Kosmetologin työ on aina ihmisen ikään liittyvää. Tuskin missään muussa työssä asiakkaan ikä säätelee tehtävää työtä niin paljon kuin meillä. Kaikkiin ihonhoitovalintoihin eniten vaikuttaa ihotyyppi ja asiakkaan ikä.
Ikä on tabu
Olen tällä viikolla lueskellut muutaman yli seitsemänkymppisen ystäväni facebookia ja heidän kommentointia tuttujensa kanssa. Moni on todella ärsyyntynyt tästä linjauksesta, että yli seitsemänkymppisten pitäisi olla kotioloissa. Asiasta on tullut monia tosi hauskoja kolumneja ja muita juttuja, mutta ne ei tunnu näitä yli seitsemänkymppisiä naurattavan. Tuntuu, että heidän huumorintaju on kadonnut nyt täysin.
Mietin, että suhtautuisinko itse samoin, jos yli viisikymppisten liikkumista päätettäisiin rajoittaa. Olisinko yhtä loukkaantunut, vaikka tietäisin, että kyse on minun itseni suojelusta. Miten sitten olisi, jos kriteerinä ei olisikaan ikä, vaan esimerkiksi kaikki punaisen auton omistajat pistettäisiin karanteeniin. Sitä olisi vaikea perustella, mutta silloin valinta kotiin jäämisestä olisi täysin ihmisestä itsestä riippumatonta.
En voi kuin ihmetellä, miksi meidän on niin vaikea hyväksyä oma ikääntymisemme. Myönnän, että on paljon seitsemänkymppisiä, jotka ovat paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi minä. Kuitenkin johonkin on pakko vetää raja ja järkevintä ja perustelluinta on juuri tuo seitsemänkymmentä vuotta.
Iästä puhutaan kiertoilmaisuilla
Minä en koskaan sano asiakkaalle hänen olevan niin vanha, että kuuluu olla ryppyjä ja iho on veltto ja roikkuva. Siihen on olemassa lukemattomia kiertoilmaisuja, joista kaikki tietää, että kyse on vanhentumisesta. Nykyään ei juuri koskaan puhuta vanhoista ihmisistä, vaan he ovat ikääntyneitä tai senioreita. Sitten saa sanoa vanhus, jos ihminen ei pysty itsestään enää huolehtimaan. Myönnän tämän sanahelinän joskus ärsyttävän minua.
Selkein muistutus siitä, ettei saa olla rehellinen ikäasioissa on, kun eräs asiakas tuli kasvohoitoon kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Hän oli pitkään hyvä asiakkaani 1980-luvulla, kun minä olin reilu parikymppinen ja hän oli vähän yli neljäkymmentä. Nyt hänen tullessa vuosikymmenten päästä uudestaan hoitooni hän kertoi loukkaantuneensa aikoinaan, kun olin sanonut, että hänen pitäisi käyttää silmänympärysvoidetta silmänympärysryppyihin. Kuulemma hän oli monta päivää tuijottanut peiliin ja ollut kauhuissaan, että onko hänellä silmien ympärillä ryppyjä.
Voin hyvin kuvitella, että olin parikymppisenä sanonut niin. Olin pitänyt yli nelikymppistä äitini ikäistä naista niin vanhana, että hänen olisi mielestäni pitänyt tietää sen ikäisellä olevan ryppyjä. Nykyisin esittäisin asian ihan toisin, enkä olisi enää rehellinen.
Tosin en kyllä itse loukkaannu parikymmentävuotta nuoremmalle, jos hän sanoisi jotain iästäni. Siivuuttaisin sen täysin ja ajattelisin mielessäni, että kyllä sinäkin vielä joskus olet minun iässäni.
Muistutan teitä vielä, että olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta verkkokauppatilauksesta, hoitolassa tehdystä ostoksesta ja hoidossa käynnistä. Taistelen tällä hetkellä omasta ja Marin työpaikasta.
