lauantai 22. huhtikuuta 2017

Pohdintoja vanhuksista ja vanhuksien hoidosta

Aloittaessani tämän blogin kirjoittamista 2007 suunnittelin, että vähintään 80% jutuista on asiaa ihonhoidosta ja kosmetologin työstä. Loput parikymmentäprosenttia on ollut minun harrastusaiheisia kirjoituksia kissoista, kirjoista ja sotahistoriasta. Nyt ajattelin liittää tähän vielä jutut vanhuksista ja nykyisestä vanhusten hoidosta. Olen tullut siihen vaiheeseen elämästä, että omat vanhempani ja mieheni vanhemmat tarvitsevat apua selviytyäkseen päivittäisistä asioista. Keskustelen myös päivittäin asiakkaiden kanssa vanhusten ongelmista ja heidän hoidostaan, koska moni vakioasiakkaani on tässä samassa tilanteessa kuin minäkin. Haluan myös nostaa keskusteluun vanhusten asiat, koska heidän määränsä lisääntyy koko ajan ja tietoa tarvitaan. Myös kokemusten jakaminen on tärkeää ja toivonkin, että lukijat kommentoisivat rohkeasti ja kertoisivat omista kokemuksistaan.

Vanhusten terveydenhoitopalvelut menee yli ymmärrykseni

Olen kuvitellut olevani aika pystyvä hoitamaan erilaisia asioita, täyttämään kaavakkeita ja selvittämään toimintatapoja. Nyt se luulo on karissut ja olen törmännyt toimintatapaviidakkoon jota minun logiikallani ei ymmärretä. Isäni (80v.) kunto romahti noin vuosi sitten ja nykyisin äitini (76v.) on hänen omaishoitajansa. Olen ainoa lapsi ja siksi hoidan kaikki ne asiat mitkä vanhemmiltani ei enää suju. Onneksi asumme paritalossa ja pystyn nopeasti käymään heitä katsomassa ja menemään avuksi tarvittaessa. Isäni oli viime vuonna pitkiä aikoja sairaalahoidossa sekä Kanta-Hämeen keskussairaalassa, että kotikunnassa Janakkalan sairaalassa. Hoito on ollut joka paikassa hyvää ja hoitajat todella mukavia. Enkä kirjoita tätä valittaakseni, vaan lähinnä hämmästelläkseni omaa osaamattomuuttani itselleni vieraiden asioiden kanssa.

Palvelujärjestelmä on hyvin sekava

Tällä hetkellä isäni on pyörätuolissa ja hänellä on todettu myös muistisairaus joka toistaiseksi on hyvin lievä. Vanhempani pärjäävät nyt erittäin hyvin, kun isäni akuutin sairastamisen vaihe on ohitettu ja terveyden tila on tasoittunut. Sairaalassa ei ole enää tarvinnut olla vaan hoito sujuu kaksi kertaa viikossa käyvän kotisairaanhoidon avulla. Äitini on hyvä kuntoinen ja häntä ei vielä vanhukseksi voi sanoa. Tähän tilanteeseen päätyminen on kuitenkin aiheuttanut paljon selvitystyötä minulta. Erilaiset tuet eli omaishoitajatuki, vammaistuki, lääkemaksukatto, kela-taksimaksut, taksikortti, palvelusetelit, sairaalamaksukatto yms.on vaatinut minulta varmaankin kymmenien tuntien perehtymisen Kelan sivuihin,terveyskeskuksen sivuihin, muistiliittoon, omaishoitaja-ja heidän  läheisensä järjestöön ja erilaisiin vanhushoidon perussääntöihin. Kysyn vaan, että miten vanhukset selviäisivät tästä yksikseen? Kaikilla ei ole ketään omaista apuna. Meidänkin tilanteessa äidilläni ei olisi mitenkään enää voimavaroja eikä edes kykyä selvittää näitä asioita, koska hänen voimansa menee nyt uudenlaisen arjen pyöritykseen. Kaikkea tietoa kehoitetaan hakemaan netistä ja mitään paperiesitteitä en ole nähnyt. Vanhempani eivät käytä tietokonetta niin kuin ei moni muukaan heidän ikäisensä. 

Hoitohenkilökunta tekee vain ja ainoastaan omaa työtään

Tuntuu ettei kukaan hallitse sitä kokonaisuutta mitä esimerkiksi isäni hoito tällä hetkellä vaatii. Kysyn apua ja neuvoa keneltä hyvänsä olen aina yhteydessä väärään henkilöön ja sitten he kuumeisesti miettivät kuka voisi tietää kysymästäni asiasta. Työntekijät tietävät hyvin tarkkarajaisesti oman työalueensa eikä mitään sen ylitse. Ensimmäisessä hoitopalaverissa jossa olin vanhempieni kanssa lokakuussa tuntui siltä, että isäni oli ensimmäinen vanhus joka Janakkalassa tarvitsi  omaishoitajan. Kukaan palaverissa olleesta neljästä ihmisestä ei tiennyt kuka kunnassa vastaa omaishoitajuudesta ja miten sitä haetaan. Mitään paperiesitettä ei ollut äidilleni antaa ja ainoa neuvo oli, että yritä etsiä kunnan sivuilta. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä, mutta todella tarkkoja siitä mitä voivat  sanoa etteivät astu toisten vastuualueelle. Omaishoitajuusasian selvittely vein niin kauan, että
loppujen lopuksi se alkoi vasta huhtikuun alusta, vaikka käytännössä se alkoi marraskuussa.

Jatkan tätä tarinaa myöhemmin, koska siinä on ollut monta vaihetta ennen kuin on kaikki saatu rullaamaan. Oikeastaan olen puolivuotta tehnyt aktiivisesti työtä, että kaikki asiat tulisi hoidettua ja vielä on useampi hoitamaton asia. Joko järjestelmä on tosi sekava, tai minä harvinaisen hölmö.

2 kommenttia:

  1. Oheisen linkin takana on Kaisa Kauppisen ja Mia Silfver-Kuhalammen toimittama tutkimukseen perustuva kirja. Luvuissa 4 ja 5 on siitä, miten palveluista selvän ottaminen uuvuttaa hoivaavia läheisiä. Järjestelmä on pirstaleinen ja byrokraattinen, ja kaikki asiat ovat taistelun ja odottamisen takana. Kokonaiskuvaa ei ole kenelläkään, eikä kukaan neuvo avun hankkimisessa.

    Eräs ystäväni jätti yhteydenottopyynnön narraskuussa vanhempansa kiireellisessä asiassa, ja jo maaliskuussa hänelle soitettiin. Ei kuulemma ehditty aikasemmin, kosk vain muutama henkilö hoitaa kyseisiä asioita suuressa kaupungissa.

    Leena

    https://www.omaishoitajat.fi/sites/omaishoitaja.asiakas.fi/files/T%C3%B6iss%C3%A4k%C3%A4ynti%20l%C3%A4heis-%20ja%20omaishoiva%20Kaisa%20Kauppinen.pdf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata Leena pitkästä aikaa, että olet kuulolla:)
      Kiitos tuosta linkistä. Tietoa omaisille ja palvelujen hiomista tarvitaan, koska kohta suuret ikäluokat ovat siinä vaiheessa, että he tarvitsevat hoitoa. Ja meidän ikäluokkaa eli 10-20 vuotta nuorempia on aivan liian vähän.

      Inkeri

      Poista