Olen kokenut olevani kuin Liisa ihmemaassa opetellessani näitä vanhustenhoidon kuvioita vanhempieni nykyisen elämäntilanteen takia. Olen koko elämäni tehnyt työtä yrittäjänä ja lähipiirini on yrittäjiä, tai siihen jotenkin liittyviä ja nyt tutustun ensimmäistä kertaa julkisen puolen palveluihin.
Terveydenhoitotyökin on asiakaspalvelua
Missään tapauksessa en halua nostaa ketään yksittäistä ihmistä tikun nokkaan, vaan lähinnä pohdin ääneen millaisiin asioihin olen törmännyt vanhempieni asioita hoitaessani. Suomalaisethan eivät kai ole kovinkaan asiakaspalvelumyönteisiä ja meidän on ollut vaikea oppia palvelemaan ja huomioimaan toista ihmistä. Tämä on vaikea oppi tyypillisilläkin asiakaspalvelualoilla ravintoloissa, kaupoissa ja vaikkapa kauneushoitolassa. Hoitotyössäkin tarvitaan taitoa kohdata potilaat ihmisinä ja yksilöinä. Tietenkään ei ole aina helppoa kuunnella herkällä korvalla ihmistä yksilönä ja päättää nopeasti miten tämä potilas pitää palvella. Kuitenkin aika helposti löytyisi niitä perusasioita mitkä voisi huomioida, että potilaalle ei tulisi mielipahaa. Ihan ensimmäinen vaatimus vanhusten kanssa toimiessa olisi varmistaa, että hän kuulee hoitajan, tai lääkärin puheen. Olin isäni kanssa geriatrin vastaanotolla joka puhui niin hiljaa, että keskustelusta ei tahtonut tulla mitään. Mielestäni isäni kuulo on normaali, mutta tuossa tilanteessa geriatri teki sen johtopäätöksen ettei potilas kuule eikä huomannut mumisevansa. Tuon tunnin tapaamisen aikana geriatri puhui yli puolet asiasta tietokoneelle selkä isääni päin. Hän teki muistikysymyksiä kuka on presidentti, kuka pääministeri, mutta isäni oli ymmällä, kun ei kuullut kysymyksiä kunnolla. Sanoin lääkärille pari kertaa, että isäni ei kuullut kysymystä ja sitten hän huusi seuraavan lauseensa ja jatkoi taas mutinaansa. Isälleni käynti oli turha, koska vasta minun selityksistä hän ymmärsi mistä geriatri puhui. Tästä voi vetää johtopäätöksen ettei kannata puhua selkä kuulijaan päin ja puheen pitää olla tarpeeksi kuuluvaa. Tarkkaavainen asiakaspalvelija havaitsee jo parin minuutin keskustelussa, jos keskustelukumppani ei kuule ja vanhusten kanssa työskennellessä voi jo etukäteen arvata, että potilaiden kuulo on ehkä alentunut, tai he jännittävät kohtaamista.
Vanhusten kanssa kannattaa käyttää yleiskieltä
Joka ammattikunnalla on oma ammattisanastonsa ja kollegoiden keskinäisiä sanontoja. Hoitajilla ja lääkäreillä ne ovat yleensä latinankielisiä termejä. Olen itse lukenut kosmetologikoulussa saman anatomia ja fysiologian kuin siihen aikaan sairaanhoitajatkin luki ja nyt sitä latinan sanastoa tarvitaan. Mietin, että onko hoitohenkilökunnalle tärkeämpää keskustella keskenään kuin potilaiden kanssa. Koko ajan käytetään termejä joita toinen lääkäri, tai hoitaja ymmärtää, mutta ei potilas. Tähän latinankieliseen terminologiaan, kun liitetään vielä vanhuksen heikentynyt kuulo ja jännittävä tilanne olisi mielenkiintoista tietää montako prosenttia lääkärin puheesta potilas ymmärtää. Ehkä hoitohenkilökunta ajattelee ettei potilaan tarvitsekaan ymmärtää, kun he kyllä tietävät mitä tehdään. Voin vannoa, että ihmisen ahdistusta lisää epätietoisuus omasta kohtalosta on hän sitten vanhus, tai minkä ikäinen tahansa. Nykyhetken kahdeksankymppiset kunnioittavat vielä lääkäriä niin paljon etteivät he uskalla kysellä saati sitten sanoa vastaan. Tämänkin voi kiteyttää ihan yksinkertaisesti, että potilaalle on hyvä puhua niin, että hän ymmärtää mitä sanotaan.
Comments
Post a Comment