torstai 11. elokuuta 2016

Hillary Clinton on hyvä esimerkki kauniisti vanhentuneesta naisesta

Olen ilolla seurannut Hillary Clintonin poliittista uraa ja toivon, että hänestä tulisi USA:n ensimmäinen naispresidentti. Muistan jo aikanaan Bill Clintonin kaudella lukeneeni, että ystävien mielestä Clintonin pariskunnasta Hillaryllä olisi eniten ainesta presidentiksi. Poliittisesti minulla ei ole kantaa tähän presidentin vaaliin, mutta Hillaryn vastaehdokas Donald Trump olisi järkyttävä valinta.

Katsoessani Hillaryä ammattisilmällä tiedän hänen olevan haasteellinen meikattava jo nuorena, koska hänellä on poikkeuksellisen pyöreät kasvot. Toisaalta hän on hyvin viehättävä ja vanhemmiten hän on muuttunut edukseen. Hänellä ei ole presidentin puolisonakaan ollut mitään ylilyöntejä, tai mokia pukeutumisessaan, tai ulkonäössään. Hän on ymmärtänyt ulkonäön merkityksen hyvin varhaisessa vaiheessa mikä olisi toivottavaa suomalaispolitiikoillakin. Erityisesti minua ilahduttaa se ettei hän ole lähtenyt etsimään keinotekoista nuoruutta mikä on niin tyypillistä amerikkalaisille. En usko, että Hillaryä olisi plastiikkakirurgit leikelleet, koska hänen alaluomien silmäpussit olisi olleet ensimmäinen kirurgian kohde. Taitavaa plastiikkakirurgiaa ei kukaan huomaa, vaikka suuri yleisö niin luulee. Jos jostakin näkee, että häntä on leikelty on kyse liian pitkälle menneestä kirurgiasta. Kunnolla tehtyä täydellistäkään kasvojen kohotusta en minäkään välttämättä hoidon yhteydessä huomaa. Toisaalta hiukan ihmettelen miksi ei Hillary ole hoidattanut silmäpussejaan pois, koska kyseessä olisi hyvin pieni leikkaus.

Katsoin Hillary Clintonin esiintymistä ja ulkonäköä, kun hän piti ensimmäisen linjapuheensa virallisen ehdokkuutensa jälkeen. Valkoinen housupuku oli tyylikäs valinta ja valkoinen on hyvä väri esiintymisissä. Vaatetus oli naisellinen, vaikka muodollisille jenkeille housupuku on vielä nykyisinkin uskalias valinta. Jos ajattelee presidenttien rouvia, niin he ovat melkein aina naisellisissa
mekoissa. Kiinnitin huomiota myös Hillary Clintonin kenkiin ja ne olivat myös sirot ja naiselliset. Vanhemmiten naiset helposti sortuu aika tätimäisiin kenkiin, kun mukavuus tulee niin tärkeäksi. Tarpeeksi etsimällä löytyy kyllä kauniitakin kenkiä joilla on hyvä kävellä. Hillarystä on olemassa kuva, kun hän ulkoministeri kautenaan nousee portaita tervehtimään Nicolas Sarkozya ja hänen toisen jalan kenkä putoaa jalasta. Siinä hän sukkasillaan tervehtii Sarkozya joka ystävällisesti auttaa kengän takaisin Hillaryn jalkaan. Kuinkahan monelle naiselle on käynyt niin, että kengän korko jää kiinni jonnekin ja putoaa jalasta? Inhimillistä, että USA:n ulkoministerikin on kokenut saman tilanteen.

Kokonaisuutena lähes seitsemänkymppisen Hillary Clintonin ulkonäkö on täysi kymppi. On hieno nähdä, että nainen on ikäisensä näköinen, mutta todella kaunis ikäisekseen. Pahinta olisi yrittää väkisin olla tyyliltään ja vaatetukseltaan nuorekkaampi, kuin onkaan. Hillary on aivan loistava tien näyttäjä siinä, että vanhempi nainen voi myös olla ilo silmälle ja panostaa ulkonäköönsä. Tietysti
Hillaryllä on käytettävissään kaikki mahdollinen hoito ja stylistikaarti, mutta hänestä itsestäänhän riippuu kuunteleeko hän niitä.

