lauantai 20. helmikuuta 2016

Paras Pimeän Kaupan ilta

Eilinen Pimeän Kaupan ilta oli meillä kaikkien aikojen parhain. Tapahtuma onnistui ihan yli odotusten ja pahoittelen joidenkin tuotteiden loppumista, mutta ne ovat tilauksessa ja asiakkaat saavat ne ensi viikolla.

Perjantain Hämeen Sanomissa oli mielestäni enemmän mainoksia, kuin aikaisemmin. Vaikutti siltä, että kauppoja oli mukana enemmän, kuin aiemmin. Nyt emme saaneet mitään yhteislistaa Kaupunkikeskusta ry:ltä joten varmasti en tiedä. Olen ikionnellinen, että asiakkaat ovat ottaneet omakseen tämän tapahtuman. Suurin osa kävijöistä oli ihan tuttuja vakioasiakkaita, mutta aina muutamia tulee kauempaankin. Tampereelta käy muutamia ja toivon, että he kiertävät muutakin keskustaa. Meillä alkoi väkeä käymään jo puoleltapäivin ja kello 14 oli ihan jono. Suurin määrä kävikin siinä iltapäivällä ja ilta oli rauhallisempi. Kävijät myös harmitteli, kun monet kaupat antoivat alennuksia vasta kello 18 jälkeen. Sitä systeemiä en ymmärrä, tai meillä se ei ainakaan toimisi. Miten perustelisin sen, että voide maksaa aamulla näin paljon, mutta illalla se on halvempi. Voihan olla etten ollenkaan ymmärrä muiden yrittäjien kaupan tekoa. Moniin kauppoihin voi tulla jotain erityistuotteita ihan vaan yhtä iltaa varten, mutta me myymme samaa tavaraa jatkuvasti.

Tässä Top ten illan tuotteista:

1.Multivitamin Power Recovery Masque
2. Intensive Moisture Balance 100 ml
3. SkinPerfect Primer sk 30
4. Age Reversal Eye Complex
5. Dynamic Skin Recovery sk 50
6. Multivitamin Power Firm
7. Overnight Repair Serum
8. Skin Hydrating Booster
9. Precleanse
10. Daily Microfoliant

On erittäin vaikeaa arvioida mitä tuotteita asiakkaat haluavat ostaa. Olen mielestäni hyvä sisäänostaja ja varmasti opin vielä paremmin varautumaan näihin tapahtumiin, kun kokemusta tulee riittävästi. Nyt niitä tuotteita mitkä syksyn tapahtumassa loppui olin tilannut ihan riittävästi, mutta muu mitä en osannut ajatella loppui jo iltapäivällä. Se ei kuitenkaan ole mikään ongelma, koska tavaraa saa nopeasti lisää. Kiitos kaikille kävijöille! Huomioikaa, että verkkokaupassa alennus on voimassa sunnuntaihin kello 24 asti. Voitte myös laittaa vielä sähköpostillakin tilausta, jos jotain muistuu mieleen.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi15:01

    Hei, minkä sävyinen sheertint on?

    VastaaPoista
  2. Sheer Tintissä sk 30 on kplme sävyä, light , medium ja dark. Ehdottomasti paras on medium. Light sävyä ostetaan hiukan, jos on todella vaalea ja haluaa sitä korostaa. Dark ei ole meillä myynnissä, kuin kesäaikaan ja silloinkin sitä ostetaan harvoin.
    Suosittelen tuota mediumia, koska se on hyvin luonnollinen. Tämä Sheer Tintin laatu on ohut ja kosteuttava, väri ei ole vahva, mutta tuo lämmintä sävyä iholle ja neutralisoi kalpeutta.

    Inkeri

    VastaaPoista