torstai 21. heinäkuuta 2016

Foliohattutädit parannetaan ravistetulla vedellä

Olen parin viikon aikana lukenut kolme kirjaa uskomushoidoista. Kaksi oli vankimielisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman kirjoittamat Usko, toivo ja huijaus sekä Hyvän kääntöpuoli. Kolmas kirja oli myös lääkärin kirjoittama eli Simo Räsäsen Nykyajan poppamiehet, tiivistä tietoa vaihtoehtohoidoista.

Nuo kirjat avasivat silmäni monille uusille asioille ja samalla heräsi myös monenlaisia tunteita. Ymmärrän, että nämä lääkärit ovat huolissaan ihan vakavista asioista. Jos potilaat kieltäytyvät hoidoista ja lääkityksestä sen takia, että joku poppamies hoitaa heitä on se kuoleman vakava tilanne. Uskon myös, että näitä tilanteita on ihan liikaa. Sitä en ymmärrä miksi kumpikin lääkäri suhtautui niin ylimielisesti ja omahyväisesti kaikkeen mitä ei heille lääkärin koulutuksessa ollut opetettu. Petyin kovasti, kun Hannu Lauerma suhtautui halveksivasti omiin lääkärikollegoihinsakin, jotka ajattelivat erilailla, kuin hän. Kummallakin kirjoittajalla oli myös ongelmia sovinistisuuden kanssa, koska he olivat tehneet johtopäätöksen ilman mitään tutkittua tietoa, että keski-ikäiset naiset ovat helpoiten huijattavissa. Melkeimpä koko uskomushoito linja on heidän mielestään vanhempien hoitoaloilla työskentelevien naisten keksintö. Naiset pukeutuvat foliohattuihin pelätessään maasäteilyä ja käyttävät homeopatiaa, joka on pelkästää ravistettua vettä.

En ota sen enempää kantaa näihin luontaishoitoihin, mutta itsestäni sanon sen etten todellakaan usko mihinkään mitä en itse näe, tai koe. Kirjat luettuani aloin etsiä googlesta mitä kaikkea tarjotaan ihmisille parannuskonsteiksi. Niistä jutuista suorastaan järkytyin ja minulle avautui laaja huijauksen maailma. Tarjolla oli yksisarvinenhoitoja 120€/kerta siihen ei tarvita fyysistä kontaktia, vaan se lähetetään asiakkaalle ilmojen halki. Alle 12-vuotiaille ja lemmikkieläimille se maksoi 63€. Yksisarvinenhoitajaksi kouluttautuminen maksoi vähän alle tonnin. Erilaisia energioiden puhdistajia löytyi useita. Jos työkaveri, tai puolison ex-tyttöystävä oli katsonut pahalla silmällä niin sekin hoitui, kun osti itselleen energioiden putsauksen. Erilaisia energiahoitoja ja väreilyterapioita lähetetään kaukoparannuksena, kunhan raha ensin tilille kilahtaa. Tuntuu ihan järkyttävältä, että ihmiset jättävät psykoosilääkkeet pois ja lopettavat syöpähoidot ja uskovat enkeleiden ja yksisarvisten apuun.

Nämä uskomushoidot on hyvä nostaa keskustelun aiheeksi, mutta asiallisesti. Ei myöskään pidä niputtaa homeopatiaa, vyöhyketerapiaa ja pahan silmän putsausta yhteen. Mielestäni on paljon ei lääketieteellisiä hoitoja, jotka tukevat terveyttä ja antavat hyvääoloa. Rankka huijaaminen ja silkka kriisissä olevien ihmisten hyväksi käyttö on aivan eri asia.


2 kommenttia:

  1. Toukokuussa tekemääni kirjoitukseen Dermalogican primereistä on tullut kommentti kysymyksineen. Vastaan siihen tässä kohtaa, että suurempi määrä lukijoita hyötyy siitä. Harvempi lukee niitä menneitä kirjoituksia.

    Kysymykset koski Hydrablur Primeriä (77€). Hydrablur Primer on kaunista ja hoitava meikinpohjustusaine. Se supistaa huokosia ja tämä vaikutus kestää niin kauan, kun tuote on iholla. Huokosia supistava vaikutus ei vähene päivän mittaan eikä tuote kuivata ihoa. Hydrablur Primer on erittäin kosteuttava ja sopii kaikille ihotyypeille jatkuvaan käyttöön. Tämä huokosia supistava vaikutus tulee japanilaisesta sieniuutteesta ja kevyt väri tulee mikrokapseloidusta rautaoksidista. Tämä rauta-ja titaanioksidit ovat todella hyvin siedettyjä aineita, vaikka ne voivat kuulostaa muulta. Suomalaiset ihotautilääkärit sanovat ettei niille voi allergisoitua kukaan.
    Öljymerikaaliöljy on Hydrablurissa kosteuttavana ja ihoa siloittavana raaka-aineena. Hydrablur Primer tuli myyntiin keväällä ja se on saanut tosi suuren suosion. Itse en halua tehdä meikkiä ilman sitä.

    Inkeri

    VastaaPoista
  2. Anonyymi23:40

    Olen omakohtaisesti kokenut miten yksisarvisterapia auttaa migreeniin. Ystäväni on opiskellut kyseisen terapia muodon ja tietää tulla apuun aina, kun päänsärky käy sietämättömäksi. Asetun sänkyyn pikälleni ja tunnen selvästi miten kipu vähenee. Siitä tulee ihanan kevyt ja lämmin olotila. Mitään uskomusta se ei ole. Joillakin ihmisillä on vaan kyky hakea voimaa muista ulottuvuuksista ja he haluavat sitä jakaa muillekin.

    VastaaPoista