torstai 12. toukokuuta 2016

Atooppinenkin iho voi vanhentua kauniisti

Tässä toukokuun alussa tein hoidon parille pitkäaikaiselle asiakkaalleni joilla kummallakin on hyvin atooppinen ja herkkä iho. Toinen heistä on 63v. ja toinen täytti juuri 65-vuotta. He olivat noin kolmekymppisiä, kun ensimmäisiä kasvohoitoja tehtiin.

Kummallakin on sen ikäisille aika tyypillinen tarina atooppisesta ihosta ja sen hoidosta, tai oikeastaan hoitamattomuudesta. Iho-ongelmia ei pidetty minään vielä 50-luvulla ja siihen ei paljon huomiota kiinnitetty, jos lapsi raapi itseään verille. Teini-ikään tullessaan he alkoivat itse keksimään, että rasvaaminen auttoi. Ensimmäinen ihotautilääkärikäynti tilattiin itse ja sen jälkeen kortisonivoiteet ja perusrasvat kuuluivat päiväohjelmaan. Kummallekin on jäänyt painajaiseksi ihon kutina ja kirvely sekä nuoren naisen häpeä ihottumasta kasvoissa. Olen vuosien varrella nähnyt monia vaiheita heidän ihossaan ja tietysti myös elämässään. Raskausaikoina ja pienten lasten äiteinä iho reagoi monilla tavoin, mutta säännöllinen kasvohoito toi aina sen verran helpotusta etteivät he kiireimmässäkään elämän vaiheessa luopuneet hoidoista. Kotihoito oli monta vuotta aika vähäistä ja toinen heistä ei käytä meikkiä ollenkaan eli ihon suojaus on aina tapahtunut aurinkovoiteilla, tai muilla suojavoiteilla.

Nyt, kun kumpikin on juuri jäänyt eläkkeelle ja kokevat elävänsä parasta elämän vaihetta kertasimme hoidon aikana niitä tapahtumia mitkä ihoon ovat vaikuttaneet. Itse olen kosmetologina hämmästynyt miten vähän heidän ihonsa on rypistynyt, tai ohentunut. Kummankaan ihossa ei näy uv-säteilyn aiheuttamia vaurioita, vaikka kumpikin on ollut paljon ulkona ja aurinkohan on suorastaan lääke atooppiselle iholle. Heidän ihollaan ei ole kirjavuutta joka yleensä aiheutuu ohentumisläiskistä ja auringosta. Se on todella hämmästyttävää, että voin todeta heidän ihonsa vanhentuneen hitaammin ja kauniimmin, kuin monen muun heidän ikäisensä. Atooppinen iho on kuitenkin kaikista nopeiten vanhentuva ja rypistyvä iholaatu.

Heidän säännölliset kasvohoidot ja hyvälaatuiset kotihoitotuotteet ovat selvästi hidastaneet heidän ihon vanhenemista. Kummallakaan ei ole ollut helppo elämä, mutta iho on aina hoidettu, koska he tietävät sen kostautuvan kutinana ja ihottumana. Tietysti atooppiseen ihoon liittyy monia herkkyyksiä ja allergioita. Kortisonia on kulunut ulkoisesti ja sisäisesti eikä kaikkiin vaivoihin kasvohoito auta. Yritän nyt sanoa sitä, että vaikka iho on ongelmallisen kuiva ja herkkä se ei automaattisesti tarkoita sitä, että se myös rypistyy ja vanhenee nopeasti. Tiedän, että monia atoopikkoja ja kuiva ihoisia on vielä masennettu sillä, että povataan heidän olevan ryppyisiä rusinoita nelikymppisinä. Sellainen tulevaisuuden kuva ei ole kovin kannustava parikymppiselle, joka jo muutenkin kärsii ihostaan. Kannattaa hankkia itselleen vakio kosmetologi ja hoitaa ihoa pitkäjännitteisesti. Itse olen nähnyt todella hyviä tuloksia juuri atoopikoilla ja kuiva ihoisilla.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11:31

    Tää oli rohkaisevaa! Olen 40-vuotias ja atoopikko ja vielä ihossa ei ole ryppyjä. Ja kun hyvin hoidan niin ehkä ei 60-vuotiaanakaan tarvi vielä olla rusina;)

    Tuli mieleen, että olin viikonloppuna mökillä ja vaikka otin purkkini mukaan ja rasvasin reippaasti, niin silti ihottuma iski. Jokivesi ja siitepölyt. Ei voi atoopikko kyllä yhtään olla lomalla ihonhoidosta. Onneksi löytyi muutama testeripussi rauhoittavista tuotteista. Niistä täytyis ensisijassa saada täysikokoiset hankittua:)

    VastaaPoista
  2. Tämän atooppisen ihon vanhenemistavan olen käytännön työssä oppinut. Vielä parikymmentävuotta sitten olisin ennustanut, että nämä asiakkaat olisivat huomattavasti ryppyisempiä, kuin rasvoittuvaihoiset saman ikäiset. Näin teoriassa aina opetetaan, että ohut ja kuiva iho rypistyy aikaisemmin ja eniten.
    Tämä kesämökkikausi on hankala herkkä ihoiselle. Järvivesi, siitepölyt, multa ja muut luonnon rasitteet aiheuttavat herkistymisiä. Barrier Repair, tai uusi Hydrablur Primer toimii kesälläkin suojaavana aineena. Puutarhaa tonkiessa ja siivotessa kannattaa käyttää jompaa kumpaa.

    Inkeri

    VastaaPoista