Pitää vielä kertoa, että Clintonithan ovat kissaihmisiä mikä viehättää minua kovasti. Heidän mukanaanhan muutti kissa Valkoiseen taloon. Viime vuonna, kun kävin Amsterdamissa poikkesimme
käsilaukkumuseoon mikä oli aivan ihana paikka. Yksi osasto oli julkisuuden ihmisten käsilaukuista
koottu. Hillary Clintonin käsilaukku oli strassikoristeinen mustavalkoinen kissa. Se oli pieni iltalaukku ja aivan mahdottoman ihana. Jokaisen laukun kohdalla oli myös kuva millaisessa tilaisuudessa kyseinen henkilö oli laukkuaan käyttänyt. Hillary oli kuvassa pukeutunut valkoiseen iltapukuun ja tuo kissalaukku oli upea yksityiskohta. 

5 kommenttia:

  1. Anonyymi09:00

    Olen lukenut, ettei alaluomen silmäpusseja enää leikattaisi vaan silmän alla oleva monttu täytetään joko hyaluronipistoksella tai omalla rasvalla.

    VastaaPoista
  2. Käytin tuossa tekstissäni vain yleisilmaisu leikkaaminen enkä sen enempää ota kantaa miten se tehtäisiin. Plastiikkakirurgiassa on hyvin monenlaisia menetelmiä joita käytetään tilanteen mukaan. Pussittavaa ihoa on pakko leikatakin pois, jos sitä on. Yleisesti silmää tuetaan elimistön omalla rasvalla, koska iän myötä silmäkuopan rasvakerros vähenee.
    Hyaluronipistokset eli Restylane, tai jokin muu kauppanimi on aine joka sulaa elimistöön n. 3-4 kk aikana. Hyaluronihappoa käytetään kevyempään plastiikkakirurgiaan, kuin leikkauksiin. Hyaluronihappoa pistää myös muut, kuin lääkärit. Valitettavasti jotkut kosmetologitkin tekee sitä, vaikka Suomessa ei pistämisoikeutta ole, kuin hoitoalanihmisillä.
    Hillary Clintonilla on varmaan käytettävissä kaikki mahdollinen tietämys plastiikkakirurgiasta, jos hän niin haluaa. Arvostan sitä ettei hän ole lähtenyt muokkaamaan ulkonäköään. Paine siihen Yhdysvalloissa on kova.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi13:54

    Sinulla ei näytä olevan oikein hallussa tämä kauneuskirurgia. Hyaluroni on täyteaine eikä mikään happo tai kemiallinenkuorinta. Botox, happokuorinnat ja täyteaineet ovat täysin eri asia. Botox pikitetään ihoon nostamaan ryppyä ja samoin käytetään hyaluronia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi16:42

      Tässä hyvä esimerkki kommentoijasta, joka väittää sitä sun tätä ja lopulta ei tiedä mistään mitään. Botox rentouttaa lihaksen, ei nosta ryppyä. Mitä se sitten tarkoittaakaan.
      Ja kyllä silmäpusseja edelleen leikataan. Täyteaineella ei poistu ongelma vaan sillä saa kosmeettisen efektin joka lähtee ajan kanssa pois.

      Poista
  4. Olet aivan oikeassa. Kauneuskirurgia ei ole minun työsarkani. Kauneuskirurgia muuttuu vauhdilla ja jokainen hoitotoimenpide on yksilöllinen. Jos asiakkaani harkitsee plastiikkakirurgiaa suosittelen aina menemään juttelemaan plastiikkakirurgin kanssa. Minun on turha arvailla mitä hoitoa kenellekin kirurgin pitäisi tehdä.
    Itse emme tee mitään pistoshoitoja, mutta olen kyllä selvillä eri aineiden käyttötarkoituksista. Hyaluroni ja hyaluronihappo on aivan sama asia ja se ei ole happo eikä kemiallinen kuorinta. Hyaluronihappo on soluväliaineen kaltaista täyteainetta jota voidaan pistoksena antaa ryppyä nostamaan. Botox taas on hermomyrkky jolla on halvaannuttava vaikutus. Sitä on käytetty kymmeniävuosia erilaisissa kipuhoidoissa ja se on hyvin siedetty aine. Nykyisin sitä käytetään myös kauneuskirurgiassa halvaannuttamaan esimerkiksi otsalihaksen rypistäjää joilloin ryppyä ei synny. Botoxinkin vaikutus kestää vaan muutaman kuukauden.
    Kemiallisia happokuorintoja voi tehdä kosmetologi, tai plastiikkakirurgi riippuen happijen pitoisuuksista.
    Botox ja hyaluronihappo ovat täysin eri aineita eikä niitä saa sekoittaa toisiinsa.

    Inkeri

    VastaaPoista