Minulle on muodostunut jo vuosien traditio, että meillä käy muutama vakioasiakas kasvohoidossa aina ennen joulua tai muita juhlapyhiä. He ovat ikäihmisiä jotka asuvat yksikseen ja usein minä jään heidän viimeiseksi kohtaamisekseen ennen joulun pyhiä. Useammat heistä ovat käyneet jo parikymmentä vuotta ja olemme tulleet hyvinkin tutuksi. Näin joulun aikoihin mieli kääntyy lapsuuteen ja menneisiin jouluihin ja heillä kaikilla se tarkoittaa sota-ajan jouluja ja tapahtumia.
Kuuntelin itkua pidätellen ja kyyneliä pyyhkien tarinaa kesästä 1944, kun kuusitoistavuotias tyttö lähti Antreasta isänsä ja karjan kanssa tavoittamaan Hämettä ja armeijakin oli jo perääntymässä, lähdön päivämäärä oli 20.6.-44. Tarinan pätkiä olin kuullut jo monta aikaisempina jouluina, mutta nyt jotenkin lämähti tajuntaani, että siviileitä oli vielä niinkin myöhään liikkeellä rajan takana tulossa sisäsuomea kohti. Neuvostoliiton suurhyökkäys oli ollut käynnissä jo yli viikon, ja Suomen armeija perääntyi juoksujalkaa. Miten ihmeessä siinä porukassa pärjäsi nuorityttö, sairaan isän ja vikurin hevosen kanssa, tuotavana oli parikymmentä lehmää ja naapurin emäntä kahden pikkulapsen kanssa. Hän kertoi, että maataistelukoneet pommitti myös siviilejä, koska tiellä oli sekä sotajoukkoja, että evakoita. Hän sanoi maanneensa kuljetuslavetin alla puolitoistavuotiaan pikkupojan ja kolmen vanhan tytön kanssa ja kuunteli, kun luodit rapsahtelivat lavettiin. Tässä hetkessä on niin uskomatonta kuulla, miten vaikeaa Suomessa on ollut.
Toinen rouva kertoi tarinaa YH:n ajalta, YH tarkoittaa yhteisharjoitusta, joka oli vaihe ennen talvisotaa. Suomessa julistettiin YH parikuukautta ennen talvisodan alkua ja silloin kansaa valmisteltiin sotaan. Karjalaisille annettiin ohjeeksi evakoinin varalta, että kaikille karjalle on laitettava nimi ja osoite laput, että oikea omistaja joskus löytyisi. Tämä rouva oli noin kymmenenvuotias pikkutyttö ja hän teki nahasta pannan myös kissalleen ja laittoi siihen kissan nimen isolla ja alle oman nimensä ja osoitteensa. Hän luuli voivansa ottaa kissansakin mukaan, mutta se ei ollut tietenkään mahdollista ja varmaan Karjalan metsissä vaelsi lukuisia kodittomia kissoja ja koiria sodan jaloissa. Tarina kosketti minua kovasti koska olen kissaihminen.
Onneksi näiden asiakkaiden kanssa tulee myös keskusteltua iloisia asioita, ettei pahamieli jää päällimmäiseksi.
Kuuntelin itkua pidätellen ja kyyneliä pyyhkien tarinaa kesästä 1944, kun kuusitoistavuotias tyttö lähti Antreasta isänsä ja karjan kanssa tavoittamaan Hämettä ja armeijakin oli jo perääntymässä, lähdön päivämäärä oli 20.6.-44. Tarinan pätkiä olin kuullut jo monta aikaisempina jouluina, mutta nyt jotenkin lämähti tajuntaani, että siviileitä oli vielä niinkin myöhään liikkeellä rajan takana tulossa sisäsuomea kohti. Neuvostoliiton suurhyökkäys oli ollut käynnissä jo yli viikon, ja Suomen armeija perääntyi juoksujalkaa. Miten ihmeessä siinä porukassa pärjäsi nuorityttö, sairaan isän ja vikurin hevosen kanssa, tuotavana oli parikymmentä lehmää ja naapurin emäntä kahden pikkulapsen kanssa. Hän kertoi, että maataistelukoneet pommitti myös siviilejä, koska tiellä oli sekä sotajoukkoja, että evakoita. Hän sanoi maanneensa kuljetuslavetin alla puolitoistavuotiaan pikkupojan ja kolmen vanhan tytön kanssa ja kuunteli, kun luodit rapsahtelivat lavettiin. Tässä hetkessä on niin uskomatonta kuulla, miten vaikeaa Suomessa on ollut.
Toinen rouva kertoi tarinaa YH:n ajalta, YH tarkoittaa yhteisharjoitusta, joka oli vaihe ennen talvisotaa. Suomessa julistettiin YH parikuukautta ennen talvisodan alkua ja silloin kansaa valmisteltiin sotaan. Karjalaisille annettiin ohjeeksi evakoinin varalta, että kaikille karjalle on laitettava nimi ja osoite laput, että oikea omistaja joskus löytyisi. Tämä rouva oli noin kymmenenvuotias pikkutyttö ja hän teki nahasta pannan myös kissalleen ja laittoi siihen kissan nimen isolla ja alle oman nimensä ja osoitteensa. Hän luuli voivansa ottaa kissansakin mukaan, mutta se ei ollut tietenkään mahdollista ja varmaan Karjalan metsissä vaelsi lukuisia kodittomia kissoja ja koiria sodan jaloissa. Tarina kosketti minua kovasti koska olen kissaihminen.
Onneksi näiden asiakkaiden kanssa tulee myös keskusteltua iloisia asioita, ettei pahamieli jää päällimmäiseksi.
Comments
Post a Comment