torstai 18. tammikuuta 2018

Korut riisutaan kasvohoidon ajaksi

Tämä onkin lähes kaikille asiakkaille itsestään selvää ettei kasvohoitoa voi tehdä, jos kaulassa on jokin koru. Isommat roikkuvat korvakorut on myös hyvä poistaa ettei niihin tule hoitoaineita käsistäni, mutta pienet nappikorvikset eivät häiritse. Huoli onkin siitä, että asiakas varmasti muistaa ottaa korut mukaansa lähtiessään.

Koruilla on tunnearvoa

Kokemus on muutaman ongelmatilanteen kautta opettanut minut olemaan hyvin tarkka asiakkaan koruista. Katson aina tarkkaan mihin asiakas riisuu korunsa ja yleensä heidän lähtiessä tarkistan, että korut tulee myös mukaan. Kantapään kautta opittu on aina tehokkain oppi. Yritykseni alkuaikoina 80-luvulla kävi niin, että edellisellä viikolla käynyt asiakas soitti ja sanoi tulevansa hakemaan unohtuneet vihkisormuksensa. Olin ihan ihmeissäni ettei meille ollut jäänyt mitään sormuksia. Puhelias asiakas ei kuunnellut minua ja sanoa vaan tulevansa kohtapuoliin hakemaan niitä.  Hän ei kuulemma ollut ehtinyt soittaa heti, mutta tiesihän hän, että ne ovat meillä tallessa. Suorastaan kauhistuin, koska en tiennyt missä ne olisi. Tein hänelle käsihoidon ja siinä pitää ottaa sormukset pois enkä yhtään katsonut ottiko hän ne lähtiessään mukaansa. Konttasin hoitohuoneen lattian läpi ja onneksi sormukset löytyi työpöytäni alta. Sormukset oli ns.sotasormukset eli aivan ohutta ja kevyttä alumiinin tyyppistä metallia ja ne eivät edes kilahtaneet lattialle pudotessa. Jatkosodan alussa kerättiin jalometalleja joilla piti ostaa Suomelle lentokoneita ja naisia kehotettiin antamaan vihkisormuksensa keräykseen ja he saivat tilalle halvat metallisormukset. Tosin niillä oli todella suuri  tunnearvo käyttäjälleen, koska ne kertoivat muustakin kuin avioliitosta. Tästä tapauksesta opin sen, että tarkistan aina asiakkaan lähtiessä ettei mitään unohdu hoitohuoneeseen. 

Laitamme aina unohtuneet korut talteen

Toinen hyvä opetus oli myös työelämäni alkupuolella, kun paksu ja arvokas kaulakoru melkein hukkui. Iäkäs asiakkaani pyysi minua avaamaan kaulakorun ja niin tietysti teinkin, mutta en yhtään katsonut mihin hän sitten korun laittoi. Hänen tehdessä lähtöä kaulakorua ei löytynyt mistään ja tilanne oli aika ikävä. Minä olin ottanut kaulakorun pois ja annoin sen hänelle, mutta sitten se katosi. Hän etsi taskunsa ja käsilaukkunsa moneen kertaan ja minä pengoin jo roskakorinkin. Olin aivan ihmeissäni miten koru katosi niin mystisesti. Sovittiin, että minä jatkan etsimistä ja ilmoitan hänelle, kun se löytyy. Kassalla kävimme vielä yhdessä läpi hänen käsilaukkunsa ja huomasimmekin, että laukun vuorissa oli pikkuinen reikä ja koru oli valunut vuorin väliin. Olin todella helpottunut, koska tilanne vaikutti ihan siltä, että minä olin ottanut tuon korun. Tästä opin sen, että katson aina tarkkaan mihin asiakas korunsa laittaa. Asiakas itse on yleensä kasvohoidon jälkeen niin rentoutunut ettei aina heti muista mihin korut on laitettu. Säästytään monelta ikävältä tilanteelta, kun osaan sanoa laittoiko hän ne laukkuun, taskuun vai mihin. Pitkä työura opettaa monenlaista mikä ei edes liity hoitoihin, mutta asiakaspalveluun kyllä.


