perjantai 16. syyskuuta 2016

Kauneus tulee ihmisen sisältä

Kesäloma alkaa olla yli puolenvälin ja toinen viikkon Kreetan saarella on alkamassa. Olen jo ehtinyt hiukan summaamaan mitä kaikkea olen täällä ollessani oppinut ja nähnyt. Kiinnostus esihistoriaan ja argeologiaan on virinyt ja muutenkin huomaan, että rantaloma on kiva lomavaihtoehto välillä.

Olemme osallistuneet kolmeen matkanjärjestäjän opastettuun retkeen ja niissä minulle taas konkretisoitui miten paljon ihmisen sisäiset mielen liikkeet vaikuttavat ulkonäköön. Voi olla, että katson ja pohdin tavallista enemmän ihmisten ulkonäköä työni takia. Ensimmäiselle opastetulle retkelle lähdettäessä huomion heti miten kaunis nuori nainen oppaamme oli. Hän oli korkeintaan kaksikymmentäviisi ja todella kaunis piirteinen nainen. Paksu, pitkä tukka oli hunajan vaalea, iho oli täydellisen virheetön ja luuston rakenne oli symmetrinen ja vahva. Häntä oli todella kiva katsella ja ihan kohtuullisesti hän asioista kertoi retkibussissa. Kahvi-ja lounastauoilla kysyin häneltä paria asia ja yritin höystää huumorilla kysymyksiäni. Tyttö vastasi täysin ilmeettömästi eikä osoittanut mitenkään ymmärtäneensä huumoriani. Saman huomasin päivän mittaan muutenkin ettei opas juurikaan hymyillyt ja ilmehtinyt. Päivän päätteeksi miehenikin otti puheeksi miten kaunis tuo opas oli ja juttelimme siitä miten kauneus ilmeni.

Parin päivän päästä lähdimme toiselle retkelle ja siellä oli toinen vanhempi opas, mutta tuo nuori nainen oli mukana niin sanottuna kuunteluoppilaana. Tämä nuori opas vetäytyi täysin omiin oloihinssa eikä ottanut mitään kontaktia kehenkään. Aina, kun häntä katsoin niin hän näytti nyrpeän kyllästyneeltä ja suorastan vihaiselta. Lounaspöydässä hän istui minua vastapäätä eikä hän puhunut mitään ellei häneltä vasiten kysytty. Hän oli koko päivän tasaisen huonotuulinen. Hotelliin päästyämme mieheni sanoi ettei se opastyttö nyt niin kaunis ollutkaan ja se vaan jotenkin ensisilmäykseltä näytti kauniilta. Minun mielestäni tuo hänen pahantuulinen olemuksensa himmensi sen kauneuden. Tytössä oli kaikki ulkoiset ominaisuudet sopusuhtaisia ja kauniita, mutta nuo päälle näkyvät tunnetilat pilasivat vaikutelman.

Katselin noilla retkillä myös muita suomalaistyttöjä. Mukana oli useampia tyttöporukoita, jotka olivat kesätöiden loputtua lähteneet rentoutumaan Kreetalle ennen opiskelujen alkua. He olivat kaikki korkeintaan parikymppisiä ja yhteisenä piirteenä oli huomattava ylipaino ja nyrpeä olemus. Sattumalta he olivat ulkoisesti aivan samantyyppisiä ja en varmaankaan olisi tuohon ylipainoon ja liian pienikokoisiin vaatteisiin kiinnittänyt edes huomiota ellei tuo nyrpeys olisi ollut niin silmiin pistävää. Mietin kovasti, että onko kyse jostain nuoren herkän ihmisen puolustusmekanismista. Itse yritin olla viisitoistavuotiaana oikein kovanaamaa, koska olin niin ujo ja arka. Onko tuon kovuuden tilalle tullut tämä nyrpeä asenne, joka osoittaa ettei tämä kiinnosta minua yhtään. En tunne nykynuorisoa enkä osaa sanoa mistä se johtuu, mutta se rumentaa kyllä kauneimmatkin kasvot.




