lauantai 8. lokakuuta 2016

Ohjeita asiakkaille jotka tekevät ensin ja ajattelevat vasta sitten

Ihmiset ovat hyvin erilaisia temperamentiltaan ja sekin näkyy asiakaspalvelussa. Itse olen tosi hätänen ja äkkinäinen. Yleensä teen ensin ja ajattelen vasta sitten, vaikka olen ikääntyessäni yrittänyt hillitä sitä. Onneksi töissä Mari on hyvä vastapaino, koska hän on rauhallinen ja samoin kotona puolisoni on harkitsevainen ihminen.

Hoitotuotteiden käytössä tämä ihmisten erilaiset ominaisuudet näkyvät eniten. Dermalogican tehotipoissa meillä talviaikaan suosituin on Overnight Repair Serum (98€) ja se on pakattu samanlaiseen tippapulloon, kuin silmälääkkeet. Tarkoitus on ottaa noin 4-6 tippaa kämmenelle ja levittää se ensimmäisenä puhdistetulle iholle. Jo ensimmäisellä käyttökerralla meinasin hiiltyä täysin. Öljy tipahteli niin hitaasti, että ehdin tehdä pullolle jo, vaikka mitä. Ravistelin sitä ja kääntelin ja vääntelin, että onko pullo jotenkin rikki. Seuraavana aamuna kauhistelin Mari miten onneton pakkaus se oli ja hän ei ollut huomannut mitään. Overnight Repair Serum tuli myyntiin noin 3-4-vuotta sitten ja se on yksi lempituotteitani. Nyt, kun ymmärsin, että pitää rauhallisesti odottaa tippojen putoamista kämmenelle pullo ei ole ollenkaan hankala käyttää. Suurin osa asiakkaista ei ole edes huomannut miten hitaasti tipat pullosta tulevat. Kuitenkin kerron aina uudelle ostajalle, että pullon kanssa toimitaan rauhallisesti.

Nyt meillä on lokakuussa tarjouksessa kaksi tuotetta joiden pakkaus on minusta hitaalla. Ne ovat Lip Renewal Complex NYT 32€ (43€) huulihoide  ja Youngbloodin Liquid Mineral Foundation NYT 58€ (79€) meikkivoide. Lip Renewal Complex on pakattu lähes huulipuikon kaltaiseen hylsyyn. Siitä vaan pitää aluksi kiertää hetken aikaa, että voidetta alkaa tulla. Itse koen, että sitä pitää kiertää puolipäivää ennen, kuin se on käyttökunnossa, mutta taaskaan Mari ei ole huomannut tuota asiaa. Luulen, että jos olisi kuluttaja toisin tuotteen takaisin luullessani sitä vialliseksi, vaikka kyse on siitä, että minun maailmassani kaikki pitää tapahtua silmänräpäyksessä. Lip Renewal Complex on myös yksi lempituotteita jota käytän päivittäin. Sitä ei tarvitse käyttää, kuin pieni sipaisu eikä niin paljon, kuin huulirasvoja yleensä. Joka käyttökerralla puikosta ei tarvitse kiertää voidetta lisää, muuten sitä menee hukkan, vaan hyvin pieni määrä on riittävä.

Youngbloodin Liquid Mineral Foundation on ollut myynnissä keväästä saakka ja sillä on jo oma käyttäjäkuntansa. Se on Marin lempimeikkivoide (hän käyttää sävyä pebble)ja minä taas pitäydyn jauhemaisessa Younbloodin mineraalimeikissä. Nämä ovat aivan makuasioita eikä niistä voi kiistellä. Silloin, kun aloitetaan uutta Liquid Mineral Foundation pumppupulloa sitä pitää pumpata useita kertoja ennen, kuin tuote nousee pumpun suulle. Myöhemmin käytössä riittää puolikin pumpausta ettei voidetta tule liikaa. Tässäkin tapauksessa luulin, että meidän testeripullot oli rikki, kun niistä ei tullut mitään ulos.

Tämä äkkinäisyys, tai rauhallisuus ovat luontaisia ominaisuuksia ja niistä on aika vaikea oppia pois. Varmaan ne liittyy myös kasvatukseen ja perheen ominaiskäytökseen. Omassa suvussani olen ehdottomasti rauhallisemmasta päästä. Äitini ihmettelee miten voin olla niin hidas ja rauhallinen. Jos olisin vielä yhtään hätäisempi meiltä lentäisi kaikki pullot ja purkit ikkunasta pihalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti