keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uutuuksia tulossa!

Palailin juuri kotikonnuille kesälomalta ja torstaina minut tapaa taas työmaalta. Tiistain ja keskiviikon kauneushoitola on ollut suljettuna, koska Mari on Dermalogican koulutuksessa. Päivän mittaan Mari on laitellut minulle tekstiviestejä koulutuksen kulusta. Olen itse niin innoissani kaikesta uudesta, että haluan kertoa niistä heti lukijoillekin.

Age Reversal Eye Complex (78€) on uudistunut koostumukseltaan ja on entistä tehokkaampi. Amerikassa uusi tuote on ollut myynnissä jo keväästä saakka, mutta Eurooppaan sitä vielä odotetaan. Nyt suomalaisille ilmoitettiin, että saamme sen lokakuun lopussa myyntiin ja hinta näyttää olevan sama, kuin ennenkin.

Tärkein uutinen on, että Dermalogican shampoo ja hiustenhoitoaine ovat uudistuneet ja nekin tulee Suomeen samassa tavaralastissa, kuin Age Reversal Eye Complex. Olisin niin mielelläni esitellyt teille Pimeän Kaupan iltana nuo uudet hiustenhoitotuotteet, mutta valitettavasti ne eivät siihen ehdi. Dermalogican ajatus on, että kasvojen iho jatkuu päänahkaan asti ja myös päänahka pitää tasapainottaa, niin kuin kasvojenkin iho. Shampoita ja hiustenhoitoaineita on vain yksi ja ne käy kaikille. Tarkoitus on hoitaa päänahan talin eritys tasaiseksi ja vähentää kuivuutta, kutinaa, hilseilyä tai rasvoittumista. Hiustenhoitoaine kosteuttaa hiuksia ja vähentää hiusten takkuuntumista ja se on pois huuhdeltava hoitoaine. Ainakin minun ja Marin pitkille hiuksille tuo hoitoaine on ollut erinomainen. Mikään ei selvitä pesun jälkeistä takkuuntumista, niin kuin Dermalogican hoitoaine.

Dermalogican shampoo, hoitoaine ja vartalonhoitotuotteet ovat erittäin suositeltavia lapsille, vanhuksille ja herkkä ihoisille, koska niissä ei ole hajusteita eikä väriaineita. Vasta nyt, kun omat vanhempani ovat siinä iässä, että heillä on hyvin ohut ja herkkä iho ymmärrän miten tärkeää heille on hellävaraiset hoitoaineet. Miehilläkin yli kahdeksankymppisenä on hyvin herkkä ja paperin ohut iho ja päänahka eikä enää siedä vahvoja hajusteita. Siksi nuo Dermalogican hiustenhoitotuotteet ovat vanhuksillekin tarpeellisia.

Kerron heti, kun saan uutuudet myyntiin. Pimeän Kaupan illan tarjoukset tiedän viimeistään tiistaina 26.9.ja kerron niistä heti silloin. 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi15:38

    Hienoa, kun huomiot vanhuksetkin. Meillä tuota dermalogican shampoota käyttää koko perhe. Myös äitini (92v) jonka omaishoitaja olen. Kaikki muut shampoot kirveli ohutta päänahkaa, mutta tästä shampoosta äitini tykkää.
    Pirkko

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19:50

    Ei "sisällä hajusteita"?
    Nyt taisi tulla kirjottajalle virhe, koska muistaakseni tuo shampoo tuoksuu erittäin voimakkaasti?
    Pahoittelen jos olen väärässä.

    Sarita

    VastaaPoista
  3. Mikään Dermalogican tuote ei sisällä hajusteita eikä väriaineita. Hajustamaton tuote ei ole yhtä kuin hajuton. Hajutonta kosmetiikkaa ei ole olemassa, koska jokaisella raaka-aineella on ominaishaju. Hajusteet, väriaineet ja säilöntäaineet ovat eniten allergisoivia aineosia kosmetiikassa ja siksi Dermalogica ei käytä kahta ensin mainittua. Säilöntäaineetonta kosmetiikkaa ei voi tehdä, mutta Dermalogica ei käytä parabeeneja joka on myös helposti allergisoiva, mutta yleisesti käytetty säilöntäaine.

    Tämän hetken versio Dermalogican shampoosta sisältää lavendeli-ja eukalyptusuutetta, jotka poistavat rasvaa ja antaa kiiltoa hiuksille. Niiden ominaistuoksu on voimakas. Samoin shampoossa on sitruunaa ja teepuuöljyä, jotka puhdistaa ja kirkastavat hiusten väriä. Ylang ylang uute suojaa herkkää päänahkaa. Shampoon tuoksu tulee näistä aineista yhdessä. Tuoksu on asia mistä ei voi kiistellä, koska joku rakastaa tämän shampoon tuoksua, mutta joku kokee sen voimakkaana.

    Hajusteallergia ja hajuyliherkkyys on kaksi ihan eri asiaa, mutta voivat hyvin olla samalla henkilöllä. Hajusteallergikko saa ihottumaa, hengen ahdistusta, tai silmien kirvelyä hajusteaineista, jotka ovat lisätty kosmetiikkaan pelkästään hajusteeksi. Jos nämä reaktiot tulee muista vaikutusaineista, kuin hajusteista silloin kyse ei ole enää hajusteallergiasta, vaan allergiasta vaikutusainetta kohtaan.
    Moni saa migreenin hajuista ja silloin ei ole merkitystä miksi raaka-aine on tuotteeseen lisätty. Yleensä luonnolliset hajut, kuten eukalyptus aiheuttaa vähemmän migreeniä, kuin tuoksuyhdistelmät.

    Inkeri

    VastaaPoista