keskiviikko 11. toukokuuta 2016

UltraSmoothing Eye Serum auttaa silmäluomien herkistymisongelmiin

Siitepölyt ja katupöly on aiheuttanut monelle hengitysvaikeuksia ja iho-ongelmia. Silmät ovat monella erityisen ongelmalliset ja ne rähmii, kirvelee ja kutisee. Moni kertoo kutinan olevan sietämättömän ja unissaankin tulee silmiä hangattua. Se taas ärsyttää ja ohentaa silmäluomien ihoa entisestään. Kostutustipat ja silmiin tiputettavat lääkkeet leviää aina luomillekin ja ne voi lisätä ärsytystä.

UltraSmoothing Eye Serum (85€) on lähes nestemäinen rauhoittava ja kosteuttava silmänympärysvoide. Sitä voi käyttää yöksi ja päiväksi ja näin kesäaikaan se suojaa ja kosteuttaa riittävästi. Ongelmallisille luomille suosittelen sitä käytettäväksi tehotipan tavoin eli sen päälle laitetaan vielä täyteläisempi silmänympärysvoide. Silmäluomet ovat atooppisen ja kuivan ihon herkin kohta ja parempi olisi ennalta ehkäistä rohtumista, koska jo rikkoutunut iho on vaikea saada kuntoon. Suosittelen, että kaikilla joilla on taipumus silmäluomien rohtumiseen ja rikkoutumiseen olisi kotona tämä UltraSmoothing Eye Serum. Sitä kannattaa laittaa heti, kun pienetkin merkit rohtumisesta ilmestyy. Jos rohtuminen on päässyt pahaksi ja kestänyt pitkään kannattaa UltraSmoothing Eye Serumia "syötää" iholle monta kertaa. Esimerkiksi iltaisin, kun iho on jo puhdistettu voi tunnin, tai parin välein lisätä UltraSmoothing Eye Serumia ihan kolmekin kertaa peräkkäin.

Hyvä silmänympärysvoide tämän seerumin päälle on Intensive Eye Repair (68€). Se on täyteläinen, mutta hyvin imeytyvä voide, joka myös korjaa ongelmallisia luomia. Talvella voi käyttää jatkuvasti päällekäin näitä kahta silmänympärysvoidetta, jos iho on voimakkaasti atooppinen. Yhdessäkin ne imeytyvät niin hyvin, että silmämeikki pysyy ihan kunnossa koko päivän. Yksinään käytettynä Ultra Smoothing Eye Serum on paras turvotuksen poistaja. Jos kesäajan makkarat ja oluet näkyvät silmäpusseina, niin kannattaa ottaa käyttöön UltraSmoothing Eye Serum.

5 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt läpi talven tätä eye serumia enkä ole mitään muuta siihen päälle laittanut. Silmänympärykseni ovat ihan hyvässä kunnossa, vaikka kuivaihoinen olenkin. Kai tuota seerumia voi käyttää pelkiltäänkin?

    VastaaPoista
  2. Tottakai UltraSmoothing Eye Serum käy yksinäänkin käytettäväksi ensisijaisesti se on niin tarkoitettukin. Silloin, kun silmänympärykset ovat rohtuneet rikki tuo kahden voiteen käyttö päällekäin nopeuttaa niiden parantumista.
    Yksinään käytettynäkin UltraSmoothing Eye Serum on erittäin kosteuttava ja kuivuudesta johtuvia ryppyjä siloittava. Samalla se poistaa turvotusta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Oma kosmetologini Kuopiosta ei käytä Dermalogicaa, mutta hän on suositellut minulla kahta teidän ainetta. Tämä Ultrasmoothing eye serum ja Power Rich on kuulemma markkinoiden parhaat voiteet. Olenkin niitä nyt ostanut tuolta Dermalogican kosmetologilta ja olen erittäin tyytyväinen.

    Kosmetologini itse kuulemma työsään käyttää Dermalogican meikinpoistoainetta, jonka ei pitäisi yhtään kirvellä. Kerron tästä koska haluaisin kokeilla muitakin teidän aineita. Voisitko suositella jotain 46-vuotiaalle pintakuivalle ja punakalle naamalle? Kiitokset myös tästä blogista olen oppinut monta hyvää niksiä omaan ihonhoitoon.
    Katri

    VastaaPoista
  4. Kiva, että olet saanut kirjoituksistani hyötyä. Olen samaa mieltä kosmetologisi kanssa, että Dermalogicalla on monia täysin ylivertaisia tuotteita. Enhän sitä muuten käyttäisikään. Ilman muuta Power Rich on ainutlaatuinen voide. Sen raaka-aineet ovat hyvin erilaisia, kuin perinteisissä ryppyvoiteissa. Siinä on yhdessä tuotteessa sekä syvälle imeytyvä tehotippa, että pintaa ravitseva voide.
    Tämä Dermalogican silmämeikinpoistoaine on monen kosmetologin suosikki siitä voin sanoa, että se on paras käyttämäni silmämeikinpoistoaine. Tätä Smoothing Eye Make-up Remover (42€) on myös kotikäyttöön tarkoitettu. Sen lisäksi, että se poistaa silmämeikin hyvin se kosteuttaa ja hoitaa ohutta silmänympärysihoa.

    Suosittelisin sinulle puhdistukseen Precleanse (55€) alkupuhdistusöljyn ja Ultra Calming Cleanser (500ml 74€, 250ml 51€) puhdistusmaidon. Koko Ultra Calming linja sisältää ihon punakkuutta rauhoittavia aineita. Hoitosuihkeeksi sopiva on Ultra Calming Mist (55€). Jos haluat kokeilla muita voiteita, kuin Power Richiä niin suosittelen seuraavia. Ultra Calming Serum Concentrate (76€) tehotippa käytetään aamuin illoin. Päivävoiteeksi sopii Ultra Sensitive Shield sk 30 (86€) ja yövoiteeksi Intensive Moisture Balance. Daily Microfoliant kuorinta on Dermalogican suosituin tuote ja sillä saa nopeasti ja helposti kuolleen solukon pois ja hoitotuotteiden imeytyvyys paranee.
    Kokeile näitä ja kerro kommenteissa mitä niistä pidät.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Olen todella herkkäsilmäinen ja lähes kaikki kirvelee silmissä. Paitsi tämä soothing eye makeup remover. Se ei turvota ja ripparia ei tarvitse hangata. Hintakin on kohdallaan käytän yhtä pulloa puolivuotta vähintään.

    VastaaPoista