologi päättelee ihon paksuuden siitä miten rasvainen, tai kuiva iho on. Siihen vaikuttaa moni muukin asia, mutta en osaa sitä selittää miten näen yhdellä kosketuksella onko iho paksu, vai ohut. Minun tarvitsee aina koskettaa ihoa pystyäkseni sitä lukemaan. Kaikkien iho ohenee iän mukana ja eniten näen väärän hoidon, tai hoidon puutteen ohentamia ihoja.

    Ikävä juttu, että sinulle on yritetty myydä jotain väärin perustein. Kuivalle ja ohuelle iholle syntyy couperosaa herkemmin ja sen kosmetologi näkee ihosta. Se onkin taito kertoa asiakkaalle nätisti, että ellet hoida ihoasi paremmin siihen voi syntyä couperosaa muutamassa vuodessa. Toivottavasti en itse kuulosta uhkailevalta, mutta asia on sanottava niin selvästi, että asiakas ymmärtää mistä on kysymys. Sitten asiakas voi itse valita miten ihoaan hoitaa.

    Inkeri

    VastaaPoista