Rakastavilla silmillä katsottuna kaikki ovat rypyttömiä ja kauniita

Muistan, että kirjoitin tästä aiheesta heti ensimmäisinä päivinä aloittaessani tämän blogin 2010. Silloin mielessäni oli hyvin voimakkaana, että ihmisen pään sisäpuolella olevat arvot ja persoona on merkitykseltään paljon suurempi kuin pelkkä ulkonäkö.

Rypytön mummo

Olen työssäni kuullut lukemattomia kertoja, kun asiakas kehuu, miten sileä ja rypytön hänen äitinsä tai isoäitinsä oli kahdeksankymppisenä. Välillä asiakkaat ovat tuoneet näytille valokuvan rakkaastaan, joka on vanhentunut rypyttömänä. Nuorempana tämä oli minulle hyvin vaikea tilanne enkä oikein tiennyt, mitä sanoa. Näin yleensä valokuvassa mukavasti hymyilevän vanhuksen, joka oli ihan yhtä ryppyinen kuin kaikki kahdeksankymppiset. Nykyisin ymmärrän tämän paljon paremmin ja voin mennä siihen mukaan, miten sileältä mummo näyttää. Ihmiset katsovat läheistään rakastavien silmälasien läpi eivätkä he näe ulkokuoren ryppyjä, vaan sen ihanan ihmisen, joka on heille rakas. 

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joku, joka näkee hänet näin. Nykyisin arvostetaan aina vaan enemmän ulkonäköä ja ihminen, tai yleensä nainen ei saa vanheta ollenkaan. Tämähän ei ole mahdollista, vaan enemmin tai myöhemmin vuodet alkavat näkyä ja se on vain parempi hyväksyä. Helposti näyttää aika säälittävältä, jos seitsemänkymppinen yrittää näyttää parikymppiseltä, enkä ymmärrä miksi niin pitäisi olla. Plastiikkakirurgialla saadaan kiristettyä rypyt sileiksi, mutta harvoin tulos on kaunis tai nuorekas. 

Luonteen hyvyys näkyy kasvoissa

Minusta nuorelta näyttäminen ei ole ollenkaan tarpeellista. Itselleni riittää, kun näytän oman ikäiseltäni, hyvinhoidetulta ja helposti lähestyttävältä ihmiseltä. Kaikki itsekeskeisyys ja pahantahtoisuus näkyy ihmisestä päällekin päin. Siihen ei auta, vaikka olisi kuinka sileä ja trimmattu ulkomuoto, vaan nuo ikävät luonteenpiirteet näkyvät ihmisestä. 

Yli viisikymppisenä jo odottaa, että elämänkokemus olisi kasvattanut ihmistä sen verran, ettei itsetunto riippuisi peilikuvasta. Valitettavasti monessa tv-dokumentissa ihmiset kertovat, miten joku plastiikkakirurginen leikkaus on parantanut heidän itsetuntoaan. En oikein tiedä, miten tähän asiaan suhtautuisin, koska mielestäni ihmisellä pitäisi olla sellainen omanarvontunto, ettei tavalliset vanhenemisen merkit ulkonäössä vaikuta siihen. 

Markkinointiväki luo ihmisille uskoa siihen, että he tarvitsevat kaikkea mahdollista ulkokuorensa koristeeksi. Kauneusbisneksessä liikkuu suuret rahat ja kosmetiikkateollisuus sekä lääketiede haluavat rahoista suuren osan. Lähinnä syytän lääkäreitä siitä, että moni ihminen päätyy leikkauskierteeseen. Kyse on lähes samasta kuin peliriippuvuudesta ja aina jostain löytyy lääkäri, joka leikkauksen tekee, vaikka se ei olisi tarpeenkaan.

USA:ssa plastiikkakirurgian käyttö on erittäin yleistä ja myös Suomessa se on yleistymässä. Pitäisikö naisten nousta mielenosoitukseen vaatimaan, että me haluamme arvostusta juuri sen ikäisenä ja näköisenä kuin olemme. Nykyisin on vallalla niin sanottu kehopositiivisuus, mutta yleensä sillä tarkoitetaan kaiken kokoisten ja näköisen vartaloiden hyväksymistä. Käsite pitäisi laajentaa koskettamaan myös ihmisen ikääntymistä ja sen tuomia muutoksia ulkonäköön.