torstai 1. syyskuuta 2016

Kosmetologin palveluja ulkomailta

Kesälomien aikaan meillä käy useita vakioasiakkaita jotka asuvat ulkomailla ja lomailevat Hämeenlinnassa vain kesälomilla ja jouluna. Tunnen näistä monet jo kymmenien vuosien takaa ja olen heidän vakiokosmetologinsa.

Nyt muutama asiakkaani on taas lähtenyt ulkomaille parin vuoden työkeikalle ja he järjestelevät elämäänsä uudessa maassa. Lähes aina minulta kysytään mistä he löytäisivät itselleen paikallisen kosmetologin. Eräs asiakkaani kävi meillä elokuun alussa ja kertoi kosmetologikokemuksia Lontoosta ja eilen kuulin kauhisteluja pariisilaisesta kasvohoidosta. Tämä on aivan tyypillistä enkä minäkään osaa neuvoa mitään parempaa paikkaa. Meillähän on kyllä lista Euroopan Dermalogicahoitoloista, mutta ei sieltäkään löydy suomalaisten veroista hoitoa. Suomessa on aivan ylivoimaisesti paras kosmetologikoulutus, kuin missään muualla. Monessa maassa kosmetologi käy muutaman viikon kurssin.

Dermalogicahan vaatii käymään järjestämänsä koulutukset ennen, kuin sarjan saa käyttöönsä ja Suomessa siitä pidetään tiukasti kiinni. Hämeenlinnassa on kahdesta kauneushoitolasta haettu Dermalogica pois, koska he eivät noudattaneet koulutuksia. Nämä koulutuksetkaan ei auta, jos muuta koulutusta ei juurikaan ole. Se on varmaa, että Dermalogicahoitolat ovat tasoltaan maan parhaita, mutta ne eivät todellakaan ole Suomen veroisia. Hintaa näillä hoidoilla saattaa olla tuplaten enemmän kuin meillä ja hoitolat voi olla tosi upeita Euroopan pääkaupungeissa. Pariisissa kasvohoito kesti puolisentuntia ja maksoi puolitoistasataa ja piti sisällään naamion ja kosteusvoiteen. Ulkomailla pitää olla myös varovainen käytettyjen aineiden kanssa, jos menee muuhun, kuin Dermalogicahoitolaan. Nykyisin käytetään hyvinkin voimakkaita kemiallisia kuorintoja joiden jälkeen iho voi olla pitkään hilseilevä ja kuiva. Aasian maissa ihon vaalentaminen on tärkein asia ja heille on kauhistus länsimaalaisten rusketus. Heillä on käytössään pigmenttiä vaalentavia aineita jotka ovat jo kielletty eu:ssa.

Itse käyn ulkomailla mielenkiinnolla kokeilemassa kasvohoitoja, mutta mitään hoitotulosta en odota. Aina oppii jotain uutta, kun kokee erilaisia hoitotapoja. Valitettavasti en sen paremmin osaa neuvoa mistä hakea pätevää kosmetologia. Juuri siitä syystä meillä onkin niin suuri asiakaskunta ulkomailla asuvia ihmisiä, kun he käyvät kasvohoidoissa vaan Suomessa.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:50

    Kiitos kun ilmoitit jo hyvissä ajoin, koska seuraava Pimeän Kaupan ilta on niin ehtii säästämään vähän ylimääräistä rahaa.
    Voisitko kuvailla vaihe vaiheelta mitä Nanolift-hoidossa tehdään?

    VastaaPoista
  2. Näihin tarjoustuotteisiin kannattaa panostaa. Jos olette oikein taloudellisia pärjäätte ihan hyvin hankkimalla, vain näitä tarjoustuotteita. Älkääkä vaan jättäkö käyttämättä noita matkakokoja mitä saatte kaupanpäälle, koska niistäkin riittää useamman viikon käyttöön. Esimerkiksi nyt tarjouksessa olevaa Skin Smoothing Creamia kannattaa ottaa kaksikin tuubia, koska en usko, että saan pitkään aikaan siitä uutta tarjousta. Yleensähän menee lähes vuosi ennen, kuin sama tuote tulee uudestaan tarjoukseen. Näiden Tähtitarjouksien hinta on laskettu mahdollisimman alas ja sitä ei pidä odottaa, että ne ovat Pimeän Kaupan illassa vielä halvemmalla. Niin suurta hintaetua en pysty antamaan, että se ylittäisi tuon Tähtitarjouksen ja minusta se olisi epäoikeuden mukaista, jos sellaista tekisin.

    Hyvä ehdotus tuosta Nanoliftistä. Minun pitää myös tehdä siitä video nettisivuille. Olen hiukan harmissani tuon videoidean kanssa. Sain mainosalan ammattilaiselta sellaisen määräyksen ettei saa itse tehdä videoita, kun ne ovat halvan oloisia ja huonoa mainosta. Nyt sain taas uudet ohjeet, että niitä pitää tehdä. Harmillista saada niin ristiriitaisia ohjeita.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi01:07

    Minäkin kyllä mielelläni näkisin videon. Eivät ole huonoa mainosta!

    VastaaPoista
  4. Hei! Jos videota aiot tehdä ja markkinointibudjetissa on hieman käyttövaraa niin suosittelen olemaan yhteydessä mediaopiskelijoihin ammattikoulussa tai ammattikorkeakoulussa. Sieltä varmaan löytyy kyvykkäitä opiskelijoita jotka mielellään auttavat videon kanssa pientä korvausta vastaan. Silloin kuvanlaadusta ja editoinnista tulee tarpeeksi ammattimaista ilman poskettomia kuluja ja raskasta kuvauskoneistoa. Esim. Youtube-kanavan perustaminen käy parilla klikkauksella ja videot voi sitten helposti linkittää Facebookiin, blogiin ja hoitolan nettisivuille.

    VastaaPoista