sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Tyylikkäät seitsemänkymppiset


Nyt kirjoitan tätä juttua oikeastaan itseäni varten. Reippaan kymmenen vuoden kuluttua täytän itse seitsemänkymmentä ja voin ottaa silloin käyttöön nämä vinkit tai sitten nauran näille ja pidän niitä ihan hölmöinä.

Ulkonäkö on tärkeä asia seitsemänkymppisillekin

Meillä on iso ryhmä vakioasiakkaita jotka täyttävät näinä vuosina seitsemänkymmentä. He kuuluvat sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin ja heitä on paljon. Heitä ei voi vielä sanoa vanhuksiksi vaan he elävät hyvinkin parasta elämän aikaansa. Tämä aihe tuli mieleeni, kun olen talven aikana käynyt teattereissa ja suurin osa muista katsojista on eläkeikäisiä naisia. Olen kiinnittänyt huomiota heidän ulkonäköönsä ja vaatteisiin. Sen voin sanoa, että meidän omat asiakkaat ovat upeita naisia ja näyttävät hyvältä vielä yhdeksänkymppisenä. Teen nyt lähinnä muistilistaa itselleni mitä voisi ottaa huomioon. Näissä teatterin naisryhmissä tulee selvästi esiin se, että on valtavan suuri merkitys sillä miten ihminen ”kantaa” itse itsensä. Se korostuu selvästi mitä enemmän ikää tulee. Anteeksi pyytelevä kumarassa seisova nainen näyttää enemmän mummolta kuin selkä suorana kävelevä ja hyvän itsetunnon omaava nainen. Tämä tuo suuren eron siihen miten toiset ihmiset kohtelee meitä. Ihminen joka on jo valmiiksi periksi antaneen oloinen tulee ikääntyessään ylikävellyksi helpommin kuin itsevarma saman ikäinen nainen. Tätä itsevarmuutta ei hetkessä saa vaan se muodostuu koko elämän ajan kaikesta siitä mitä opimme. Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä korjata omaa käsitystä itsestään.


Hyvin pukeutunut ihminen on ilo silmälle

Pidän tärkeänä, että vanhemmiten panostetaan uusiin ja muodin mukaisiin vaatteisiin. Kaikista eniten silmääni pistää nuo 80-luvun olkatoppaus pukeutuminen. Teatteriin laitetaan yleensä vähän parempaa päälle ja nuo paremmat vaatteet ei juurikaan kulu joten niitä käytetään vuosikymmeniä. Moni ei raaskiisi hylätä vaatetta jota on vain vähän pidetty, mutta sellainen menneen maailman muotivaate tekee helposti hiukan höppänän vaikutuksen. En usko, että olisi ylivoimainen menoerä hankkia edes kerran vuodessa uusi vaatekerta tai edes uusi pusero. Ilmeisesti teatteri-iltaa varten kaivetaan vanhat meikit esille jotka nekin ovat menneeltä vuosisadalta ja usein ihan kuivuneita tai pilaantuneita. Niistä voi pahimmassa tapauksessa saada silmätulehduksen tai jonkun muun pöpön mikä on saanut rauhassa lisääntyä pehmeässä ripsiväri-tai huulipuna pakkauksessa. Suosittelen, että ainakin kerran vuodessa uusitaan ripsiväri ja huulipuna ja meikki pitää tehdä hyvässä valaistuksessa muuten tulee sotkuinen meikki. Parfyymi on myös hyvin helposti pilaantuva ja avattu parfyymipullo tuskin kestää vuotta kauemmin priimana. Mikään ei ole niin järkyttävän hajuista kuin eltaantunut hajuvesi ja se voi ihan oikeasti pilata toisten illan. Ellei parfyymiä käytä päivittän niin yksi pullo tuskin tulee käytettyä vuodessa. Tähänkin taas suosittelen, että ostetaan kerran vuodessa uusi parfyymi ja vanha siirretään vessan raikastimeksi. Olen usein huomannut, että ikääntyminen tekee monesta hyvin pihin, vaikka siihen ei todellista tarvetta olisikaan. Mitään ei haluta heittää pois ja sitten kuljetaan menneisyyden muodissa ja syödään homeisia ruokia. Hyviin kenkiin kannattaa myös panostaa. Nykyisin kyllä löytyy matala kantaisia siroja juhla kenkiä mitkä sopii kipeytyneisiin jalkoihin. Tämän näen jo oman ikäisillänikin, että vaatetus on muuten muodikas, mutta kengät ovat kuin lenkkarit. Tiedän, että jalkapöydän nivelet ovat monella yli viisikymppisellä kuluneet ja virheasentoja on paljon ja jalkaterät turpoaa ja kipeytyvät. Suosittelisin hankkimaan omien mittojen mukaiset tukisukat jotka vähentävät turvotusta ja helpottavat kipuja. Hyvillä juhlakengillä voi mennä useamman vuoden, jos valitsee tyylikkään ja ajattoman mallin. Hiuksien tiedän olevan monelle suuri ongelma, koska iän myötä hiukset harvenee ja saattaa tulla pälvikaljun tyyppisiä läiskiä. Nyt tässä vaiheessa ajattelen, että itse ottaisin käyttöön luonnollisen näköisen peruukin. Hiukset ovat monelle todella suuri lähes traumaattinen ongelma. Usein näen, että ihminen on päätynyt pitämään pipoja ja huiveja ja koko käytös ihan muuttuu, kun päätä yritetään peitellä. Se vasta kiinnittää huomiota ja suosittelisinkin pyytämään apua asiantuntevalta kampaajalta. Nykyisin peruukit ovat hyvin aidon näköisiä ja miellyttäviä käyttää. 

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Hedelmöityshoitojen vaikutukset ihoon

Aina, kun elimistössä on hormonaalista epätasapainoa iho alkaa reagoimaan. Siinä vaiheessa, kun on päädytty hedelmöityshoitoihin on selvää, että elimistö altistetaan suurille määrille hormoneja ja niiden vaikutukset näkyvät aina ihossa.


Ihovaikutukset ovat moninaisia

Yleisin syy hedelmöityshoitoihin on polykystiset munasarjat eli oireyhtymä nimeltään PCOS. Tähän oireyhtymään kuuluu jo itsessään helposti rasvoittuva iho tai suorastaan acne. Muita oireita on keskivartalolihavuus ja liikakarvoitus. Tätä tilannetta, kun aloitetaan hoitamaan suurilla hormoniannoksilla voi siitä seurata voimakas finnireaktio ja acne. Ihoa ei voi hoitaa tyypillisillä acnelääkkeillä, koska päämääränä on raskaus ja se estää lääkkeiden käytön. Kosmetologin tarjoamat hoidot ovat ainoa tapa rauhoittaa ihon talineritys. Pitää myös huomioida, että hedelmöityshoitoihin päädyttäessä on jo käyty läpi suunnaton henkinen stressi ja paine. Stressi vaikuttaa lähes aina ihoon ja se voi näkyä rasvoittumisena ja finneinä, mutta yhtä hyvin voi puhjeta atopian tyyppinen ihottuma. Onneksi näitä erilaisia iho-ongelmia on aika vähän ja yleisemmin olen nähnyt vain lievää rasvoittumisen lisääntymistä ja muutamia näppyjä. Hikoilun lisääntyminen ja kuumat aallot helposti pahentavat vähäistäkin finnimäärää ja aiheuttavat iholla punakkuutta. Siinä vaiheessa, kun oma hormonitoiminta ajetaan alas vaihdevuosien tasolle saattaa ohuella ja atooppisella iholla kuivuus ja hilseily lisääntyä. Näihin kaikkiin iho-ongelmiin saa hyvin apua kosmetologilta ja hoitosuhde hedelmöityshoitoihin perehtyneeseen kosmetologiin kannattaa luoda jo ennen hoitojen aloittamista. Kotihoidon merkitys on suuri, kun elimistön hormonitaso heittelee äärestä toiseen ja hyvä laatuisiin hoitotuotteisiin kannattaakin panostaa.


Hedelmöityshoidot aiheuttaa pigmenttiläiskiä

Eniten olen huolissani pigmenttiläiskistä hedelmöityshoitojen yhteydessä, koska niitä tulee lähes kaikille. Näin keväällä pigmenttiläiskien riski on kaikista suurin, kun iholla ei ole yhtään suojaa talven jälkeen. Jokaisen joka aloittaa hedelmöityshoidot kannattaa ensimmäiseksi ostaa uv-suojallinen päivävoide ja kerroin pitää olla viisikymmentä. Nyt tarjouksessa oleva Dermalogican Dynamic Skin Recovery sk 50 NYT 89€ (119€) on todella hyvä kuivalle ja herkälle iholle. Nyt sen mukana saa iS Clinicalin Whitening Serum tehoseerumin matkakokoisena joka hajottaa pigmenttiläiskiä. Hedelmättömyys hoitojen aloitusvaiheessa kannattaa heti ostaa Whitening Serum joka ennalta ehkäisee pigmenttiläiskien syntymistä. Rasvaiselle iholle suosittelen iS Clinicalin Eclipse sk 50 (49€) joka on hyvin ohut ja helposti levittyvä emulsio. Nämä pigmenttiläiskät jäävät yleensä vaivaamaan moneksi vuodeksi, vaikka hoidot olisivatkin jo ohitse. Sen takia uv-suojallinen päivävoide pitääkin olla jatkuvasti käytössä. Dermatude-kasvohoidolla (170€) voi hoitaa myös pigmenttiläiskiä ja mielestäni se on tehokkain pigmenttihoito mitä olen ikinä tehnyt. Kuitenkaan näistä ihoreaktioista ei kannata ottaa itselleen suurta murhetta eikä varsinkaan pelätä niitä etukäteen. Ne saadaan kyllä hoidettua ja kuten jo kirjoitinkin kannattaa valita itselleen hedelmöityshoitoja ymmärtävä kosmetologi.

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Budapest ennen ja nyt

Olen ollut talvilomalla tämän viikon ja palaan töihin ensi maanantaina 1.4. Loma meni taas historian ja sotimisen merkeissä, mutta oli siinä hiukan taidenautintojakin. Olen aina kokenut Unkarin kohtalon toisessa maailmansodassa läheiseksi, koska se vaikutti myös Suomen päätöksiin.

  Tähtitarjous

Ennen kuin kerron Unkarista yhtään mitään pahoittelen, että ilmoitukset tämän hetken Tähtitarjouksesta eivät ole ajantasalla. Meidän ”nettipäällikkö” Annukka on ollut flunssan kourissa ja sairastaa koiruuksiensa petin pohjalla. Heti, kun hän toipuu saamme taas kaiken kuntoon. Tähtitarjous on kyllä esillä tuossa maanantain 25.3 postauksessa ja se on päivitetty myös verkkokauppaan. Tarjouksena on Dermalogican Dynamic Skin Recovery sk 50 NYT 89€ norm.119€ ja saat kaupan päälle iS Clinicalin Whitening Serum tehoseerumin matkakoon.


Unkari toisessa maailmansodassa

Minua on aina järkyttänyt Unkarin kohtalo toisessa maailmansodassa, koska se melkein säästyi sodan tuhoilta, mutta sitten ihan sodan loppumetreillä Budapest tuhottiin raunioiksi ja juutalaiset tapettiin keskitysleireillä. Unkari yritti vältellä sotaan joutumista viimeiseen asti, mutta 1941 se joutui ilmeisesti Neuvostoliiton ilmahyökkäyksen kohteeksi ja heidän oli pakko liittyä sotaan. Samalla
unkarilaiset halusivat vallata takaisin ne maanosat mitkä oli menetetty ensimmäisessä maailmansodassa ja asetelma oli siis hyvin samanlainen kuin Suomessakin. Unkarilaiset lähtivät hyökkäämään suomalaisten tavoin Neuvostoliittoon Saksan rinnalla kesällä 1941. Stalingradin tappion jälkeen alkuvuodesta 1943 Unkari alkoi etsiä mahdollisuutta irtaantua sodasta. Unkarilaisia osallistui Stalingradin taisteluihin 200,000 sotilasta ja vain noin 40,000 selvisi hengissä. Unkarin johtajat alkoivat neuvotella liittoutuneiden kanssa vetäytyäkseen sodasta, mutta saksalaiset saivat tästä tiedon ja he miehittivät Unkarin keväällä 1944. Sotaa oli jäljellä enää vuosi ja siinä ajassa Hitlerin joukot tuhosivat Unkarin juutalaisen kansanosan melkein täysin. Miehitykseen saakka Unkarin johto oli suojellut omia juutalaisiaan ja jopa muiden maiden pakolaisia ja keväällä-44 heitä oli yli 700,000. Muutamassa kuukaudessa heistä vietiin keskitysleireille surmattavaksi lähes puolimiljoonaa. Marraskuussa 1944 Saksan häviö oli jo selvä ja Neuvostoliiton puna-armeija oli jo Budapestin porteilla. Hitler kuitenkin kielsi sotajoukkojaan vetäytymästä ja alkoi Budapestin piiritys.
Parissa kuukaudessa Budapest mureni raunioiksi ja Hitler kielsi joukoiltaan vetäytymisen kolmeen kertaan kunnes komentaja lakkasi tottelemasta Hitlerin käskyjä. Sotaa oli jäljellä enää puolivuotta ja tuosta Budapestin taistelusta ei ollut saksalaisillekaan mitään hyötyä. Kysymys oli vaan Hitlerin jääräpäisestä hulluudesta ja hieno vanha kaupunki tuhoutui lähes täysin. Noin 70% rakennuksista oli raunioina ja kaikki sillat Tonavan ylitse oli poikki. Sodan loputtua Unkari jäi Neuvostoliiton vasallivaltioksi ja kansa voi erittäin huonosti Neuvostoliiton kaatumiseen saakka.

Budapestin museot

Budapestissä on Euroopan suurin synagooga ja siellä on erittäin hyvä näyttely juutalaisten kohtalosta Unkarissa. Aloitimme loman käymällä terrorimuseossa mikä kertoi miehitysajoista. Ensin 
saksalaisten miehitys 1944-45 ja sitten Neuvostoliiton ylivalta vuoteen 1990 saakka. Suurin osa museosta kertoi 1956 kansannoususta ja museo oli tehty taloon missä aikoinaan sijaitse KGB:n vankila ja kaikki sellit ja kidutuspaikat oli jätetty entiselleen. Kaiken kaikkiaan unkarilaisia joutui Siperiaan lähes miljoona Neuvostoliiton valtavuosina. Myönteistä museossa oli, että lähes kaikki muut katselijat olivat paikallisia nuoria aikuisia mikä vaikutti minusta hyvin positiiviseltä. Viimeisenä lomapäivänä kävimme luolasairaalassa joka oli jätetty siihen tilaan mitä se oli sodan aikana ollut. Tämä Hospital in the Rock oli tehty Budapestin linnanvuorella olleeseen luolastoon 1944. Tilaa siellä aluksi oli kuudellekymmenelle potilaalle, mutta sodan loppuvaiheessa siellä oli 600 potilasta. Museo oli erittäin hyvin tehty ja oli hyvin mielenkiintoista nähdä luolissa olevat leikkaussalit ja potilashuoneet. Jos menette Budapestiin suosittelen tätä museota, koska se oli todella erikoinen paikka.


torstai 28. maaliskuuta 2019

Kuka määrää karvan paikan?

Tässä hiljattain oli Hämeen Sanomissa juttu ihokarvoista ja niiden poistamisesta. Yritän varoa lukemasta näitä juttuja, kun yleensä ärsyynnyn niistä suuresti. Hämeen sanomista yritän ne lukea verenpaineen nousun uhallakin, koska tiedän asiakkaiden ottavan puheeksi kyseiset jutut.

Karvat ei ole meidän juttu

Karva on yksi elimistön osa joka ei ole taipunut ihmisen tahtoon ja siihen ei paljoakaan pysty vaikuttamaan. Joka vuosikymmenellä on omat muotijuttunsa siitä missä karvat pitää olla ja mistä ne pitää olla pois. Kulmakarvat ovat tästä hyvä esimerkki. Monella yli seitsemänkymppisellä ei ole kulmakarvoja juuri ollenkaan, koska 50-60-luvulla ne nypittiin viivamaisen kapeiksi ja monilta ne lakkasivat kasvamasta kokonaan. Nykyisin kulmakarvat ovat leveät ja hyvin näkyvät ja meikkaajien mielestä tärkein asia ulkonäöstä. USA:ssa ja monissa suurkaupungeissa on jo ns.kulmakarvabaareja joihin poiketaan laitattamaan varmasti muodikkaat kulmat ja paikat eivät tee muuta kuin kulmakarvojen stailausta. Koko työurani ajan karvat ovat olleet aina ongelma ja ne aiheuttavat edelleen hysteeristä valitusta tottelemattomuudestaan. Minulle ja Marille ei ole luonteenomaista, että käyttäisimme ammattitaitomme karvan jahtaamiseen ja siksi emme tee sokerointeja. Säärikarvat poistamme lämminvahalla joka on nopeaa ja tulos on sama kuin sokeroinnissa. Sitä me teemme aika vähän, koska emme sitä erityisesti markkinoi ja keskitymme enemmän ihonhoitoon. Tämä karvakeskustelu saa pienen feministin minussa esille, kun jotenkin tuntuu, että naiselle esitetään kohtuuttomia vaatimuksia ulkonäöstä taas kerran.

Liikakarvoitus kasvoissa

Kasvojen liikakarvoitus on jo hankalampi asia ja ymmärrän sen vaivaavan ihmistä. Nykyisin nuoret tytöt ajavat pois nukkamaisenkin karvoituksen kasvoistaan mikä kuuluu ihmisen ihon pintaan. Vuosien varrella on useampi asiakas halunnut, että poistamme sen vahalla, mutta siihen en ryhdy. Siitä tulee vain kierre ja iho rasittuu ihan turhan takia. Vaihdevuosi-iässä alkaa joillakin kasvaa suorastaan parta. Hormoonitoiminta on osallinen karvoitukseen ja siksi karvan suitsiminen onkin niin vaikeaa. Silloin, kun vahvoja karvoja kasvaa vain parikymmentä ne saa pidettyä kurissa nyppimällä. Tiedän kuitenkin asiakkaita jotka ovat päätyneet ajamaan karvat kasvoistaan, koska muuten tulisi ihan näkyvä parta. Moni on kokeillut kaikki mahdolliset hoidot ja menetelmät saamatta apua asiaan. Lääketiedekin on vielä aika avuton karvan edessä, koska karvatupella on lepovaihe ja kerralla laserillakaan ei pysty poistamaan muita kuin kasvuvaiheessa olevia karvoja. Kosmetologien käyttämiin menetelmiin en usko enkä ole itse koskaan niitä harkinnutkaan niiden epävarmuuden takia, vaikka Hämeen Sanomissa niitäkin kehuttiin. Vaikeassa karvoituksessa kääntyisin ihotautilääkärin puoleen. Hämeen Sanomien jutussa oli myös selvä virhe, kun haastateltava kosmetologi sanoi lapsettomuushoitojen aiheuttavan karvoitusta. Siinä on selvä väärin käsitys. Olen itse perehtynyt perusteellisesti lapsettomuushoitojen vaikutukseen ihoon ja ulkonäköön. On todella harvinaista, että lapsettomuushoidot aiheuttaisivat lisääntynyttä  karvankasvua. Vaan eniten lapsettomuushoitoja tehdään naisille joilla on polykystiset munasarjat. Tähän oireyhtymään kuuluu liikakarvoitus, rasvoittuva iho ja ylipaino ja heillä on usein vaikeuksia lapsen saamisessa. Näillä naisilla on siis liikakarvoitusta jo ennen lapsettomuushoitoja. Voitte varmaan kuvitella miten minua sieppaa, että sanomalehdessä on ihan väärää tietoa.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Dermatude on erinomainen ryppyhoito

Kirjoittelen nyt enemmän Dermatude-kasvohoidosta, kun se on uusi hoito meillä. Kuitenkin Nanoliftiä tehdään ihan yhtä paljon kuin ennenkin, koska se on niin loistavan monipuolinen kasvohoito. Dermatude taas on ryppyihin ja ihon vanhenemismuutoksiin todella hyvä hoitomenetelmä.

Tyypillinen asiakas on 45-70-vuotias

Kerron nyt Dermatude-kasvohoidon vaikutuksista kuvitteelliselle asiakkaalle jonka iho-ongelmat ovat hyvin tyypillisiä ja tapauksella on monta vastinetta oikeassa elämässä. Nimitetään nyt tätä mielikuvitusasiakasta, vaikka Pirkoksi. Pirkko ei ollut koskaan aikaisemmin ollut meidän asiakkaana, mutta hän oli hoitanut ihoaan aina hyvin. Iältään hän oli hiukan yli kuudenkympin ja juuri jäänyt työelämästä pois. Hän oli ollut pitkiä aikoja matkaoppaana Thaimaassa ja muualla Aasiassa ja vielä 80-luvulla rusketus oli tärkeä asia. Pirkon iho oli selvästi uurteisempi kuin yleensä hänen ikäisellään johtuen auringosta ja tupakoinnista. Onneksi iholla ei ollut mitään solumuutoksia näkyvissä mitä pidän suorastaan ihmeenä niin voimakkaan aurinkoaltistuksen jälkeen. Pahimmat auringonottovuodet olivat hänellä 20-45-vuotiaana ja sen jäljethän näkyvät vasta nyt. Hänellä oli ollut myös tulehduksellinen acne teini-ikäisenä ja sen aiheuttamat arpeutumat olivat näkyviä. Ihon kuollutsolukkokerros oli selvästi hyvin paksu ja kovettunut, mutta sen alla oleva iho oli ohutta niin kuin hänen ikäisellään yleensäkin. Verisuonet olivat voimakkaasti näkyvissä tupakoinnin takia ja iho väri oli muutenkin samean ruskehtava. Onneksi hän oli kosteuttanut ja hoitanut ihoaan hyvin joten siinä ei ollut mitään kuivuutta eikä kireyttä. Onni oli myös ettei ihossa ollut solumuutoksia joita pitäisi vältellä ja mieluummin hoitaa ne ensin lääkärin avulla pois. 

Syy ryppyihin on auringossa

Seurasin suurella mielenkiinnolla hoitosarjan edistymistä ja olin hyvin tyytyväinen hoitovastineeseen ja niin oli asiakaskin. Teimme neljän kerran sarjan tiuhaan eli kerran viikossa, koska tuloksia haluttiin nopeasti ja tiivis sarja on tehokkaampi kuin liian pitkät välit. Jo yhden hoitokerran jälkeen iho oli pehmeämpi ja tasaisemman värinen. Kolmen hoitokerran jälkeen tulos oli jo todella näkyvä. Kotihoitona Pirkolla oli iS Clinicalin Youth Serum (175€) ja Youth Intensive Creme (227€) jotka ovat parhaat mahdolliset tuotteet kotihoidossa. Neljän hoitokerran jälkeen tulos oli odottamattoman hyvä. Voimakkaat syvät rypyt pehmeni näkyvästi ja ihon kiinteys myös palautui jonkin verran. Vanhat acnearvet pehmenivät ja pienenivät hämmästyttävän hyvin. Tämä suuri vaikutus vanhoihin acnearpiin on minulle aina hämmästyksen aihe, koska tulos on niin näkyvä.  Muutokset ihon värissä ovat aina hämmästyttävät, koska uv-säteily aiheuttaa niin paljon kirjavuutta yli nelikymppisille. Dermatude-kasvohoito tasoittaa ja heleyttää ihoa näkyvästi ja kirjavuus vähenee todella paljon. Suurin osa asiakkaista pitää kasvojaan ruskettuneena mikä on minun mielestäni kirjavuutta, koska yli nelikymppisille harvoin tulee tasainen rusketus kasvoille. Kokonaisuutena tulos oli erinomainen ja Pirkko oli erittäin tyytyväinen. Siitä innostuneena myös hänen sisarensa halusi tuon Dermatude-hoitosarjan. En halua, että asiakkaat odottaisivat etukäteen mitään totaalista ihmettä hoidosta, koska se voi tuoda pettymyksen. Minun näkökulmasta Dermatude-kasvohoito on ihme, koska en olisi uskonut näin suurten muutosten olevan edes mahdollista. Dermatude ei muuta ulkonäköä. Nenä ei pienene eikä silmät suurene vaan muutos tapahtuu pelkästään iholla. Voisi oikeastaan sanoa, että mitä ryppyisempi ja huonokuntoisempi iho on sitä paremmat tulokset Dermatudella saadaan. 

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kymmenen tapaa tehdä ajanvaraus

Me haluamme palvella asiakkaamme mahdollisimman hyvin. Jokainen asiakas on meille tärkeä ja toivonkin, että lukijat antaisi vinkkejä olisiko jotain millä asiakaspalvelua voisi vielä parantaa. Nykypäivän tietotekniikka teettää meille aika paljon työtä, mutta haluamme ehdottomasti olla siinäkin edistyksellisiä.

Vaihtoehtoja ajanvaraukselle

Itse pitäisin nettiajanvarausta kaikista parhaana, mutta kukaan ei ole vielä ratkaissut miten se toimisi meidän tilanteessa. Meidän ajanvarauksemme on aika täynnä varsinkin minulla ja saamme aikataulut pelittämään paremmin, kun itse ne järjestelemme. Asiakkaan on vaikea tietää minkä pituisen ajan hän varaa ja minä en halua hukata edes varttia epätarkan ajanvarauksen vuoksi. Se ei johdu ahneudesta vaan siitä, että joku asiakas tarvitsisi juuri sen ajan enkä halua myydä eioota. Joten joudumme edelleen jättämään pois tuon nettivaraussysteemin. Suurin osa ehkä jopa 90% ajanvarauksista tehdään hoitokäynnin yhteydessä. Lähes kaikki vakioasiakkaat tekevät seuraavan varauksen lähtiessään. Joten meille tulee aika pieni määrä ajanvarauksia muulla tavoin. Ajanvarauksen voi tehdä soittamalla numeroon 03-6759780 joka nykyisin siirtyy kännykkään numero 050-5860310 johon voi myöskin soittaa. Tekstiviestillä voi tehdä ajanvarauksen ja sähköpostilla osoitteessa info@kauneushoitolainkeri.fi. Meillä on sähköposti koko ajan auki ja luemme sitä kymmeniä kertoja päivässä ja samoin tekstiviestejä. Vastaamme aina viesteihin saman päivän aikana, mutta yleensä ehdimme vastata jo hetikin. Hoitoajan voi myös poiketa varaamaan suoraan hoitolasta, jos niin haluaa.

Viestikanavia on liikaa

Hiukan ongelmallisia on nämä muut kanavat mitä jonkin verran käytetään ja niissä on huoli, että jotain menee meiltä ohitse. Toivonkin, että jos viestitätte meille muulla tavoin kuin noilla yllä luetelluilla ettekä saa vastausta niin laittaisitte viestin uudestaan, vaikka tekstarina tai sähköpostina. Näitä muita kanavia on kaksi facebooksivua eli hoitolan ja oma henkilökohtainen. Niihin voi laittaa yksityisviestiä, tai messengerin. Sitten on tuo Instagramin viestimahdollisuus ja jonkin verran käytetään myös minun henkilökohtaista kännykkää. Meillä on myös toinenkin sähköpostiosoite jota käytän henkilökohtaisemmissa asioissa ja myös Mari käyttää sitä. Näin tulee kaikkiaan yksitoista eri kanavaa mitä kautta meihin otetaan yhteyttä ja valitettavasti joku viesti voi jäädä huomaamatta. Minun henkilökohtaiseen puhelimeen ei kannata soittaa tai tekstata, koska en käytä sitä työpäivän aikana koskaan. Se on kiinni kello 10-20 ja työssä hoidan kaikki asiani hoitolan puhelimella. Nämä somekanavat kuuluu minun työhöni ja Mari hoitaa Instagramia jonkin verran. Emme kumpikaan ehdi katsoa niitä työpäivän aikana, vaan teen lähes aina päivitykset iltaisin kotona. Näin nuo viestikanavat tulee huomioitua vasta iltaisin, joten ne ovat hitain yhteydenottotapa. Me emme halua missata yhtäkään asiakkaan yhteydenottoa ja siksi toivoisin, että näitä ns.perinteisiä tapoja käytettäisiin mikäli se on mahdollista. 

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Tähtitarjouksena Dynamic Skin Recovery sk 50

TÄHTITARJOUKSENA on Dermalogican Dynamic Skin Recovery sk 50 vain 89 € (norm. 119 €) ja saat lahjaksi iS Clinicalin Whitening Serum tehoseerumin matkakoon. Tarjous on voimassa 7.4 asti.


Uv-suoja on välttämätön

Uusien ohjeiden ja suositusten mukaan iholla pitää olla läpi vuoden uv-suojallinen päivävoide, koska säteilyn kokonaismäärään vähennetään sillä tavoin. Kevät on aina pahin aika uv-säteilyn vuoksi ja nyt myös katupölyä lentää ja siitepölyä on ilmassa paljon, eli monta asiaa joilta iho pitää suojata. Dynamic Skin Recovery sk 50 on ollut suosituin päivävoiteemme vuosikausia. Se on tehokas aurinkosuoja, mutta siinä on paljon muitakin ominaisuuksia. Dynamic Skin Recovery sk 50 on yli kolmekymppisille ihanteellinen päivävoide, koska se siloittaa ja kiinteyttää ihoa. Se on myös hyvä suoja tuulta, sadetta, siitepölyä ja kuivaa sisäilmaa vastaan. Päätetyötekijöille se on paras valinta, koska sen suojaava vaikutus on paras mahdollinen, mutta siinä on myös todella paljon kosteuttavia ja hoitavia ominaisuuksia eikä iho ala kiristämään kesken työpäivän. Meikinalusvoiteena se toimii myös hyvin, koska huolimatta runsaasta raaka-ainepitoisuudesta se on ohut ja hyvin imeytyvä emulsion. Yksi pakkaus riittää noin kaksi kuukautta eli kolme pakkausta riittää varmasti kesän yli.
Nämä Tähtitarjoukset kannattaa nyt hyödyntää tarkasti, koska seuraava Pimeän Kaupan tapahtuma on vasta syyskuun lopulla. 

Cream Cleanser puhdistaa ja hoitaa

iS Clinicalin Cleansing Complex (49€) ja Warming Honey Cleanser (49 €) ovat erittäin suosittuja puhdistusaineita, mutta iS Clinicalin kolmas puhdistustuote Cream Cleanser (49 €) on jäänyt vielä vieraammaksi. Nyt Tähtitarjouksen mukana saat matkakokoisen Cream Cleanserin joka riittää noin viikon käyttöön. Se sopii kaikille ihotyypeille, mutta kuivalle iholle se on välttämätön lisähoito. Se on täysin vesiliukoinen ohut maito joka puhdistaa myös silmämeikin. Kaksoispuhdistuksena Precleansen (68 €) kanssa se toimii myös hyvin ja samoin Bt-Sonic (126 €) ultraäänilaitteen kanssa se on erinomainen. Nyt ihonpuhdistukseltakin vaaditaan paljon, koska ulkoilmassa on kaikki talven lika ja pöly. Nyt, kun pikapuoliin kadut harjataan puhtaaksi tulee ihonpinnalle suorastaan hiekkakerros ja en viitsi edes ajatella mitä kaikkea muuta katuja putsatessa ilmassa pyörii. Siitepöly on tahmeaa ja se tarttuu helposti ihon pintaan ja se pitää ehdottomasti saada kunnolla yöksi pois. Tähän erityisen likaiseen ajankohtaan Cream Cleanser on erinomainen, koska se hellävaraisesti sulattaa pois kaikki tahmat ja pölyt. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Bt-Sonic tehostaa ihonhoitoa

Todella monella asiakkaallamme on käytössä Bt-Sonic ultraäänilaite (126€) ja kuulen melkein päivittäin hyvää palautetta siitä. Laite on myös harvinaisen kestävä ja patteritkin kestää lähes vuoden ettei ainakaan käyttökulut päätä huimaa:)

Bt-Sonic parantaa puhdistustulosta

Ensisijaisesti asiakkaat käyttävät Bt-Sonic laitetta ihon puhdistus vaiheessa, mutta myös muiden tuotteiden vaikutusta voi lisätä laitteella. Bt-Sonic laitetta voi käyttää ihan minkä merkkisten puhdistusaineiden kanssa eli se ei ole mitenkään sidottu meidän tuotteisiin. Kuitenkin paras tulos tulee meidän ehdottoman hyvälaatuisilla puhdistusaineilla. Erinomaisia Bt-Sonicin kanssa on Dermalogican Precleanse (68€) ja Precleanse Balm (58€) ja niiden jälkeen iS Clinicalin Cleansing Complex (49€) tai Warming Honey Complex (49€). Myös Dermalogican Spesial Cleansing Gel (70€) ja Ultra Calming Cleanser (76€) toimii hyvin Bt-Sonicin kanssa. Olen jo muutamaltakin asiakkaalta kuullut, että Bt-Sonic on auttanut suupielissä olevaan perioraalidermatitis ihottumaan. Laitteen käyttö vähentää myös miiliumeja ja epäpuhtauksia yleensäkin. Teini-ikäisten näppyläiselle iholle puhdistuksen tehostaminen on ollut hyväksi ja myös pojat innostuu laitteen käytöstä. Pintakuivan rasvoittuvan ihon hoitoon Bt-Sonic on myös osoittautunut erinomaiseksi. Se irroittaa hilseilevää kuollutta solukkoa ja poistaa rasvaa ihohuokosista tehokkaasti. Kaikki ihotyypit saavat Bt-Sonicista hyötyä ja se hidastaa myös ihon vanhenemista, kun verenkierto ja aineenvaihdunta paranee.


Daily Microfoliant ja Bt-Sonic

Alunperin Dermalogica pyysi BT-Gear laitevalmistajalta pienlaitetta asiakkaille kotikäyttöön joka tehostaisi Daily Microfoliant (80€) kuorinta-aineen vaikutusta. Daily Microfoliant eli taikajauhe on Dermalogican eniten myyty ja tunnetuin tuote ympäri maailmaa. Aina, kun käytätte Daily Microfoliantia niin käyttäkää myös Bt-Sonicia pari minuuttia. Yksikään asiakas ei ole kertonut ettei enää viitsisi käyttää koko laitetta. Se olikin minun suurin pelko, kun otin Bt-Sonicin myyntiin. En halunnut myydä taas jotain ihmevimpainta asiakkaiden nurkkiin pyörimään. Kokeilimme Marin kanssa kauan laitteen käyttöä ennen kuin hyväksyin sen meille. Olen itse todella laiska käyttämään mitään laitteita yms.mutta huomasin, että Bt-Sonicin käytöstä tuli kuin hampaiden pesu ja se jäi pesurutiineihin pysyvästi. Laitteen käyttö tekee iholle niin hyvän ja puhtaan tunteen, että se ruokkii halua käyttää laitetta. Tuo patterien kulutus on ollut monen asiakkaan ihmetyksen aihe, kun ne kestää ihan ihmeen kauan käytössä. Meidän hoitolankin laitteessa jota käytän monta kertaa päivässä patterit kesti vuoden verran. Tietysti tämä on hyvä asia, mutta aiheuttaa ihmettelyä.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Vartalo kesäkuntoon

Talven jäljiltä vartalon iho on yleensä rutikuiva ja harva rasvaa sitä tarpeeksi. Suomalaiset ovat kovia pesemään ja saunominen vie iholta kaikki rasvat. Pesun jälkeen pitää rasvata iho päästä varpaisiin ja sääriin voi laittaa useitakin kerroksia.

iS Clinicalin Body Complex

iS Clinicalin Body Complex (74€) vartalovoide on ollut asiakkaille erittäin mieleinen. Se ei ole pelkästään kosteusvoide vaan siinä on mukana hedelmähappoentsyymejä jotka sulattavat kuollutta solukkoa ja poistavat hilseilyä. Body Complex imeytyy todella hyvin ja sen tuoksu on hyvin mielyttävä. Toinen meillä myynnissä oleva vartalovoide on CCS-vartalovoide (21€) ja tuo koko CCS hoitosarja on tehty diabeetikoille. Sarjassa on vain kolme tuotetta jalkavoide, käsivoide ja vartalovoide ja ne kaikki ovat hajustamattomia ja ilman väriaineita. CCS-vartalovoide on täyteläinen, mutta hyvin imeytyvä. Siinä on yllättävän hyvä tuoksu joka tulee raaka-aineista, koska hajusteita ei ole. CCS-vartalovoide sopii äärimmäisen herkälle ja atooppiselle iholle. Siinä on paljon enemmän vaikuttavia raaka-aineita kuin perusvoiteissa, vaikka hinta on hyvin edullinen eli puolenlitran pumppupullo maksaa 21€. Se on oikein hyvä tuliainen vanhuksillekin ja varsinkin, jos vielä auttaa heitä rasvaamaan ihoaan. Vanhuksien iho on paperimaisen ohut ja moni lääkeaine voi aiheuttaa ihottumaa ja lisähikoilua joten iho tarvitsee hoitoa paljon enemmän kuin nuoremmilla. 

Kantapäät kuntoon

CCS-sarjassa on myös tosi hyvä jalkavoide joka on myös diabeetikoille suunniteltu. Diabeetikkojen iho on hyvin ohutta ja siihen tulee helposti naarmuja ja haavoja jotka parantuvat hyvin hitaasti. Heille ihon rasvaaminen on välttämätöntä ennalta ehkäisevää terveyden hoitoa. CCS-jalkavoide (17€) sisältää mentholia joka tekee kivan raikkaan tunteen jalkoihin ja virkistää huonoa verenkiertoa. CCS-käsivoide (14€) on myös erinomainen perustuote ja se imeytyy oikein hyvin. Kuitenkin haen koko ajan jotain tehokasta käsivoidetta joka kävisi kynsinauhoillekin. Suuri harmi oli, kun Dermalogica jätti pois käsivoiteen ja vartalotuotteet. Varsinkin vartalokuorintaa moni kaipaa. Olen nyt talven aikana kokeillut lukuisia eri vartalokuorintoja ja ne ovat olleet suorastaan kamalia. Vielä vastaan ei ole tullut yhtään kuorintaa mitä edes voisin harkita suositella asiakkaille. Olenkin miettinyt, että voisin kokeilla itse tehdä kuorivaa saippuaa ja käsisaippuaa. Nykyisin kuka tahansa kokkaa, jos mitäkin kosmetiikkaa ja suhtaudun niihin hyvin ennakkoluuloisesti. Itse tehdystä vartalosaippuasta tietäisin tarkalleen mitä olen siihen laittanut ja miten mikäkin aine vaikuttaa. Moni tekee saippuoita ymmärtämättä yhtään kemiaa ja vaikutusaineita niin ainakin tämä puoli olisi minulla hallussa. Täytyy nyt vielä kypsytellä asiaa ja edes kerran kokeilla mitä saan aikaan.

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Tehohoitoa iS Clinicalin naamiolla

Näin lopputalvesta iho alkaa olla rasittunut, kuiva ja herkistyneen punoittava. Auringon valo on armoton ja se paljastaa ihon tilanteen täysin. Kuivuus tekee ihosta harmahtavan, kun paksu hilseilykerros on ihon pinnalla. Toisaalta iho ärsyyntyy kuivuudesta niin, että se punoittaa hyvin herkästi.

Hydra Intensive Cooling Masque

iS Clinicalin naamio Hydra Intensive Cooling Masque (95 €) on tullut tosi suosituksi. Moni on kokeillut sitä ensin näytekokoisena ja kokemus on ollut niin hyvä, että pitää ostaa normaalikoko. Harvoin naamiosta tulee näin suosittu, koska suomalaiset hiukan vierastavat naamioita. Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque (78 €) eli multivitamiininaamio on taas ihan omaa luokkaansa ja jo klassikko. Nämä kaksi naamiota ovat täysin eri tuntuisia, vaikka osa vaikutuksista on samoja. Hyrda Intensive Cooling Masque on aivan ihanan virkistävä ja viilentävä. Se sisältää rauhoittavaa centella aciaticaa ja aloe veraa sekä tulehduksia poistavaa vihreää teetä. Vihreä tee korjaa myös uv-säteilyn aiheuttamaa soluvauriota ja siksikin Hydra Intensive Cooling Masque on erinomainen auringon oton jälkeen. Se myös rauhoittaa ja viilentää auringon polttamaa ihoa. Myös kuumottelevan punakka couperosa iho rauhoittuu ja tasoittuu tällä naamiolla. Hydra Intensive Cooling Masque antaa iholle terveen hehkun ja poistaa talvikalpeuden.



Käytä naamiota usein

Yleensä naamioita käytetään kotona ihan liian harvoin. Moni pelkää käyttävänsä niitä liian usein ja he eivät saa kaikkia naamion hyötyjä käyttöönsä. Naamiota ei voi käyttää liian usein ja suosittelenkin käyttämään niitä 3-4 päivän välein. Jos naamiota käytetään harvemmin kuin kerran viikossa sen hoitovaikutukset ovat vähäisempiä. Saunominen on hyvä kohta naamion käytölle ja puhtaalla lämpimällä iholle sen vaikutuksetkin paranee. Hydra Intensive Cooling Masque viilentää ihanasti saunan jälkeen ja rauhoittaa myös ihon punoitusta ja kuivuutta. Naamio saa vaikuttaa 7-10 minuuttia, mutta sen voi jättää halutessaan myös yöksi. Silloin, kun naamio jää yöksi vaikuttamaan se kannattaa hieroa ihoon ettei se tahraa vuodevaatteita. Kannattaa kuitenkin vielä suojata tyyny, vaikka froteepyyhkeellä.  Aamulla iho on kirkas ja hyvin kosteutettu ja meikkikin levittyy oikein hyvin. Tämä naamio on kokeilemisen arvoinen, koska se on täysin erilainen kuin multivitamiininaamio. Näitä kahta suosikkinaamiota voikin käyttää, vaikka vuoron perään. 

torstai 21. maaliskuuta 2019

Uutuustuote Redness Relief Essence

Pitkästä aikaa Dermalogicalta tuli uutuustuote ja se tulee meille suomalaisille todella tarpeeseen. Kyse on Ultra Calming Mist hoitosuihkeen tilalle tullut Redness Relief Essence (57 €) hoitosuihkeen ja seerumin välimuoto.



Punoitus rauhoittuu Redness Relief Essencellä

Vaalea ihoisille suomalaisille ihon punoitus ja couperosa on hyvin yleinen ongelma. Vaaleassa ihossa punoitus näkyy helposti ja laajentuneet verisuonet ovat voimakkaasti esillä. Meidän ilmasto pahentaa näitä ongelmia ja ellei ihoa hoideta hyvin, alkaa se punoittamaan entistä enemmän. Joillakin herkkä, punoittava iho on perinnöllinen ominaisuus ja joillekin se tulee väärän hoidon myötä tai ulkoisten olosuhteiden tuloksena. Talvella useimmat meistä kärsivät punoituksesta lämmön vaihteluiden takia ja siksi Redness Relief Essence sopii aivan kaikille.
Tämä uutuustuote on ihan uudenlainen koostumukseltaan. Sen on tarkoitus korvata hoitosuihke, mutta se ei ole suihkepullossa. Se on täyteläinen neste joka taputellaan iholle pesun jälkeen eli samassa kohtaa kuin kasvovedet yleensäkin.  Tämä hoitoneste ei korvaa mitään seerumeja tai tehotippoja, vaan ne lisätään hoitonesteen päälle samoin kuin tehtiin Ultra Calming Mistinkin kanssa.

Kuiva ja ohentunut iho punoittaa helposti 

Kaikkien ihot alkaa punoittamaan ellei sitä hoideta hyvin. Yleensä näen, että punoituksen syy on kuivuudessa joka on jo ohentanut ihon solukerroksia. Menee useampi kuukausi, että sellainen tilanne korjaantuu ja siihen tarvitaan kasvohoitoja ja tehokasta kotihoitoa. Tämä Redness Relief Essence tulee ihan tarpeeseen ja siitä saa apua kaikki ihot talviaikana. Redness Relief Essence rauhoittaa muutenkin herkästi reagoivaa ihoa jonka oma suojabarriääri on heikentynyt. Kohta meillä alkaa katupöly lentämään ja siitepölyt pyörimään, joten iho tarvitsee kaikki mahdolliset hoitotuotteet suojautumista lisäämään. Suosittelen, että seuraavaksi, kun tarvitsette hoitosuihkeen kokeilkaapa tätä uutta Redness Relief Essenceä. Sekin hyvä puoli siinä on, että hinta on kohtuullinen.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Vaihda meikkivärit keväisempiin

Olen jo pitkään kirjoitellut huolestani ettei ikäiseni hyödynnä meikkien tuomaa parannusta ulkonäköön. Omat asiakkaamme ovat innostuneet uusista meikkimahdollisuuksista eikä tämä nyt heitä koskevaan, vaan kirjoitan siitä mitä yleensä katukuvassa näkee.

Primerit peliin!

Nyt Tähtitarjouksena oleva SkinPerfect Primer sk 30 NYT 65€ (85€) on tuote jota ilman ei kenenkään yli nelikymppisen pitäisi olla. Itse en luovu siitä koskaan. Se sopii aivan kaikille ihotyypeille, joka tyyliin ja kaiken sävyisille ihoille. Jokainen iho hyötyy sen käytöstä, koska se suojaa ja hoitaa ihoa. Nyt alkaa taas siitepöly-ja katupölykausi ja paras suojautumiskeino on SkinPerfect Primer sk 30 jossa on myös hyvä uv-suoja. Sillä on siis myös hoidollinen vaikutus, mutta ennen kaikkea se on kaunistava ja siloittava ja poistaa kalpeutta. Itse käytän kahta primeriä päällekäin ja laitan ensin alle Hydrablur Primerin (84€) ja sen päälle SkinPerfect Primerin sk 30 ja lopuksi Youngbloodin Natural Mineral Foundation jauhemaisen meikkivoiteen. Näillä tuotteilla tulee luonnollinen sileä pinta ja ryppyisempikin iho näyttää hyvältä. Eikä tuo meikkaaminen vie paljoakaan aikaa. Obman meikkini teen kymmenessä minuutissa enkä juuri koskaan ehdi sitä korjailemaan päivän mittaan. En ikinä viitsisi käyttää aamuisin aikaa tälläämiseen kuin juuri tuon kymmenen minuuttia, mutta ilman sitä en lähde koskaan töihin. Se on jo kunnioitusta asiakkaita ja muita ihmisiä kohtaan. Ei olisi kivaa katsoa asiakaspalvelussa seinästä repäistyä ikänaista joka voi pahimmassa tapauksessa olla vielä suu alaspäin. 


Värit vaihtoon

Pari viikkoa sitten kirjoitin Youngbloodin uudesta pidentävästä ripsiväristä ja silloin emme vielä olleet sitä kokeilleet. Se olikin yksi huonoimmista ripsiväreistä mitä olen käyttänyt, tai voihan se 
sitten olla hyväkin, jos joku jaksaa sitä ripsiinsä vartin verran sutia. Mari on paljon rauhallisempi kuin minä, mutta hänellekin se oli ihan liian hidas laittaa. Niillä vedoilla millä normaalisti saan ripsiin 
väriä ei tästä uudesta tullut kuin hipaus. Pidämme nyt myynnissä vain tätä perinteistä versiota YB:n ripsiväristä ja onneksi en ehtinyt tilaamaan tätä uutta isompaa erää. Huulipuna ja poskipuna kannattaisi vaihtaa aina syksyllä ja keväällä. Nyt meillä on uudet upeat Joan Collins huulipunat myynnissä ja ne ovat olleet asiakkaille mieleisiä. Collinsin poskipunaa olen käyttänyt jo pitkään ja otan niitäkin myyntiin kunhan käyn ensin läpi kaikki värit. Nämä Joan Collins rasiat ovat erittäin hyviä ja uskoisin, että helppoja käsitellä nivelrikkoisilla tai muuten kömpelöillä sormilla. Tämänkin asian olen oppinut vasta työn ja oman elämän myötä, että kädet eivät toimi elämän loppuun asti samalla tavalla. Nyt osaan laittaa jo suuren painon sille miten helppoja pakkaukset ovat käsitellä. Joan Collinsin huulipunavärit olen valinnut nyt niin, että ne ovat kesäisen kirkkaita tai pastellisia. Myynnissä on myös kaksi huulikiilletä joita voi käyttää vanhojen huulipunien päälläkin. Käytän itse harvoin huulikiillettä yksinään, koska haluan voimakkaamman värin. Kuitenkin käytän niitä lähes joka päivä jonkun huulipunan päällä. Nyt suosikkini on Collinsin sävy Piper joka on raikas pinkki ja sillä voi muuttaa tummemman huulipunan kesäisemmäksi. Toinen huulikiilto Marina on lämmin toffee ja se taas miedontaa liian kirkasta tai tummaa huulipunaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Asiaa päivävoiteista

Yleensä voiteet jaetaan kahteen osaan käyttötarkoituksensa mukaan. Perinteisesti kosmetiikkasarjoista löytyy yövoiteita ja päivävoiteita. Nykyisin monessa sarjassa niin kuin meidän Dermalogicassa ja iS Clinic on hoitovoiteita jotka käy yöksi ja päiväksi.

Päivävoide on myös meikinalusvoide

Päivävoiteen ominaisuudet ovat yleensä suojaavia, kosteuttavia, kiiltoa vähentäviä, punoitusta vähentäviä tai siloittavia. Tosin näitä samoja ominaisuuksia löytyy myös yövoiteissa ja hoitovoiteissa, mutta eri pitoisuuksina. Vuosikausia meidän suosituin päivävoide on ollut DERMALOGICAN DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 (119€) siinä on kaikki tarvittavat ominaisuudet yhdessä purkissa. Suojakerroin 50 on riittävä keskikesälläkin ja rantalomien polttavassa auringossa. Samalla se suojaa ihoa tuulelta, pölyltä ja kuivalta sisäilmalta. Dynamic Skin Recovery sk 50 on erittäin miellyttävä käytössä, koska se ohutta helposti levittyvää voidetta. Tämä päivävoide on myös kiinteyttävä ja siloittava ja sitä suositellaan yli kolmekymppisille. Toinen vastaavan tyyppinen päivävoide löytyy iS Clinicalilta ja se on EXTREME sk 30 (85€). Extreme sk 30 on 100 ml pumppupullossa eli siinä on tuplamäärä verrattuna voiteisiin yleensä. Suojakerroin 30 on riittävä Suomen auringossa, kun ulkoilu kestää vain tunnin verrran. Työpäivinä se on erinomainen, koska sen suoja on sopiva työmatkaliikuntaan ja samalla se suojaa päivän ajan tietokoneiden pölyltä ja säteilyltä. Extreme sk 30 sopii kaiken ikäisille ja se sisältää runsaasti kosteutta. Kumpikin näistä voiteista toimii oikein hyvin meikinalusvoiteena ja tuo Dynamic Skin Recovery sk 50 on meillä lähes kaikkien yli viisikymppisten suosikki, koska se tekee ihon pinnasta sileän.

Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) on meidän suosituin päivävoide

Kosteutta tarvitaan päivälläkin

Oma suosikkini päivävoiteeksi on iS Clinicalin REPARATIVE MOISTURE EMULSION (99€) jossa ei ole uv-suojaa, mutta sen päälle voi laittaa nyt tarjouksessa olevan SkinPerfect Primerin sk 30 NYT 65€ (85€). Reparative Moisture Emulsion antaa iholle ihanan sileän ja napakan pinnan ja siinä on paljon kosteutta jota tarvitaan näin sisälämmityskautena. Tämä voide imeytyy oikein hyvin ja se on hiukan geelimäinen koostumukseltaan. Reparative Moisture Emulsionia voi käyttää myös yövoiteena ihotyypin mukaisen tehoseerumin kanssa yhdessä. Voide on siis hyvin helppo, koska sen lisäksi ei muuta voidetta tarvita. iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 on meidän uusin suosikkituote. Viime kesänä asiakkaat mieltyivät tähän ja nyt käydään ostamassa uusi pakkaus. Eclipse sk 50 on saatavilla värittömänä ja hiukan ihon väriä tasoittavana beigen sävynä. Pimeän Kaupan illassa Eclipse sk 50 osoitti suosionsa, koska se loppui kesken ihan heti ja tilasin sitä lisää niin paljon, että pelkäsin sen loppuvan jo maahantuojaltakin. Eclipse sk 50 on erittäin ohut, lähes maitomainen voide joka imeytyy hetkessä. Tähän aikaan vuodesta se on vielä liian ohut yksin käytettäväksi, mutta esimerkiksi Reparature Moisture Emulsion tai Youth Intensive Cremen (227€) se on erinomainen. Nuorella iholla ja kesähelteellä Eclipse sk 50 toimii yksinään päivävoiteena. Meillä on vielä yksi suosittu uv-suojallinen päivävoide jonka aina unohdan mainita ja se on Dermalogican SHEER TINT sk 20 värillinen päivävoide. Se on ollut myynnissä jo vuosikausia ja monelle se on meikkipussin tärkein tuote. Sheer Tintissä sk 20 on kolme värisävyä Light, Medium ja Dark ja tuo medium on väreistä paras. Näitä kahta muuta sävyä myymme ehkä pari tuubia vuodessa eli medium on lähes kaikille varma valinta. Tarkoitus on, että Sheer Tint sk 20 korvaa päivävoiteenkin, mutta talvella suosittelen sen alle tehotippoja ja voidetta. Tästä valikoimasta kaikille varmasti löytyy mieleinen päivävoide.




maanantai 18. maaliskuuta 2019

Ota Neck Perfect Complex käyttöön nyt!

Näihin aikoihin viime vuonna tutustuin ensimmäistä kertaa iS Clinicalin tuotteisiin. Ensimmäinen kokemukseni oli juuri tämä kaulavoide Neck Perfect Complex (95€). Eräs kollegani toi siitä näytekoon minulle ja sitä kokeiltuani olin aivan myyty.

Kaulakin tarvitsee hoitoa

Talvi on kaikista rasittavin juuri kaulalle, koska karkeat kaulaliinat ja huivit hankaa sitä monta kuukautta peräkkäin. Samalla se joutuu alttiiksi kylmälle pakkasilmalle ja kuivalle sisäilmalle. Kesällä aurinko porottaa pahiten juuri decolteelle ja kaulaan ja kaikki ei huomaa levittää uv-suojallista voidetta sinne asti. Sanoisin, että kaulan iho on paljon enemmän alttiina rasituksille kuin kasvojen iho ja sitä ei juuri hoideta. Jo ensimmäinen kokeilukerta Neck Perfect Complexia oli minulle yllätys. Siinä on niin paljon kiinteyttäviä raaka-aineita, että ne tuntuvat heti. Itselleni tuli tunne, että kaula pysyy jotenkin paremmin pystyssä. Neck Perfect Complex sisältää aivan upean raaka-ainekirjon ja siksi sen vaikutukset näkyy jo 2-3 viikon käytön jälkeen. Joillakin voide saattaa aiheuttaa nipistelyä ja kirvelyä mikä menee noin puolessa tunnissa ohitse. Tämä reaktio on aivan normaalia, kun kyse on näin suurista raaka-ainepitoisuuksista. Neck Perfect Complex nousi heti viime kesänä asiakkaiden suosikkituotteeksi. Ne asiakkaat jotka eivät ole sitä vielä kokeilleet voisivat tehdä sen nyt, kun sen tarve on suurin. Valitettavasti en saa kevään aika Neck Perfect Complexia tarjoukseen joten sitä ei nyt kannata jäädä odottamaan. 

Rasvaluomia ja varsiluomia kaulan iholla

Kaulan ja decolteen alueelle tulee rasvaluomia ja varsiluomia herkästi, mutta niiden syntysyytä ei osata selittää. Osittain se on hormonaalista, koska ne alkavat syntymään vaihdevuosi-iässä lähenpänä kuuttakymppiä. Ne eivät ole mitenkään vaarallisia ja en ole koskaan kuullut niiden muuttuneen pahanlaatuisiksi. Ikäviä ne ovat, koska kaulakorut, neulepaidat ja hiukset saattavat helposti kietoutua varsiluomen ympärille. Tietysti ne ovat myös ulkonäköhaitta, mutta yleensä ne ovat ihonvärisiä ettei muut niitä kovin helposti huomaa. Ihmistä itseään ne yleensä kiusaavat ja minulta usein kysytään mitä niille voi tehdä. Me emme Marin kanssa koske niihin, koska se kuuluu terveydenhoitoalalle. Eräs tuttu yleislääkäri neuvoo napsimaan saksilla varsiluomet pois. Toiset kertovat hirttävänsä niitä hiuksella. Kumpikin toimenpide ei minusta kuulosta hyvältä. Jos niitä napsii saksilla niin ei sitä koskaan saa ihoa myöden pois ja oletettavasti ongelma kasvaa tapaisin jonkin ajan kuluttua. Itse menisin näyttämään niitä plastiikkakirurgille tai ihotautilääkärille ja kysyisin heidän mahdollisuuksista poistaa niitä. Usein varsiluomien poisto onnistuu jo samalla käyntikerralla. Mehiläisessä ottaa vastaan plastiikkakirurgi Terhi Järvinen jonka puoleen minä kääntyisin, jos plastiikkakirurgia tarvitsisin. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Suomusääret säihkymään

Aika moni on varmaan huomannut, että vartalon iho alkaa olemaan rutikuiva ja varsinkin sääret kuivuu ihan suomuille. Itselleni tästä tuli ongelma, kun neljän päivän lomamatkalle en muistanut ottaa mukaan iS Clinicalin Body Complexia (74€).

Kuiva iho kutisee

Silloin, kun iho oikein kuivuu alkaa siihen tulla kutinaa ja jopa ihottumanäppyjä. Nyt huomasin itselläni säärien kuivuneen niin, että olin raapinut ne yöllä ihan raapamille. Ihoni on todella kuiva ja rasvauksen laiminlyönti näin lopputalvesta kostautuu heti. Laitoin parina iltana ensin mietoa kortisoni voidetta sääriini yöksi, mutta en huomannut sillä olevan mitään vaikutusta. Sitten päätin kokeilla keinoa mistä muutama vakioasiakas on kertonut ja mitä itsekin olen kehoittanut tekemään. Taas todentuu se, että osaan kyllä neuvoa toisia, mutta oma hoito on välillä rempallaan. Sääret kannattaa kuoria Dermalogican Daily Microfoliantilla (80€) tai iS Clinicalin Warming Honey Cleanserilla (49€). Jos Bt-Sonic (126€) ultraäänilaite on käytössä niin sääret kannattaa käsitellä kuorinnan aikana sillä. Tämän voi tehdä esimerkiksi saunassa. Saunan löylyssä istuessa voi hyvin samalla käyttää Bt-Sonicia ja laite ei kärsi kosteudesta. Käsittelyaika olisi hyvä olla mahdollisimman pitkä ainakin viitisen minuuttia per sääri. Sitten kuorinta-aine huuhdellaan hyvin pois.

Multivitamiininaamio rauhoittaa ihottumia

Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque (78€) on erinomainen apu ihottumiin ja kutinaan. Tuon kuorinnan jälkeen kannattaa levittää sääriin ohut kerros multivitamiininaamiota ja antaa sen vaikuttaa yön yli. Mitään suurta määrää naamiota ei tarvita vaan se levitetään ohuelti vartalovoiteen tapaan. Sänkyvaatteet olisi hyvä olla huonoimmasta päästä, koska kyllä aina naamiota tarttuu jonkin verran lakanoihin. Multivitamiininaamio on kuitenkin vesiliukoista ja lähtee lakanoistakin yhdellä pesukerralla. Tietysti tuon naamion päälle voi tehdä okluusiosidoksen eli kääriä sääret elmukelmuun. Se parantaa naamion imeytymistä ja säästää lakanoita likaantumiselta. Naamio huuhdellaan aamulla pois lämpimällä vedellä ja sen jälkeen sääriin levitetään Body Complex vartalovoidetta mikä on myös lievästi kuoriva ja siloittava vaikutukseltaan. Tämän hoitosysteemin voi uusia, vaikka kolmena iltana peräkkäin niin kyllä kutinat talttuu. 

lauantai 16. maaliskuuta 2019

iS Clinicalin suosikkituotteet

Toukokuussa tulee vuosi, kun iS Clinical on ollut meillä ja olemme ihan supertyytyväisiä tähän sarjaan. Asiakkaat ovat ottaneet uudet tuotteet vastaan paremmin kuin hyvin ja joitakin uusia asiakkaita on tullut ihan iS Clinicalin vuoksi.

Näitä asiakkaat kehuu

Vuosi ei ole kovinkaan pitkä aika tulla tutuksi uusien tuotteiden kanssa. Varsinkin, kun me Marin kanssa haluamme perehtyä täydellisesti hoitotuotteisiimme. Olemme oppineet todella paljon vuoden aikana, mutta paljon on vielä oppimatta. Asiakkaiden antama palaute on meille kullan arvoista ja onneksi asiakkaat kertovat kokemuksistaan. Myyntitilastoista tietysti näen mitä ihmiset ostaa, mutta haluan myös kuulla miten tuotteet vaikuttaa. Selvästi iS Clinicalin suosikkituotteet ovat YOUTH EYE COMPLEX (115€) silmänympärysvoide  ja NECK PERFECT COMPLEX (95€) kaulavoide. Kummastakin tulee koko ajan positiivista palautetta ja varsinkin kevään tullen Neck Perfect Complex nousee esiin. Avokaulaiset kesävaatteet ajaa hoitamaan kaulaa ja decoltea paremmin kuin talvella. REPARATIVE MOISTURE EMULSION (99€) on iS Clinicalin voiteista nyt suosituin ja pidän siitä itsekin tosi paljon. Se sopii kaiken ikäisille, mutta näin vanhemmalle iholle se antaa sileän ja napakan pinnan. Tämä voide on paljon enemmän kuin kosteusvoide ja se parantaa ihon omaa kosteuden sitomiskykyä. Se oikeasti vähentää kuivuutta eikä vaan lisää sitä ulkoapäin. Reparative Moisture Emulsion sopii yö-ja päivävoiteeksi ja meikin alle se on ihan erinomainen. Tuon ECLIPSE sk 50 alle voi laittaa tämän Reparative Moisture Emulsion, koska kuivalle iholle Eclipse sk 50 on hiukan liian kevyt ainakin näin talvella.
Youth Eye Complex (115€) on iS Clinicalin suosikkituote.


Seerumeissa on huipputehot

iS Clinicalin seerumeissa vaikutusaineita on enemmän kuin missään muussa kosmeettisessa sarjassa ja se olikin yksi syy miksi halusin nämä tuotteet meille. PRO-HEAL SERUM (109€) on ollut talven ajan suosituin seerumi. Se on ainutlaatuinen hoitotuote, koska sitä voi käyttää ruusufinni-iholle ja herkistyneelle iholle vähentämään punoitusta. Samalla se kosteuttaa ja siloittaa ihoa. Nyt Dermatude-kasvohoidon myötä on YOUTH SERUM (175€) ollut myös hyvin suosittu. Suosittelemme sitä kotikäyttöön Dermatude sarjahoidon ajaksi. Sen kiinteyttävä vaikutus on tehokkain mitä koskaan olen kokenut. Youth Serum sopii aivan kaikille yli kolmekymppisille, mutta yli viisikymppiset saavat sillä ihan näkyvästi kimmoisuutta ja sileyttä lisää. Kannattaa myös huomioida, että Youth Serumin pakkaus on 30 ml ja se ei todellakaan ole yhtään kalliimpi kuin yleensä seerumit. ACTIVE SERUM (85€) on antanut näkyviä tuloksia epätasapainoiselle iholle. Silloin, kun ihossa on osittain kuivuutta ja kuitenkin näppylöitä ja suuret huokoset rauhoittuu Active Serumilla todella hyvin. Sitä voi käyttää kaiken ikäiset ja muualla Euroopassa se onkin iS Clinicalin suosituin seerumi. Active Serumin suosio tulee nousemaan kesän myötä, kun iho rasvoittuu helteessä ja hikoillessa enemmän. Active Serumista kannataa muistaa, että se tuntuu myös hyvin tehokkaalta. Ensimmäisillä levityskerroilla se saattaa kihelmöidä ja nipistellä, mutta se menee ohitse noin viikossa. 

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Herkulliset uudet huulipunat

Uudet Joan Collins meikkisarjan huulipunat ja huulikiillot ovat olleet meillä myynissä kolmisen viikkoa ja asiakkaat ovat tykänneet niistä kovasti. Niiden laatu on erinomainen ja rasvaisuudestaan huolimatta ne pysyvät hyvin, eikä puna valu huuliryppyihin.



Kuusi kaunista väriä

Valitsin meille myyntiin kuusi keväistä sävyä jotka sopivat pääasiassa arkimeikkeihin. Juhlia on sen verran harvoin, että niitä varten huulipunia tarvitaan vähemmän. Otin kuitenkin kevään valmistujaisia varten muutaman tyylikkään ja juhlavankin sävyn. Huulipunien hinta on 32 € ja huulikiilteet ovat 38 €, eli saman hintaisia kuin Youngbloodinkin huulipunat. Joan Collins sarja tulee samalta maahantuojalta kuin Youngbloodkin ja siihen sisältyvät kaikki meikkituotteet, mutta otin aluksi meille vain nämä huulipunat.

SADIE: on perinteinen kesän väri ja suomalaisten suosikkiväri. Sitä voisi kuvailla vanhaksi roosaksi tai marjapuuron punaiseksi. Se sopii hyvin sinisten, pinkkien ja valkoisten vaatteiden kanssa. 
BELLA: on mattapintainen ja pehmeän vaaleanpunainen. Tämä puna sopii kevyeen nudemeikkiinkin, koska se on hyvin hillitty. 
ROSY: on ihanan raikas vaaleanpunainen. Tämä sävy on yleensä kesän suosikkeja, koska se on heleän raikas ja sopii lähes kaikkien vaatevärien kanssa. Kukikkaan kesämekon kanssa se on juuri täydellinen valinta.
SUZY STAR: on minun suosikkini. Tämä oli ensimmäinen kokeiluni viime kesänä näistä Joan Collins huulipunista. Se on heleä korallin punainen joka tekee ihostakin lämpimän värisen ja vähentää kalpeutta. Tämä on myös helppo valinta, koska se sopii lähes kaikkien vaatevärien kanssa. 
EVELYN:on heleä tyttömäinen puhdas punainen. Tyttömäinen se on siksi ettei se ole mitenkään dramaattisen punainen vaan hillitympi versio kirkkaasta punaisesta. Puhdas punainen on aina varma valinta ja sopii aivan kaikille. Toivoisinkin, että suomalaisetkin naiset rohkenisivat käyttää useammin naisellista puhdasta punaista.
LARA: on helppo väri ja se sopii kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. Se on tyylikäs vaalea korallin punainen ja oikein varsinainen ladylike sävy. Tämä on aina varma valinta ja siitä tulee melko varmasti meidän suosituin väri.
AMANDA: on pehmeä mattapintainen ruskea. Niille jotka eivät halua kirkasta punaista, mutta vahvan värin kuitenkin tämä on hyvä valinta. Se antaa myös iholle lämmintä hehkua. Tämä on hyvä valinta kesän suosikkivärin beigen vaatetuksen kanssa. Myös keltaisen vaatteen kanssa sopii tämä väri. 
HUULIKIILLE PIPER: on raikas pinkki ja se on aina varma valinta kesään. Kuitenkaan sävy ei ole mitenkään räikeä vaan hiukan vanhaan roosaan päin menevä vaaleanpunainen. Tämä sopii sinisten, valkoisten ja pinkkien vaatteiden kanssa hyvin.
HUULIKIILLE MARINA: on takuuvarmasti kaikkien mieleen. Se on hillitty, lämmin toffeen rusehtava sävy joka sopii kenelle tahansa joka tilanteessa. Huulikiilteitä voi laittaa myös vanhojen huulipunien päälle ja uudistaa niitä sillä tavoin. Marina sävy sopii hyvin liian kirkkaiden huulipunien päälle hilliten niiden voimakkuutta. 

Mikään näistä sävyistä ei ole huono valinta. Ne kaikki sopivat yli viisikymppisille ja valitsin ne juuri meitä ”kypsässä iässä” olevia varten. Toivoisin, että yli viisikymppiset rohkaistuisivat käyttämään kirkkaanpia värejä kuin nykyisin näkee. Hennot vaaleanpunaiset ei pue aikuista naista vaan on vauvojen väri. Pitää myös varoa juuttumasta nuoruuden väreihin. Se mikä sopi 70-luvulla, kun olimme parikymppisiä ei takuulla sovi enää. Ihmettelen myös miten tiukkaan naisille on iskostunut, että huulipunan pitäisi olla viileäväri ja jotenkin roosan sävyinen. Joskus opetettiin, että lämpimät ruskeasävyiset huulipunat saa hampaat näyttämään keltaisilta. Se on ihan kukkua. Miksi kiinnittää huomiota hampaisiin, kun viileä värisävy korostaa kalpeutta, voimistaa couperosan näkymistä ja tekee huulet siniseksi. Mitä enemmän on ikää niin sitä tärkeämpää on valita lämpimän sävyinen huulipuna ettei näytä sydäntautiselta sinihuuliselta tädiltä. Unohtakaa vanhat opit värianalyysestä yms. koska ne ovat menneen talven lumia ja käsitys väreistä on nykyisin ihan toisenlainen. 

torstai 14. maaliskuuta 2019

Kokemuksia Dermatude-kasvohoidosta

Nyt olemme tehneet viitisen kuukautta Dermatude-kasvohoitoa ja kokemusta on kertynyt lukuisista hoitosarjoista ja myös yksittäisistä hoitokerroista. Sen voin sanoa, että olen ihan super tyytyväinen Dermatude-kasvohoitoon. Hyvät hoitotulokset antaa työmotivaatiota hurjasti.



Dermatude herättää kiinnostusta

Ei minulta ole työmotivaatiota ennenkään puuttunut, mutta nyt koen tyytyväisyyttä siitä, että valitsin käyttöömme juuri Dermatuden. Pitkästä työkokemuksesta on ollut todella paljon hyötyä, kun pitää nykyisestä tarjonnasta löytää järkevimmät menetelmät. Erilaisia laitteita ja hoitoja on tarjolla, vaikka millä mitalla. Kokemuksesta jo tiedän mikä toimii ja mikä poistuu markkinoilta parissa vuodessa. Dermatude-kasvohoidoista olemme Marin kanssa saaneet niin hyviä tuloksia, että se tulee Suomessakin olemaan yhtä suosittu kuin Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Joudumme hankkimaan toisen Dermatude-hoitolaitteen, koska nyt on osoittautunut, että aikataulutus on vaikeaa vaan yhden laitteen kanssa. Vielä pari kuukautta sitten en osannut kuvitellakaan ettemme pärjäisi yhdellä koneella , mutta nyt meidän kummankin asiakkaat ovat niin innostuneita Dermatudesta, että käy hankalaksi siirrellä laitetta huoneesta toiseen. Marin työhuoneeseen tulee uusi Dermatude-laite huhtikuun alussa ja sitten pystymme tekemään vaikka ystävyksille hoidot yhtäaikaa. 

Tyytyväisiä asiakkaita

Kokemukset Dermatude-kasvohoidon vaikutuksista on paljon myönteisempiä kuin uskalsin odottaakaan. Ihon rypistymiseen ja veltostumiseen hoidolla on ollut näkyvä vaikutus. Tämähän olikin päätarkoitus, kun hoidon meille valitsin halusin vähentää vanhenemisen merkkejä kasvoilla. Tämän lisäksi on osoittautunut, että Dermatude-hoito supistaa huokosia ja vähentää ihon kiiltävyyttä. Myös aikuisen ihon epäpuhtauksiin ja finneihin hoidolla on ollut erinomainen vaikutus. Finnit paranee huomattavasti nopeammin Dermatude-hoidon ansiosta. Hämmästyttävää on miten hyvä tulos tulee vanhoihin acnearpiin. Viisikymppisen acnearvet ovat näkyvästi siloittuneet ja tasoittuneet ja ihonväri on myös parempi. Pigmenttiläiskiin Dermatude-hoidossa on ihan omat hoitoampullit ja niiden vaikutusta kollegat kehuu kovasti. Nyt en ole vielä itse nähnyt tätä vaikutusta pigmenttiläiskiin, mutta epätasaiseen ja kirjavaan ihoon hoito on tehonnut todella hyvin. Muutama asiakas joilla alkaa pigmenttiläiskät tummua jo helmikuulla näkyy ettei tänä keväänä tummuminen ole vielä alkanut. Ilmeisesti hoitosarja tasoittaa pigmenttisoluja niin paljon ettei näitä pigmenttikasautumia synny. Tämä on erittäin tärkeä vaikutus, koska tähän asti pigmenttiläiskiä on ollut lähes mahdoton poistaa. Ainoastaan niiden ennalta ehkäiseminen on ollut avuksi. Nythän myös iS Clinicalla on kaksi tehokasta kotihoitotuotetta tukemaan tätä pigmenttiläiskien vaalennusta. Kaiken kaikkiaan kokemukset ovat olleet todella hyviä, eikä yhtään pettymystä ole tullut. 


keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Talvisodan rauha tehtiin 13.3.1940

Nykyisin sotahistoriaa tutkii nuoret sukupolvet jotka ovat veteraanien lapsenlapsia. He uskaltavat nostaa esiin tunne-elämän ja sodan vaikutukset ihmisen mieleen. Nyt on jo aika paljon kirjallisuutta siitä mitä sota vaikutti veteraanien lapsiin.

Vaikea kotiin paluu

Katsoin dokumentin eräästä ranskalaisesta kirjailijasta joka oli syntynyt 1941 eli samana vuonna, kun äitini. Tämä kirjailija oli ollut pitään 1990-luvun Suomessa suurlähettiläänä ja hän vertaili ranskalaisten ja suomalaisten sodasta toipumista. Hän oli kirjoittanut kirjan omien vanhempiensa tarinasta ja sen tarinan tapahtumat varmaankin toistui miljoonissa perheissä läpi Euroopan. Ranskan tapahtumat toisessa maailmansodassa olivat aivan erilaisia kuin meillä Suomessa. Ranskahan antautui muutaman viikon sotimisen jälkeen ja alkoi viisi vuotta kestänyt saksalaisten miehitys. Tämä toi sodan lähemmäksi siviilejä kuin Suomessa oli. Ranskalaiset joutuivat tottelemaan Hitlerin mielivaltaisia käskyjä ja suuri määrä väkeä vietiin pakkotyöhön Saksaan niin kuin muistakin miehitetyistä maista. Ranskalaiset sotilaat joutuivat heti vangeiksi ja sotamiehet laitettiin pakkotyöhön ja upseereja näännytettiin muuten. Naisten oli pakko ottaa kotirintamalla vastuu kaikesta ja he oppivat päättämään asioista yksin ja heillä oli enemmän vapauksia kuin ennen. Tämä kirjailija kertoi, että suurimmalle osalle vankeudesta palaneille sotilaille paluu oli järkyttävämpää kuin itse sota-aika. Ranskalaiset syyllistivät armeijaansa häviöstä ja kokivat miehityksen kärsimysten johtuvan näistä sotilaista. Sankareiksi Ranska nosti vastarintaliikkeen jäsenet ja sodasta palaneet sotilaat sivuutettiin täysin. Heidän vankeuttaan kohtaan ei riittänyt myötätuntoa, koska samoihin aikoihin palasti keskitysleireiltä suuri joukko ranskalaisia ja ihmisten mielenkiinto kohdistui heihin. Myös heidän vaimoissaan ja kodeissaan oli tapahtunut muutos. Nuo aiemmin kiltit ja myöntyväiset kotirouvat oli kasvaneet vahvoiksi itsellisiksi naisiksi ja miehet kokivat itsensä tarpeettomiksi. Moni nainen masentui, kun paluu entiseen kotirouvan rooliin tuli ajankohtaiseksi. Naisten tasa-arvo parantui pitkin harppauksin sodan aikana ja sen jälkeen ja sekin vaikeutti sotilaiden kotiinpaluuta. Tässä suhteessa Suomessa oli helpompaa, koska naisten asema oli vahva jo ennen sotaakin.


Isä oli lapsilleen tuntematon

Miljoonat lapset ja perheet kokivat, että sodan jälkeen kotiin palasi aivan vieras mies. Näin kävi myös omalle äidilleni ja hänen isälleen. Pappani kertoi lukuisia kertoja miten kauhealta tuntui, kun kolmen vanha äitini alkoi ajamaan häntä pois. Äitini taas kertoi miten outoa oli, kun kotiin tuli ihan vieras iso möreä ääninen mies. Siihen asti äitini maailmassa ei juurikaan ollut miehiä, koska hän asui äitinsä, mummunsa ja tätinsä kanssa. Kotona oli vain vanhoja pappoja ja nuoria poikia. Äitini kertoi, että mummu joutui useampaan kertaan selvittämään, että tuo mies kuuluu tähän perheeseen eikä lähde pois. Pappani oli hyvin perhekeskeinen ja lapsirakas ja ilmeisesti isän ja pikkutyttären välille tuli aika pian yhteisymmärrys. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että monet isät jäivät vieraiksi lopuksi ikää. Isät ja äidit oli kriisissä ja etsivät omaa tilaansa perheessä ja yleensä yhteiskunnassa. Työtä oli valtavat määrät ja varmaan haavoittuneet kokivat huononmuuttaan, kun eivät pystyneet auttamaan tarpeeksi. Henki oli säilynyt, mutta koko entinen elämä oli rikottu. Viisi vuotta armeijan rutiineja ja täysin epänormaalissa olotilassa jätti kaikkiin jälkensä. Kukaan ei saanut mitään apua rikkonaiseen mieleensä vaan kaikkien oli selvittävä yksin. Sodan jälkeen naiset teki valtavan työn, kun he auttoivat puolisoitaan eheytymään. Mummuni välillä viittasi tähän miten vaikeaa papalla oli ensimmäiset vuodet siviilissä ja miten paljon hän tuki miestään. Kaikkien kohdalla ei käynyt näin hyvin, vaan moni pariskunta erosi tai asui vaan yhdessä ilman mitään tunnesidettä. 
Tänään tulee talvisodan loppumisesta 79-vuotta. Se on pitkä aika, mutta edelleen kannamme sodan vaikutuksia mukanamme.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Laiska töitään luettelee

Pyydän anteeksi, kun emme ole pystyneet palvelemaan verkkokauppa-asiakkaitamme niin hyvin kuin haluaisimme. Meidän työtilanne oli niin ruuhkautunut viimeiset kolme viikkoa, että tilausten lähettäminen venyi.

Pimeän kaupan ilta väärässä kohtaa?

Ruuhkautuminen alkoi jo ennen Pimeän Kaupan iltaa, kun tapahtuman järjestelyt tuo lisätöitä. Onneksi olemme tehneet tapahtuman niin moneen kertaan, että asiat sujuu jo rutiinilla. Siitä huolimatta hoidettavia asioita on aikamoinen määrä liittyen Pimeän Kaupan iltaan. Ihmettelimme Marin kanssa tuon Pimeän Kaupan illan ajankohtaa mikä oli meidän kannalta erittäin huono. Koulujen hiihtolomat alkoi juuri silloin ja moni vakioasiakas oli jo lomamatkalla eikä päässyt käymään hoitolassa. Tämän vuoksi meille tuli tavallista enemmän sähköpostitilauksia. Kaupunkikeskusta ry on alunperin suunnitellut, että Pimeän Kaupan ilta järjestettäisiin palkkapäivien läheisyyteen ja siksi tuo 22.2 oli outo valinta. Edellinen perjantai olisi ollut 15.2 eli palkkapäivä enkä ymmärrä miksi sitä ei valittu tapahtumaillaksi. Koulujen lomaviikot ovat aina meillä hyvin varattuja ja todella kiireisiä ilman mitään ylimääräistä tapahtumaakin. Marihan on perinteisesti perheensä kanssa myös lomalla ja minä olen yksin työssä. Keskityin täysin hoitotyöhön, koska siitä pidän aina huolen ettei kiire saa näkyä tai tuntua kasvohoidoissa. Rästiin jäikin verkkokauppatilaukset ja valitettavasti muutama puhelukin meni ohitse. Meidän puhelinvastaajassa on viesti, että ellemme ehdi vastaamaan voi meille lähettää tekstiviestiä tai sähköpostia. Ne pystytään hoitamaan hyvinkin pienessä hetkessä. 
Täply näyttää mallia miten pitää laiskotella. 

Otamme opiksi

Tein myös lisätilauksia sekä Dermalogicalle ja iS Clinicalille, koska useampi tuote loppui monien verkkokauppatilausten vuoksi. Osoittautui, että hiihtolomaviikko ruuhkautti heidänkin lähettämön ja myös joitakin tuotteita oli maahantuojaltakin loppu. Saamme kaikki tuotteet hyllyihin tänään tiistaina ja postitamme tuotetilaukset heti. Myös tuo viime viikon Tähtitarjous Ultra Calming Serum Concentrate ehti loppumaan perjantaina ja lisäerä verkkokauppa-asiakkaita varten tulee tänään. Heti, kun Mari tuli hiihtolomalta työhön aloitimme purkamaan rästitöitä ja nyt olemme taas tasapainossa. Olen tehnyt aina pitkiä työpäiviä ja pystyn hyvin venymään vielä lisääkin, mutta Mariahan koskee työlainsäädäntö, vaikka hänkin on poikkeuksellisen joustava työtunneissaan. Kolme viikkoa yli kahdentoistatunnin työpäiviä on jo hiukan liikaa minullekin ja nyt olemme Marin kanssa setvineet perusteellisesti miksi työt ruuhkautui ja miten olisi ollut järkevintä purkaa sitä. Dermatude-kasvohoito on tuonut meille paljon ihan uusia asiakkaita ja sen takia ajanvarauksemme oli hyvin täynnä hiihtolomaviikon. En ollut ymmärtänyt jättää yhtään aikaa verkkotilauksia ja omia tilauksiamme varten ja ne pitikin sitten tehdä työpäivän lopuksi. Nyt otimme opiksi tästä kokemuksesta ja yritämme estää ettei tätä tilannetta tule enää uudestaan. Pahoittelen, että jotkut ovat joutuneet odottamaan tuotteitaan. Toivottavasti uskaltaudutte tekemään vielä uusiakin tilauksia, koska loimme uuden aikataulun verkkotilausten käsittelyyn ja saamme ne lähtemään vastaisuudessa nopeammin. 

