sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Elias Simojoki on äärioikeiston sankari

Nykyisinkin suomalainen äärioikeisto nostaa esiin sankareita ja palvoo määrättyjä idoleita aivan kuin edeltäjänsäkin Saksan kansallissosialistit. Hitlerin natsit nostivat kulttisankariksi pikkurikollisen nimeltä Horst Wessel joka sattumalta kuoli natsien ensimmäisissä mielenosoituksissa. Sen jälkeen Horst Wesselille tehtiin hymni jota laulettiin aina natsien tärkeissä tilaisuuksissa. Suomen Vastarintaliikkeen verkkokaupasta saa kyllä ostaa tuota Horst Wessel t-paitaakin, mutta muuten heillä on omana idolinaan suomalainen Elias Simojoki.

Elias Simojoen nuoruus


Lyhyesti kerrottuna hän oli Kiuruveden pappi joka syntyi 1899 ja kuoli talvisodassa Inmpilahdella 1940. Elias Simojoki oli alkuperäiseltä sukunimeltään Simelius, mutta aikuisena hän otti suomenkielisen nimen Simojoki. Hän kuului tunnettuun Simeliuksen pappissukuun ja oli papin poika itsekin. Hän oli hyvin pidetty pappi sosiaalisen lahjakkuutensa ja huumorintajunsa takia. Elias Simojoki oli jo eläessään karismaattinen henkilö joka osasi taitavasti käyttää sanallista propagandaa ja hän olikin suosittu puheenpitäjä. Simojoki oli viimeisellä luokalla Oulun lukiossa, kun Suomen sisällissota syttyi ja hän ehti osallistumaan siihen valkoisten puolella. Ilmeisesti niistä tapahtumista hän aktivoitui heimoaatteeseen ja löysi itsestään hyvän sotilaan. Heti sisällisodan jälkeen hän osallistui sotilaana Aunuksen retkikuntaan, joka kuitenkin epäonnistui veljeskansojen vapauttajana.

Elias Simojoki oli Lapuan liikkeen aktiivijäsen

Näiden heimosotien jälkeen Simojoki löysi äärioikeistolaiset piirit ja hänestä tuli Akateemisen Karjalaliiton 1.valajäsen. Lapuan liikkeessä hän oli suuri vaikuttaja ja kolmekymmentäluvulla Simojoki kannatti vakaasti Suur-Suomiajatusta. Hän oli hyvin ristiriitainen ihminen, koska papin työn rinnalla hän kannatti sotaa ja väkivaltaa. Konkreettisesti hän osallistui kommunistien muilutuksiin ja hyväksyi heidän pahoinpitelyt. Myös Virossa hän kävi osallistumassa Vapsien eli Viron äärioikeiston vallankaappausyritykseen. Lapuan liike kiellettiin 30-luvun alkupuolella ja sen jatkona syntyi IKL. Elias Simojoki lähti vetämään IKL:n nuorisojärjestöä Sinimustia ja sitä kautta hän pystyi vaikuttamaan vahvasti tuleviin äärioikeistosukupolviin. Talvisodan syttyessä 1939 Simojoki oli jo nelikymppinen ja liian vanha kutsuntoihin, mutta hän lähti vapaaehtoisena sotimaan. Simojoki kaatui talvisodassa vähän erikoisessa tapauksessa, joka vetoaa hänen nykyisiin kannattajiin. Elias Simojoki oli hyvin eläinrakasihminen ja hän lähti lopettamaan haavoittunutta hevosta, kun hänet ammuttiin. Suomalaisten ja neuvostoliiton rintamalinjojen väliin oli jäänyt haavoittunut hevonen, joka huusi tuskissaan ja sitä yritettiin ampumalla lopettaa kummaltakin puolelta. Siihen ei osuttu ja Simojoki lähti hiihtämään lähemmäksi ja sai hevosen lopetettua, mutta kuoli luotisuihkuum itsekin. Tästä syystä Suomen Vastarintaliike ilmentää sivustoillaan eläinsuojeluaatetta.

Elias Simojoki on Vastarintaliikkeen idoli

Törmäsin ensimmäisiä kertoja tähän Simojoen sankarimyyttiin viitisenvuotta sitten, kun hain jotain sotahistoriajuttua googlettamalla. Päädyin äärioikeiston sivuille joissa oli valokuvia nuorista pojista tammikuisella hautausmaalla tekemässä natsitervehdystä kynttilät kädessä. Kuva olisi ollut naurettava ellei se olisi niin pelottavaa ja huolestuttavaa. Parikymppiset suomalaispojat tärisee jossain  Kiuruveden sankarihautausmaalla farkkutakeissa ja lenkkareissaan ja kunnioittavat lähes kahdeksankymmentävuotta sitten kuollutta pappia. Sen jälkeen olen asiaa seurannut ja nämä kunnianosoitukset ovat joka tammikuu Simojoen kuolinpäivänä Kiuruveden hautausmaalla. Simojoen tekstejä ja puheita siteerataan monessa kohtaa Vastarintaliikkeen sivuilla. Tämä on mielenkiintoista miten ihmisestä rakentuu sankarimyytti. Miksi nykyinen äärioikeisto ei valinnut Vihtori Kosolaa, Paavo Susitaivalta, tai Bobi Siveniä sankarikseen? Meidän puolustusministeri Jussi Niinistöhän väitteli tohtoriksi Paavo Susitaipaleen elämästä ja luin väitöskirjan jo lähes kymmenenvuotta sitten, kun se julkaistiin. Näistä miehistä kerron taas jossain uudessa jutussani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti