keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vanhan naisen kädet

Kädet kertovat ikäsi ja sille ei oikein mitään mahda. Kädet muuttuvat iän mukana hyvin paljon ja edes plastiikkakirurgia ei pysty vanhuuden merkkejä poistamaan. Välillä itsekin pysähdyn katsomaan omia käsiäni, kun ne ovat jo aivan isomummuni käsien näköiset.

Auringon valo on pahin ihon vanhentaja ja nykynaiset eivät suojaa käsiään, niin kuin vuosisadan alun hienostoladyt tekivät. Vielä 1930-luvulla naisilla oli kesälläkin käsineet käsissä. Auringon lisäksi miljoonat pesukerrat, desinfiointiaineet ja saippuat ovat muuttaneet käsien ihon nahkamaiseksi. Erilaiset nivelkulumat ja nivelsairaudet alkavat viisikymppisinä ja ne näkyvät sormien vääntymisinä ja nivelten turvotuksena ja paksuuntumisena. Ihmettelen usein, kun näen ikäisilläni ja vielä vanhemmilla naisilla erittäin näyttäviä tekokynsiä, jotka tuo voimakkaasti esiin kädet. Monesti mieleen tulee vanha puunjuurakko, kun vääntyneet nivelet ja auringon täplittämä kädenselkä oikein korostuu. Itse päädyn mieluummin hyvin hillittyyn lakkaukseen ja suojaan käden selät aina ulkona aurinkovoiteella.

Paras kiinteyttävä hoitotuote käden selkiin on Extra Firming Booster (84€) tehotippa, joka siloittaa ryppyjä ja parantaa kimmoisuutta. Silloin, kun tietää joutuvansa paljon kättelemään ihmisiä, kannattaa käsiin levittää ensin Extra Firming Booster tehotippa ja sen päälle Multivitamin Hand and Nail Treatment (40€) käsivoide. Näin iho pysyy paremman näköisenä ja näitä tuotteita voi lisätä joka pesun jälkeen. Varsinkin jossain illallisilla katseet kiinnittyy vastapuolen käsiin ja samoin puheita pidettäessä, varsinkin jos pitää kädessään jotain muistipaperia.

Aurinkovoiteen käyttö käsille on tärkeä ennalta ehkäisy pigmenttiläiskille. Dermalogican Protection Sport sk 50 on paras suoja käsille ja tuo uusi käsilaukkukoko (10€) mikä on helppo pitää mukana on loistojuttu. Kukaan nykynainen tuskin viitsii kulkea kesää käsineiden kanssa, vaikka käsineet paras suoja olisikin. Esimerkiksi pyöräillessä kädet joutuvat suoraan alttiiksi auringon valolle. Pihatöitä tehdessä puutarhahanskat kannattaa olla käsissä ihan tuon uv-säteilynkin takia. Auton tuulilasin pitäisi suodattaa suurin osa uv-säteilystä, mutta autoa työkseen ajavat saavat kätensä ruskeiksi jo varhain keväällä. En luottaisi pelkästään tuulilasin suojaavaan vaikutukseen, vaan tuo aurinkosuoja kannattaa ottaa käyttöön autossakin.

10 kommenttia:

  1. Anonyymi12:18

    Hienoa että nostat taas tärkeän asian esiin! Itse lopetin työssä desinfiointiaineen käytön kun näin mitä se käsille teki.. Oli muuten kiva lukea ripsijutustasi Iltasanomista eilen

    VastaaPoista
  2. Desinfiointiaineet on todella kuivattavia, mutta hoitotyössä niitä on pakko käyttää. Kotioloissa niitä kannattaa välttää ellei ole erityistä syytä.
    Kyllähän nuo iltalehtien jutut on aina aika provosoivasti kirjoitettuja. Hämmästelin kuitenkin kommenttia missä minua sanottiin kosmetologiksi, joka on kateellinen niille jotka tekivät rahaa ripsien pidennyksillä. Kummallista, että luullaan rahan olevan ainoa työmotivaation lähde. Sääli ellei ihmiset koe muuta työn iloa, kuin palkkapäivät.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:21

    Miten joku jaksaa työkseen liimata ripsiä? Voiko olla tyhmenpää työtä? Tuo Dermalogican käsivoide on muuten alansa paras, täynnä tehoaineita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi08:35

      Silloin kun työ tehdään rehellisesti ja sillä elätetään perhe, työ ei ole tyhmää. Mitä mahdat itse tehdä työksesi?

      Poista
    2. Anonyymi13:21

      En kerta kaikkiaan pystyisi motivoitumaan jos täytyisi ripsiä liimata päivästä toiseen, mieluummin vaikka pesisin vessoja

      Poista
    3. Tähän pitää nyt sanoa, että mielestäni kaikki työ on arvokasta pesee sitten vessoja, tai tekee ripsien pidennyksiä. Lähes kaikki suomalaiset kosmetologit, jotka tekee ripsien pidennyksiä ovat yksityisyrittäjiä ja se ei kyllä ole helppo työ Suomen lakiviidakossa. Näissä ripsien tekijöissä on myös paljon eroja. Työtään arvostava kosmetologi ei päästä käsistään huonoa työn laatua ja se motivoi, kun näkee tehneensä täydellisen kauniin työn.

      Inkeri

      Poista
    4. Anonyymi20:24

      No hyvä kun arvostat edes siistijöiden työtä.

      Poista
    5. Toivottavasti en ole jossain kohtaa antanut sellaista käsitystä etten arvostaisi kaikkia töitä. Se on täysin väärä käsitys.
      Ellei siistijöitä olisi moni paikka olisi kaaoksessa parissa päivässä. Valitettavasti monen työn merkitys nähdään vasta sitten, kun työ jää tekemättä. Itse olisin valmis tekemään mitä tahansa työtä, jos sellainen tilanne tulisi.

      Inkeri

      Poista
  4. Tuo ripsien pidennys ja kestopigmentointi on todella pikkutarkkaa työtä. Ihmisten luonteet ovat erilaisia ja minä en kestäisi kymmenen tunnin työpäivää, jos liimaisin karvaa toiseen karvaan. Joillekin tämä taas sopii, mutta minä en kokisi sitä mielekkääksi.
    Dermalogican käsivoide on erinomainen ja jotkut käyttää sitä atooppiseen taiveihottumaan säärissä ja käsivarsissa. Siitä on nyt saatavilla myös pieni käsilaukkukoko joka maksaa kympin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi21:47

    Kuvaksesi osuu ihan nappiin. Omat käteni ovat kun puunjuurakot, tai joriinin juuret. Ei paljon kehtaa lakkailla kynsiä ja tuoda käsiä esille.

    VastaaPoista