torstai 30. marraskuuta 2023

Miliumit kasvoilla ja silmien ympärillä

Erehdyin lukemaan netissä erästä naistenlehden juttua miliumien eli luufinnien poistamisesta ja hoidosta. Taas nousi verenpaine sen verran, että muistin, miksi en yleensä naistenlehtien ihonhoitoneuvoja halua lukea. 


Ihoa tasapainottava kuorinta ja kosteutus ovat parhaita keinoja ennaltaehkäistä ja hoitaa miliumeja.


Kaikkia syitä miliumien syntyyn ei tiedetä

Minuahan ei juuri nykyään enää haastatella iltalehtiin ja naistenlehtiin ihonhoitokysymyksissä, koska vastaan rehellisesti toimittajien höpöhöpö-kysymyksiin. Jossain vaiheessa noin viitisen vuotta sitten näitä haastattelukysymyksiä tehtiin useinkin. 
Yleensä toimittaja esittää jonkun väitteen ja sitten kosmetologin pitäisi kritiikittömästi olla samaa mieltä ja tukea ohjeillaan toimittajan väitettä. Viimeksi minulta toimittaja kysyi, että näen varmaan usein sokerin syönnin aiheuttamia ongelmia ihossa. Mistä ihmeestä kosmetologi sellaista näkisi? Se on aivan huuhaata, että ihosta näkisi jonkun ruoka-aineen tuomia ongelmia. Sokerin syönti näkyy ylipainona, jos se on liiallista, eikä sitä tarvitse ihosta etsiä. Näen niin paljon hoidon puutteen ja väärän hoidon tuomia ongelmia, ettei niitä tarvitse enää keksimällä keksiä lisää ruokavaliosta. 
Miliumit ovat talipalloja, jotka jäävät jumiin ihohuokosen suulle. Selvää syytä niihin ei tiedetä, mutta yleensä kyse on kuivasta ihosta ja kosteuden puutteesta. Joskus kyse saattaa olla ominaisuudesta rasva-aineenvaihdunnassa ja kosmeettinen hoito ei siihen perussyyhyn voi vaikuttaa. Olen nähnyt tällaisen ominaisuuden muutamalla asiakkaalla, joista yksi on itse lääkäri. Hänen kanssaan asiaa selvitettiin perusteellisesti ja kyse ei ole sairaudesta, vaan ihon poikkeuksellisesta toiminnasta, johon on vaikea vaikuttaa. Tällaisissa tapauksissa miliumeja on kymmenittäin ja ne ovat yleensä pieniä. 
Miliumeihin kannattaa kysyä apua kokeneelta kosmetologilta ja varsinkin niiden poistamiseen tarvitaan kokemusta. Tämä on nyt aika itsekkäästi sanottu, mutta olen sitä mieltä, että jos minä en pysty jotain miliumia poistamaan, niin sitten sen poisto ei kosmetologien konstein onnistu.


Hyvä kosteutus ennaltaehkäisee miliumin syntyä

Tuossa lukemassani lehtijutussa neuvottiin käyttämään silmänympäryksen miliumeihin koivunmahlaa ja ruusuvettä ja jotain muuta luomumömmöä. Ei auta yhtään mitään, jos jonkun tuotteen yhtenä raaka-aineena on ruusuvettä, ellei tuotteen kokonaisuus ole kunnollinen. 
Tuskin niin epätoivoiseksi koskaan tulen, että lähtisin noihin neuvoihin tukeutumaan. Enkä ymmärrä mitä iloa on antaa neuvoja, jotka eivät toimi, eikä niitä pysty edes noudattamaan. Silmänympäryksen runsaat pienet miliumit vaativat pitkällistä kosteuttavaa hoitoa, eikä siinä mitkään vippaskonstit auta. 
Ohuelta silmänympärykseltä on myös erittäin haastavaa puristaa miliumeja pois ja usein on vain pakko todeta, ettei niitä voi poistaa. Superkosteuttava Dermalogican Stress Positive Eye Lift (73€) silmänympärysnaamio on hyvä apu tehokkaaseen kosteuttamiseen silmän ympärillä. Sekään ei auta kädenkäänteessä, vaan tarvitaan useiden kuukausien hoito ennen kuin edes näkee, onko hoidosta apua. 
Muualla kasvoilla tarvitaan kuorinnan ja kosteuttamisen tasapainottavaa hoitoa, jonka avulla miliumien syntyminen pysäytetään. Itse ei kannata edes yrittää poistaa miliumeja, koska se koituu yleensä vain haitaksi. En pysty edes itseltäni poistamaan miliumia, jos sellainen tulisi, koska se vaatii käsien asennoltakin niin paljon. Aina on nenä tai silmä tiellä tai valoa ei ole tarpeeksi, joten miliumin poisto pitää tehdä kasvohoidon yhteydessä. 
Joskus asiakkaat kysyvät tekisinkö vain 1-2 miliumin poiston ilman kasvohoitoa. Sitä en tee, koska poisto vaatii ihon esikäsittelyn ja jälkikäsittelyn eli kokonaisen kasvohoidon. Sitten on myös lukuisia erilaisia talikeräytymiä ja luomia mitkä maallikon silmään ja myös aika monen kosmetologin mielestä näyttää miliumilta, mutta eivät ole sitä. Tällaisia ei missään tapauksessa pidä edes yrittää poistaa. 




Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti:
⭐️ Huom. Perjantaina 1.12. alkaa taas perinteinen Joulukalenteri arvontoineen! Osallistu kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

 


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Yrittämisen ilo ja tuska

Yritän kirjoittaa yrittämisestä mahdollisimman realistisesti, koska näen ympärilläni usein aivan liian ruusuisia unelmia yrittäjäksi ryhtymisestä. En halua ketään lannistaa, mutta tosiasiat pitäisi olla selvillä ennen kuin yrittäjäksi alkaa.



Pienyritys on kuin oma lapsi

Voi olla, että isojen yritysten toimitusjohtajilla/ omistajilla on ihan eri kokemuksia kuin minulla, mutta Suomi on täynnä pienyrittäjiä, joihin itsekin olen kuulunut vuodesta 1980. Isoimmillaan yritykseni on ollut silloin, kun työntekijöitä oli kolme. Hoitolassani on kolme tilavaa hoitohuonetta, mutta nykyisin hoitokäytössä on vain yksi ja muut ovat verkkokauppaa varten. 
Työntekijät lisäävät huolten määrää niin paljon, etten enää aio ryhtyä työnantajaksi, jota olin yli kolmekymmentä vuotta. Yksinyrittäjäksikin ryhtyessä pitää muistaa, että yrittäjällä on vastuu yrityksestään 24/7. Jos yritykseen yöllä murtaudutaan, yrittäjä on se, joka lähtee liikkeelle. Kaikki velvoitteet on hoidettava ajallaan, eikä verottajaa kiinnosta, oletko sairas tai istutko isäsi kuolinvuoteen vieressä. 
Yli neljänkymmenen yrittäjävuoden jälkeen olen kasvanut siihen, että yritys on kuin pieni lapsi, jonka velvoitteet on hoidettava aina. Oma työminäni on jakautunut niin, että olen hoitolan takahuoneessa tiukka neuvottelija ja talousjohtaja, mutta asiakaspalvelussa olen aina hoitaja ja kosmetologi. Tiskin takana ajattelen aina asiakkaan etua, eikä kassalla ruveta enää miettimään, voitanko minä siinä kaupassa. Se on mietittävä takahuoneessa ja voitto tehdään yleensä sisäänostossa, eikä ulosmyynnissä.
Pienessä kaupungissa tunnettu kosmetologi on asiakaspalvelussa aina. Tämänkin olen jo sisäistänyt vuosia sitten, että kaupungilla liikkuessani, olen aina yritykseni mainos. Siksi vietänkin lomat mielelläni muualla, enkä juurikaan käy vapaalla ollessani Hämeenlinnassa. Tietysti tämän mahdollistaa se, että asun Janakkalassa. 


Yrittäjän pitää olla terve

Yrittäjän elämään ei kuulu sairastaminen, eikä huonot päivät. Asiakaspalvelussa ei aleta itkemään omaa huonoa oloa, vaan se pidetään omana tietona. Itse en ole työvuosieni aikana perunnut montaakaan asiakasta sairauden takia. 
Jostain syystä yrittäjä oppii sairastamaan flunssat ja mahataudit vapaapäivinä. Monilla ihmisillä ainakin näin vanhemmiten on joitain terveysongelmia. Joillakin on migreeni, selkävaivoja, huono vatsa tai muu usein iskevä vaiva. Yrittäjällä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa lääkettä ja tehdä töitä. Tämä on asia, joka tulee yllätyksenä monelle. 
Saahan yrittäjä toki YEL-maksun mukaan määrittyvää sairauspäivärahaa, mutta se on tarkoitettu henkilökohtaiseen elämiseen. Kuka maksaa yrityksen kulut eli vuokrat, vakuutukset, lainat ja muut juoksevat kulut, jos yrittäjä ei ole töissä ja yritys on kiinni? Vastaus kysymykseen on, että kulut on maksettava sairastuessakin ja siksi yrittäjät sairastavat työn ohessa. 
Myös kaikki lääkärikulut yrittäjä maksaa itse. Voihan toki hankkia työterveyshuollon, mutta senkin yrittäjä maksaa itse. Tämä on monelle täysin yllätys, että työterveyshuolto on työntekijöille suuri etu, mikä puuttuu yrittäjiltä. Yrittäjä ei myöskään saa kulttuuri/liikuntaseteleitä, ellei itse osta niitä yrityksensä piikkiin. 
Tärkein neuvo alkavalle yrittäjälle on, että ellet omaa rautaista terveyttä, kykyä venyä henkisesti ja fyysisesti sekä hyvää stressinsietokykyä, älä ala yrittäjäksi.






Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti:
⭐️ Huom. Perjantaina 1.12. alkaa taas perinteinen Joulukalenteri arvontoineen! Osallistu kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

 


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

tiistai 28. marraskuuta 2023

Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti


Nämä ihanat ja tarpeelliset Tähtitarjoukset ovat voimassa 11.12. asti.

Pakkanen rohduttaa huulet ja ikä tuo rypyt suun ympärille

Ikääntyminen tekee kaikenlaista ikävää, josta mieluummin luopuisi, mutta sehän ei ole mahdollista. Suunympärys ja ylähuuli ovat alueita, jotka rypistyvät sen mukaan, miten ihminen ilmehtii. Jokaisella on oma tapansa käyttää kasvolihaksia ja suunympäryslihakset ovat käytössä jatkuvasti. Syödessä ja puhuessa huulet ja suunympäryslihas liikkuvat ja joillakin se aiheuttaa syviä juonteita suun ympärille.
Ainoa tapa ennaltaehkäistä ja pehmentää näitä ryppyjä on hoitaa suunympärystää hyvin. Siihen tarkoitukseen on kehitetty iS Clinicalin Youth Lip Elixir! 
Youth Lip Elixiriä sipaistaan vähintään joka ilta suun ympärille ja huulille. Talvella se on erinomainen huulihoide, joka estää huulten rohtumista. Youth Lip Elixir sitoo itseensä huulten limakalvojen kosteutta niin, ettei se pääse haihtumaan. Tämä pitää huulet joustavina ja pehmeinä ja hiukan pulleamman näköisinä. Itselläni on hyvin kapeat huulet ja siksi haluan käyttää tämän tyyppisiä huulivoiteita, jotka pitävät ne hiukan täyteläisempinä. 
Pidän itse Youth Lip Elixiriä yöpöydän laatikossa ja saatan sipaista sitä parikin kertaa ennen valojen sammuttamista etenkin nyt, kun huulet helposti sisälläkin kuivuvat.
Vielä vinkiksi kissaperheille, että Youth Lip Elixir kannattaa pitää laatikossa piilossa. Jos sen jättää pöydälle, se taatusti katoaa leikkikaluksi. Se on jotenkin sopivan kokoinen helposti pyörivä puikko, jota on kiva tassulla pyöritellä ja sille tielle se hukkuu. 😄


Suojaava silmänympärysvoide

Multivitamin Power Firm on yksi Dermalogican suosituimpia tuotteita ja se on ollut myynnissä jo yli kaksikymmentä vuotta. Muutaman kerran koostumusta on päivitetty nykyteknologian tehokkailla vaikutusaineilla, mutta muuten voide on pysynyt ennallaan. 
Multivitamin Power Firm sulaa ohuelle silmänympärysiholle ja jättää suojaavan pinnan kyynelnestettä, tuulta ja sadetta vastaan. Niille, joiden silmät valuvat helposti, Multivitamin Power Firm on ehdottomasti paras voide. Myös kuivasilmäiset, jotka käyttävät paljon kostutustippoja, hyötyvät Multivitamin Power Firmin vaikutuksista, koska se suojaa ihoa kuivattavilta silmätipoilta.
Silmänympärysryppyihin ja juonteisiin Multivitamin Power Firm on tehokkaasti silottava ja pehmentävä. Atoopikot ja kuivuudesta muuten kärsivät ihot saavat hyvän avun Multivitamin Power Firmistä. Tätä silmänympärysvoidetta kannattaa sipaista myös huulille ja suun ympärille, niin huultenkin rohtuminen helpottaa. Huomioikaa nyt myös tuo isompi koko eli 30ml, joka on käytössä edullisempi ja se kestää kevääseen saakka.



⭐️ Huom. Perjantaina 1.12. alkaa taas perinteinen Joulukalenteri arvontoineen! Osallistu kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

Tänään 28.11. arvonnassa voitti Instagramissa kommentoinut nimimerkki ”tuul1kas”. Voittajalle on laitettu viestiä. Paljon onnea! 


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

maanantai 27. marraskuuta 2023

Kiitos Black Fridayhin osallistuneille!

Suuret kiitokset asiakkaille, että mahdollistatte yritykseni olemassaolon ja ostatte ihonhoitotuotteenne minulta. Samalla mahdollistatte usean muunkin yrityksen toiminnan, koska minunkin pieni yritys ostaa palveluja monelta muulta. 



Black Friday onnistui hyvin

Yleensä nämä hoitolani tarjoustapahtumat sujuvat hyvin samaan tapaan. Suurin osa asiakkaista on vanhoja tuttuja ja verkkokauppaostoksiakin tekevät tunnistan jo pitkältä aikaväliltä. Tapahtumat ovat aina onnistuneet juuri niin hyvin, kuin olen toivonutkin. Tietysti pitkä kokemukseni yrittäjänä auttaa siinä, että osaan jo etukäteen arvioida tapahtumat realistisesti. 
Kuitenkin on pakko mainita myös se, että tänä syksynä tämä Black Friday ja joulumyynti ovat monelle pienyrittäjälle kuolemanvakava asia. Esimerkiksi vaatealan yrittäjät ovat pulassa ja oikeastaan kaikki ”kivijalkamyymälöitä” pitävät kertovat heikentyneestä kannattavuudesta. 
Sekin täytyy sanoa, että valitettavan moni ikäiseni yrittäjä on jättäytynyt ulkopuolelle ajan hengestä, eikä ole perehtynyt somemarkkinointiin tai verkkokauppaan. Itseäni kiitän siitä, että lähdin kaikkeen uuteen mukaan jo viisitoista vuotta sitten ja perustin verkkokaupan ja Purkkiarmeijan komentaja -blogin. Ilman niitä en olisi selvinnyt koronasta ja ailahtelevasta talouselämästä näin hyvin. 
Toivon, että asiakkaat tekevät hyviä ostopäätöksiä myös joulun aikaan ja ostatte lahjat pienyrittäjiltä. Kyllä nuo isot ketjut pärjäävät, mutta me pienet yrittäjät tarvitsemme joka euron, mikä mahdollisuus on saada.


Black Fridayn suosikkituotteet

Vielä en ole ehtinyt tekemään mitään kunnollista tilastoa Black Fridayn myydyimmistä tuotteista, joten nämä perustuvat nyt ihan mutu-tuntumaan. Näyttää siltä, että ykkösostoksena on vanha kunnon Intensive Moisture Balance (100ml 78€) niin kuin lähes aina kaikissa tarjoustapahtumissa. Se on totta, ettei Intensive Moisture Balance petä koskaan. Se on myös hyvä joululahja ihan kenelle tahansa, koska en ole vielä koskaan kuullut, etteikö joku siitä pitäisi. 
Voiteiden ykkössijaa uhkaa iS Clinicalin Sheald Recovery Balm NYT 65€ (89€) hoitovoide, joka on Tähtitarjouksessa vielä tämän maanantain. Sen siis ehtii vielä tänään hankkimaan ja vaikka olisi vannoutunut Intensive Moisture Balancen käyttäjä, tämä Sheald Recovery Balm olisi pakkaspäivänä hyvä suojaava päivävoide. Dermalogican uutuus Stabilizing Repair Cream (73€) on selvästi valloittanut asiakkaani, mikä on todella hyvä asia, koska sekin suojaa talvisään haasteilta. 
Puhdistustuotteissa ykkössija on iS Clinicalin Cleansing Complexilla (55€) ja se onkin helppo ja nopea puhdistustuote. Moni tekee alkupuhdistuksen Dermalogican PreCleansella (52€), mutta uusi Micellar Prebiotic PreCleanse (52€) uhkaa vanhan öljymäisen PreCleansen asemaa. 
Kumpikin PreCleanse on hyvä tuote ja se on makuasia kumpaan mieltyy enemmän. Tällä hetkellä itse tykkään uudesta Micellar Prebiotic PreCleansesta, mutta toisaalta olen hyvin ihastunut myös Youngbloodin Nourishing Cleansing Oiliin (58€). 



HUOM.Tähtitarjoukset viimeistä päivää tänään ma 27.11.


⭐️ Osallistu myös arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Black Friday -hinnat voimassa vielä tänään!

Tänään sunnuntaina 26.11. voit vielä tehdä ostoksia Black Friday -hinnoilla eli alennus on -20% verkkokaupassa koodilla BF23. Kehottaisin nyt jopa hamstraamaan tuotteita, koska seuraava tarjoustapahtuma tuskin on ennen kevättä ja talvikuukausina iho tarvitsee tuplamäärän voiteita.


Kaikki tuotteet -20% vielä tänään su 26.11. verkkokaupassa koodilla BF23


Retinolit peliin

Nyt on hyvä hetki käyttää retinolipitoisia tuotteita, kun auringon valosta ei juurikaan ole haittaa. Retinolihan poistaa ihon hilseilykerrosta ja iho on alttiimpi uv-säteilylle ja aurinkoiseen aikaan pitää retinolin kanssa aina käyttää aurinkosuojaa. 
Tähän asti marraskuu on ollut niin pimeä, että aurinkosuojalliset voiteet ovat olleet hätävarjelun liioittelua. Sitten, kun lumesta heijastuu auringon valoa, kannattaa heti käyttää aurinkosuojallista päivävoidetta. Esimerkiksi Dermalogican SkinPerfect Primer SK30 (58€-20%) on riittävä tämän vuodenajan uv-suojaksi. 
iS Clinicalin retinolipitoinen Retinol+ Emulsion 0.3 (135€-20%) on erittäin tehokas ihon uudistaja ja sitä kannattaa käyttää aluksi varoen, kunnes iho tottuu siihen. Sen käyttö pitää ehdottomasti aloittaa hitaasti noin 3-4 päivän välein, koska ihon uudistumisprosessi lähtee nopeasti käyntiin. 
Retinolin vaikutuksesta iho alkaa hilseillä, jonka jälkeen iho silottuu ja pikkurypyt katoavat. Tämä hilseily on se vaikutus, mihin pyritäänkin ja näkyvä hilseily vähenee sen myötä, kun iho tottuu retinoliin.
iS Clinicalin Youth Serum (30ml 185€-20%) on erinomainen kosteuttava ja kiinteyttäjä retinolituotteiden rinnalle. Youth Serum on runsaasti kosteutta sisältävä, mutta samalla se elvyttää ja kiinteyttää kollageenisäikeitä.
Dermalogican Dynamic Skin Retinol Serum (98€-20%) on miedompi retinolipitoisuudeltaan kuin iS Clinicalin tuotteet, mutta sitäkin pitää käyttää hitaasti eli vain 2-4 päivän välein aluksi. Atoopikoille ja herkkäihoisille en suosittele retinolivoiteita.
Rasvaiselle ja suurihuokoiselle iholle Dermalogican Retinol Clearing Oil (88€-20%) on hyvä valinta, koska se nopeuttaa finnien parantumisjälkien häipymistä. Öljyisen rasvaisella iholla se myös vähentää talineritystä. Retinol Clearing Oilin huokosia supistava ominaisuus on ollut asiakkaille erittäin ilahduttava hoitovaikutus.


Huulet ja silmänympärykset kuntoon

Valitettavasti Dermalogica on jostain syystä jättänyt valikoimistaan pois erittäin suositut suunympärys- ja huultenhoitotuotteet, mutta onneksi iS Clinical on satsannut huulten hoitoon. iS Clinicalin Youth Lip Elixir (78€-20%) on hyvin tehokas suunympärysryppyihin ja olen itse siihen ihan koukussa. Suositus on, että sitä käytetään iltaisin koko suunympärysalueelle ja huulille. Minä käytän sitä myös työssä päivän mittaan näin talvella, kun huulet rohtuu ja kuivuu.
Kesällä uutuustuotteena iS Clinicalille tuli LIProtect SK35 (29€-20%) huulivoide, joka on erinomainen ulkoilutuote näin talvellakin. Se suojaa tuulen ja pakkasen rohduttavalta vaikutukselta ja samalla siinä on hyvä aurinkosuoja. Keväthangille se on paras mahdollinen huulituote.
Dermalogican Multivitamin Power Firm (73€-20% ja tuplakoko 113€-20%) silmänympärysvoide silottaa ryppyjä silmien ja suun ympäriltä. Hieno juttu on, että Dermalogica teki siitä tuplakoon, joka riittää lähes koko talveksi. 
Erittäin kuiville ja atooppisille silmänympäryksille Dermalogican Stress Positive Eye Lift (73€-20%) on todella hyvä tuote, joka poistaa kutinaa ja kirvelyä. Se kannattaisi olla käytössä kaikilla atoopikoilla. iS Clinicalin vähemmän tunnettu silmänympärysvoide Eye Complex (105€) on kuiville ja herkille silmänympäryksille hyvä tuote ja se sopii myös atoopikoille. Youth Eye Complex (125€) on tunnetumpi iS Clinicalin silmänympärysvoiteista, koska sen ryppyjä silottavaa vaikutusta kehutaan somessa yhtenään. Eikä se kehu ole yhtään turhaa, koska Youth Eye Complex on niin tehokas kiinteyttäjä. Kyllä tämä toinenkin silmänympärysvoide Eye Complex kiinteyttää, mutta siinä on myös herkistymistä rauhoittavia ominaisuuksia.



Yli 100€ ostoksesta saa lahjaksi Black Friday -pakkauksen, joka sisältää Dermalogican Micellar Prebiotic PreCleanse alkupuhdistuksen, Calm Water Gel kosteusvoiteen ja BioLumin-C Eye Serum silmänympärysgeelin matkakokoisina (arvo 45€).

Ellet voi käyttää verkkokauppaa, laita lista valitsemistasi tuotteista sähköpostilla info(a)kauneushoitolainkeri.fi tai tekstiviestillä 050 5860 310 ja kerro myös, milloin ehdit ne hakemaan hoitolasta.


Muista myös Tähtitarjoukset enää ma 27.11. asti:


⭐️ Osallistu arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

lauantai 25. marraskuuta 2023

Järkevää ihonhoitoa Black Friday -tarjouksilla!

Toivon kovasti, että pystyisin ohjaamaan asiakkaitani järkevään ihonhoitoon, joka on myös taloudellisinta. Hyvälaatuiset paljon vaikutusaineita sisältävät kotihoitotuotteet tulevat käytössä edullisemmiksi, kuin halpakosmetiikka ja iho kiittää hyvästä hoidosta.


Kaikki hoitotuotteet -20% koko viikonlopun koodilla BF23


Hyödynnä hoitotuotepakkaukset

Dermalogicalle tuli joulumyyntiä varten monia tuotepakkauksia, joissa on useampi hoitotuote. Nämä pakkaukset tulevat edullisemmiksi, kuin erikseen ostetut kotihoitotuotteet ja nyt saat niistä vielä -20%, joten tämä hintaetu kannattaa hyödyntää!
Myös iS Clinicalilla on tuotepakkauksia, joissa on useampi hoitotuote edulliseen hintaan ja myös niistä tulee Black Friday -alennus -20%. Kannattaa käydä siis läpi verkkokaupan osio Tuotepakkaukset, niin siellä ovat esillä nämä kaikki.
Dermalogican tuotepakkaus Best Cleanse + Glow (114€-20%) sisältää PreCleanse (52€-20%) alkupuhdistusaineen, Daily Microfoliant (68€-20%) jauhekuorinnan ja Special Cleansng Gel (43€-20%) puhdistusgeelin. Jos nämä tuotteet ostettaisiin yksittäin niiden yhteishinta olisi 163€, mutta ostaessasi tämän kolmen tuotteen paketin, saat sen alle sadan euron. 
Toinen esimerkki on iS Clinicalin Polish Repair Duo (159€-20%), jossa on Reparative Moisture Emulsion (120€-20%) kosteusvoide  ja Cleansing Complex Polish (63€-20%) kuorintageeli. Erikseen ostettuna niiden hinta on 183€ ja nyt Black Friday -tarjouksena ne ovat 127€!
Kaikki edellä esitellyt tuotteet ovat jokaiselle ihotyypille sopivia hoitotuotteita, joita jokainen tarvitsee. Muistutan vielä, että pakkaukset ovat myynnissä niin kauan kuin niitä riittää, joten kannattaa olla nopea.


