perjantai 27. tammikuuta 2017

Tsaari Nikolai II ja tapahtumat 100-vuotta sitten

Voitte uskoa, että näin itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuonna olen pyörinyt historiassa juuri siinä ajankohdassa. Suomen itsenäistymisen aikaan tapahtui historiassa poikkeuksellisen paljon. Kohta tulee kuluneeksi satavuotta Venäjän helmikuun vallankumouksesta jolloin tsaari Nikolai II syöstiin vallasta ja Romanovien valtakausi Venäjällä loppui. Lokakuussa 1917 valtaan nousi Lenin ja bolsevikit ja syntyi Neuvostoliitto. Koko muu Eurooppa oli sekaisin ensimmäisen maailmansodan takia, joka jatkui jo neljättä vuotta Suomen itsenäistyessä 6.12-1917. Kunnioitan suuresti niitä suomalaisia jotka hyödynsivät tämän sekasortoisen tilanteen ja neuvottelivat itsenäisyyden juuri syntyneen Neuvostoliiton johtajan Leninin kanssa.

Suhtaudun hyvin intohimoisesti historiaan ja tunnen monia historian hahmoja kohtaan joko inhoa, tai sympatiaa. Tsaari Nikolai II on aina ärsyttänyt minua kykenemättömyytensä ja hyvä uskoisen hölmöytensä takia. Toisaalta pitäisi ehkä olla kiitollinen siitä, että hänen kyvyttömyytensä toimia hallitsijana ajoi tsaarin vallan kukistumiseensa ja Suomi sai itsenäisyyden helpommin. Nikolai II astui valtaan 1894 vasta 26-vuotiaana, koska hänen isänsä Aleksanteri III kuoli munuaisvikaan jo 49-vuotiaana. Nuorta tsaaria luotsasi vallan himoinen äiti Maria Fjodorovna ja päättäväinen vaimo tsaaritar Alexsandra eli Alix. Maria Fjodorovna oli Tanskan prinsessa ja tsaarin vaimo Alix oli saksalainen prinsessa jonka äiti oli Englannin kuningattaren Viktorian tytär. Alixin äiti kuoli hyvin nuorena ja hän päätyi jo pikkutyttönä isoäitinsä Viktorian uskonnollisen ankaraan kasvatuk
Nikolai ja Alix elivät täysin omassa maailmassaan, niin kuin muukin ylhäisö satavuotta sitten. Heillä ei ollut mitään kosketusta Venäjän köyhään ja nälkäiseen kansaan. Tuolloin Venäjä oli aivan takapajula muihin maihin verrattuna. Suomi oli autonomisena suurruhtinaskuntana sivistynein ja vaurain osa Venäjää ja nimenomaan suomalaiset yliopistoihmiset ajoivat itsenäisyyttä kiihkeästi.  Nikolai II sai päätöksillään aikaan sortokauden, joka entisestään kiihdytti itsenäisyysvoimia. Tsaari  murensi Suomen autonomiaa pala palalta ilmeisesti ihan tietämättään. Nikolai II oli täysin muiden ihmisten mielipiteiden vallassa. Sanotaan, että hänen päätöksensä oli sellainen mitä hänen viimeiseksi tapaamansa ihminen halusi. Tsaaritar Alix puuttui hallintoon usein ja hän sai aina mielipiteensä läpi. Tsaaripariskunnan nuorin lapsi kruunuperillinen Aleksei sairasti verenvuototautia ja Alix luuli saavansa siihen apua munkki Rasputinin kautta. Näin Rasputin pääsi tsaarin perheeseen ja pystyi vaikuttamaan valtion hallintoon Alixin kautta.

Suuren virheen tsaari teki 1905, kun hänen sotilaansa avasivat tulen viatonta rauhallista kansan  nälkämielenosoitusta vastaan. Kansan viha alkoi kertymään aina vaan pahemmin. Tuon tapauksen jälkeen tsaarin itsevaltiudesta luovuttiin ja valtaa annettiin myös duumalle. Nikolain ja Alixin mielestä se oli suuri vääryys, koska Nikolai II oli tsaari jumalan tahdosta. Varsinkin Alixin voimakas uskonnollisuus sai tsaarin tekemään suorastaan taikauskoisia päätöksiä. Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 ja se oli viimeinen takaisku tsaarin vallalle. Ensiksi tsaari antoi ylipäällikkyyden serkulleen Nikolai Nikolaijevitskille joka oli kokenut ja arvostettu sotilas. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Rasputin alkoi enneuniensa perusteella vaatimaan itse tsaaria ottamaan ylipäällikkyyden ja koska tsaaritar ajoi tätä samaa asiaa Nikolai II:sta tuli Venäjän armeijan ylipäällikkö vuonna 1915. Samalla Nikolai II ja kruunuperillinen Aleksei siirtyi lähemmäksi rintamaa ja sisäpolitiikka jäi lähes kokonaan tsaarittaren käsiin eli tosi asiassa Rasputinin valtaan.

Tästä alkoikin sitten tsaarin vallan todellinen alamäki ja kaikki päättyi, kun Nikolai II murhattiin perheensä kanssa 1918 heinäkuussa. Eivät he olisi murhatuksi tulemista sentään ansainneet. Hyvin he olisivat voineet elää elämänsä maapaossa, niin kuin sen ajan kuninkaallisista moni. Tuskin Nikolailla olisi koskaan ollut voimaa nousta uudelleen valtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti