Siirry pääsisältöön

Venäjän pirullinen armeija

 Jo tsaarin aikana tiedettiin, että Venäjän armeija on aivan epäinhimillinen paikka varsinkin nuorille alokkaille. Sinne on juurtunut vuosisatojen varrella väkivaltainen simputuskulttuuri ja korruptio, jonka takia miehiä on jopa kuollut rauhankin aikana.



Epäinhimillinen armeija

Luen parhaillaan toimittaja Maxim Fedorovin kirjaa Sodan näyttämöt, mikä kertoo Ukrainan menneisyydestä, mutta myös nykyisyydestä ja sodan vaikutuksista ukrainalaisiin. Hänen ensimmäinenkin kirja Minun Ukrainani oli erinomainen tietokirja sodan tapahtumista. Kolmas kirja Itsenäisyydestä itsenäisyyteen: Suomi ja Ukraina 1917-1991 ilmestyy syyskuussa ja odotan sitä innolla. 

Suosittelen näitä Maxin Fedorovin kirjoja, koska ne ovat hyvin kirjoitettuja ja antavat paljon tietoa sodan vaikutuksista. En juuri näiden kirjojen takia alkanut kirjoittaa Venäjän armeijan epäinhimillisyydestä, mutta niissäkin oli paljon tietoa asiasta.

Jo tsaarin aikana yli sata vuotta sitten moni vähänkin varakas nuori mies lähti ulkomaille välttääkseen tuota epäinhimillistä organisaatiota eli varusmiespalvelusta. Neuvostoliiiton aikana tilanne oli ihan sama, mutta neukkulasta ei lähdetty karkuun, kun rajat oli kiinni. 
Varsinkin vähemmistö kansat esimerkiksi balttialaiset, tsetseenit, tataarit ja ukrainalaiset saivat kärsiä pahemmin kuin kukaan muu. Ei ollut mitenkään harvinaista, että joku kuoli tai vammautui pysyvästi armeijan aikana. Toinen maailmansota paljasti näkyville sen ettei neuvostoliittolaisille ihmishenki merkinnyt mitään. 

Sotilaat pakotettiin tekemään rynnäkköjä, joissa kuolema oli lähes varma tulos. Kieltäytymisen mahdollisuutta ei ollut, koska sitten omat politrukit ampuivat selkään. Tietääkseni ei koskaan toisen maailmansodan jälkeen tehty mitään tutkintaa tai selvitystä mitä Neuvostoliiton omassa armeijassa tapahtui. Eikä kukaan uskaltanut kertoakaan, koska siitä seurasi matka Siperiaan. 

Neuvostoliiton armeija oli myös julma miehittäjä ja sotilaat ryöstivät ja raiskasivat paikallisväestöä. Eräs arvio on, että Saksassa syntyi 1946 aikana 200.000 lasta sotilaiden raiskauksien takia. Tämä on vain yhden vuoden syntyvyys ja neuvostoliittolaiset miehittivät Saksaa useita vuosia ennen kuin syntyi Itä-Saksa ja Länsi-Saksa.

Jotenkin itsekin uskoin, että Neuvostoliiton hajottua vanhat toimintatavat jäivät pois ja Venäjän armeijassa pääsi inhimillisyys vallalle. Nyt Ukrainan sodan myötä vasta paljastuu mitä kaikkea Venäjän armeijassa tapahtuu.

Lahjonta ja korruptio jyllää

Nythän on selvinnyt sotavankeja kuulustelemalla, miten epäinhimilliset olosuhteen venäläisillä on. Ruoka on huonoa, eikä sitä saa joka päivä. Lääkintähuolto on ihan onnetonta ja haavoittuneet jätetään oman onnensa nojaan. Kaatuneet jätetään mihin sattuu tai heille kaivetaan isoja joukkohautoja.
Sotavangeilta on myös selvinnyt, että upseerit vaativat sotilailta rahaa ettei heitä määrättäisi vaikeisiin paikkoihin. Venäjän armeijalla on vieläkin kummallisen vanhanaikanen sodankäyntitapa ja he tekevät rynnäkköjä, missä voi jopa puolet sotilaista kuolla. 

Näistä rynnäköistä missä laitetaan kymmeniä tai satoja miehiä juoksemaan vihollista päin ei ole oikeastaan mitään järkeä, vaan se on silkkaa tapattamista. Näistä rynnäköistä tai muista vaarallisista  tehtävistä välttyy, jos maksaa ryhmän komentajalle tarpeeksi.

Jos sotilas kuolee maksetaan hänen omaisilleen määrätty rahasumma. Venäjän sotakassan pohja alkaa häämöttää ja he väittävätkin usein, ettei sotilas kaatunut hyökkäyksessä, vaan hän oli sotilaskarkuri, jolla ei tietenkään ole oikeutta korvauksiin. 
Putinilla muhii kyllä sellainen soppa oman kansansa kanssa, ettei hän taida uskaltaa asettua rauhan tilaan. Mitä venäläinen yhteiskunta tekee, kun pari miljoonaa sekopäistä, kivuliasta ja alkoholisoitunutta miestä palaa kotiin. 

Naisia on jo nyt neuvottu, miten toimitaan perheväkivaltatilanteessa. Siitä ei saa valittaa, eikä ärsyttää miestä enemmän, vaan pitää kestää pahoinpitelyä ja odottaa, että mies sammuu ja sitten riisua saappaat ja muut vaatteet auttaa puoliso nukkumaan. 

Ohjeet kuulostaa kamalilta, mutta Venäjällä naisten asemaa on jo vuosia heikennetty valtavasti. Jo ennen Ukrainan sotaa muutettiin lait, joita sovellettiin perheväkivaltaan. Kotona tapahtunut pahoinpitely ei ole enää Venäjällä rikos, vaan perheen sisäinen asia, mihin ei pidä puuttua. 

Alkoholisoituneita ja huumeriippuvaisia sotilaita on varmaan jo puolet koko armeijasta, koska on hyvin tyypillistä, että joka sodassa on omat huumeensa. Ukraina on ennakoinut tätä tilannetta ja siellä alkoholi ja huumeet ovat täysin kiellettyjä ja niihin puututaan heti. En tiedä miten tiukka seula tässä on, koska totuus on se, että sodassa haetaan helpotusta päihteistä. 

Venäjän naiset joutuvat kyllä koville, kun ja jos nämä sotilaat palaa kotiin. 

Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 5.8.-11.8.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...