Ehkä tämä on liian rankka aihe näin juhannuksena, mutta tämä on ollut todellista elämää naapurikansallemme vielä 80-luvulla. Tämä Tartton KGB-museo oli ihan näkemisen arvoinen, mutta kovin herkille ihmisille en sitä suosittele.
Viron kaksi miehittäjää
Tarttossa on uusi ja hieno Viron kansallismuseo joka kannattaa käydä katsomassa, jos siellä päin liikkuu. Se oli hyvin perusteellinen katselmus virolaisten historiaan joka alkoi nykypäivästä ja päättyi argeologisiin kaivauksiin. Ihmettelin kuitenkin miksi siellä ei ollut mitään Saksan miehitysvaiheesta toisen maailmansodan aikana. Ainoastaan kerrottiin Neuvostoliiton kahteen otteeseen tehdystä miehityksestä ja suurista kyydityksistä Siperiaan. Tuolla KGB-museossa sivuttiin myös tätä saksalaisten miehitysaikaa, vaikka pääpaino olikin Neuvostoliiton tekemissä vääryyksissä. Olen käynyt kaikissa Baltian miehitys-ja KGB-museoissa ja aina jään pohtimaan sitä miltä talvisota Suomen pelasti. Samaan aikaan, kun minä katselin Dallasta ja Dynastiaa ja mussutin mielinmäärin herkkuja ja join kokista naapurissamme Virossa oli ankara köyhyys ja mielivaltainen valvontajärjestelmä. Neuvostoliiton ensimmäinen miehitys oli 1940-41 ja saksalaiset valtasivat Baltian 1941-44 ja sitten vuodesta 1944 Neuvostoliitto oli vallassa lähes viisikymmentävuotta.
KGB:n valta oli totaalinen
Virossa oli kaksi suurta kyyditystä Siperiaan toinen oli 1941 vain parikuukautta ennen Saksan
miehitystä ja toinen oli 1949. Virolaisia vangittiin Siperian vankileireille noin kolmekymmentätuhatta joista lähes 90% menehtyi vankina olo aikanaan. Kaikkiaan Viron väkiluku laski 30% toisen maailmansodan aikana. Noin 80.000 lähti maanpakoon länsivaltoihin, mutta loput joko kaatuivat sodassa, tapettiin, tai he kuolivat nälkään ja tauteihin. Tuo KGB-museo oli tehty hyvin autenttiseksi ja siellä oli tarkkaan selostettuna miten Neuvostoliitto kohteli virolaisia. Museo oli hyvin pieni ja sen käy läpi puolessa tunnissa ellei ole asian harrastaja kuten minä. Nuo museon sellit olivat ihan oikeasti olleet KGB:n vankilana ja paikkaa kutsuttiin Harmaaksi taloksi. Sellikäytävällä oli ihmisen kokoinen vartijaksi puettu nukke jota lähestyessä alkoi nauhalta tulemaan komentoja venäjäksi ja muita vankilan ääniä. Taustahälynä oli kidutettujen valitukset, ovien pauke ja avaimien kilinä. Vaikutelma oli järkyttävä ja siksi en sitä museota suosittele herkille ihmisille. Minuakin se ahdisti, vaikka olen niin tottunut tähän kauhujen maailmaan. Museossa sai kuitenkin todella perusteellisen selvityksen siitä mitä Viron kansa koki Neuvostoliiton miehityksen alaisena. Eräässä vitriinissä oli Aleksandr Solzenitsyn kirjan Vankileirien saaristo alkuperäisiä käsikirjoituksia. Hän asui pitkään Virossa missä oli hyvä rauha kirjoittaa. Sivut oli pienikokoisia ja teksti käsinkirjoitettua ja myös todella pientä. Paperista oli pulaa ja Solzenitsyn piti kirjoituksiaan koko ajan mukanaan etteivät ne katoa mihinkään kotietsintään. Nämä pienet täyteen kirjoitetut sivut tekivät minuun suuren vaikutuksen, koska tuo Vankileirien saaristo tehtiin suuren paineen alla ja se paljasti koko Neuvostoliiton mädännäisyyden myös länsimaille.
miehitystä ja toinen oli 1949. Virolaisia vangittiin Siperian vankileireille noin kolmekymmentätuhatta joista lähes 90% menehtyi vankina olo aikanaan. Kaikkiaan Viron väkiluku laski 30% toisen maailmansodan aikana. Noin 80.000 lähti maanpakoon länsivaltoihin, mutta loput joko kaatuivat sodassa, tapettiin, tai he kuolivat nälkään ja tauteihin. Tuo KGB-museo oli tehty hyvin autenttiseksi ja siellä oli tarkkaan selostettuna miten Neuvostoliitto kohteli virolaisia. Museo oli hyvin pieni ja sen käy läpi puolessa tunnissa ellei ole asian harrastaja kuten minä. Nuo museon sellit olivat ihan oikeasti olleet KGB:n vankilana ja paikkaa kutsuttiin Harmaaksi taloksi. Sellikäytävällä oli ihmisen kokoinen vartijaksi puettu nukke jota lähestyessä alkoi nauhalta tulemaan komentoja venäjäksi ja muita vankilan ääniä. Taustahälynä oli kidutettujen valitukset, ovien pauke ja avaimien kilinä. Vaikutelma oli järkyttävä ja siksi en sitä museota suosittele herkille ihmisille. Minuakin se ahdisti, vaikka olen niin tottunut tähän kauhujen maailmaan. Museossa sai kuitenkin todella perusteellisen selvityksen siitä mitä Viron kansa koki Neuvostoliiton miehityksen alaisena. Eräässä vitriinissä oli Aleksandr Solzenitsyn kirjan Vankileirien saaristo alkuperäisiä käsikirjoituksia. Hän asui pitkään Virossa missä oli hyvä rauha kirjoittaa. Sivut oli pienikokoisia ja teksti käsinkirjoitettua ja myös todella pientä. Paperista oli pulaa ja Solzenitsyn piti kirjoituksiaan koko ajan mukanaan etteivät ne katoa mihinkään kotietsintään. Nämä pienet täyteen kirjoitetut sivut tekivät minuun suuren vaikutuksen, koska tuo Vankileirien saaristo tehtiin suuren paineen alla ja se paljasti koko Neuvostoliiton mädännäisyyden myös länsimaille.
Comments
Post a Comment