6 kommenttia:

  1. Hei! Olen käyttänyt kylkiäisenä saamaani Hydrablur Primer-näytetuubia, ja sehän on oikein loistava pohjustustuote. Paitsi yksi asia, primeri oksidoituu päivän mittaan ihollani ja muuttaa meikkini huomattavan oranssiksi. Aamulla meikki on kuulaan ja "oikean" sävyinen, iltapäivällä kasvoni ovat taittuneet oranssiin. Tätä ei tapahdu käyttäessäni toisia pohjustajia tai jättäessäni pohjustajan pois.
    Voiko tälle tehdä mitään ihonhoidollisesti? Tykkään todella paljon Hydrablurin tekemästä samettisesta jäljestä, mutta kalpealla ihollani tämä oksidoituminen näkyy liian selkeästi.

    Oikein ihanaa lomaa sinulle! (Nirppanokista huolimatta)

    VastaaPoista
  2. Tuo olikin mielenkiintoinen kysymys. En ole keneltäkään muulta kuullut vastaavaa kokemusta joten mitään aikaisempaa kokemusta minulla ei ole asiasta. Tämän rautaoksidin kellertävän värin näen käsissäni, kun olen levittänyt Hydrablur Primerin omalle iholleni. En kuitenkaan huomaa sitä kasvoillani.
    Voisiko kyse olla tuotteesta mitä käytät Hydrablurin alla ja niiden kahden yhteisvaikutuksesta. Tietysti myös ihon oma happamuus saattaa vaikuttaa näihin väreihin. Kyselen kollegoilta onko kenelläkään mitään neuvoa asiaan ja kerron siitä myöhemmin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Minäkin epäilen, että tämä johtuu ihon pH-arvosta. Esim. tänään alla oli Daily Resurfacer ja Active Moist. Ja Hydrablurin päälle laitoin Youngblooding jauhepohjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile miten käy, jos jätät pois tuon Daily Resurfacerin ja laitat pelkän Active Moistin. Tämä on nyt pelkkää hakuammuntaa, mutta tuon Daily Resurfacerin vaikutus ihon omaan rasva/kosteusvaippaan on suuri. Tosin täällä lomareissussa käytän pelkästään Daily Resurfaceria enkä voidetta ollenkaan, koska kuumuus on niin valtava. Laitan suoraan Daily Resurfacerin päälle Hydrablur Primerin enkä huomaa tuota keltaisuutta, mutta ihmiset ovat erilaisia. Olen itsekin aivan kalkkilaivan kapteeni ihon väriltäni joten huomaisin kyllä tuon keltaisuuden.
      Tuo Hydrablur Primer on niin huipputuote muuten, että joku ratkaisu olisi hyvä tähän löytää. Rasvoittuvalla ja suurihuokoisella iholla sen vaikutus on huippuhieno. Huokoset supistuu ja iho pysyy siistin mattana ja vaikutus kestää koko päivän. Näin vanhemmalla kuivalla iholla Hydrablur siloittaa ihoa todella paljon. Moni asiakas on kertonut miten hyvä vaikutus on esimerkiksi kesän mökkikyläilyillä saunan jälkeen. Ihmiset, jotka ovat tottuneet aina meikkaamaan eivät mielellään esiinny saunan puhtaina. Laittamalla tuon Hydrablurin saunan jälkeen voiteiden päälle iho siistiytyy huomattavasti eikä se ole kuitenkaan meikki.

