Ilmoitin äskettäin tämän blogin blogilistalle, ja laitoin tietysti yhdeksi avainsanaksi sotahistoria. Katsoin myös mitä muita blogeja sillä sanalla löytyy, ja niitä oli vain viisi lisäkseni. Olin aika hämmästynyt. Olen tietysti tottunut siihen, että harrastustani ihmetellään, ja minua epäillään jos joksikin sotahulluksi. Mutta ettei muita sotahistoria blogeja löytyisi, niin se on aika erikoista. Joten tein sen johtopäätöksen, ettei niitä ole vain ilmoitettu blogilistalle.
Suomessa on niin paljon vakavasti sotahistoriaa harrastavia ihmisiä, että en ole mikään harvinaisuus. Se ehkä on harvinaista, että olen nainen ja vielä kosmetologi. Myönnän kuitenkin, että en tunne kuin pari naista jotka ovat myös sotahistorian harrastajia. Suomen sotahistorialliseen seuraan kuuluu yli tuhat jäsentä, mutta sitä en tiedä kuinka monta heistä on naisia. Luennoilla heitä ei ole kuin muutama. ja ovat ehkä miehensä seurana.
En osaa selittää miten tämän harrastukseni pariin olen joutunut. Se on alkanut jo niin varhain, etten muista edes mistä se alkoi. Olen lukenut sotakirjoja ja historiaa heti kun olen lukemaan oppinut. Hiukan yli kymmenen vanhana olin asiantuntija intiaanisodissa, ja sen jälkeen siirryin Amerikan itsenäisyystaisteluun ja sisällissotaan. Talvisota ja jatkosota ovat ihan uusinta aluettani. Ne on ehkä niin läheisiä ja koskettavia alueita, että väistin niitä tietoisesti pitkään. Olin paljon yli neljänkymmenen kun ensimmäistä kertaa luin Wolf Halstin Talvisodan päiväkirjan, vaikka se oli ollut hyllyssäni parikymmentävuotta. Se olikin niin koskettava, ja vei niin pitkälle matkalle Suomen historiaan, että teen sitä retkeä vieläkin.
Kuitenkin kaikki nämä vuodet,ja kaikki sodat joita olen kahlannut, läpi olen tehnyt pasifismin ajatuksella. Kysynyt, miten ihmeessä pieni ihminen on voinut kestää sen kamalan taakan mitä sota hänen niskaansa on kaatanut.
Suomessa on niin paljon vakavasti sotahistoriaa harrastavia ihmisiä, että en ole mikään harvinaisuus. Se ehkä on harvinaista, että olen nainen ja vielä kosmetologi. Myönnän kuitenkin, että en tunne kuin pari naista jotka ovat myös sotahistorian harrastajia. Suomen sotahistorialliseen seuraan kuuluu yli tuhat jäsentä, mutta sitä en tiedä kuinka monta heistä on naisia. Luennoilla heitä ei ole kuin muutama. ja ovat ehkä miehensä seurana.
En osaa selittää miten tämän harrastukseni pariin olen joutunut. Se on alkanut jo niin varhain, etten muista edes mistä se alkoi. Olen lukenut sotakirjoja ja historiaa heti kun olen lukemaan oppinut. Hiukan yli kymmenen vanhana olin asiantuntija intiaanisodissa, ja sen jälkeen siirryin Amerikan itsenäisyystaisteluun ja sisällissotaan. Talvisota ja jatkosota ovat ihan uusinta aluettani. Ne on ehkä niin läheisiä ja koskettavia alueita, että väistin niitä tietoisesti pitkään. Olin paljon yli neljänkymmenen kun ensimmäistä kertaa luin Wolf Halstin Talvisodan päiväkirjan, vaikka se oli ollut hyllyssäni parikymmentävuotta. Se olikin niin koskettava, ja vei niin pitkälle matkalle Suomen historiaan, että teen sitä retkeä vieläkin.
Kuitenkin kaikki nämä vuodet,ja kaikki sodat joita olen kahlannut, läpi olen tehnyt pasifismin ajatuksella. Kysynyt, miten ihmeessä pieni ihminen on voinut kestää sen kamalan taakan mitä sota hänen niskaansa on kaatanut.
Comments
Post a Comment