torstai 25. helmikuuta 2016

Ammattituotteet eivät sovellu kotikäyttöön

Olen taas törmännyt siihen, että meiltä tullaan pyytämään neuvoja Dermalogican ammattilaistuotteiden käytöstä kotona. Ärsyynnyn siitä todella paljon ja koen ettei ammattiani arvosteta tipan vertaa.

Ulkomaisissa verkkokaupoissa on myytävänä joskus Dermalogican ammattituotteitakin ja sitä tehdään ilman Dermalogican lupaa. Usein nämä tuotteet ovat jonkun kauneushoitolan lopetusmyynniin kautta tulleita. Niiden myymisessä ei ole mitään järkeä, koska ei kuluttaja tee niillä mitään. Kaikkeahan saa myydä, mutta ostajallakin pitäisi olla joku järki mukana. Sen verran silmäilin yhtä brittiläistä verkkokauppaa, että siellä myytiin ammattilaiskuorinta ainetta joka oli jäänyt markkinoilta pois useampi vuosi sitten. Tuskinpa se ihan priimaa enää oli. Mitä kuluttaja edes tekee kuorinta-aineella, niin isossa tuubissa, että sillä voi tehdä n.250 kuorintakertaa. Siitähän ehtii suurin osa pilaantua ja sekin vähä mitä ehtii käyttää ei toimi.

Kasvohoitoon käytettävät aineet tukee koko ajan toinen toistensa vaikutusta. Yksinään käytettynä tuotteiden teho ei toimi kunnolla. Paljon parempi tulos tulee kotikäyttöön tarkoitetuilla tuotteilla. Kai mekin Marin kanssa läträttäisiin näiden kasvohoitotuotteiden kanssa omassa kotona, jos niistä olisi hyötyä. Meillä on kyllä käytössä samat tuotteet, kuin asiakkaillakin. Jos nämä tuotteet olisi niin tehokkaita kotikäytössä, niin kai Dermalogica myisi niitä solkenaan kuluttajille. Miksi he jättäisivät käyttämättä rahan teko mahdollisuutta, jos sellainen olisi. Siksi niitä ei myydä, koska ne menevät ihan hukkaan yksistään käytettynä.

Kasvohoito ei ole ihan niin yksinkertainen juttu, kun joskus kuluttajat luulee. Hyvät hoitoaineet ei pelkästään riitä, vaan ne pitää osata käyttää oikein. Nanolift kasvohoidossa käytetään Dermalogican ammattilaistuotteita ja sekoitan niistä vaihe vaiheelta juuri siihen tilanteeseen sopivan tuotteen. Raaka-aine tuntemus pitää olla todella hyvä, että voi tehdä asiakkaalle parhaan mahdollisen hoidon. Voisin verrata kasvohoitoa kakun leipomiseen. Jos laitat kakkuaineet päällekäin kakkuvuokaan ja sitten uuniin siitä ei tule kakkua. Pitää osata sekoittaa niistä kakkutaikina ja käyttää suhteessa oikeat määrät jokaista ainetta. Ei siitä kakkua tule, jos käyt ostamassa vaan vehnäjauhot etkä mitään muuta. Järkevintä on jättää ne aineet ostamatta ja muutenkin varoisin ammattituotteita myyviä verkkokauppoja, koska heillä ei ole lupaa niitä myydä.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi11:29

    Hyvä kuvaus! Sain eilen teiltä tilatut tuotteeni ja runsaasti näytteitä. kiitos paljon!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12:13

    Mua on ruvennut ihmetyttämään...

    Miksi pitää olla pohjustusvoide, meikkivoide ja usein vielä jotain kiinnitysainetta (puuteri tms.), ihonhoitotuotteiden lisäksi.

    Ei mulla ole aikaa, taitoa tai malttia liistrata montaa ainetta naamaani.

    Mistä tietää, että noita lisäjuttuja tarvitsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi17:10

      Minusta kysymykseesi on yksinkertainen vastaus:

      Voi tehdä vertailuja ja katsoa, mikä kombo näyttää ja tuntuu omasta mielestä parhaimmalta.

      Lopputulos vaihtelee huomattavastikin käytettyjen tuotteiden mukaan.

      Leena

      Poista
  3. Oikein hyvä kysymys. Suhtauduin itsekin alkuun hyvin epäilevästä näihin meikinpohjustustuotteisiin.
    Niiden tarve selviää helposti. Jos iho näyttää paremmalta niitä käytettäessä ja jos meikki pysyy paremmin ja ihonhoito on helpompaa niitä tarvitaan ja niitä kannattaa käyttää. Meikinpohjustustuotteet ovat monipuolisia aineita, koska niissä on ihonhoidollisia vaikutuksia paljon ja kuitenkin ne ovat ulkonäköä kaunistavia. Kyse on siis aivan erilaisesta aineesta, kuin ihonhoitotuotteet, tai meikit ovat.
    SkinPerfect Primer sk 30 on suojaava, hidastaa ihonkosteuden haihtumista ja vähentää uv-säteilyn haittavaikutuksia. Sisältämänsä valoataittavan pigmentin avulla se saa ihon näyttämään tasaiselta ja kuulaalta. Se tasoittaa pikkuryppyjä ja poistaa kalpeutta. Se auttaa myös meikkiä pysymään mattapintaisena ja meikki on huomattavasti helpompi poistaa, koska SkinPerfect Primer estää meikkivoiteen imeytymistä huokosiin.
    Puuterin käyttö on makuasia. Rasvaisella iholla se on usein välttämätön, että meikki ei kiillä ja pysyy kunnolla. On myös hyvä muistaa, että meikkituotteet myös puuteri suojaa ihoa ilmaston rasituksilta.
    Silloin, kun on motiivi käyttää näitä tuotteita ne menee, kuin itsestään. Ellei koe niistä olevan hyötyä ei niitä kannata käyttää. Mitään kosmeettista tuotetta ei pidä käyttää, vaan muodon vuoksi, vaan siksi, että ne ylläpitää ihon hyvinvointia, tai parantavat ulkonäköä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21:31

    Eikö kukaan mieti mistä ammattituotteet saadaan verkkokauppoihin myyntiin kun ne eivät tule valmistajalta. Jäljelle jää vain se että ne ovat väärennöksiä tai varastettuja. Ammattituotteita ei myydä kuluttajille koska niitä tulee osata käyttää oikeaoppisesti. Ovat monesti hyvin tiivistettyjä aineosiltaan ja niiden päivittäinen käyttö iholle voi saada aikaan iholle sekasotkun, siksi niitä käytetään vain kasvohoidoissa, jotta iholle jää palautumisaikaa. Suomeen on rantautunut uusi verkkokauppa joka myy väärennettyjä ammattisarjojen tuotteita, myös Dermalogicaa. He eivät tarvitse tähän maahantuojan lupaa, joka taas johtuu sun lainsäädännöstä... Kurjaa kuluttajien kannalta. Itse ostan tuotteeni Inkeriltä, jotta tiedän että saan sitä niitä maksan, en väärennöksiä tai vanhoja mahdollisesti jo vaarallisia homeita sisältäviä tuotteita.

    VastaaPoista
  5. Nettissä myydään myös näitä varastettuja Dermalogican, tai muun merkkisiä ammattituotteita. Itä-Euroopassa oli ihan buumi viitisen vuotta sitten, että murtauduttiin kampaamoon, tai kauneushoitolaan ja lastattiin auto täyteen ja ajettiin toiseen maahan ja myytiin ne siellä netin kautta. Kauneushoitoloihin on helppo murtautua, kun harvoin on mitään varashälyttimiä yms.laitettu. Hyvin yleistä on myös kauneushoitoloiden lopettaminen, koska naisvaltaisella alalla tulee äitiyslomia ja moni tekee virhearvion yritystä perustaessa. Silloin perusvarasto myydään kenelle, vaan ja nämä epämääräiset verkkokaupat ostaa ne ja saa samalla myyntiin ammattituotteita.
    Jos näette jossain Dermalogicaa hyvin halvalla on parempi olla varovainen ja selvittää tuotteiden alkuperä.

    Inkeri

    VastaaPoista