keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kasvohoito 25€ ilman kuittia

Verottajalla on ollut jo pitkään menossa harmaan talouden poistaminen, mutta mitään tulosta en siitä ainakaan ole itse nähnyt. Parisen vuotta sitten kassakoneet tuli pakolliseksi kaikkiin yrityksiin eikä pelkkä pankkikorttikuitti riitä enää verottajalle. Nykyäänhän asiakas saa meiltäkin kaksi kuittia, kun maksaa pankkikortilla. Nähdäkseni tällä ei ole ollut mitään vaikutusta kauneudenhoitoalan harmaaseen talouteen. Media nosti näyttävästi esille ulkomaalaisomisteiset pizzeriat ja leimasi heidän kaupan käynnin suurimmaksi veron kierroksi. Missään ei puhuttu, että tilastojen mukaan kosmetologin ja kampaajien työstä menee noin 50% harmaan talouden piikkiin.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että mediassa pitäisi olla tietoisku kuluttajille harmaasta taloudesta. Olen varma, että harva tietää oikeasti mitä harmaa talous on ja osaa olla itse osallistumatta siihen. Ehkä minun pitäisi taas aktivoitua järjestötyössä ja alkaa itse ajaa näitä asioita.

Monenlaisiin kysymyksiin olen tottunut vastaamaan, mutta nyt meinasi mennä jauhot kurkkuun. Eräs ihan tuntematon asiakas soitti kysyäkseen kasvohoitojen hintoja ja oli erityisen kiinnostunut Nanolift hoidosta. Kerroin hoidosta ja sanoin hinnaksi 118€, niin kuin hinta on. Hän hiukan naurahteli ja kysyi mitä se hoito ihan oikeesti maksaa. En ymmärtänyt kysymystä, niin hän tokaisi, että millä hinnalla minä teen sen ilman kuittia. Olin ihan ällikällä lyöty, koska sellaista ei ole minulta kukaan vielä kysynyt. Sanoin ettei meillä tehdä hoitoja ilman kuittia ja hän lopetti puhelun siihen.
Pari viikkoa sitten minulle soitti ihan kohtelias ja miellyttävä iäkkäämpi rouva joka myös tiedusteli kasvohoitoa. Kerroin eri vaihtoehdoista ja niiden hinnoista. Rouva kysyi, että miten on mahdollista, kun hänen paras ystävänsä Oulusta käy puolentoistatunnin kasvohoidossa ja se maksaa Oulussa 25€. Kerroin ettei hinta ole muuten mahdollinen, kuin harmaan talouden puolella. Hän paheksui heti minua ettei hänen ystävättärensä ikinä tekisi sellaista, mutta jotain ystävän kauppaa se voi olla. Rouva kyseli, että mistä hän löytäisi sellaisen paikan Hämeenlinnan lähettyvillä eikä hän yhtään ilmeisesti ajatellut siinä olevan mitään outoa. Sekin puhelu loppui aika pian, kun en sellaista paikkaa osannut neuvoa.

Minulle on tullut mieleen, että näkyykö tämä kireä taloustilanne tällä tavoin meidän hoitolassa. Meillä ei ole asiakkaat vähentyneet, vaan ihan päinvastoin. Nanolift kasvohoito tuo koko ajan uusia vakioasiakkaita. Nämä erilaiset kysymykset ja asiakkaiden pyynnöt halvoista hinnoista, tai epämääräisistä työajoista on selvästi lisääntynyt. Olen ihan varma ettei tuo vanhempi rouva ollenkaan tajunnut, että juuri tuo ns.ystävän kauppa on sitä harmaata taloutta joka hankaloittaa meitä oikeita yrittäjiä. Sitä en pelkää, että nämä ilman kuittia tekevät veisivät meiltä töitä enkä ole sellaista huomannutkaan. Alkaville yrittäjille kuititon kauppa tekee niin paljon hallaa, että jonkun yrittäjäura voi kaatua siihen. Täytyy miettiä voinko itse tähän jotenkin vaikuttaa esimerkiksi yrittäjänaisten, tai muiden yrittäjäjärjestöjen kautta. Yhteisten asioiden eteenpäin vieminen on aikaa vievää ja vaatii paljon työtä. Siksi minun on turha vaan valittaa kyllä työhön on tartuttava itse.

4 kommenttia:

  1. Minulla on se vahva käsitys, että muutoin fiksuillakaan ihmisillä ei ole mitään käsitystä yrittäjän kulurakenteesta ja palvelun hinnanmuodostuksesta. Luullaan, että viisikymppiä tai satanen jostain palvelusta on kultakaivos yrittäjälle ja että tämä vain ahneuksissaan ei suostu myymään 25 eurolla.

    Mitään 25 euron hintaa ei todellakaan voi olla olemassa kauneushoitola- tai kampaamopalveluista, jotka vievät jo pelkästään aikaa esimerkiksi puolitoista tuntia.

    Selvää on, että 25 euron kasvohoito on kuititonta kauppaa. Ja miten mahtaa olla laadun laita, jos hinnoittelee työnsä niin arvottomaksi.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Oon samaa mieltä edellisen kanssa. Moni on yrittäjälle kateellinen, kun luullaan kaiken kassaan kilahtava olevan yrittäjän palkkaa. Harva eiyrittäjä tietää miten paljon siitä menee kuluja ennen kun rahaa itselle tippuu.
    Olis järkevää opettaa jo peruskoulun kansalaistaidoissa miten yrittäjä toimii. Ei tarviis olla sen jälkeen kade joka eurosta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Inkerille, että otat esiin asioita joita jokainen yrittäjä ja varsinkin yksinyrittäjä kokee. Sukulaiset ja ns.ystävät kinuavat kyllä alennuksia, mutta muuten suorastaan vältellään tutun yritystä ettei vaan pääse rikastumaan.

    Varsinkin silloin on tosi vaikeaa jutella asioista ellei lähipiirissä ole muita yrittäjiä. Ihan niin kuin tuolla ylempänä sanottiin niin aika fiksutkin ihmiset ovat aivan tietämättömiä miten jonkun palvelun hinta muodostuu. Jos työ maksaa 50-70€ tunti, niin siitä ei montaa euroa yrittäjälle tuntipalkaksi jää. Kuitenkin luullaan, että koko summa on omaa palkkaa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä järkevä kuluttaja ymmärtää ettei 25€ maksava kasvohoito voi olla kunnollinen. Sen jälkeen, kun on ollut Marin tai Inkerin hoidossa ei takuulla kelpaa mikään sekundahoito.
    Valitettavasti suurin osa ihmisistä ei edes tiedä miltä oikea kasvohoito tuntuu ja miten se vaikuttaa. Itselläni on monta ystävää jotka eivät ollenkaan käsitä miksi maksaa kasvohoidosta yli sataeuroa, kun joku tekee sitä viidelläkympillä. He eivät tiedä, että tarvitaan varmaan kymmenen kasvohoitoa samaan tulokseen, kuin nanolift tekee. Loppujen lopuksi nuo halvat kasvohoidot tulevat kuluttajalle hyvin kalliiksi. Ei ole mitään järkeä maksaa edes 25€ turhasta. Mirva

    VastaaPoista