lauantai 4. kesäkuuta 2016

Auringon voima on uskomaton

Torstai iltana nukkumaan mennessäni aloin tuntemaan, että vasen korva ja kaulan alue kuumottelee. Peilistä näin, että alue oli punoittava ja olkapäällä oli selvästi t-paidan kaula-aukon raja. Olin ihan ihmeissäni missä olin voinut saada aurinkoa.

Meidän työviikko oli tosi kiireinen, enkä valitettavasti koko alkuviikkona päässyt ulos. Ainoa ulkoiluni oli kävely autoon kello yhdeksän aamulla ja autosta hoitolaan muutama kymmenen metriä. Sama toistui illalla yhdeksän aikoihin eli uv-säteily ei ole kovin voimakasta niihin aikoihin. Auton ikkunan läpi ei pitäisi uv-säteilyä saada, koska ikkunoissa on suojaus sitä varten. Mietin moneen kertaan missä vaiheessa olin voinut aurinkoa saada. Sitten keksin, että ainoa mahdollisuus on hoitohuoneeni tuuletusikkuna. Hoitohuoneessani on vasemmalla puolella ikkuna missä on noin kolmekymmentäsenttiä leveä tuuletusikkuna. Nyt, kun oli niin kuumaa pidin ikkuna auki ja tietysti kysyin asiakkailta käykö se. En istu suoraan tuuletusikkunan edessä, vaan jään sen taakse noin metrin päähän. Ellen olisi tätä itse kokenut en olisi voinut uskoa, että uv-säteilyä tulee niin vähäisestä aukosta. Tietysti uv-indeksi on ollut korkeimmillaan ja istun työtuolissani koko päivän, mutta nousen kuitenkin yhtenään ottamaan vettä, tai muuta. Suojavoidetta ei minulla ollut, kuin kasvoilla, koska luulin etten ole missään auringon kanssa tekemisissä. Tästä lähin laitan Protection Sportin sk 50 joka aamu lähtiessäni.

Palaneelle iholle paras hoito on Dermalogican After Sun Repair (53€) geelimäinen auringon jälkeen tarkoitettu hoitotuote. After Sun Repairissa on todella hieno ja parantava koostumus. Se sisältää aloea, vihreää teetä, allantoiinia, japanin leppää, merileväuutteita ja hyaluronihappoa. Nämä kaikki rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa ja korjaavat auringon haittavaikutuksia.  Uv-säteilyn vahingoittama iho alkaa pian hilseilemään, kirvelemään ja kutisemaan. Ihoa pitää kosteuttaa ja rauhoittaa niin runsaasti, että hilseilyä ei synny. After Sun Repair on rikkaan koostumuksensa takia erittäin tehokas hoitovoide vartalolle ja kasvoille. Geelimäisyyden takia se viilentää ja raikastaa ihoa mukavasti. 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi12:18

    Itse olen huomannut, että korvalehti ja kaulan vasen puoli täytyy suojata erittäin hyvin, kun ajan helteellä auton ikkuna vähintään raollaan. Pienestä raostakin aurinko pistää.

    Lisäksi huomasin valoisan pilvipoudan vaarat. Tuli hyvin yllättävää pihalla työskentelyä, enkä ollut vielä suojannut dekolteeta. Illalla iski kuumotus - myös kasvoihin, joilla tosin oli kaikki monen kerroksen suojaukset ja lisäksi meikit.

    Onneksi kuitenkaan en saanut varsinaista värin muutosta enkä etenkään aurinkoihottumaa dekolteelle. Siitä syystähän sen aina suojaan, koska ihottuman parantelu on niin pitkällistä.

    Sitä en muuten koskaan ole huomannut, että aurinko vaikuttaisi vaatteidenkin läpi. Minulla ovat pitkähihaiset puserot yleensä ehkä harvahkoakin valkoista puuvillaa, ja kyllä ne ovat suojanneet. Mutta pahimpaan säteilyaikaan en ulkoile saati istu auringossa.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Tuo dekoltee on tosi hankala kohta. Se tuntuu ihan imaisevan säteilyn itseensä. Sen kohdan suojaus pitää olla todella huolellinen.
    Mietin myös miten paljon auton ikkunat todellisuudessa suodattaa uv-säteilyä. Isäni oli maatalouden lisäksi kuorma-autoilija ja jo huhtikuulla hänen ikkunan puoleinen käsivarsi ja poski oli jo syvän ruskea. No, nyt siitä poskesta hoidetaan solumuutoksia jatkuvasti. Saman ilmiön olen nähnyt monilla vanhempieni ystävillä jotka myöskin ajavat rekkaa, tai kuorma-autoa työkseen. He ovat aivan ruskeita kasvoiltaan, vaikka kevät olisi vasta aluillaan ja vasen puoli on aina pahempi. Kuorma-auton ikkuna on niin iso, että siitä tulee valoa paljon enemmän, kuin henkilöautoista.
    Täytyypä seurailla löytyy asiasta jotain tutkittua tietoa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Ulrika00:27

    After sun repair on aivan ihana vartalovoide. Harvoin ihoni palaa, mutta senkin kuumottelun geeli rauhoittaa nopeasti. Käytän sitä aina kesäisin saunan jälkeen, koska se tekee viileän ja raikkaan olon. Iho tulee silkkimäisen sileäksi muutamien käyttökertojen jälkeen. Tämä on varmasti totta, koska mieheni mainitsi asiasta ihan sponttaanisti:)

    Ullis

    VastaaPoista