Näin kesällä meillä käy paljon nuoria teinipuhdistuksissa. Koulujen loma-aikaan ehtii parhaiten ja monien iho rasvoittuu kesällä eniten. Heinäkuun alussa menee aina erä nuoria armeijaan ja osa pääsee pois. Siinä vaiheessa nuoria miehiä käy eniten, kun toiset tulee puhdistukseen ennen armeijaa ja toiset pois päästessään.
Nuoret ovat rohkeampia juttelemaan
Vielä 80-luvulla harva viisitoistavuotias paljoakaan jutteli hoidon aikana. He vastasivat, jos kysyin, mutta ei juurikaan muuta. Ehkä itsekin osaan nykyisin paremmin jutella heidän kanssaan, koska olen niin kiinnostunut heidän mielipiteistään ja elämästään. Se on aina päivän kohokohta, kun tulee uusi nuori asiakas teinipuhdistukseen. Panostan siihen siksikin, että nuori saa varmasti kannustavan ja hyvän kokemuksen ensimmäisestä kosmetologilla käynnistään. Joskus joudun ihan pidättelemään etten liikaa kehu ja ihmettele miten kaunis ja fiksu nuori asiakas on. Liialla kehulla tarkoitan sitä, että juttu jo vesittyy ja nuori kokee tilanteen noloksi, jos vaan päivittelen hänen fiksuuttaan. Oikeasti olen vilpittömän hämmästynyt miten aikuismaisesti ja hienosti nykyiset 13-20-vuotiaat käyttäytyy. He kyselevät eri hoitovaiheista ja ovat kiinnostuneita työstäni. Selitän aina tarkasti mitä ja miksi jotain tehdään ja rohkeasti he itsekin kysyvät ohjeita ihoonsa.
Luotan nykynuoriin
Meillä käy myös iso joukko nuoria aikuisia jotka ovat alle kolmekymppisiä ja he ovat käyneet meillä teini-iästä lähtien. He opiskelevat, tai ovat jo työelämässä toisilla paikkakunnilla, mutta käyvät edelleen meillä vakiokosmetologillaan. Arvostan heidän ajatuksiaan hyvin paljon. Usein kuulee, kun ihmiset puhuvat, että kukakohan meitäkin hoitaa sitten, kun olemme vanhainkodissa. Luotan täysin näihin nuoriin ihmisiin. Siinä vaiheessa, kun he ovat päättämässä yhteiskunnan asioista uskon heidän hoitavan asiat paremmin kuin nykyinen ikäluokka. Näillä tulevaisuuden päättäjillä on arvomaailma ja empatiakyky kohdallaan. He pystyvät kuuntelemaan toisten mielipidettä ja ovat sosiaalisesti taitavampia kuin oma ikäluokkani. Koen suurena rikkautena, että saan työssäni kohdata kaiken ikäisiä ihmisiä. Monet näistä nuorista ovat vakioasiakkaittemme lapsia, tai lapsenlapsia. Nykyisin on ihan tyypillistä, että mummo, tai kummitäti ohjaa nuoren kosmetologille. Arvostan myös näiden nuorten vanhempia. He ovat kasvattaneet hienon sukupolven. He voivat olla tyytyväisiä, että ovat täyttäneet tärkeän yhteiskuntavelvoitteen ja kasvattaneet luotettavan uuden päättäjäsukupolven.
Perjantain jutussa kommentoitiin kuorinta-aineiden käyttöä. Mitä hyötyä te niistä saatte?Mitä järkeä on ens rasvata naamaansa ja sit kuoria se pois? Saman asian ajaa hankaaminen karhealla froteepyyhkeellä. Välillä harjaan puolikovalla hammasharjalla naamaani saunan löylyssä ja siinä kyllä irtoo kaikki. Eikä maksa mitään.
VastaaPoistaEhkä tämä on ihan hupijuttu, mutta kerron nyt kuitenkin oman mielipiteeni ohjeistasi. Myönnän, että ehdotuksesi kauhistuttaa. Tuo hammasharjalla hankaaminen saa ihon ärsyyntymään taatusti. Olen työssäni nähnyt näitä hammasharjalla hangattuja ihoja ja pitkän päälle iho alkaa suojautua hankaamista vastaan paksuuntumalla. Varsinkin leuka on kohta mihin epäpuhtauksia tulee ja niiden jatkuva voimakas hankaaminen tummentaa ja paksuunnuttaa ihoa. Jos ihossa on tulehdusta ja finnejä ne aukeavat hankaamisesta, vaikka kyse olisi froteepyyhkeestäkin ja tämä levittää tulehdusta. Tässä blogissa on paljon juttuja kuorinnan käytöstä ja sen merkityksestä. Saat niistä tietoa ja perusteluita miksi kuorinta-ainetta käytetään. Suosittelen myös, että joskus kokeilisit esim.Daily Microfoliantia.
PoistaInkeri
Kannattais sunkin kokeilla. Voisit jopa huomata eron.
VastaaPoista