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Tähtitarjouksena SkinPerfect Primer sk 30

TÄHTITARJOUKSENA on  SKINPERFECT PRIMER sk 30 meikinpohjustusaineen NYT 65 € (norm. 85 €) ja saat lahjaksi iS Clinicalin näytepussin arvo 30€. Pussi sisältää näytteet Cleansing Complex pesugeelistä, Reparative Moisture Emulsion kosteusvoiteesta ja Active Serumista.



SkinPerfect Primer sk 30 suojaa ja kaunistaa

Yksi Dermalogican suosikkituotteista on SkinPerfect Primer sk 30 ja meilläkin se on läpivuoden myyntitilaston kärkipäässä. Varsinkin nyt keväällä sen monet ominaisuudet ovat tärkeitä kaikkien ihoille. SkinPerfect Primer sk 30 on meikinpohjustusaine joka tasoittaa ja siloittaa ihon pintaa. Sen valoataittavat ominaisuudet saa ihon näyttämään hehkeältä ja kuulaalta. SkinPerfect Primer sk 30 levitetään kosteusvoiteen, tai tehotippojen päälle. Sitä voi käyttää yksinään korvaamassa meikkivoiteen tai sen päälle levitetään vielä peittävämpi meikki. Tiedän, että yleisin tapa asiakkaillemme on käyttää sitä korvaamaan meikkivoiteen ja siihen se onkin helppo ja hyvä tuote. SkinPerfect Primer sk 30 kevyt mineraalipigmenttisävy poistaa kalpeutta ja tuo iholle lämpimän ja nuorekkaan hehkun. Se sopii aivan kaikille ihotyypeille ja väri sopeutuu kenen tahansa käytettäväksi. SkinPerfect Primer sk 30 ei ole mikään pelkkä meikkituote vaan se suojaa ihoa monella tapaa. Siinä on suojakerroin 30 mikä on erinomainen tähän aikaan vuodesta. Samoin se suojaa tuulelta, sateelta ja lämmönvaihteluilta. Se estää myös meikkivoiteen imeytymistä ihohuokosiin ja ennalta ehkäisee epäpuhtauksia. 


Kokeile iS Clinicalia 

Olen yrittänyt antaa useita mahdollisuuksia, että asiakkaat pääsevät kokeilemaan iS Clinicalin tuotteita itse omalle iholleen. Tämä kaupanpäälispussukka sisältää kolme kokeilemisen arvoista hoitotuotetta iS Clinicalilta. Cleansing Complex (49€) puhdistusgeeli alkaakin olla tuttu vakioasiakkaillemme. Se on helppo ja nopea käyttää ja toimii hyvin Precleansen kanssa. Myös Bt-Sonic (126€) ultraäänilaitteen kanssa Cleansing Complexin geelimäinen koostumus toimii hyvin. Reparative Moisture Emulsion (99€) on Suomessa iS Clinicalin suosikkivoide. Se käy yöksi ja päiväksi ja tekee sileän ja kimmoisan pinnan iholle. Reparative Moisture Emulsion on paljon enemmän kuin kosteusvoide ja se sopii kaikille ihotyypeille. Active Serum (85€) hoitoseerumi sopii aivan kaikille tasapainottamaan ihon kuntoa. Tyypillinen suomalainen iho pintakuiduun ja näppylöiden kanssa on saanut tosi hyvän avun Active Serumista. Tästä pikkukoosta pääsee kokeilemaan viikon verran ja uskon teidän ihastuvan kaikkiin näihin kolmeen tuotteeseen. 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Varastonhallinta selkäytimessä

Olen talven aikana joutunut muutaman kerran tilanteeseen, että minulta toiset yrittäjät tai kosmetologit kysyy miten hallinnoin myyntituotemäärää. Tätä ennen en ole juurikaan päätäni vaivannut asialla. Se on neljäkymmentävuotta kulkenut pääkopassa ja uskon, että niin mennään vielä seuraavakin kymmenen vuotta.

Varaston arvo on tärkeä asia

Tämä juttu ei ehkä kiinnosta muita lukijoita kuin yrittäjiä, mutta kerron nyt tästäkin, koska sitä on kyselty. Yrityksen kannattavuuden kannalta on äärettömän tärkeää, että hyllyissä ei seiso turhaa tavaraa. Siihen ei auta myyntitaidot vaan järkevä sisäänosto. Kallein vaihtoehto yritykselle on, jos joutuu myymään jotain alennuksilla saadakseen tavarat kiertoon. Tällaista tilannetta meillä ei ole onneksi koskaan ollut. Jos meillä on joku tuote tarjoushinnalla niin ne on tarkoituksella hankittu tarjousta varten eikä tuotteet ole seisoneet hyllyssä turhan panttina puolivuotta. Hyvä sisäänostaja säästää yrityksen kuluja rutkasti. Meillä on noin sata eri tuotetta myynnissä ja sen lisäksi tuotteet kasvohoitoja varten. Tavaratilaukset on minun hommaani ja Mari ei juurikaan sitä tee. En ole koskaan edes ajatellut, että meidän varastoa pitäisi hallinnoida muullakin kuin minun pääkopalla. Kahdeksankymmentäluvulla ei paljon muita tapoja ollutkaan ja silloin opittu taito on pelittänyt oikein hyvin kaikki nämä vuodet.

Koneet ei tunne asiakkaita

Modernitapa hoitaa varasto on hyödyntää tietotekniikkaa. Monesta kassakoneesta on mahdollisuus yhdistyä suoraan maahantuojan koneelle ja kun meillä myydään tuote tieto on heti maahantuojan varastolla ja sieltä lähtee uusi tilalle. Tämä kuulostaa kätevältä, mutta se ei ole paras mahdollinen toimintatapa. Tietokoneet eivät tiedä ketä asiakkaita on tulevalla viikolla tulossa hoitoon ja mitä he yleensä ostavat. Myöskään säätilat ja muut ostoihin vaikuttavat asiat ei ole tietokoneiden hallussa. Tehdessäni tämän itse pystyn täsmäyttämään joka tuotteen meidän asiakkaille sopiviksi. En näe mitään ongelmaa siinä, että kaikki toimii minun muistin varassa. Se ei kuormita minua millään tavalla ja en edes juurikaan ajattele koko asiaa vaan se on automaattista toimintaa minulle. Kun joku tavara myydään hyllystä ilmeisesti jotenkin rekisteröin sen ja kun tarpeeksi monta on myyty laitan tilauslistan maahantuojalle. Varsinkin iS Clinicalin toimitukset tulee todella nopeasti ilman mitään takkuilua. Heillä ei myöskään ole koskaan ollut mitään vahinkoja tilauksessa vaan aina tulee kaikki mitä olemme tilanneetkin. Uskoisin, että tämä muistin rasittaminen tekee hyvää aivotoiminnalle. Enkä ainakaan koe sitä rasitukseksi.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Dermatude ei tee ihmeitä

Olen moneen kertaan kertonut Dermatude-kasvohoidon vaikutuksista ja tuloksista. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä, mutta haluan kuitenkin muistuttaa ettei mitään ihmeitä voida tehdä. En halua, että asiakkaat tulee hoitoon väärin odotuksin.

Ulkonäköä ei voi muuttaa

Dermatude-kasvohoito on ehdottomasti tehokkain hoito mitä ikinä olen tehnyt. Ihon vanhenemismerkkejä ryppyjä, juonteita ja veltostumista pystytään tällä metaterapiamenetelmällä vähentämään. Dermatude-kasvohoito on herättänyt kiinnostusta erittäin paljon ja olemme jo lukemattomia kertoja kertoneet hoidon vaikutuksista. Näissä keskusteluissa on muutaman kerran huomannut, että asiakkaan toiveet ovat liian suuret. Millään kosmeettisella menetelmällä ei vielä nykyäänkään voi muuttaa ulkonäköä. Dermatude ei pienennä nenää, tai poista hymykuoppia eikä tee kuusikymppisestä kaksikymppisen näköistä. Olisi todella ikävä tilanne puolin ja toisin, jos asiakas tulisi hoitoon liian suurin odotuksin. En halua missään tapauksessa tuottaa pettymystä kenellekään, vaan haluan kertoa tuloksista mahdollisimman rehellisesti. Enkä missään tapauksessa halua houkutella ketään hoitoon ylikehumisella. Varsinkin ne asiakkaat jotka eivät ole juurikaan käyneet kasvohoidoissa olettavat, että yksi hoito pyyhkii pois kymmeniävuosia. Ellei kasvohoitoja ole juurikaan tehty suosittelisin aloittamaan Nanolift hoidolla (124€) joka on monipuolinen hoito ja siinä voimme keskustella mitä Dermatudelta voi odottaa. Dermatude-kasvohoito ei myöskään ole mikään rentoutumishoito, koska siihen ei kuulu kasvohierontaa, mutta muuten hoito kyllä on rauhoittava pysähtyminen. 



Dermatude on paras yli nelikymppisille


Nykyisin ainakin pääkaupunkiseudulla kolmekymppisetkin haluaa elvyttäviä ryppyhoitoja. Minä en ehkä lähtisi tekemään Dermatudea sen ikäiselle pelkästään vanhenemisen ennalta ehkäisynä. Silloin, kun kyse on pigmenttiläiskistä, acnearvista, tai muuten epätasaisesta ihosta Dermatudea voi tehdä kaiken ikäisille. Ellei kolmekymppisellä ole mitään muuta ongelmaa hoidettavana kuin vanheneminen niin mielestäni Dermatude on liian järeä ja kallis hoito siihen. Mitään haittaa Dermatude hoidosta ei ole, mutta oma työmoraalini ei oikein taivu siihen, että tehdään hoitoja muuten vaan ilman päämäärää. Kaikki kasvohoidot ennalta ehkäisevät ihon vanhenemista ja siinäkin mielessä kasvohoitoja kannattaa ilman muuta tehdä. Nanolift on siinä tapauksessakin paras valinta monipuolisen vaikutuksensa takia. Dermatude-kasvohoidolla saa parhaat ja näkyvimmät tulokset yli viisikymppisillä joiden iho on jo veltostunut ja rypistynyt. Heillä näkyy jo yhdenkin hoidon tulos ihon kirkkautena, sileytenä ja napakkuutena. Heidän ihonhoito on minulle erittäin motivoivaa, kun Dermatude-kasvohoidolla saan heti näkyvää tulosta aikaiseksi. Voisi sanoa, että mitä ryppyisempi ja ohentuneempi iho sitä näkyvimmät tulokset Dermatude saa aikaan.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Ultra Calming Serum Concentrate vähentää punoitusta

Kirjoitan vielä kerran tämän hetken Tähtitarjouksena olevasta Ultra Calming Serum Concentratesta NYT 65€ norm. 83€. Tällä viikolla minulla on ollut useampia asiakkaita joille Ultra Calming Serum Concentrate on ollut paras mahdollinen hoito.

Nyt punoitukset ovat pahimmillaan

Tuo Ultra Calming Serum Concentraten olen valinnut Tähtitarjoukseen nimenomaan siksi, että moni tarvitsee sen vaikutuksia tähän aikaan vuodesta. Kerron vielä sen hoitovaikutuksista ettei kenelläkään mene vahingossa tämä tarjous ohitse. Ensinnäkin kannattaa huomioda tehotipan edullisuus, koska näin hyvään hintaan saa harvoin seerumirakenteista hoitotuotetta. Tuo pullo riittää käytössä noin 6-8 viikkoa, jos sitä käytetään muutama tippa aamulla ja illalla. Kaikki ihot hyötyvät tämän tehotipan vaikutuksista, mutta suurimman avun saa herkistynyt punoitteleva couperosa iho. Näin talven päättyessä monen iho on todella huonossa kunnossa ellei sitä ole huolellisesti hoidettu. Ohut ja kuiva iho punoittelee ihan kuivuuttaan ja kasvoille tulee punaisia hilseileviä läiskiä. Myös couperosa on nyt pahimmillaan ja usein lämmönvaihtelut ovat tehneen lisää laajentuneita verisuonia. Ultra Calming Serum Concentrate rauhoittaa punoituksen johtuu se mistä tahansa. Kutisevat ja hilseilevät kuivat läiskät paranee, kun tätä tehotippaa on käytetty viikon verran aamulla ja illalla. 