Hoitotuotteita lahjaksi itselle ja muille

Tässä verkkokaupan sivulla ”Tuotepakkaukset” on myös tuoteyhdistelmiä, mitä voi hankkia lahjoiksi läheisille. Esimerkiksi Dermalogican Supple Skin Kit (98€-20%) on erinomainen lahjaidea sisarelle, äidille, tyttärelle tai parhaalle ystävälle. Supple Skin Kit sisältää Circular Hydration Serum (66€-20%) kosteuttavan seerumin ja Skin Smoothing Cream 50ml (48€-20%) kosteusvoiteen. Pakkauksessa on myös kivat lasikuulat, joita voi käyttää kasvojen hierontaan ja siihen löytyy ohjeet paketista. Erikseen ostettuna nämä hoitotuotteet ja hierontakuulat maksaisivat 134€ ja nyt hinta on reippaasti alle sata euroa. 
Toinen kiva lahjaksi sopiva pakkaus on Dermalogican Hydration on-the-go (48€-20%). Pakkauksessa on pikkukoot Daily Milkfoliant -jauhekuorinnasta, Skin Smoothing Cream -kosteusvoiteesta ja Circular Hydration Serum -kosteusseerumista. Nämä pikkukoot riittävät 2-3 viikon hoitokuuriin ja ne sopivat kaikille ihotyypeille. Nyt alehinnaksi jää alle 40€. 
Tietysti nuo kaikki hoitotuotepakkaukset soveltuvat lahjoiksi ja joululahjoiksi Dermalogica on ne tarkoittanutkin. Oma ajatukseni on, että harva suomalainen ostelee yli sadan euron joululahjoja ystävilleen. Luulenkin, että arvokkaammat pakkaukset ostetaan joululahjaksi vaimolle tai äidille tai ihan itselleen. 
Näistä pakkauksista löytyy myös Dermalogican Smart Response Serum (148€-20%) älyseerumi ja paketissa on mukana pikkukoko Dynamic Skin Recovery SK50 -päivävoidetta sekä Gua Sha -kivi, jota voi käyttää kasvojen akupaineluun. Pakkauksessa on ohjeet, miten akupaineluhieronta tehdään. 
Suosittelen tätä Smart Response Serumia kaikille yli kolmekymppisille, koska siinä on neljä eri vaikutusta. Tämä älyseerumi kiinteyttää, kosteuttaa, rauhoittaa herkkää ihoa sekä tasoittaa ihonväriä. 

Black Friday -20% alennus verkkokaupassa koko viikonlopun koodilla BF23

Yli 100€ ostoksesta saa lahjaksi Black Friday -pakkauksen, joka sisältää Dermalogican Micellar Prebiotic PreCleanse alkupuhdistuksen, Calm Water Gel kosteusvoiteen ja BioLumin-C Eye Serum silmänympärysgeelin matkakokoisina (arvo 45€).

Ellet voi käyttää verkkokauppaa, laita lista valitsemistasi tuotteista sähköpostilla info(a)kauneushoitolainkeri.fi tai tekstiviestillä 050 5860 310 ja kerro myös, milloin ehdit ne hakemaan hoitolasta.


Muista myös Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Osallistu arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

perjantai 24. marraskuuta 2023

Tänään on Black Friday!

Kaikki kotihoitotuotteet ovat -20% ja alennukset jatkuvat verkkokaupassa koko viikonlopun koodilla BF23. Hoitolassa palvelen ostoksilla kävijöitä tänään klo 10.00-13.30. Tervetuloa!


Hanki kaikki parhaat tuotteet talveen nyt edullisesti!


Yli 100€ ostoksesta saa lahjaksi Black Friday -pakkauksen, joka sisältää Dermalogican Micellar Prebiotic PreCleanse alkupuhdistuksen, Calm Water Gel kosteusvoiteen ja BioLumin-C Eye Serum silmänympärysgeelin matkakokoisina (arvo 45€).

Ellet ehdi hoitolaan perjantaina tai halua käyttää verkkokauppaa, voit laittaa listan valitsemistasi tuotteista sähköpostilla info(a)kauneushoitolainkeri.fi tai tekstiviestillä 050 5860 310 ja kerro myös, milloin ehdit ne hakemaan.


Panosta ihosi hyvinvointiin

Iho on ihmisen suurin elin, mutta sitä harvoin muistetaan silloin, kun iho on hyvässä kunnossa. Sitten jos iskee ihottuma tai liiallinen kuivuus ihon tuntemukset ovat koko ajan mielessä. Siksi kannattaa panostaa hyvään kotihoitoon, joka tuottaa itselle myös mielihyvää.
Nyt kannattaa hankkia edullisemmat kotihoitotuotteet koko talveksi, koska seuraava aletapahtuma on vasta keväällä. Talven aikana iho kaipaa kosteutta ja suojaa, jottei tapahdu ihon ohentumista ja rypistymistä. 
Puhdistustuotteilla on suuri merkitys ihonhoidossa ja usein käytetään liian voimakasta puhdistusainetta. Pidän hyvin huolestuttavana tätä palasaippuainnostusta, mikä on meneillään. Saippuan tekeminen on kiva harrastus ja ne ovat hyviä itsetehtyjä lahjoja läheisille, mutta kasvojen pesuun ne eivät sovellu. 
Hoitolani suosituin puhdistustuote on iS Clinicalin Cleansing Complex (55€-20%), joka on aavistuksen kuoriva. Tämä puhdistusgeeli käy kaikille, eikä se missään tapauksessa kuivata ihoa. Silloin, kun käytetään meikkivoidetta, suosittelen, että iltaisin tehdään kaksoispuhdistus. Ensimmäiseksi kannattaa käyttää alkupuhdistukseen tarkoitettuja puhdistusaineita, joita on esim. Youngbloodin Nourishing Cleansing Oil (58€-20%) ja Dermalogican Micellar Prebiotic PreCleanse ja öljymäinen PreCleanse (52€-20%)
Uusin näistä on syksyllä myyntiin tullut Micellar Prebiotic PreCleanse ja ellet ole sitä ennen kokeillut, niin kannattaa ottaa se käyttöön nyt. 

