Tällä viikolla vietetään Vanhusten viikkoa ja tiistaina 5.10. on Vanhusten päivä, joka sattuu olemaan Inkerin nimipäivä. :) Tästä saan taas hyvän syyn kertoa omista kokemuksistani vanhusasioissa ja ehkä joillekin siitä on jopa hyötyä.
Vanhuksienkin pitää mahtua yhteiskuntaan
Tässä kerrostalossa, missä kauneushoitolani on, asuu hyvin paljon ikäihmisiä, niin kuin keskustan taloissa yleensäkin. Osa heistä on vähän höppäniä, mutta pärjäävät vielä kotona. Höppänyys ilmenee eniten niin, että he tulevat juttelemaan vieraillekin ihmisille tuossa pihassa ja välillä saattavat kysellä minunkin asiakkailta jotain.
Tiedän, että tässä ympäristön taloissa osaa ihmisiä ärsyttää kovasti tuollainen asiaton juttelu. Kuulen tosi usein, että tuollaiset pitäisi jo saada laitoshoitoon. Olen tästä täysin eri mieltä. Miksi ihminen pitäisi sulkea laitokseen, ellei hän ole vaaraksi itselleen tai muille?
Niinkö pienestä poikkeavaisuudesta, kuin vieraille juttelu, ihminen pitäisi sulkea pois yhteiskunnasta? Tällaiset tokaisut tulevat tosi helposti ihmisiltä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta ikäihmisistä. Toivon, etteivät he koskaan pääse päättämään vanhusten asioista, ennen kuin oppivat ymmärtämään niitä enemmän.
Oma näkemykseni on, että vanhuksella on asiat vielä aika hyvin, jos hän pystyy asumaan yksinään, syömään itse ja käymään vessassa. Hienoa on myös se, että lähdetään ulkoilemaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Minusta on hyvin mitätön haitta, jos vaatteet ovat vähän likaiset ja erikoiset. Eikä sekään haittaa, jos kyselee vierailta ihmisiltä asuvatko he tässä talossa. Jos näin vähäisillä dementiaoireilla pitäisi hakea laitospaikkaa, ei meidän verorahat riittäisi tätäkään vähää.
Suuret ikäluokat lähenevät kahdeksaakymmentä
Muutamien vuosien kuluttua Suomessa on vieläkin enemmän avuntarvitsijoita, kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat täyttävät kahdeksankymmentä. Nytkin on jo pulaa laitospaikoista ja hoitajista, joten ihmettelen, miten seuraavat kymmenen vuotta pärjätään.
Se on varmaa, että entistä huonokuntoisemmat ihmiset saavat pärjätä omillaan ja vapaaehtoispalveluja tarvitaan. Siinä kohtaa, kun tulee mieleen sanoa, että tuo pitäisi panna laitokseen, voisi miettiä onko se oikein vanhusta ajatellen.
Vaikka ihmisellä ei ole enää kaikki taidot tallella, niin kuitenkin paras paikka on oma koti. On hyvin harvinaista, että joku haluaisi laitoshoitoon, vaan lähes kaikilla se tapahtuu pakon edessä. Se on myös omaisille iso asia ja tuskaista luopumista.
Nämä "häiritsevät" höppänät ovat jonkun rakkaita äitejä tai vaimoja, eikä heistä haluta luopua. Oma isäni on ollut nyt viitisen kuukautta vanhainkodissa ja käyn nyt äitiäni tervehtimässä aamulla ja illalla. Aina silmiini tulee isäni tyhjä tuoli ja siihen tottuminen ei ole helppoa.
Ennen kuin määräilee ketään laitoshoitoon, kannattaa miettiä asiaa itsensä kautta. Miltä se tuntuisi, jos kyseinen vanhus olisi oma äiti ja joku tokaisee tuon kuuluvan jo laitokseen?
Meidän tuttu kertoi, että heidän äiti on hieman huonokuntoinen. Kotiapua ovat miettineet. Laitospaikkaa ei vielä haeta, ei kuulemma ole siinä kunnossa. Lähinnä sitä yleistä hoivaa ja huolenpitoa sekä tukea arjessa halutaan.
ReplyDelete