5 kommenttia:

  1. Anonyymi21:32

    Minua on kerran hierojalla syytetty edellisen asiakkaan korujen varastamisesta. En suostunut käsilaukkuni penkomiseen, vaan vaadin paikalle poliisin. Käsilaukussani/vaatteissani/kehossani ei "varastettuja" koruja ollut.
    Korut löytyivät ikkunaludalla olleesta kukkaruukusta.

    Tuolle hierojalle en sen jälkeen mennyt. Ei taida enää toimiakaan Hmlssa.
    Anteeksipyyntöä en syytöksistä saanut, saati mitään muuta korvausta.

    Tuon syyttävän asiakkaan tunnistan loppuikäni.
    Vaatteet sii riisuttiin tuossa sermein erotetussa odotustilassa ja eniten sydämistytti hierojan epäily, jos seuraav asiakas on ottanut korusi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas ollut ikävä tapaus. Ymmärrän hyvin ettet halua siihen paikkaan enää mennä. Kuulostaa hyvin erikoiselta, että lähdetään omaa asiakasta syyttämään ilman mitään todistetta. Monenlaisia tilanteita on meilläkin tullut kohdalle ja muutamia kertoja on epäilty onko joku varastanut korut. Stoppaan ne puheet heti ja otan itse vastuun, jos jotain hukkuu. Meiltä on etsitty silmälaseja, käsineitä ja koruja useita kertoja. Moneen kertaan olen kaivanut pölyimurin pölypussin etsiessäni jotain korua. Joka kerta asiakas on löytänyt tavaransa ihan muualta kuin meiltä. Joku tosiaan on vihjaissut, että onko seuraava asiakas ottanut tavaran. Ne puheet loppuu heti, kun kerron siivoavani työhuoneen jokaisen asiakkaan jälkeen ja korjaan unohtuneet tavarat talteen. Ikävintä on ettei ihmiset ilmoita, kun löytävät tavaransa muualta vaan joudun aina kysymään onko etsitty koru tms.löytynyt. Ehkei tulla ajatelleeksi miten hankala tilanne on meidän kannalta, jos etsimme jotain turhan takia. Siksi olenkin oppinut tavan tarkkailla mihin tavarat laitetaan, että voin kertoa mistä pitää etsiä. Ikinä ei vielä mikään tavara ole hukkunut lopullisesti mitä meiltä on etsitty, vaan se on löydetty esimerkiksi kotoa.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi21:36

    http://blogit.kauneusjaterveys.fi/ostolakossa/saippuapaperit/#comments

    Saippuapapereita (kts. blogi) kaipaan valikoimiinne.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi17:03

    Tuskin näin hyvämaineinen hoitola alkaisi myymään korealaista saippuapaperia???
    Itse en vaivaudu lukemaan näitä ostolakossa tms blogeja kun blokkaajat eivät tunnu tietävän ihonhoidosta tuon taivaallista.
    Asiasta viidenteen, Dermalogicalle tulossa kaksi aivan huipputuotetta lähiaikoina, jotka ovat kuin tehty Suomen markkinoille, toinen öljymäinen ja toinen vesimäinen:)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi00:06

    Saippuapaperi on todella loistava ideana, siksisiitä vinkkasin. Olen itse kokeillut Korealaisia saippuapapereita ja oikeasti olivat/ovat käteviä matkoilla ja haastellisissa olosuhteissa. Käsilaukussani on oikeasti tilaa purkkapaketinkokoiselle käsienpesuaineelle. Jos vielä löytyisi tunnetummalta merkiltä...

    Itse pidän noista uutuuksien ja erikoisiempien esittelyistä. Niistä löytyy väillä helmiä, joilla voi helpottaa arkeaan. Usein myös turhuuksia, jotka voi ohittaa..

    VastaaPoista