Mielenkiintoinen sunnuntai takana. Meillä senkun hiiret juhlii ja isäntäväki on hermoromahduksen partaalla. Kannattaa myös huomioida, että talossamme asuu yhdeksän (9) kissaa ja kukaan ei vastusta hiirien maihinnousua.
Nyt, kun olemme olleet kaukaa viisaita ja sulkeneet poikien huvilan jo ennen pimeän tuloa, niin hiiret tulee sisään omin jaloin. Lauantai iltana myöhään, Valtsu sai hepulin keittiössä ja painatti tuhatta ja sataa yläkertaan, joku tumma suussaan. Hoksasimme, että keittiön roskiskaapin ovi oli saatu auki ja ilmeisesti siellä oli taas ollut hiiri, niin kuin monena talvena ennenkin. Itse, kun olen maalla elännyt ikäni, niin en osaa hiiristä niin hermostua, mutta puolisoni, kaupunkilaispoika, saa aina inhoshokin ja vaatii hiirtä äkkiä ulos huushollista.
Nyt pikkupojat linnoittautui yläkerran makuuhuoneeseen ja kuulimme kuinka ne jaakasivat jotakin. Ajattelimme, että tehköön nyt selvää hiirestä, niin me käymme sitten korjaamassa ruumiin. Valitettavasti Herttaa ei kiinnostanut hiirten pyydystäminen yhtään ja jäi alakerran kiipeilypuuhun nukkumaan. Hertta on kuitenkin fiksuin ja nopein pyydystäjä talossamme. Jossain vaiheessa makuuhuoneessa tuli hiljaista ja ajattelimme mennä puolenyön maissa nukkumaan. Olin jo ollut sängyssä hetken, kun aloin ihmetellä miksi pojat tuijottaa lumoutuneena katonrajaan verhotangon korkeudelle. Heilutin verhoa hiukan ja siellähän se hiiri roikkui verhossa, verhotangon luona. Silloin tätä naista vietiin ja mieheni tuli perässä, tuossa luolassa ei kyllä nukuta missä hiiret ja kissat juhlii.
Pelkureina vetäydyimme vierashuoneeseen nukkumaan ja vedimme oven kiinni. Toivoimme, että aika hoitaa ongelman ja aamulla tilanne on ratkaistu. Yö meni hyvin, vaikka selät oli aamulla jäykkänä, oli kai vieraita varten ostettu hiukan halvempi patja, joka ei herrasväen selälle oikein sopinut. Jösse nukkui nyt vuorostaan alakerran kiipeilypuussa, mutta Hertta ja Valtsu nakotti keskittyneenä yläkerran aulassa. Vähän huonekaluja siirtelemällä hiirulainen sai liikettä ja oli pakko todeta, että ongelma on ennallaan. Nyt meidän oli pakko puuttua asiaan, eihän me voida mennä hiirtä pakoon koko päivää.
Vieressä oli parvekkeen ovi ja ajattelimme ajaa hiiren sinne, niin pääsisi raukka vapaaksi. Nyt, kun näimme hiirulaisen niin se vaikutti oikein sympaattiselta ruskealta metsähiireltä. Raukka oli aivan peloissaan ja sitä tuli todella sääliksi. Avasimme parvekkeen oven, jos se älyäisi juosta viileän ilman suuntaan. No, eikös koko verenhimoinnen kissalauma mennyt parvekkeelle, pikku Jösse joukon jatkona. Päätimme, että kissat teljetään makuuhuoneeseen, kosk a ei hiiri uskalla liikkua, kun ne pyörii ympärillä. Kannoin Hertan ja Valtsun makkariin ja hain Jössen parvekkeelta. Voi, sitä poika raukkaa, se tärisi jännityksestä ja pelosta, kun se ei ennen ole ollut parvekkeella, sitäkin reppahousua kävi sääliksi. Kovasti se yritti kanssa metsästää, kun muutkin sitä teki. Heti sen massukin meni sekaisin ja piti juosta vessaan, kun tilanne oli niin jännä. Hätistelimme varmaan puolituntia hiirulaista, kun se yritti pysytellä piilossa patterin takana. Lopulta saimme sen parvekkeelle ja ainakin se näytti ihan vahingoittumattomalta, joten kai se lähti elelemään takaisin perheensä luo.
Huvittavan surullista oli, että huonekaluja siirrellessä löysimme kukkapöydän alta Jössen viimeisen ruokapiilon. Silloinhan, kun Jösse neljä vuotta sitten muutti Kattilasta meille Valtsun kanssa, niin se piilotteli ruokaa. Raukka oli niin traumatisoitunut nälkäisestä lapsuudestaan, että vuoden verran putsasimme sen ruokapiiloja milloin mistäkin. Meillä ei ilmeisesti kovinkaan hyvin siivota, koska kukkapöydän alla oli kuivamuona raksuja iso kasa. Uskoisin, että ne oli menneiltä ajoilta, koska en ole vuosiin enää nähnyt Jössen jemmailevan ruokia.
