Netissä on nyt pari viikkoa käyty keskustelua siitä, miten törkeästi asiakkaat käyttäytyvät esimerkiksi tarjoilijaa tai myyjää kohtaan. Ilmeisesti tällainen huono käytös on lisääntymässä ja sen huomaa myös ihmisten nettikommenteissa. Narsisti haluaa pompottaa toista ihmistä Käytän ehkä liian kovaa termiä, kun puhuttelen narsisteina asiakaspalvelussa huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Kuitenkin olen oppinut elämäni varrella, että tietyn tyyppisillä ihmisillä on suuri halu pompottaa toista ihmistä. Olen ihan omassa lähipiirissäni kokenut, miten huonosti joku käyttäytyy esimerkiksi tarjoilijaa kohtaan. Joskus 1990-luvulla meillä oli ystäväpariskunta, joiden käytös ravintolassa hävetti minua todella paljon. He olivat kumpikin opettajia, mikä lisäsi käytöksen outoutta, kun luulisi, että opettaja osaisi käyttäytyä hyvin. Kävimme usein ravintolassa syömässä ja aina pariskunnan mies päätyi hakaukseen henkilökunnan kanssa. Muutaman oluen jälkeen hän alkoi jankkaamaan jotain asiaa j...
Tässä blogissa SKY-kosmetologi Inkeri ottaa kantaa ihonhoitoon ja ajankohtaisiin aiheisiin.