Jatkan vielä näistä sotarikoksista, joita Neuvostoliitto ja sen seuraaja Venäjä tekivät jo ennen Ukrainan sotaa. Stalinin kuolema 1953 ei lopettanut Neuvostoliiton rikollista käytöstä omaa kansaa ja naapurivaltioita kohtaan.
Afganistanin sota 1979-1989
Neuvostoliitto osallistui moniin konflikteihin toisen maailmansodan jälkeen ja piti yllä järkyttävää sortoa vaikutuspiirissään olevissa maissa. Unkarin kansannousu kukistetiin 1956 ja Prahan kansannousu 1968 ja näiden mielenilmaisujen johtajat marssitettiin teloituskompanian eteen.
Myös ”vankileirien saaristo” eli Gulag oli voimissaan ja ihmisiä kiusattiin vielä Stalinin kuoleman jälkeenkin.
Pitkäaikainen konflikti oli Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin Breznevin valtakaudella 1979. Sota alkoi samalla tavoin kuin Neuvostoliiton ja Venäjän sodat aina. Neuvostoliitto meni muka auttamaan Afganistania sen ollessa sisällissodan partaalla ja nosti valtaan kommunistimieliset johtajat. Afganistanin hallinto oli mukamas pyytänyt apua Neuvostoliitolta ja he ystävällismielisesti vastasivat avunpyyntöön. Tosiasiassa Neuvostoliitto pelkäsi menettävänsä vaikutusvaltansa Afganistanissa ja USA:n saavan liikaa jalansijaa maassa.
Sodasta tuli verinen ja loppumaton. Kymmenen vuotta kestäneessä sodassa kuoli 1,3 miljoonaa afganistanilaista ja 6 miljoonaa lähti maanpakoon. Neuvostoliiton hyökkäys aiheutti toisen maailmansodan jälkeen pahimman pakolaisvirran. Siviilejä tapatettiin sumeilematta, jotta Neuvostoliitto selviytyisi voittajana. Kyliin tehtiin järkyttäviä mattopommituksia ja kymmenien tuhansien ihmisten kodit ja maatilat pommitettiin maan tasalle, etteivät he pystyneet antamaan suojaa ja ruokaa vastapuolelle.
Tästä kaikesta tuhosta huolimatta Neuvostoliitto joutui vetäytymään 1989 ilman voittoa ja johtajat joutuivat myöntämään neuvostoliittolaisten suuret tappiot.
Afganistaninkin sodan aikana Neuvostoliitolle asetettiin talouspakotteita ja Moskovan olympialaisia 1980 boikotoitiin, mutta nämä olivat täysin tehottomia toimia.
Neuvostoliiton sotarikokset Afganistanissa eivät ole koskaan tulleet julki, koska sisällissota siellä on jatkunut meidän päiviin asti.
Venäjän ja Tšetšenian sota 1994-1996
Ensimmäinen Tšetšenian sota käytiin Boris Jeltsinin ollessa vallassa ja Neuvostoliiton hajottua. Monet Neuvostoliitosta irtaantuneet maat itsenäistyivät 1990-luvun alussa ja tätä halusi myös Tšetšenia. Se julistautui myös itsenäiseksi, mutta Venäjä ei tätä hyväksynyt. Suurin syy ilmeisesti oli se, että venäläisille tärkeä öljyputki kulki Tšetšenian läpi.
Venäjä ei Jeltsininkään aikana tunnustanut hyökänneensä naapuriin eli Tšetšeniaan, vaan hyökkäyksestä syytettiin maan omaa turvallisuuspalvelua. Käytännössä tuo Tšetšenian turvallisuuspalvelu oli Venäjän alaisena ja suurin osa sotilaista oli venäläisiä.
Tämä ensimmäinen Tšetšenian sota oli äärettömän julma ja täysin epäinhimillinen. Kaikki sen ajan eläneet muistavat varmaan, miten uutiset kertoivat hyökkäyksistä Tšetšenian pääkaupunkiin Groznyihin. Venäjän oli tarkoitus kokonaan pimittää tämän sodan olemassaolo, mutta siihen he eivät pystyneet ja ainakin ulkomailla pystyttiin sotaa seuraamaan hyvin. Tilanne oli siis sama, kuin nyt Ukrainassa, että venäläisille ei kerrottu totuutta.
Venäläiset sotilaat käyttäytyivät kuin petoeläimet ja he olivat humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisina. Siviilejä tapettiin sumeilematta ja rakennuksia poltettiin liekinheittimillä ihmisistä välittämättä. Naisten raiskaaminen oli järjestelmällistä, eikä venäläisten sotilasjohto puuttunut siihen mitenkään. Tšetšeniaan perustettiin keskitysleirejä, joissa vangitiin ja kidutettiin tsetseenitaistelijoita.
Tätä kauheutta ei ole millään tavoin tutkittu, eikä Venäjä joutunut mitenkään vastuuseen teoistaan. Rohkeat toimittajat nostivat julkisuuteen näitä julmuuksia, mutta heidätkin murhattiin. Kuuluisin murhattu toimittaja oli Anna Politkovskaja, joka ammuttiin Putinin syntymäpäivänä 7.10.2006.
Toinen Tšetšenian sota käytiin Putinin aikana 1999-2009 ja siitä kerron enemmän myöhemmin. Tämän ensimmäisen sodan Venäjä hävisi, koska sen armeijan toiminta oli vanhanaikaista. Tšetšenia hyödynsi tietotekniikkaa ja osasi käyttää mediaa omaksi hyödykseen.
Sotilaiden Äidit -järjestö vaati sodan lopettamista ja äidit hakivat poikiaan pois Tšetšeniasta. Tämä sisäinen konfliktin pelko oli myös osasyy Venäjän poistumiseen maasta hävinneenä. Toivon, että sitten Ukrainan sodan loputtua, tutkitaan myös nämä venäläisten tekemät sotarikokset Tšetšeniassa.