sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Näin sujuu kosmetologin työpäivä

Monelle nuorelle ja miksei vanhemmallekin kosmetologin työ on unelma-ammatti. Minä olen ilmeisesti etuoikeutettu, kun voin elää tämän ammatin kanssa. Toisaalta kosmetologilinja on ammattikoulujen eniten kesken lopetettu koulutus, koska se ei yhtään vastaa sitä mielikuvaa mikä ihmisillä on. Tutkimusten mukaan kosmetologin työ on fyysisesti yhtä raskasta kuin kirvesmiehen työ ja henkisesti kuin papin työ.

Tavallinen arkipäivä

Harvoin kenenkään tavallinen arki on mitenkään hohdokasta eikä se ole sitä minullakaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen arkielämään enkä kaipaa sen enempää. Yrittäjänä oma arkipäiväni menee lähes kokonaan työnmerkeissä ja nykyisin entistä enemmän myös vanhempieni huolehtimisessa. Olen tosi nopea heräämään ja aamulla kello soi puoliyhdeksältä ja lähden ovesta ulos yhdeksältä meikattuna ja syöneenä. Kissatkin ehdin ruokkia ja kysellä ovatko he nukkuneet hyvin. Ensimmäiseksi poikkean vanhempieni puolella jotka asuvat paritalomme toisessa osassa. Käy katsomassa pikaisesti, että heillä on kaikki hyvin ja jatkan matkaa Hämeenlinnaa kohti. Ajomatka kestää vartin verran ja ehdin kuunnella viimeisimmät uutiset ipadilta Ylen Areenan kautta. Kaupungissa ensin suuntaan Matkahuoltoon hakekaan Dermalogican tuotepaketit joita tilaan 2-3 kertaa viikossa, tai sitten kipaisen postissa viemässä verkkopaketit.

Työpäivä on kiireinen

 Ensimmäinen asiakas tulee kello kymmenen ja sen jälkeen päivä on aina ihan täynnä, kun yksi lähtee on toinen jo odottamassa. Mitään taukoja en pidä, vaan syön samalla, kun teen muita hommia. Kasvohoidossa naamio vaikuttaa vartin verran ja tuona aikana täytän asiakaskortin ja teen suositusreseptin, jos kyseessä on uusi asiakas. Siihen vartiin mahdutan myös tilauslistojen tekemisen ja laskuliikenteen hoidon. Minä käytän ipadia ja Mari pöytätietokonetta ja useimmiten Mari ehtii minua paremmin vastailemaan ajanvarausviesteihin jotka nykyisin tulee aika usein sähköpostilla, tai tekstarina. Muutenkin meidän työnjako menee vanhasta muistista. Joka välissä on myös siivottava ja desinfioitava välineitä sekä mietittävä tuotteiden esille panoa. Päivän mittaan kumpikin ottaa valokuvia facebookia ja instagramia varten. Etupäässä Mari hoitaa verkkokauppapakettien teon ja siihen liittyvät asiat, mutta näin kesällä Marin ollessa lomalla ne katuu minulle. Toisaalta se on kivaa hommaa ihan kuin lahjoja paketoisi. 

Ilta-ajat ovat varatuimpia

Työpäiväni jatkuu pitkään, koska moni asiakas ei pääse kuin työaikansa jälkeen. Omat ilta-aikani onkin usein yli kuukaudeksikin etukäteen varattuja. Viimeinen asiakas lähtee yleensä kello 20-21 ja silloin lähden heti kotiin. Kotiin tultuani käyn ensin vanhemmillani ja usein kello on yli yhdeksän, kun istun ja rauhoitun. Usein katselemme koko perhe jotain elokuvaa, tai dokumenttia ja kissat istuu sylissä. Katsellessani piirrän koko ajan joka on mielestäni paras rentoutumismuoto. Sänkyyn hiivin yhdentoista maissa ja siinä kirjoitan yleensä vielä blogitekstin. Minun on myös pakko saada ainakin hetki luettua, että iltani on täydellinen. Yleensä luen yli yhteen, vaikka tarvitsen pitkän yöunen. Riippuen tietysti kirjasta miten se vie minut mennessään. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti