Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kirjallisuus merkityt tekstit.

Lapset sodan uhreina

 Joka päivä uutisissa kerrotaan miten monta lasta on kuollut Venäjän pommituksissa Ukrainassa. Ennusteiden mukaan pommitus on lisääntymässä, kun Ukrainalla ei ole ilmatorjuntaa. Lapsia siis kuolee edelleenkin. Lasten holokausti Päädyin miettimään lasten selviytymistä sodassa, kun taas kerran perehdyin Varsovan gheton toimintaan 1940-1945. Yleensä sotahistorian tietokirjoissa ei juurikaan kerrota juutalaislapsista, vaikka heitä surmattiin enemmän kuin aikuisia. Puolassakin varmaan puolet kansaa oli antisemitisteja ja suorastaan auttoivat juutalaisten tappamisessa, mutta kyllä historiassa löytyy niitäkin ihmisiä jotka pelastivat heitä. Lapsiin kohdistuvaa systemaattista avunantoa ei ilmeisesti organisoitu muualla kuin Varsovassa Zegota nimisen maan alla toimivan liikkeen tekemänä.  Tästä Zegotasta on kirjallisuudessa hyvin vähän mainintoja, koska heidän pelastama lapsimäärä oli hyvin pieni kokonaisuuteen verrattuna. Tietokirjojen mukaan he pelastivat korkeintaan 2500 lasta Varso...

Ruma sota

 Tätä juttuani ei kannata lukea, jos on kovin herkkämielinen. Kirjoitan nyt yleensä vaietuista asioista, eli siitä miten julma miehittäjä Suomi oli 1941-44 ja miten huonosti meillä kohdeltiin sotavankeja ja poliittisia toisinajattelijoita.  Turvasäilö Luin juuri ilmestyneen kirjan Ruma sota: Talvi-ja jatkosodan vaiettu historia ja kirjan kirjoittajina on useita Suomen eturivin asiantuntijoita. Mitään täysin uutta ei kirjassa ollut, mutta se taas toi mieleeni sen, ettei suomalaiset olleet ollenkaan niin puhtoisia sotien aikana kuin halutaan kuvitella.  Samoin tuo podcast-sarja Lehmitytöt toi myös esiin sen, miten huonosti jotkut kohtelivat evakkoja. Varmaankin jokainen karjalainen joutui kokemaan ennakkoluuloa ja ilkeyttä.  Olen kyllä ennenkin perehtynyt Suomen sotavankeihin, Karjalan miehitykseen ja kommunistien kohteluun, mutta  kun ne kaikki on tässä yhdessä kirjassa niin tarina on hyvin raadollinen. Suomalaiset ei juurikaan eroa natsisaksan keskitysleirisys...

Historian tuntemus auttaa ymmärtämään nykyisiä tapahtumia

 Olen pari vuotta ollut osallisena toimikunnassa, joka on tekemässä yrittäjänaisten historiikkia. Sen pitää olla valmis syksyllä 2027, kun Suomen Yrittäjänaiset ry täyttää kahdeksankymmentävuotta ja haluamme juhlistaa sitä näkyvästi. Historia kiinnostaa vain harvoja  Olen taas kerran joutunut huomaamaan, miten vähän ihmiset tietävät historiasta ja esimerkiksi asiat, mitä on tapahtunut 1940-1970-luvulla on monella täysin pimennossa. Ihmettelen miten tällaiset ihmiset pystyvät muodostamaan käsitystä nykypäivän tilanteesta, kun heillä ei ole mitään vertailukohtaa.  Tuota historiikkia on tekemässä todella fiksu naisporukka, jotka ovat viestinnän ja kirjoittamisen ammattilaisia. Minä olen ainoa, jolla on jo ennestään käsitys siitä mitä Suomessa tapahtui vuonna 1947, kun yrittäjänaisyhdistys perustettiin.  Minulta on kysytty mielestäni ihan järjettömiä kysymyksiä historiikin tekemiseen liittyvistä asioista. Ei tietenkään toimikunnassa, mutta muun jäsenistön taholta. Yksi k...

Maan äiti

 Luin presidentin vaimon Alli Paasikiven (1879-1960) elämäkerran ja vaikutuin siitä miten paljon hän teki Suomen hyväksi. Juho Kusti Paasikivi (1870-1956) oli presidenttinä Suomen vaikeimmat vuodet, eli sodan jälkeen 1946-1956, jolloin hän oli jo ikämies.  Paasikivien avioliitto Tuntuu ikävältä, ettei tästä toimeliaasta ja älykkäästä naisesta ole jäänyt muuta tietoa elämään kuin käsivarret, joita sanotaan alleiksi. Alli Paasikivi ansaitsisi paljon enemmän kunniaa siitä työstä, mitä hän on tehnyt.  Kirjan nimi on Alli Paasikivi: Eturivin taustavaikuttaja ja kirjoittaja on Aura Korppi-Tommola, joka on tehnyt paljon tietokirjoja historiasta. Alli Paasikivi oli presidentti Paasikiven toinen vaimo ja he avioituivat vanhemmalla iällä 1934.  Paasikiven ensimmäinen vaimo kuoli tuberkuloosiin 1931 sairastettuaan jo useita vuosia. Juho Kusti Paasikivestä on jäänyt elämään mielikuva äkäisestä, äkkipikaisesta.ja pahantuulisesta miehestä. Ilman Alli-rouvan lieventävää ja sovi...

Miten harrastan sotahistoriaa

 Ajattelin, että voisin yrittää hiukan selittää millä tavalla minä harrastan sotahistoriaa, kun se herättää ihmetystä aika usein. Olen ehdottomasti pasifisti, enkä mässäile sodan tuhoilla tai vihollisten suurella tyhmyydellä.  Luen vain e-kirjoja Viime aikoina minulle on hoitolaan tuotu erilaisia sotakirjoja, jotka on ajateltu olevan minun kiinnostuksen kohteita. Saan myös paljon tarjouksia, jos ostaisin jotain sotakirjoja. Voin ihan suoraan sanoa, etten ole kiinnostunut paperikirjoista ja ne menee minultakin roskiin.  Monet 1930-50-luvuilla syntyneet miehet lukivat fiktiivisiä suomalaisia sotakirjoja, kuten Niilo Lauttamuksen, Reino Lehväslaihon, Esa Anttalan tai Atso Haapasen  yms.kirjoittamat kirjat ovat. Nyt moni purkaa edesmenneiden vanhempiensa koteja ja sieltä löytyy juuri näitä kirjoja, jotka on kirjoitettu 1950-60-luvuilla.  Kiinnostus näitä kirjoja kohtaan on erittäin vähäistä ja edes antivariaatit ei niitä juurikaan enää ota. Itse en ole koskaan ollu...

Harrastuksena tietokirjat

 Kirjat ovat olleet tärkein harrastukseni siitä lähtien, kun opin lukemaan. Varmaankin noin 10-12-vuotiaana keksin, että pidän eniten sotakirjoista. Aloitin tämän sotahistoria harrastukseni Amerikan itsenäistymissodasta ja intiaanisodista. Luen vain tietokirjoja Aika harva minut tunteva tietää todellisuudessa, miten sotahistoriaa harrastetaan, tai miten minä sitä harrastan. En ole yhtään kiinnostunut mistään sotaromaaneista kuten Onni Palasteen, Reino Lehväslaihon tai Mauri Ahtosalom kirjoista. Kaikki kunnia heille ja varsinkin näille kirjailijoille jotka ovat itse kokeneet sodan.  En ole koskaan avannutkaan yhtään sotaromaania ja tuskin koskaan avaankaan. En siis ole kiinnostunut sodan jännityksestä vaan haluan tietää siitä faktat. Olen nyt viime aikoina saanut ystävällisiltä ihmisiltä näitä vanhoja kirjoja jotka he itse olisivat laittaneet roskiin. Valitettavasti ne menee minullakin roskiin, koska olen kiinnostunut niin kapeasti vain määrätyistä kirjoista.  Tietysti on ...

Maan pimeällä puolella

 Ehdin pääsiäisen aikana lukemaan ja kuuntelemaan monenlaista ja yksi todella hyvä kirja oli Mihail Zygarin Maan pimeällä puolella: Kuinka Neuvostoliitto romahti ja palasi. Kirja oli kuin omaa elämäkertaansa lukisi, koska muistan hyvin nuo kaikki tapahtumat. Onko Neuvostoliitto tuhoutunut?  Tietokirjailija ja toimittaja Mihail Zygarin kirja on todella perusteellinen kuvaus siitä miten Neuvostoliitto eteni omaa romahdustaan kohden. Zygar on Putin vastustaja ja elänyt jo pitkään maanpaossa ja arvostan hänen kirjoittamia kirjoja suuresti.  Maan pimeällä puolella kertoo siitä miten ja miksi Neuvostoliitto alkoi hajoamaan 1980-luvulla. Miksi kävi niin, että Neuvostoliiton diktatuuri kaatui, mutta Venäjän diktatuuri syntyi sen pohjalle. Nämä kaikki vaiheet ovat minun ikäiselleni tuttuja asioita, koska olen itse elänyt sen ajan. Neuvostoliitto hajosi joulukuussa vuonna 1991 ja silloin se tuntui ihan epätodelliselta. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli vaikuttanut suomalaisten el...

Lukeminen on tärkeä harrastus

 Pyhät ja vapaapäivät ovat ihmisille lukemisen ja kirjoihin uppoutumisen aikaa. Olen suuresti huolissani, siitä miten lukuharrastus on jäänyt niin vähäiseksi, ettei juuri kukaan lapsi tai nuori enää uppoudu kirjoihin vapaa-aikanaan. Kirjat ovat tärkeitä En ole juurikaan lasten tai nuorten kanssa tekemisissä muulloin, kun työssäni nuorten ihonpuhdistusasiakkaiden kanssa. Nämä nuoret ketä tapaan on ihailtavan fiksuja ja paljon fiksumpia, kuin minä siinä iässä.  En tunne nuorten maailmaa, mutta seuraan sitä mediassa suurella mielenkiinnolla. Minua ihmetyttää tämä yhtälö, että minunlaiseni kirjahullut surevat, kun nuoret eivät harrasta lukemista ja urheiluihmiset kauhistelevat lasten liikkumattomuutta ja kuitenkin kuulen, että lapset harrastavat ihan hirveän paljon enemmän, kuin minun lapsuudessani. Mitä ihmettä ne sitten tekevät?  Kuulen koko ajan ympärilläni, miten vanhempien koko vapaa-aika menee suhaamiseen lasten eri harrastusten välillä. Heitä koko ajan kuljetetaan ympä...

Maailman pahin kierrätyskeskus

 Kuuntelen tällä hetkellä Lucy Adlingtonin kirjaa Neljä punaista puseroa - tositarinoita naisista holokaustissa ja kirja on erittäin mielenkiintoinen. Lucy Adlington on vaatehistorioitsija ja nostaa esiin ihan uusia puolia holokaustista. Natsit kierrättivät kaiken Tämän kirjan myötä vasta alan ymmärtämään, mikä valtava kierrätyskeskus toimi natsihallinnon rinnalla. Saksalaiset osasivat hyödyntää aivan kaiken ja kaikki käytettiin moneen kertaan. Kaikkihan tietää mitkä hiuskasat, kenkäpinot ja proteesimäärät on esille Auschwitzin museossa. Olen itsekin nähnyt ne pariin kertaan ja tiedän hyvin miten kaikissa keskitysleireissä otettiin talteen ja lajiteltiin kaikki juutalaisten tavarat.  Siitä huolimatta en osannut ajatella, miten tämä kierrättäminen läpäisi koko natsien miehittämät alueet. Senkin ymmärrän ettei se olisi ollut mahdollista ilman suunnatonta määrää vankeja, jotka tekivät ilmaista pakkotyötä.  Vaatehistorioitsija Lucy Adlington on tuonut nimenomaan tämän tekst...

Minun sotapolkuni

 Otsikko on nyt hiukan raflaava, koska kyllä sotapolku tarkoittaa sitä tietä, miten kukin sotilas esimerkiksi Suomen sodissa liikkui. Tarkoitan tällä sotapolullani sitä, miten olen harrastuksessani edennyt.                                    Kaikesta voi syyttää Aku Ankkaa Minulta on kysytty lukuisia kertoja miksi harrastan sotahistoriaa ja siksi olen sitä miettinyt paljon.  Olen päätynyt syyttämään Aku Ankka, joka oli lapsuuteni ohjekirja. Siinähän seikkaili punanahat ja valkonaamat ja intiaanit tulivat tutuksi. Aku Ankasta siirryin Zane Grayn kirjoihin intiaanisodista ja niissä taisi olla mukana jo jenkkien sisällissotakin.  Nämä ovat ne lukemiset mistä harrastukseni on lähtenyt. Olen ollut 11-12-vuotias, kun jo osasin ajatella harrastavani sotaa ja historiaa. Sama elämänvaihe siis, kun päätin ryhtyä kosmetologiksi. Nuo päätökset ovat pitäneet nyt yli puolivuosisataa ja tulevat pit...

Joululukemista

 Joulu on minulle lukemisen ja kuuntelemisen aikaa niin kuin kaikki vapaapäivät. Tänä jouluna onkin ihan ruhtinaallisesti aikaa olla vaan ja lukea. Rakkaat kissammekin tykkäävät kovasti lukuhetkistä, kun saavat rauhassa löhötä mahan päällä. Kirjojen aiheet pysyvät samoina Joku voi päivitellä, että pitääkö minun aina lukea vaan samaa aihetta ja vastaus on, että kyllä pitää:). Syksyn aikana on tullut muutama hyvä tietokirja sota-aikojen tapahtumista. Paitsi tuo hyvyys on mielipidekysymys, enkä ollenkaan pidä kaikista mitä kriitikot kehuvat. Kuten Satu Rikkisen Pakolainen oli juuri tällainen kirja, josta olen erimieltä kriitikoiden kanssa. Pakolainen kertoo Aino Kallaksen elämän loppuvuosia, kun hän joutui perheensä kanssa lähtemään Virosta Ruotsiin pakoon Neuvostoliiton miehitystä.  Tätä kirjaa on kehuttu valtavasti ja joku mainitsi sen parhaaksi elämäkerraksi, mitä oli lukenut. Minä kuuntelin sen äänikirjana, eikä se tehnyt minuun muuta vaikutusta kuin sen, että pakolaisten ...

Kirjoja ja muuta kulttuuria

 Joulu on aina lukemisen aikaa ainakin minulle ja nyt onkin niin paljon vapaapäiviä, että pelkään jo loppuuko lukeminen kesken. Vielä ennen joulua kävimme myös teatterissa ja baletissa mitkä tuottaa aina meille hyvää mieltä. Teatteri on arjen juhlaa! Minulle ja onneksi myös miehelleni teatteri ja baletti ovat virkistäviä energian lähteitä. Jaksan hyvin pitkät työpäiväni, kun välillä käyn teatterissa nollaamassa aivoni ja samalla tavalla vaikuttaa myös hyvät kirjat. Kävimme joulukuun alussa katsomassa hämeenlinnalaisen harrastelijateatterin Eräs-teatterin esityksen Kimpassa ja se oli aivan loistava. Vielä seuraavalla viikollakin minua hymyilytti tuon farssin oivallukset. Eräs-teatterin näyttelijät ovat kyllä ihan ammattilaistasoa ja harvoin ammattiteatterissakaan näkee niin tasokasta farssia. En ollut muutamaan vuoteen käynyt Eräs-teatterissa, mutta nyt päätimme tulla katsomaan tulevatkin näytelmät. Tosin liput kannattaa varata tosi hyvissä ajoin, koska näytökset ovat nopeasti lopp...

Itsenäisyyspäivä rintamalla

 Olen koko aikuisikäni kuvitellut, miltä tuntui ne itsenäisyyspäivät, jolloin Suomi oli sodassa ja suuri joukko suomalaisia vietti juhlapäivää rintamalla. Silloin koti, vapaus ja isänmaa on taatusti tuntunut toisenlaiselta kuin nyt. Sota on kulkenut aina mukanani Ehkä minulla on ylisukupolventrauma, koska olen pikkutytöstä asti yrittänyt kuvitella, miten ihminen selviää ääriolosuhteissa ja nimenomaan sodassa. Voi olla, että ne asiat ovat tarttuneet sota-ajan eläneiltä isovanhemmiltani. Pappanihan kertoi mielellään, miten ne viisi vuotta rintamalla pitivät sisällään.  Tai sitten ikäluokkani sai 60-luvulla varsinaisen sotakasteen, kun Vietnamin sotaa tuli tuutin täydeltä radiosta ja tv:stä, eikä kukaan ajatellut oliko ne lapsille sopivia ohjelmia.  Itse opin hyvin tuntemaan 60-luvun lopulla jenkkien helikopterit, mikä oli aika uusi sotakone ja neukkujen tankit.  Ikäluokkani on kyllä elänyt aika sotaisan lapsuuden, mutta muutenhan me olemme pullamössösukupolvi, joilla k...

Muistipolitiikkaa

 Luen juuri toimittaja Jussi Niemeläisen kirjaa Muurista muuriin-Reportaasi Venäjän länsirajasta ja kirja on pelkkää painavaa asiaa. Olen viimeiset pari vuotta lukenut lähes kaiken mitä Venäjästä on suomenkielellä kirjoitettu ja tämä kirja on parhaasta päästä. Naisen asema Venäjällä Jussi Niemeläinen on Helsingin Sanomien entinen Moskovan- ja Riian ulkomaantoimittaja ja nykyinen pääkirjoitustoimittaja. Tuossa hänen kirjassaan oli niin paljon asiaa, että en tiedä mistä niistä aloittaisin. Päällimmäisenä ja pahiten jäi mieleeni se naisen aseman heikkeneminen, mikä on Putinin Venäjällä menossa. Kirjoitinkin jo syksyllä siitä, että Putin muutti perheväkivaltaan kohdistuvan lain ja nyt perheväkivalta ei ole rikos, vaan perheen sisäinen asia. Venäjällä kuolee noin 5000 naista vuodessa perheväkivallan uhrina ja se on suuri määrä mikä lisääntyy vuosi vuodelta. Sodasta palanneilla miehillä on entistä enemmän mielenterveys- ja alkoholiongelmia, jotka aiheuttavat perheväkivaltaa.  Venä...