Huomautan, ettei asia jää epäselväksi, siis tämä hiirihelvetti vallitsee kotonani maalla, hoitolassa ei hiiret vilistele.
Nyt, kun olemme olleet kaukaa viisaita ja sulkeneet poikien huvilan jo ennen pimeän tuloa, niin hiiret tulee sisään omin jaloin. Lauantai iltana myöhään, Valtsu sai hepulin keittiössä ja painatti tuhatta ja sataa yläkertaan, joku tumma suussaan. Hoksasimme, että keittiön roskiskaapin ovi oli saatu auki ja ilmeisesti siellä oli taas ollut hiiri, niin kuin monena talvena ennenkin. Itse, kun olen maalla elännyt ikäni, niin en osaa hiiristä niin hermostua, mutta puolisoni, kaupunkilaispoika, saa aina inhoshokin ja vaatii hiirtä äkkiä ulos huushollista.
Nyt pikkupojat linnoittautui yläkerran makuuhuoneeseen ja kuulimme kuinka ne jaakasivat jotakin. Ajattelimme, että tehköön nyt selvää hiirestä, niin me käymme sitten korjaamassa ruumiin. Valitettavasti Herttaa ei kiinnostanut hiirten pyydystäminen yhtään ja jäi alakerran kiipeilypuuhun nukkumaan. Hertta on kuitenkin fiksuin ja nopein pyydystäjä talossamme. Jossain vaiheessa makuuhuoneessa tuli hiljaista ja ajattelimme mennä puolenyön maissa nukkumaan. Olin jo ollut sängyssä hetken, kun aloin ihmetellä miksi pojat tuijottaa lumoutuneena katonrajaan verhotangon korkeudelle. Heilutin verhoa hiukan ja siellähän se hiiri roikkui verhossa, verhotangon luona. Silloin tätä naista vietiin ja mieheni tuli perässä, tuossa luolassa ei kyllä nukuta missä hiiret ja kissat juhlii.
Pelkureina vetäydyimme vierashuoneeseen nukkumaan ja vedimme oven kiinni. Toivoimme, että aika hoitaa ongelman ja aamulla tilanne on ratkaistu. Yö meni hyvin, vaikka selät oli aamulla jäykkänä, oli kai vieraita varten ostettu hiukan halvempi patja, joka ei herrasväen selälle oikein sopinut. Jösse nukkui nyt vuorostaan alakerran kiipeilypuussa, mutta Hertta ja Valtsu nakotti keskittyneenä yläkerran aulassa. Vähän huonekaluja siirtelemällä hiirulainen sai liikettä ja oli pakko todeta, että ongelma on ennallaan. Nyt meidän oli pakko puuttua asiaan, eihän me voida mennä hiirtä pakoon koko päivää.
Vieressä oli parvekkeen ovi ja ajattelimme ajaa hiiren sinne, niin pääsisi raukka vapaaksi. Nyt, kun näimme hiirulaisen niin se vaikutti oikein sympaattiselta ruskealta metsähiireltä. Raukka oli aivan peloissaan ja sitä tuli todella sääliksi. Avasimme parvekkeen oven, jos se älyäisi juosta viileän ilman suuntaan. No, eikös koko verenhimoinnen kissalauma mennyt parvekkeelle, pikku Jösse joukon jatkona. Päätimme, että kissat teljetään makuuhuoneeseen, kosk a ei hiiri uskalla liikkua, kun ne pyörii ympärillä. Kannoin Hertan ja Valtsun makkariin ja hain Jössen parvekkeelta. Voi, sitä poika raukkaa, se tärisi jännityksestä ja pelosta, kun se ei ennen ole ollut parvekkeella, sitäkin reppahousua kävi sääliksi. Kovasti se yritti kanssa metsästää, kun muutkin sitä teki. Heti sen massukin meni sekaisin ja piti juosta vessaan, kun tilanne oli niin jännä. Hätistelimme varmaan puolituntia hiirulaista, kun se yritti pysytellä piilossa patterin takana. Lopulta saimme sen parvekkeelle ja ainakin se näytti ihan vahingoittumattomalta, joten kai se lähti elelemään takaisin perheensä luo.
Huvittavan surullista oli, että huonekaluja siirrellessä löysimme kukkapöydän alta Jössen viimeisen ruokapiilon. Silloinhan, kun Jösse neljä vuotta sitten muutti Kattilasta meille Valtsun kanssa, niin se piilotteli ruokaa. Raukka oli niin traumatisoitunut nälkäisestä lapsuudestaan, että vuoden verran putsasimme sen ruokapiiloja milloin mistäkin. Meillä ei ilmeisesti kovinkaan hyvin siivota, koska kukkapöydän alla oli kuivamuona raksuja iso kasa. Uskoisin, että ne oli menneiltä ajoilta, koska en ole vuosiin enää nähnyt Jössen jemmailevan ruokia.
Huomautan, ettei asia jää epäselväksi, siis tämä hiirihelvetti vallitsee kotonani maalla, hoitolassa ei hiiret vilistele.
Comments
Post a Comment