torstai 27. lokakuuta 2016

Laitoksien ilmastointi kuivattaa ihoa ja huulia

Olen harmissani omasta hölmöydestäni. Neuvon toisia, mutta omat asiat jää hoitamatta. Olen useita kertoja kirjoittanut miten kuivattava sairaalan ilmastointi ja potilaana olevien omaisten kosteusvoiteiden tarpeesta pitää huolehtia. Nyt, kun oma iäkäs isäni on sairaalassa en edes ymmärtänyt viedä hänelle huulirasvaa.

Isojen laitosten koneellinen ilmastointi rasittaa ihoa todella paljon. Näen sen omien vakioasiakkaiden ihosta, jotka ovat sairaalassa työssä. Ihotyypistä riippumatta heidän ihonsa pinta on kuivan kireä melkeinpä läpi vuoden. Samoin silmät ja huulet kuivuvat. Potilailla on monia muitakin syitä mitkä ihoa kuivattavat ja kosteuttaminen pitää muistaa. Kaiken muun kivun ja vaivan lisäksi ei ole kiva olla huulet rohtuneena ja naama kirvelevänä. Varmaan hoitajat tuovat jotain perusvoidetta, jos sitä pyytää, mutta heillä on monta muutakin tehtävää. Moni potilas ei edes huomaa pyytää. Päädyn joka kerta huomioimaan tämän saman, kun omaiseni on potilaana. Viekää potilaille huulirasvaa ja Dermalogican Climate Control Stick (15€) on paras, koska sitä voi sipaista kuiviin poskipäihin, tai silmäluomiin.

Vanhuksilla kädet ja jalat suorastaan huutaa rasvaa ja se tuo myös hellyyttä ja läheisyyttä, kun hieroo toisen käsiä ja jalkoja. Parempi kuntoiset potilaat kaipaavat aika pian omia hoitotuotteitaan ja moni omainen käykin meiltä hakemassa tuttuja tuotteita. Vanhusten kohdalla jalkojen joka iltainen rasvaaminen on tärkeää terveydenhoitoa ja siitä kannattaa pitää huolta omien vanhustensa kanssa. Ehkä rasvaaminen kuuluukin joihinkin hoivakotien henkilökunnan töihin, mutta harvoin liika rasvaamisesta on pelkoa. Tästä lähtien painan kovaan päähäni, että lähden sairaalavierailuille voidearsenaalin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti