Olen koko kesän lukenut ja kuunnellut kirjoja, jotka kertovat holokaustista ja keskitysleireistä. Mieheni epäilee, että kuuntelen jo samoja kirjoja moneen kertaan, kun tarinat kuulostavat niin samoilta ja hän ihmettelee miten viitsin jauhaa samaa asiaa.
Syyllisyys
Tunnistan itsessäni, että koen jonkinlaista ihmiskunnan yhteistä syyllisyyttä siitä, että tämä juutalaisten kansanmurha on saanut tapahtua. Kiusaan itseäni tällä aiheella, koska en pysty käsittämään, miten sellainen on voinut tapahtua.
Natsit olivat vallassa vain kaksitoista vuotta 1933-1945 ja tässä lyhyessä ajassa he pystyivät tappamaan miljoonia ihmisiä. Natsit rakensivat valtavia kuolemantehtaita, joista Auschwitz oli suurimpia ja näissä paikoissa tapettiin tuhansia ihmisiä päivässä. Vankeja keskitysleireillä oli satojatuhansia ja lähistöllä asuvat väittivät, etteivät tienneet mitään.
Jos joku on käynnyt Auschwitzissa, niin tietää, ettei Krakovaan ole kuin muutama kymmenen kilometriä. Miten he eivät mukamas tienneet siitä, kun kaupungin ohi pyyhälsi jatkuvasti junia, joissa oli 20-60 kuljetusvaunua täynnä vankeja.
Nämä eloonjäämistarinat ovat aika samanlaisia, mutta aina niistä löytyy joku tiedon jyvänen, mistä en ole ennen kuullutkaan. Kuuntelin viimeksi Lucy Adlingtonin Auschwitzin ompelijattaret ja siinä oli paljon tietoa naisten toiminnasta Auschwitzissa. Tästä kirjasta ilmeni, että Auschwitzissa toimi myös kauneushoitola, jossa oli neljä kosmetologia ja useita kampaajia sekä hierojia. Asiakkaina oli SS-miesten vaimoja ja naispuolisia vanginvartijoita.
Julmuudestaan tunnetut vanginvartijat Maria Mandel, Irma Grese ja Juana Borman olivat salongin asiakkaita. On vaikea käsittää, että naiset, jotka tappoivat ihmisiä työkseen, halusivat olla ulkoisesti viehättäviä, käydä kasvohoidoissa ja hankkia kauniita ja naisellisia vaatteita.
Natsien käsitys arjalaisesta naisesta oli juuri tämä yltiönaisellisuus, hoidetut vaaleat hiukset ja miehiä miellyttävä, mutta säädyllinen pukeutuminen.
Erilainen Kanada
Voi olla, etteivät lukijat tiedä, mikä Kanada on keskitysleireillä, niin kerron nyt senkin. Lähes kaikissa selviytymistarinoissa tämä keskitysleirin osa nimeltään Kanada on ollut osasyy hengissä selviytymiseen.
Kanada oli se osa Auschwitzin keskitysleiriä, missä varastoitiin vankien mukanaan tuomat matkalaukut ja muut tavarat. Syy nimeen Kanada on se, että tuolloin 1900-luvun alkupuolella Kanadaa pidettiin ihmemaana, jossa kaikkea on yllinkyllin ja se on paratiisi maan päällä.
Tämä osasto Kanada oli tällainen paratiisi, missä työskentelevät vangit pystyivät varastamaan itselleen ja läheisilleen ruokaa ja paljon muuta, mitkä auttoivat selviämään hengissä keskitysleireillä.
Auschwitziin saattoi tulla tuhansia ihmisiä päivässä ja heillä sai olla mukanaan yksi matkalaukku. Tämä matkalaukku takavarikoitiin heti junalaiturilla, mutta vangeille uskoteltiin, että sen saa myöhemmin takaisin. Näin ihmiset huijattiin pysymään rauhallisina ja heitä myös pyydettiin luopumaan kaikesta piilottamastaan rahasta ja jalokivistä suihkuun mennessään sillä varjolla, että ne saa suihkun jälkeen takaisin.
Kukaan ei enää elänyt kyselemään tavaroidensa perään ja SS-sotilaat saivat ihan älyttömän määrän tavaraa ja arvoesineitä, jotka pääasiassa lähetettiin Saksaan, mutta moni sotilas myös rikastui tällä varastamisella.
Onnekkaat vangit pääsivät töihin tuonne Kanadaan, missä he purkivat matkalaukkuja ja lajittelivat tavaroita. Matkalaukuista löytyi kaikkea mahdollista, koska moni pidätetty tuli varakkaista oloista. Auschwitzin ompelijattaret kirja kertoo naisista, jotka säilyivät hengissä siksi, että he olivat taitavia ompelijoita.
Kanadassa oli ompelimo, missä oli työssä 30-60 naista, jotka olivat vapaana ollessaan toimineet muotisalonkien ompelijoina. Nyt nämä naiset tekivät muotiluomuksia SS-johtajien vaimoille ja naisvanginvartijoille. Auschwitzin komendantin vaimo Hedvig Höss oli tämän ompelimon perustaja ja hänelle korjattiin sopiviksi muotiluomuksia, mitä vangittujen matkalaukuista oli löytynyt. Tämä vetää kyllä sanattomaksi, että tappamisen lomassa vartijat käyvät kosmetologilla ja valikoivat itselleen muotiluomuksia.
Erittäin kiinnostava postaus ja kirjasuositus, kiitos! Muakin kiehtoo Auschwitz juurikin sen pöyristyttävyyden vuoksi.
ReplyDeleteOletko nähnyt elokuvan The Zone of Interest? Siinä kuvataan, miten Auschwitzin pyöritys oli hyvin rutiininomaista, siitä tuli yhtä normaalia kuin minkä tahansa työpaikan pyörityksestä (jos näin nyt voi sanoa)... Ehkä hieman samanlaista kaikua oli kirjasuosituksessasi?
Elokuvassa leirin johtajien vaimot ja perheet elivät mukavissa oloissa työleirin ulkopuolella ja miehet kävivät töissä. Välillä kuului kauhunhuutoja taustalta leiriltä, mutta mitään ei näytetty.
Vähäeleinen, mutta hyytävä elokuva.
Olen joskus miettinyt miksi tämä aihe kiinnostaa itseäni niin paljon. Tiivistit hajanaiset ajatukseni kahteen lauseeseen:
ReplyDelete"Tunnistan itsessäni, että koen jonkinlaista ihmiskunnan yhteistä syyllisyyttä siitä, että tämä juutalaisten kansanmurha on saanut tapahtua. Kiusaan itseäni tällä aiheella, koska en pysty käsittämään, miten sellainen on voinut tapahtua."
Jokainen kerta kun ilmestyy uusi Auschwitz-aiheinen kirja/elokuva/mikä vaan, huokaisen helpottuneena. Tarvitsemme jokaikisen tarinan minkä vain enää voimme saada kaivettua. Ihan sama oikeastaan oliko tarina edes tosi, kunhan se opettaa jotain. Tällainen ei saa toistua, ei missään muodossa. Ei keskitysleirejä päivässä rakennettu, vaan takana oli jopa vuosisatojen taakse ulottuvat ennakkoluulot, valheet ja lopulta tehokas propagandakoneisto pienen päättävän väestönosan masinoimana. Se ei vain tapahtunut vaan sen annettiin tapahtua.