sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Nuorten iho kuntoon koulun päättäjäisiä varten

Kesä tekee tuloaan ja koulut loppuu reilun kuukauden päästä. Nyt on vielä sen verran aikaa, että 2-3 teinipuhdistus kerralla ehditään näppyläinen nuoren iho rauhoittamaan. Kesällä on myös rippijuhlia ja niissäkin olisi kiva olla siistillä iholla.

Tytöillä ihon rasvoittuminen on pahimmillaan 11-15-vuotiaana ja heidän ihoistaan en ole niin huolissani, kuin poikien ihonhoidosta. Tytöt kiinnostuvat itse ihonsa hoidosta ja tekevät hyvin tunnollisesti ohjeiden mukaan. He pystyvät myös peittämään ihon ongelmat meikillä ja senkin he osaavat tehdä tosi nätisti. Totta kai tytöt tarvitsevat myös ihonpuhdistuksia, mutta he ovat helpompia asiakkaita kosmetologille, kuin pojat. Poikien finnikausi tulee hiukan myöhemmin, kuin tytöillä ja vielä ylioppilasjuhlankin aikaan pojilla voi iho olla hyvinkin tulehtunut. Vuosien varrella olen saannut monen nuoren miehen ihon kuntoon ja se lämmittää mieltäni. Vanhimmat heistä ovat jo yli nelikymppisiä ja tuovat omia lapsiaan teinipuhdistukseen. Tärkeintä on ettei tuosta teini-iän tulehtuneesta ihosta ole jäänyt arpia vaivaamaan lopuksi elämää.

Teemme Marin kanssa aina selvän rajan pystymmekö itse auttamaan nuorta, vai pitääkö kääntyä lääkärin puoleen. Emme lähde tuhlaamaan asiakkaiden rahoja ellemme usko saavamme niille kunnon vastinetta. Neuvomme aina ihotautilääkärille, jos yhtään epäröimme hoitomme tulosta. Ihan heti ei kannata ihotautilääkärin hoitoon lähteä, koska on aina muistettava, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Acne ihon hoitoon ei kosmetologin konstit auta, mutta lievemmässä rasvoittumisessa kyllä. En suosittele nuorelle pitkiä lääkekuureja, jos kosmetologin konstein saataisiin apua. Vahvemmat acnelääkkeet voivat vaikuttaa pituuskasvuun ja maksaan ja munuaisiin ja niiden käyttöä ei kannata aloittaa kovin pieneen vaivaan.

Teinipuhdistuksen hinta on 45-66€ ja siinä menee aikaa 45-60 minuuttia. Jo yksikin hoitokerta rauhoittaa ihoa näkyvästi, mutta vaikeammassa tapauksessa suosittelen kolmen kerran sarjaa parin viikon välein. Meillä on myös hyvät kotihoitotuotteet Clear Start ja Medibac hoitolinjoissa, mutta poikia on aika vaikea motivoida tähän kotihoitoon. Olen kuitenkin saannut ihan hyviä tuloksia pojille säännöllisellä ihonpuhdistuksella noin 4-8 viikon välein. On suuri ilo nähdä näitä nuoria miehiä joiden iho on parantunut siistiksi ja arvettomaksi parin vuoden säännöllisen hoidon ansiosta. 

7 kommenttia:

  1. Anonyymi14:40

    Olen oman ihonhoitotaipaleeni aloittanut teinipuhdistuksissa Inkerillä 90-luvun lopulla. Hoidon ansiosta ihoni jäi ilman arpia ja kiitos viisaan äitini, joka vei minut omalle kosmetologilleen.

    Opiskeluaikana hoito oli satunnaista, mutta nyt olen palaillut kosmetologini luo ja säännölliseen rutiiniin jo ihan säästösyistäkin Olen aivan vakuuttunut, että ihonhoitoon käyttämäni raha jää huomattavasti vähäisemmäksi näin. Ilman hyviä ohjeita tulee tehtyä hukkaostoja ja pari satunnaista kasvohoitoa tuntemattomalla kosmetologilla oli aivan yhtä tyhjän kanssa.

    Neuvon muutamien vuosien päästä omat tyttäreni tälle samalle tielle. Nyt jo kadulla, kun kävelemme he osoittavat tuolla on Inkeri.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17:30

    Miettisin kyllä tarkkaan milloin lapseni lähettäisin kosmetologille, jos he vielä olisivat siinä iässä. Tyttöjä aletaan houkuttelemaan misseillä ja mallitöillä ja annetaan turhia lupauksia ja kehuja ulkonäöstä. Nuori on aina kaunis eikä pari finniä sitä pahenna.
    En pidä hyvänä valintana kosmetologia kenellä ei ole edes omia lapsia. Teini-ikäisen käsittelyssä tarvitaan empatiaa jota vain oma äitiys tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt väärinkäsitys kosmetologin työstä. Nykyisin on maskeerajien ammattikunta, joka hoitaa meikit ja tekevät työtä mallimaailmassa. Kosmetologit ovat ihonhoidon ammattilaisia ja he auttavat erilaisissa iho-ongelmissa. Tosin kyllä kosmetologikin voi kehua nuoren ulkonäköä ja auttaa nuorta muodostamaan myönteistä käsitystä itsestään. Rasvainen finni-iho ei ole todellakaan vähäpätöinen juttu ja sitä ei saa vähätellä. Vaikea acne on aina lääkärin hoidettava ja se on vakava ihosairaus. Kosmetologin ammattitaitoon kuuluu arvioida onko tarvetta lääkärin hoitoon, vai riittääkö ihonpuhdistukset.
      Jokaisen pitää valita käyttämänsä kosmetologi omien mieltymystensä mukaan. Tosin mielestäni on erikoinen ajatus etteikö lapseton kosmetologi pystyisi tuntemaan myötätuntoa asiakkaitaan kohtaan. Mediassa kerrotaan niin paljon heitteille jätetyistä lapsista etten luottaisi äitiydenkään olevan empatiakyvyn tae.

      Inkeri

      Poista
  3. Jenni Tiili19:20

    Tarkoitatko ettei lapsettomilla naisilla ole empatiakykyä?! Voiko tuo epäempaattisempaa ajatusta edes olla.

    Jenni

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21:22

    Teini-iän akne on ihan muuta ku pari finniä. Sen vähättely aiheuttaa enemmän traumoja ku itse ihottuma. Älä koskaan vähättele kenenkään finnejä ja ihmisen omaa kokemusta niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11:40

      Ei akne ole mikään ihottuma, vaan tulehdustila ihossa.

      Poista
  5. Anonyymi06:48

    Minulla oli akne varsin varhaisina teinivuosina. Todellakin muuta kuin pari finniä. Suosittelen kaikille vanhemmille, että hankkisivat kaiken mahdollisen avun aknesta kärsiville nuorilleen.

    Onneksi nykyään mahdollisuudet hoitaa sitä ovat toiset kuin 1970-lvulla, vaikka äitini kyllä oli niin edistyksellinen, että vei minut kosmetologille.

    Sen koommin olen kyllä hakenut kompensaatiota, pyrkinyt aina hoitamaan ihoni hyvin ja myös meikkaamaan. Meikki-intooni silloinen kosmetologini ei kyllä vaikuttanut mitenkään,. Misseistä ja mallintöistä ei puhuttu, pikemminkin opinnoista.

    Anonyymi, älä huoli, Inkeri ja Mari ovat kyllä tavattoman empaattisia.

    Leena

    VastaaPoista