Tehohoitoa seerumeilla

Pidän välttämättömänä, että yli kolmekymppiset käyttävät seerumia päivittäin ja ainakin näin sisälämmitysaikana. Seerumi on kosmetiikan tehokkain hoitotuote ja se imeytyy syvimpään ihokerrokseen. Seerumi ohittaa imeytyessään ihon päälimmäiset kerrokset, eikä jätä ihon pinnalle suojaa ja siksi seerumin päälle pitää aina laittaa hoitovoide. 
Rasvoittuvan ihon Retinol Clearing Oil (88€-20%) on osoittautunut todella hyväksi tuotteeksi vanhenevalle rasvaiselle iholle. Retinol Clearing Oil puhdistaa huokosia, tasoittaa vanhoja aknearpia ja silottaa pikkuryppyjä. Suosittelen kokeilemaan, jos iho on rasvoittuva.
Tähän aikaan vuodesta on hyvä käyttää PowerBright Dark Spot Serum (105€-20%) joka on ihon väriä tasoittava ja pigmenttiläiskiä vaalentava seerumi. Nyt, kun iho ei saa juurikaan uv-säteilyä, ihon kirjavuus tasoittuu nopeammin ja ihosta tulee heleä ja tasaisempi. 
iS Clinicalin Youth Serum (185€-20%) on monella tapaa ihon vanhenemista hidastava ja ihoa kaunistava seerumi. Huomio, että Youth Serum on pakattu tippapulloon, joka on 30ml eli käytössä se on samaa hintaluokkaa, kuin muutkin iS Clinicalin seerumit. 
Youth Serum on erityisen runsaasti kosteuttava ja kiinteyttävä. Ensimmäinen kokemukseni siitä on, että olin aamulla ihan ihmeissäni, miten sileältä ihoni näytti yhdenkin käyttökerran jälkeen. Myös atoopikot rakastavat tätä seerumia, koska sen kosteuttava vaikutus poistaa kutinaa ja kiristystä iholta.

Tervetuloa tekemään järkeviä hankintoja ihonhoitoon!



Muista myös Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Osallistu arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

torstai 23. marraskuuta 2023

Black Friday tarjoukset 24.-26.11.

Huomenna perjantaina on Black Friday ja annan taas jo perinteeksi tulleet alennukset sekä hoitolassa että verkkokaupassa koodilla BF23. Palvelen aamupäivän kello 10.00-13.30 ostoksilla kävijöitä, mutta iltapäivällä minulla on kasvohoitoasiakkaita.


Black Friday kaikki -20% hoitolassa pe 24.11. klo 10-13.30 ja verkkokaupassa koko viikonlopun koodilla BF23


Perinteinen tarjoustapahtuma

Moni kauppias on keksinyt kaikenlaista hulabaloota houkutukseksi asiakkaille, mutta minä panostan omaan tyyliini joka on jo perinteinen. Kaikista hoitotuotteista on -20% alennus ja yli 100€ ostoksesta saa lahjaksi Black Friday -pakkauksen, joka sisältää Dermalogican Micellar Prebiotic PreCleanse alkupuhdistuksen, Calm Water Gel kosteusvoiteen ja BioLumin-C Eye Serum silmänympärysgeelin matkakokoisina (arvo 45€). 
Tarjoukset ovat voimassa pe-su 24.-26.11. eli verkkokaupan tarjoukset sulkeutuvat sunnuntaina klo 24.00. Hämeenlinnalaiset haluavat yleensä poiketa hakemaan hoitotuotteet hoitolasta ja siinä säästyy postikulut ja sen myötä myös luonto. Ellette pääse perjantaina ostoksille, niin laittakaa viestiä, mitä tuotteita haluatte ja koska voitte poiketa ne hakemaan. 
Päätin varata ostosajaksi tuon perjantain aamupäivän kello 13.30 asti, koska ajanvaraustilanne on ruuhkautunut ja iltapäivän kasvohoitoajat ovat niin täynnä, että katsoin viisaammaksi tehdä hoitoja loppupäivän.  
Tätä Black Fridayta on tänä vuonna markkinoitu joka tuutista ja odotankin mielenkiinnolla, miten oma tapahtumani sujuu. Ostamalla tuotteet minun yrityksestäni tuette samalla kotimaista pienyritystä ja nimenomaan naisen omistamaa ja perustamaa yritystä. Yrittäjyys on vielä toistaiseksi miesvaltainen ala. 