Vahvistaa ihon omaa suojaa

Talviolosuhteet ja varsinkin liika kuivuus heikentää ihon omaa puolustusmekanismia. Ihon luonnollinen suojabarriääri rikkoutuu ja se näkyy punoituksena ja poskien hehkutuksena. Ultra Calming Serum Concentrate on suorastaan lääke kihelmöivän kuivalle ja punakalle iholle. Lähes kaikki yli kolmekymppiset tarvitsevat talven jälkeen suojakerroksen parantamista ja siksi Ultra Calming Serum Concentrate sopii ihan kaikille. Myös nuoret kuivaihoiset voivat käyttää tätä tehotippaa koska se ei sisällä mitään pelkästään vanhenevan ihon raaka-aineita. Iän myötä kaikki ihotyypit alkaa ohentua ja siihenkin Ultra Calming Serum Concetrate auttaa. Tämä tehotippa vahvistaa myös pintaverisuonten seinämiä ja vähentää couperosaa. Oikeastaan on helpompi listata ne ihot mitkä eivät Ultra Calming Serum Concentrate tarvitse ja mieleeni tulee ainoastaan öljyisen rasvainen acneiho. Myös pintakuivalle rasvaiselle iholle tämä tehotippa on hyvä apu, koska se ei sisällä rasva-aineita vaan paljon kosteutta. Ellei teillä ole nyt käytössä mitään tehotippaa niin kannattaa ostaa tämä Ultra Calming Serum Concentrate. Se toimii myös hyvin toisen tehotipan parina. Illaksi voi laittaa jotain muuta tehotippaa ja aamuksi tätä ihoa suojaavaa ja rauhoittavaa tippaa. Järkevän taloudellista on käyttää tätä edullista tehotippaa aamuisin niin se joku muu tehotippa säästyy, kun sitä käytetään vain yöksi. Kesääkin vasten kannattaa varautua, koska tämä tehotippa on hyvä myös auringon ärsyttämälle iholle. 

torstai 7. maaliskuuta 2019

Erityisherkän kasvohoito

Vasta muutamia vuosia sitten olen oppinut sanan erityisherkkä ja ymmärtänyt miten se vaikuttaa. Nyt osaan jo jonkin verran arvioida mistä on kysymys, jos asiakkaana on eritysherkkä ihminen. Enkä nyt puhu ihon herkkyydestä.

Vaativa asiakas

Erityisherkällä ihmisellä voi olla joku aisti niin valppaana ja herkistyneenä, että häntä häiritsevät asiat jotka meitä muita ei häiritse. He voivat kärsiä kovista äänistä, liian kovasta tuolista, voimakkaasta hajusta tai valosta. He eivät voi tälle ominaisuudelleen mitään ja aika harva edes itse tietää olevansa erityisherkkä. Omassa työssäni olen tavannut heitä jonkin verran ja nuorempana en ymmärtänyt heitä ollenkaan. Tiedän, että moni kosmetologi kokee heidät niin rasittaviksi asiakkaiksi ettei halua tehdä heille hoitoja. Nykyisin olen jo oppinut ymmärtämään heitä ja tiedän etteivät he tahallaan ole hankalia. Erityisherkkä asiakas pitää myös erottaa vaativan persoonan omaavasta asiakkaasta, koska he saattavat toimia samanlaisesti, mutta eri lähtökohdista. Vaativa persoona valittaa asioista saadakseen kaiken huomion itseensä, mutta erityisherkkä valittaa siksi, koska joku asia oikeasti häiritsee häntä. 

Tieto auttaa

Silloin, kun asiakas itse tietää olevansa erityisherkkä olisi hyvä kertoa siitä kosmetologille. Muuten voi tulla väärinkäsityksiä asiakkaan pyynnöistä ja hyvä hetki kasvohoidossa menee pilalle. Erityisherkkä näkee jo heti hoitohuoneeseen tullessaan mitkä asiat kiusaa häntä. Jos tiedän tästä erityisherkkyydestä yritän korjata ne mitä voin mahdollisimman  nopeasti. Joitakin asioita ei voi muuttaa, koska muuten ei hoitoa voi tehdä. Liian voimakkaan rentoutusmusiikin voi sammuttaa, valoja voi himmentää ja peittoja vähentää, tai lisätä. Hoitotuolissa on kuitenkin pakko olla selällään, koska istuvassa asennossa olevaa asiakasta en pysty hoitamaan. Joskus froteen kosketus sattuu ihoon ja voin vaihtaa alus-ja päälipyyhkeen puuvillalakanaan. Samoin kasvosienet voi vaihtaa pehmeisiin vanulappuihin eikä froteista kompressia ole pakko käyttää ollenkaan. Aikaisemmin minun oli hyvin vaikea ymmärtää, että lähes pelkkä kosketus voi sattua jonkun mielestä. On haastavaa tehdä kasvohieronta sivelyliikkeillä ilman mitään painosuuntaa. Joku muu asiakas pitäisi sitä ärsyttävänä lääppimisenä. Kaikista parasta olisi, että asiakas itse kertoisi jo hoidon alussa olevansa erityisherkkä tuntoaistiltaan, tai muulta aistiltaan. Silloin tulee selväksi miksi ns. tavallinen hoito ei käy, vaan pitää löytää siihen muita tapoja. Ilman selitystä tilanne voi aiheuttaa kiukustumista puolin ja toisin.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Syöpähoidot rasittaa ihoakin

Rintasyöpä on yleisin naisten syöpä ja siksikin keskustelen siitä usein asiakkaiden kanssa. Jokaisella meillä on joku läheinen joka on sairastunut syöpään ja käynyt läpi raskaat hoidot. Nimeonomaan nuo hoidot voi aiheuttaa iho-ongelmia.

Ulkonäkö on tärkeä

Vasta ihan viime vuosina on keskusteluun noussut iho-ongelmat syöpähoitojen yhteydessä. Ilmeisesti on ollut niin voimakkaana vallalla käsitys ettei ulkonäöstä ole väliä, kunhan hengissä selvitään. Minä en pitäisi ulkonäköä ollenkaan näin vähäpätöisenä asiana. Ei kukaan halua katsoa peiliin naama näppylöissä varsinkin, kun yleensä hiuksetkin on jo lähteneet. Ihottumat on kiusallisen näköisiä, mutta myös ne kirvelee ja kutisee. Valitettavasti en ole löytänyt mitään ohjetta suomalaisilta lääkäreiltä mitä ihottumien kanssa pitäisi tehdä. Tiedän asiakkaiden puheista ettei lääkärit oikeastaan anna mitään ohjeita iho-ongelmista kysyttäessä. Toisaalta se on ymmärrettävääkin, koska he tuntevat vain lääkeaineet joilla voi ihoon vaikuttaa, mutta ei kosmetiikkaa. Vasta iS Clinicalin myötä olen oppinut ymmärtämään miten näissä tapauksissa voin auttaa. Amerikassa on hyvin tyypillistä, että sairaalaan liittyy osana ihonhoitoklinikka jossa saa lääkäreiden ja kosmetologien apua. Useissa niissä on iS Clinical käytössä. Missään tapauksessa en tyrkytä mitään ainoaa autuaaksi tekevää kosmetiikkaa vaan iS Clinicalista voi löytyä tuotteet joilla ihottumiin saa edes hiukan helpotusta. 

Syöpähoidot aiheuttaa ihottumia

Se on selvää ettei syöpähoitojen aikana tehdä kasvohoitoja, mutta kotona voi käyttää kosmetiikkaa. Missään tapauksessa ei pidä ottaa mitään hivenaineita tai luontaistuotteita suun kautta, koska ne voi vaikuttaa hoitojen onnistumiseen. Tyypillisin ihottuma on sädehoidon aiheuttama palovamman tyyppinen ihovaurio sädetettävän kohdan ympärille. Yleensä siihen käsketään laittaa vain perusvoiteita joista ei ole juurikaan apua. Vanha hyvä konsti on hautoa suolavesikääreellä ihottuma aluetta. Keitetään hyvin vahva suolaliuos ja annetaan sen jäähtyä. Sitten kastellaan, vaikka pyyheliina liuokseen ja haudotaan sillä ihottuma kohtaa. Tätä kannattaa tehdä usein ja pidempiä aikoja kerralla, vaikka 3-4 kertaa päivässä puolisen tuntia. Tosin voi sitä käyttää pidempäänkin, koska mitään haittaa siitä ei ole. iS Clinicalin Poly-Vitamin Serum (85€) on amerikkalaisten eniten käyttämä hoito varsinkin sädehoitoihottumaan. Poly-Vitamin Seerumia sivellään hoidettavalle alueelle, vaikka aina tuon suolavesikääreen jälkeen. Seerumi voi aiheuttaa ensin kutinaa ja kirvelyä, mutta se rauhoittuu yleensä vartissa. Pro-Heal Serum (109€) on hyvä hoito kasvojen punoittaviin tulehdusnäppyihin. Sekin voi aluksi kirvellä, mutta kannattaa laittaa Shield Recovery Balm (79€)siihen päälle. Tuo Shield Recovery Balm on erinomainen hoitovoide kaikkiin näihin ihottumakohtiin. Se rauhoittaa ja kosteuttaa ja nopeuttaa ihon parantumista. iS Clinical toimii Amerikassa erilaisten syöpäjärjestöjen kanssa yhteistyössä ja auttaa myös rahoituksessa. Tuo Poly-Vitamin Serum kuuluu roosanauhatuotteisiin ja tammikuun ajan koko sen seerumin tuotto annetaan rintasyöpäjärjestölle. Tosin se menee Amerikkaan, mutta hyvä niinkin. Yritän innostaa kollegoita tempaisemaan kotimaisen syöpähoidon hyväksi, mutta toistaiseksi en ole saanut vastakaikua.
Poly-Vitamin Serumin tuotto menee USA:n rintasyöpäjärjestölle

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Lukeminen kunniaan

Jo muutaman vuoden on joka paikassa uutisoitu miten vähän nuoriso lukee tällä hetkellä. Lukutaidottomiakin tulee kuulemma ulos Suomen peruskouluista mikä minusta on ennen kuulumatonta. Toisaalta miten ne lapset harrastaisivat kirjoja ja lukemista, kun sitä ei tee aikuisetkaan.

Kirjat laajentaa maailman kuvaa

Olen itse ollut lapsesta saakka varsinainen kirjatoukka. Koulujen lomilla, kun menin päiväksi mummulaan minulla oli ainakin kolme kirjaa päivää varten. Oli se kirja mitä luin jo ja sitten oli seuraava kirja ja kolmas piti olla varalla, jos toinenkin kirja ehti jo loppumaan. Myös nykyisin luen todella paljon, vaikka teenkin 50-60 tunnin työviikkoa. Kuukaudessa luen kymmenkunta kirjaa tietysti riippuen kirjojen sisällöstä. Joidenkin kirjojen kanssa menee pitkään, jos asia antaa paljon pohdittavaa. Mielestäni olen oppinut todella paljon kirjojen kautta. Tuskin kirjoittaisin tätä blogiakaan ellen olisi lukenut niin paljon. Kuitenkin lukemista pidetään nykyisin jotenkin junttiharrastuksena eikä juuri kukaan julkisuuden henkilö sano harrastavansa lukemista. Minua ärsyttää kovasti, kun katson Hämeenlinnan valtuutettujen facebookpostauksia. Kaikki kuvaa itseään HPK:n pelissä ja kiekkokatsomossa, mutta yhdestäkään kirjasta ei kukaan puhu mitään. Olen myös ollut huomaavinani itseäni nuorenpien 30-40-vuotiaiden asennoituvan lukuharrastukseeni hiukan naureskellen. Ilmeisesti sitä pidetään vähän outojen vanhojen rouvien harrastuksena eikä sitä ainakaan mitenkään arvosteta. 


E-kirjat ovat käteviä

Tässä asiakkaani Ani Kellomäen uutuus Tiedostavan siemailun taito. 
Olin todella tyytyväinen, kun sain häneltä ”uunituoreen” painoksen.

Itse olen siirtynyt lähes täysin lukemaan e-kirjoja. Kuvittelin vielä kolmisenvuotta sitten, että tarvitsen kosketuksen oikeaan paperikirjaan enkä pysty lukemaan näytöltä. Kuitenkin pakotin itseni kokeilemaan erästä kahden viikon lomamatkaa varten ettei tarvitsisi raahata matkalaukullista kirjoja. Tuossa kahdessa viikossa ymmärsin e-kirjan hyvät puolet ja nykyisin otan aina kirjan mieluummin e-kirjana, jos se vaan on mahdollista. Kaikista kirjoista ei ole e-kirjaversiota esimerkiksi näistä harrastuskirjoistani sotahistoriasta ja historiasta yleensä. Yleensä lähes kaikki asiakkaat ja tuttavani ihmettelee miten e-kirja voisi olla parempi kuin paperikirja. Yleensä he eivät ole edes kokeilleet ja ovat vaan ennakkoluuloisia. Moni ihmettelee istua jökötänkö minä pöydän vieressä lukemassa tietokoneelta. En todellakaan ja se kuulostaakin hyvin hankalalta niin kuin puhelimestakin lukeminen. Olen käyttänyt ipadia vuosikausia muutenkin ja pöytäkonetta käytän vain joskus työpäivän aikana. Minulla on aina ipad mukana käsilaukussa ja siitä voi lukea sohvalla selällään, tai sängyssä niin kuin kirjaakin. Tosin nykyisin olen hankkinut lukulaitteen, tai niitä on minulla jo kaksikin. Pari asiakasta jotka ovat myös ahkeria lukijoita kehuivat kovasti lukulaitteiden ominaisuuksia ja yllyttivät sellaisen hankkimaan. Kiitoksia vaan vinkistä, koska tuo lukulaite on kaikista paras vaihtoehto. Se on todella kevyt, siitä pystyy lukemaan myös auringossa ja ennen kaikkea sen akku kestää useamman päivän. E-kirjat ovat vielä nykyisin kalliita ja jopa kalliimpia kuin paperikirjat. Ostin niitä pitkään omaksi Elisalta ja katsoinkin, että minulla on laitteella yli 300 kirjaa. Jos se määrä olisi oikeina kirjoina niin taas pitäisi kirjahyllyjä lisätä. Nyt olen siirtynyt melkein kokonaan Storytel ohjelmaan josta saa parinkympin kuukausimaksulla lukea niin paljon kuin haluaa ja kirjat säilyy koneella niin kauan, kun jäsenmaksua maksaa. Kirjastossa e-kirjojen valikoima on luvattoman heikko eikä se todellakaan lisää lukuharrastusta. Ilokseni kuulin radiosta, että Suomen kirjastoyhdistys puuhaa yhtä suurta e-kirjastoa joka kattaisi koko Suomen. Se kuulostaa tosi hyvältä idealta.