Maaliskuun uutiskirjeen löydät täältä:
https://mailchi.mp/ff1ec0e8839e/viel-ehdit-maaliskuun-upeat-tarjoukset
Nyt on niin paljon mielen pahoittamista eri rintamalinjoilla, että "postkoronaalisena" aikana sosiologeilla ynnä muilla on paljon tutkittavaa.
ReplyDeleteOlen itse reilusti alle 70-vuotias ja ihan itse rajannut kontaktini minimiin. Ei yli 70-vuotiaitakaan ole sentään kirjaimellisesti teljetty koteihinsa vaan välttämättömän asioinnin saa - vielä - hoitaa, jos apua ei saa.
Elämme kriisiä ja omat herkät tunteet pitäisi kyetä laittamaan sivuun. Viesti rajoittamisesta olisi pitänyt serveerata siten, että tämä ikäryhmä on etuoikeutetussa asemassa päästessään vaikuttamaan siihen, että terveydenhuolto ei kuormitu niin, että tehohoitoa ja hengityskoneita ei riitä kaikille tarvitseville. Johonkin se raja piti laittaa, ja se laitettiin tähän.
Ihmisiä sairastuu, heitä sairastuu vakavasti ja elinkeinoelämä ottaa takkiinsa. Elämme siis kriisissä ja poikkeuksellisissa oloissa. Se edellyttää myös yksittäisiltä kansalaisilta ajattelua ja vastuunottoa. Ajattelu toivon mukaan kohdistuu myös siihen, miten voimme minimoida yrittäjille koituvan taakan.
Olen aika jyrkkä. Harkittuja tekoja nyt - ei haahuilua ihmisjoukoissa siellä ja täällä tarpeettomasti.
Voimia kovasti, Inkeri ja Mari
Leena
(Esikatselu muuten kadotti kokonaan aiemman viestini.)
Kiitos Leena kommentistasi. Hyvä, kun kerroit tästä viestisi katoamisesta. Pyydän taas nettipäällikkö Kaisaa korjaamaan vikaa. Tämä bloggerin pohja temppuilee valitettavan usein.
DeleteKertokaa kaikki muutkin ja laittakaa sähköpostia, jos teillä on ongelmia kommentoinnissa. En voi tietää viasta ellei siitä minulle kerrota.
Ehkä tämä seitsemänkymppisten kotona olon suositus olisi pitänyt viestiä toisella tapaa, mutta varmaankaan ei ollut aikaa kieltoa enempää tarkistella. Eikä minusta ole tarpeenkaan suojella ketään mielensä pahoittamiselta. Nyt on niin isosta asiasta kysymys, että itseäni hiukan ärsyttää urputus tästä ikärajasta.
Kyllähän tämä tilanne tuo monenlaisia muutoksia. Nyt, kun olen ollut talvilomalla olin mieheni kanssa ruokakaupassa tekemässä ostoksia kummankin vanhemmille ja itsellemme. Minä keräsin kärryihin äitini ja anoppini listaamia tavaroita ja mieheni keräsi meidän ostokset. Tuntui, että meni kolminkertainen aika ruokaostoksiin enkä siitä huolimatta saanut kaikkia niin kuin olisi pitänyt. Eri valmistajia on niin monia etten aina huomannut hakea juuri toivotun valmistajan leipää, leikkelettä tai mämmiä. Tuo mämmi oli ongelma, kun sitä piti hakea toisestakin kaupasta, että saatiin oikeata merkkiä.
Sitten piti viedä nuo ostokset ja kumpikin vanha rouva oli sitä mieltä, että kamalaa, kun ei itse pääse kauppaan ja kauppalappuun oli unohtunut kirjoittaa monta asiaa. Nyt on uusi kauppareissu huomenna. Onneksi olin lomalla, että ehdin kauppajuttuja hoitamaan.
Inkeri