Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston rehtori sanoi usein ettei mikään ryppyvoide saa naista hehkumaan ja kaunistumaan, niin kuin rakastuminen. Uskon sen olevan tosi asia, ehkä siksi jotkut jäävät jopa koukkuun tuohon rakastumisen tunteeseen ja eivät edes kestä suhteen arkea. En nyt kuitenkaan tarkoita sellaista rakastumista, vaan niitä ihmisiä joita todella rakastamme.
Olen vuosien varrella kuullut lukemattomia kertoja miten asiakas kertoo 90-vuotiaan äitinsä olevan täysin rypytön, tai kahdeksankymppinen kummitäti ei ole vanhentunut ollenkaan. Moni jopa tuo valokuvan äidistään, joka heidän mielestään oli uskomattoman rypytön ja kaunis yhdeksänkymppisillään. Valitettavasti minä näen kuvassa tavallisen ryppyisen ja ikäisensä näköisen naisen. Nuorempana ihmettelin tätä, että minä näen asian aivan erilailla. Nykyään ymmärrän sen hyvin. He näkevät rakastamansa ihmisen myös ulkoisesti kauniina. Minä en sitä näe, koska ihminen on minulle aivan vieras. Tietenkään en sano sitä ääneen, koska sehän on hieno asia, että näkee rakkaissaan vaan hyvää.
Tämä huomio todentaa hyvin paljon tätä Purkkiarmeijan komentaja blogin slogania, että ihmisen kauneus on pään sisäpuolella eikä ulkopinnassa. Ihmisen sisäinen kauneus, ystävällisyys ja empaattisuus saa hänet näyttämäänkin kauniimmalta. Toista päin se ei toimi. Jos ihmisellä on ilkeä luonne, mutta kauniit kasvot ei ulkonäkö paranna huonoja luonteen piirteitä. Ystävällinen ja karismaattinen persoona saattaa muiden silmissä näyttää kauniilta, tai komealta ilman, että hän todellisuudessa sitä olisi. Hyvä esimerkki tästä ihmisten halusta nähdä hyvällä ihmisellä hyvä kokonaiskuva on USA:n presidentti F.D.Roosevelt. Hän sairastui polioon 39-vuotiaana ja halvaantui liikuntakyvyttömäksi. Hän ei pystynyt edes seisomaan saati sitten kävelemään ja hän yleensä istui pyörätuolissa. Persoonana hän oli ilmeisen valloittava olihan hän USA:n pitkäaikaisin presidentti. Ihmiset ketkä tapasivat Rooseveltia päivällisillä, tai coctaileilla kertoivat hänen nouseen seisomaan ja rientäneen vastaan käsi ojossa tervehtimään uutta tulijaa. Se ei ollut mahdollista, mutta ihmiset kokivat tapahtuman niin, koska Roosevelt tervehti niin sydämellisesti uutta tulijaa.
Olen vuosien varrella kuullut lukemattomia kertoja miten asiakas kertoo 90-vuotiaan äitinsä olevan täysin rypytön, tai kahdeksankymppinen kummitäti ei ole vanhentunut ollenkaan. Moni jopa tuo valokuvan äidistään, joka heidän mielestään oli uskomattoman rypytön ja kaunis yhdeksänkymppisillään. Valitettavasti minä näen kuvassa tavallisen ryppyisen ja ikäisensä näköisen naisen. Nuorempana ihmettelin tätä, että minä näen asian aivan erilailla. Nykyään ymmärrän sen hyvin. He näkevät rakastamansa ihmisen myös ulkoisesti kauniina. Minä en sitä näe, koska ihminen on minulle aivan vieras. Tietenkään en sano sitä ääneen, koska sehän on hieno asia, että näkee rakkaissaan vaan hyvää.
Tämä huomio todentaa hyvin paljon tätä Purkkiarmeijan komentaja blogin slogania, että ihmisen kauneus on pään sisäpuolella eikä ulkopinnassa. Ihmisen sisäinen kauneus, ystävällisyys ja empaattisuus saa hänet näyttämäänkin kauniimmalta. Toista päin se ei toimi. Jos ihmisellä on ilkeä luonne, mutta kauniit kasvot ei ulkonäkö paranna huonoja luonteen piirteitä. Ystävällinen ja karismaattinen persoona saattaa muiden silmissä näyttää kauniilta, tai komealta ilman, että hän todellisuudessa sitä olisi. Hyvä esimerkki tästä ihmisten halusta nähdä hyvällä ihmisellä hyvä kokonaiskuva on USA:n presidentti F.D.Roosevelt. Hän sairastui polioon 39-vuotiaana ja halvaantui liikuntakyvyttömäksi. Hän ei pystynyt edes seisomaan saati sitten kävelemään ja hän yleensä istui pyörätuolissa. Persoonana hän oli ilmeisen valloittava olihan hän USA:n pitkäaikaisin presidentti. Ihmiset ketkä tapasivat Rooseveltia päivällisillä, tai coctaileilla kertoivat hänen nouseen seisomaan ja rientäneen vastaan käsi ojossa tervehtimään uutta tulijaa. Se ei ollut mahdollista, mutta ihmiset kokivat tapahtuman niin, koska Roosevelt tervehti niin sydämellisesti uutta tulijaa.
Comments
Post a Comment