Nyt kun olen osallistunut tähän Hämeenlinnan ja Vanajan Seurakunnan järjestämään Seimipolku-projektiin, on mieleeni tullut monia asioita menneisyydestä. Tulen kirjoittamaan tästä asiasta varmaan lisääkin, koska aihe on tuonut minulle uusia kiinnostuksen kohteita historiasta.
 |
Matkailumuistoja
Tämän Seimipolkuidean keksijän pastori Marja Vainikan kanssa keskustellessani huomasin, miten onnettoman vähän tiedän raamatun aikaisesta historiasta ja tämän seimiasetelman symboliikasta. Haluan ehdottomasti perehtyä asiaan lisää ja mieleeni nousee muistikuvia, että olen siihen nuorempana perehtynytkin. Jutustelussa Marja Vainikan kanssa esiin nousi, että me kumpikin olemme käyneet Betlehemissä Jeesuksen syntymäkirkossa ja kummallakin siitä on aikaa vähintään kolmekymmentä vuotta. Hän oli ollut Israelissa kibbutsilla ja minä taas olin 80-luvulla Israelissa ja Lähi-idässä sotahistoriaharrastukseni takia.
Muistan vielä sen olleen uudenvuodenaatto, kun vierailimme Betlehemissä ja Jerusalemissa ja vuosi oli 80-luvun puolta väliä. Betlehem on arabialueen puolella ja silloinkin meitä länsimaalaisia pidettiin jenkkeinä ja bussiamme kivitettiin. Muuten tilanne Lähi-idässä oli paljon rauhallisempi kuin nykyään, vaikka silloin Israeliin ei juurikaan matkustaneet kuin uskonnosta kiinnostuneet.
Matkajärjestelyt olivat silloin ongelmallisia siksi, että Israelin leima passissa esti matkustuksen moneen arabimaahan, esimerkiksi Turkkiin, Jordaniaan ja Marokkoon. Tämän takia matka oli järjestettävä siihen ajankohtaan, että passi menee pian vanhaksi ja saa uuden leimattoman passin tilalle.
Tämä tilanne sai minut konkreettisesti ymmärtämään, mikä jännite Israelin ja arabimaiden välillä oli. Sen Israelin matkan jälkeen ja uuden passin saatuani matkustinkin sitten muualla Lähi-idässä, jotta nämä arabimaiden leimat olisivat vain yhdessä passissa. Tietysti olisi ollut se vaihtoehto, että olisi hankinnut väliaikaisen passin jotakin matkaa varten, jottei leima jäisi rasittamaan matkustamista koko oikean passin voimassaoloajaksi.
Matka Israeliin on ollut haaveissani jo useamman vuoden, mutta viimeksi, kun olin Tel Avivin matkaa varaamassa, Finnair lopetti lennot sinne turvallisuusriskin takia.
Pappeja ja sotahistoriaa
Minulla on ollut aina hyvin paljon asiakkaita, joiden työpaikka on seurakunta. Tämä on hyvin tyypillistä, että samasta työpaikasta tai ammattikunnasta tulee useita vakioasiakkaita. Yksi kun on ollut tyytyväinen hoitolaani, tuo se lisää asiakkaita hänen lähipiiristään.
Nyt, kun ihmiset ovat olleet kuolleena jo pitkään, voin kertoa, että Lapuan emerituspiispan Eero Lehtisen rouva Marja Lehtinen oli ennen kuolemaansa 2000-luvun alussa pitkäaikainen asiakkaani. Lehtiset viettivät eläkepäiviään Hämeenlinnassa ja opin tuntemaan myös piispan vaimonsa saattajana.
Hänestä on ikuisesti jäänyt mieleeni kertomus hänen sota-ajan valinnastaan. Talvisodan alkaessa hän oli jo virassa oleva pappi, mutta myös reservinluutnantti. Hän kävi itsensä kanssa omantunnon keskustelun kumpaa Suomi tarvitsee sodan alkaessa enemmän, pappia vai koulutettua upseeria. Eero Lehtinen päätyi upseeriksi, eikä ollut papin ominaisuudessa rintamalla. Arvostan hänen valintaansa ja tapaansa kertoa siitä avoimesti.
Lehtisen perhe oli myös hyvä ystävä Väinö Valveen kanssa, joka oli Suomen sodan aikainen merivoimienkomentaja ja viimeinen elossa ollut jääkäri. Väinö Valve kuoli satavuotiaana 1995 ja piispa Eero Lehtinen siunasi hänet. Ne olivat televisioidut valtiolliset hautajaiset ja muistan Marja Lehtisen kertoneen, miten tarkkaan kaikki oli suunniteltu. Arvostan myös, että jo ikämies Eero Lehtinen halusi tehdä tämän viimeisen palveluksen hyvälle ystävälleen. Näiden asiakaskohtaamisten kautta on historian siipien havina osunut hiukan minuunkin ja vaalin näitä muistoja tärkeinä vaiheina elämässäni.
Comments
Post a Comment