      Inkeri

      Poista
  4. Tämä ei liity suoraan aiheeseen, mutta tuli tuosta Inkerin mainitsemasta nyrpeydestä mieleen viimeaikaiset kokemukseni asiakaspalvelusta. En ole ollenkaan varakas, mutta jos ostan, ostan laatua ja odotan saavani ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Minusta saa aika "helpolla" uskollisen vakioasiakkaan. Pari viikkoa sitten kävin hämeenlinnalaisessa vaatekaupassa, jonne olen suoraan sanottuna kantanut aika paljon rahaa ja ostanut lähes kaikki vaatteeni sieltä. Tällä kerralla oli tarkoitus kuitenkin vain katsella. Minusta on outoa, ettei voida edes tervehtiä kun lähden liikkeestä pois, vaikka kuljin ihan myyjän vierestä. Olen ehkä herkkänahkainen ja ymmärrän, että myynti on tavoite eikä mikään muu, mutta kyllä ei-ostavaakin asiakasta voi lähtiessä tervehtiä. Riihimäkeläisessä uudessa lifestyle-liikkeessä kokeilin paria vaatetta. Ihan yksin sain touhuta, myyjää ei kiinnostanut ollenkaan. En ostanut vaatteita mutta pari pientä sisustusjuttua kannatuksen vuoksi. Kassalla myyjä kysyi, että "eivätkö vaatteet olleet hyviä". Minusta tuo on kummallinen tapa muotoilla asia, asiakas joutuu sitten myöntämään, että no, eivät oikein olleet minulle hyviä tms. Itse änkytin hämmennyksissäni jotain epämääräistä. Eilen hyvinkääläisessä kenkäkaupassa olin katselemassa nahkasaappaita, joiden hinnat ovat lähes kaikissa se 200 €. Kaupassa oli kolme myyjää, joista kaksi omistajia. Yksi vaivainen "hei" tuli, ei mitään muuta. En käy enää jatkossa. Ilmeisen hyvin menee kun eivät minun rahani kelpaa. Ja nyt kun vauhtiin pääsin, niin kosmetologikäynnillä (ei Inkerillä tai Marilla!) kosmetologi huomautti ystävällisesti, että olenko huomannut leuassani kasvavan karvoja. Olen vielä nuori ihminen, mutta en voi sille mitään, että näin vain on. Olin toki tietoinen asiasta. Kyllä hävetti. Kynnys mennä mihinkään muualle kuin Inkerille/Marille kasvohoitoon on korkea, ettei vaan huomautella moisista. Ei ole kyllä tarvettakaan muualle mennä, ettei sen puoleen. Pitäisi varmaan antaa nämä palautteet suoraan kyseisiin liikkeisiin, eikä tänne kirjoittaa, mutta oli pakko avautua :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat ihan täyttä asiaa. Kuulen asiakkailtani juttua tästä huonosta asiakaspalvelusta jatkuvasti. Valitettavan usein kyseessä on pikkuliikkeet joiden omistajakin on paikalla. Joistakin paikoista ihan yleisesti tiedetään, että jos omistaja on paikalla sinne ei kannata mennä, kun ollaan niin vihaisia.
    Tunnen itse suuren osan näistä yrittäjistä ja ihmettelen, että he muissakin tilanteissa puhuvat asiakkaista ihan, kuin he olisivat taakka. Asiallinenkin palaute jostain tuotteesta on aina asiakkaan kiusantekoa ja katselevat asiakkaat ihan riesa. On aivan turha puhua, että Hämeenlinnan keskusta tyhjenee pelkästä huonon talouselämän ajasta. Kyllä moni kauppa menettää asiakkaat tuon huonon asiakaspalvelun takia. Tai sitten myyjä on niin hieno ettei liikkeeseen viitsi mennä, kuin pyhävaatteissa.
    Toivottavasti kerrotte, jos saatte meiltä huonoa palvelua. Meillä ei kerta kaikkiaan ole siihen varaa. En tahdo, että yksikään asiakas lähtee meiltä pahalla mielellä. Yleensä pienen yksityisten liikkeiden tuotteet ja palvelut ovat sen verran hinnakkaita, että jos kaupan päälle tulee vaan pahamieli ei toista käyntikertaa tuli.

    Inkeri

    VastaaPoista