Vanha viisaus on, että sodassa ovat vastakkain miekka ja mieli ja tässä Ukrainan sodassa se näkyy hyvin selvästi. Sanonnalla tarkoitetaan sitä, ettei voittaja ole välttämättä se, jolla on eniten aseita eli miekkoja, vaan mielen halu voittaa on yhtä tärkeää.
 |
| Einar August Vihma (19. syyskuuta 1893 Kuopio – 5. elokuuta 1944 Ihantala) |
Puolustaja on aina vahvoilla
Pyrin siihen, etten ota asiakkaiden kanssa puheeksi tätä Ukrainan sotaa ellei asiakas itse sitä mainitse. Ilmeisesti moni kokee sotauutiset niin ahdistavina, että niitä haluaa vältellä. Tässä blogissa on lukijoiden helppo sivuuttaa sotajutut ellei niitä halua lukea. Itse olen jo niin siedättynyt vuosikymmenien aikana, etten koe enää järkytystä tai ahdistusta mistään sotaan liittyvästä aiheesta. En myöskään antaisi itselleni lupaa vältellä totuutta siitä, mikä nyt on ukrainalaisten arkea.
Ukrainan sotakeskusteluissa asiakkaat usein kyselevät minulta sotaan liittyviä asioita, joita ehkä tiedän harrastukseni ansiosta. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos vaan tiedän vastauksen. Ihan yhtä mielelläni vastaan näihin harrastuskysymyksiin kuin ihonhoitoasioihinkin.
Tyypillinen keskustelu asiakkaiden kanssa on spekulointi siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja miten Ukraina tulee pärjäämään. Yleensä on aina niin, että puolustustaistelua käyvä osapuoli on sodassa vahvoilla, koska heillä on parempi motiivi sotia. Näinhän on Urainankin kohdalla käynyt, että alunperin vähäisemmillä sotavoimilla on hyvin pystytty vastustamaan suurvallan eli Venäjän armeijaa.
Olen miettinyt todella paljon, miten huonossa kunnossa Venäjän armeija todellisuudessa onkin. En olisi ikinä uskonut, että tämä sotaa uhoava Putinin valtakunta omaakin ihan Neuvostoliiton aikaisen kaluston ja miehistön. Ilmeisesti mikään ei muuttunut Neuvostoliiton hajottua, vaan sama välinpitämättömyys, varastaminen ja korruptio sai jatkua. Suurin mysteeri minulle on, että reilun kuukauden aikana on kaatunut 5-6 venäläistä kenraalia ja tämä on aivan ennenkuulumatonta!
Kenraalit kaatuvat tyhmyyttään
Jos minulle olisi pari kuukautta sitten sanottu, että muutaman viikon sodassa yhdeltä osapuolelta kaatuu kuusi kenraalia, olisin sanonut, ettei se ole mahdollista. En olisi uskonut, että sellainen armeija olisi olemassa, missä kenraalitasoiset sotilaat menevät tulilinjalle. Yhden kaatuminen voisi vielä olla ymmärrettävä vahinko, mutta kuusi on todella tyhmää tai outoa. Jotain Venäjän armeijassa on pahasti vialla!
Entisessä Neuvostoliitossa ja ilmeisesti nykyvenäjälläkin ei heidän armeijassaan ollut keskiportaan upseeristoa niin paljon, kuin esimerkiksi Suomessa ja yleensä länsimaissa. Tämä teki jo toisessa maailmansodassa johtamisesta kankeaa, mutta koska miehiä riitti kaatumisista huolimatta, sitä ei ole näköjään nykypäivänäkään korjattu.
Kenraalin velvollisuus on pysyä poissa vaaratilanteista ja esikunta pitää olla niin kaukana eturintamasta ja hyvin suojattu, ettei hengenvaaraa niin korkeille upseereille tule. Ei Venäjältä varmaan kenraalit lopu, mutta kenraaliksi asti kouluttaminen on puolustusvoimille niin kallista, että on anteeksiantamatonta, jos kenraali tapattaa itsensä.
Meidän talvi- ja jatkosodassa kaatui yksi ainoa kenraali ja hän oli Einar Vihma. Olen hänestä ennenkin kirjoittanut tässä blogissa ja otan hänet usein esimerkiksi siitä, miten ihmissuhteet ja hankala luonne on sodassa kuolemaksi. Einar Vihma kaatui 5.8.-44 Tali-Ihantalassa eli kuukautta ennen jatkosodan loppua. Vihma oli tunnetusti hankala ja kiivas luonne ja yleisesti ottaen kenraalien ja muiden korkeampien upseereiden välillä oli paljon kateutta ja kaunaa. Tali-Ihantalassa elokuussa -44 panssarikenraali Ruben Lagus johti Vihman viereistä kaistaa. Ruben Lagus oli Mannerheimin lemmikki ja suuri sankari, koska hän oli kehittänyt armeijan uusinta osaa eli panssarisodankäyntiä.
Vihma oli ilmiselvästi kateellinen Laguksen menestyksestä ja Mannerheimin suosiosta. Tuolloin elokuussa Vihman kaistan etulinjassa oli hankala yhteenotto menossa, eikä siitä päästy irtaantumaan. Vihma pyysi Ruben Lagukselta panssareita avuksi, mutta Lagus kieltäytyi ja sanoi, ettei pystynyt antamaan Vihmalle yhtään panssaria. Ilmeisesti Vihma veti herneen nenään ja ajatteli, että pidä panssarisi.
Einar Vihma päätti itse lähteä etulinjaan katsomaan, mikä siellä mätti ja vaati esikuntansa muita korkeita upseereita mukaansa ja tietysti myös adjutanttinsa. Tämä oli täydellinen virhe ja sitä ei olisi ikinä saanut tehdä. Kenraali ei missään tapauksessa saa vaarantaa henkeään ja Vihma vei vielä alaisiaankin mukanaan. Vihma pääsi Ihantalan kirkonmäelle, kun heihin osui kranaatti ja Vihma ja viisi muuta upseeria kuoli heti. Viholliselle ei ikinä pitäisi edes näyttäytyä niin, että ymmärrettäisiin kyse olevan korkea-arvoisesta upseerista. Nyt Vihma adjuntanteineen näytti jo kauas, että tässä kävelee kenraali. Einar Vihman tapaus on sotahistorioitsijoille herkullinen esimerkki siitä, ettei johtotehtävissä pinna saisi koskaan palaa.
Kommentit
Lähetä kommentti