Varaudu talveen

Black Friday-ALE kannattaa hyödyntää, koska talven aikana ei tule muita tarjoustapahtumia. Uskoakseni Hämeenlinnan oma Pimeän kaupan ilta menee alkukevääseen, joten järkevintä olisi ostaa hoitotuotteet niin, että ne riittävät ainakin maaliskuulle, johon on aikaa noin 3-4 kuukautta. 
Hoitotuotteiden pilaantumista ei tarvitse pelätä, koska avaamattomana tuotteet säilyvät vähintään vuoden. Minun hyllyissä eivät tuotteet ehdi vanheta, koska paljon tavaraa tulee sisään vasta tänään ja lähtee asiakkaalle jo seuraavana päivänä. Olen lähes satavarma, ettei yksikään muu kosmetiikkakauppa pysty tähän kiertonopeuteen. 
Nyt kannattaa varustautua jo siihen, että iho selviäisi myös tammi-helmikuun pakkasista. Tähtitarjouksena oleva iS Clinicalin Sheald Recovery Balm NYT 65€ (89€) on erittäin hyvä hoitovoide yöksi ja päiväksi kuivalle, ohuelle ja vanhenevalle iholle. Se käy hyvin myös meikin alle ja lisää ihon suojautumiskykyä lämmönvaihteluita vastaan. 
Muistakaa myös, että meikkivoide on erinomainen suojatuote tuulta, sadetta ja kylmyyttä vastaan. Dermalogican supersuosittu SkinPerfect Primer SK30 (58€-20%) meikinpohjustusvoide suojaa hyvin sateelta ja tuulelta ja se estää ihon oman kosteuden haihtumista. Youngbloodin Natural Mineral Foundation (65€-20%) jauhemainen meikkivoide antaa vielä vahvemman suojan talvisäätä vastaan ja tuon primerin kanssa yhdessä suojavaikutus on erinomainen. 
Olen itse käyttänyt tätä SkinPerfect Primer ja Natural Mineral Foundation -yhdistelmää varmaan jo kymmenen vuotta, enkä niistä ihan äkkiä luopuisi. En ole löytänyt markkinoilta mitään, joka voittaisi tämän meikkiyhdistelmän. 

Tervetuloa Black Friday ostoksille!


Muista myös Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Osallistu arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Kosmetologilla on vaitiolovelvollisuus

Kosmetologin työssä mielestäni on ehdoton edellytys se, ettei asiakkaiden asioita levitellä mihinkään. Vaitiolovelvollisuuteen kuuluu, että asiakkaiden iho-ongelmista ei kerrota eteenpäin, eikä myöskään mistään siitä, mitä asiakkaan kanssa on juteltu.



Kasvohoidossa on helppo avautua

Suurin osa asiakkaistani on käynyt kasvohoidoissani kymmeniä vuosia ja monesta perheestä käy useampi ihminen. Vuosien kuluessa on selvää, että monista hyvin herkistäkin asioista on puhuttu, mutta kaikki se jää aina hoitohuoneen seinien sisäpuolelle. 
Joskus asiakkaat saattavat kysyä, mitä tuolle juuri lähteneelle asiakkaalle tehtiin, mutta sellaisiin kysymyksiin en vastaa ja sivuutan ne täysin. Välillä myös kysytään onko se ja se ihminen asiakkaani, mutta sellaisiakaan asioita en kerro. 
Minä en ole kerännyt asiakkaiksi ketään julkkiksia tai mallimaailman ihmisiä, vaikka moni hoitola kerääkin mainetta julkisuuden henkilöillä. Näistä hetken julkkiksista olen sen verran oppinut, etteivät he pidä ajanvarauksistaan huolta ja yleensä koko päivän aikataulutus voi pettää heidän takiaan. Pyrin välttämään sen tyyppisiä asiakkaita, jotka eivät arvosta minun ja muiden asiakkaiden aikaa. 
Asiakkaissani on mielenkiintoisia ihmisiä, esiintyviä taiteilijoita, tunnettuja toimittajia ja kirjailijoita sekä useita valtakunnantason politiikkoja ja ministereitä sekä nykyisiä että entisiä. Useampi heistä on sanonut, että saan kertoa heidän olevan asiakkaitani, koska he haluavat minun voivan hyödyntää heidän julkisuuttaan. Arvostan sitä kovasti, mutta teen sitä vain sopivissa määrin. 
Pyrin myös hoitamaan ajanvaraukset niin, että heidän ei välttämättä tarvitse kohdata muita asiakkaita. Haluan antaa jokaiselle asiakkaalleni oikeuden yksityisyyteen oli heidän asemansa mikä hyvänsä. Jokainen asiakas on minulle tärkeä ja teen kaikkeni, että palveluuni oltaisiin tyytyväisiä.


Olen kiinnostunut ihmisistä

Voin vilpittömästi sanoa, että olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Minua ei koskaan rasita asiakkaiden puheet ja koen kaikki keskustelut mielenkiintoisiksi. Työni paras puoli on ehdottomasti nämä keskustelut ja kohtaamiset ihmisten kanssa. 
Sanon sen olleen elämäni yliopisto, mitä olen oppinut toisten ihmisten ajattelutavoista ja kokemuksista. Usein asiakkaat pahoittelevat lähtiessään, että ovat kuormittaneet minua asioillaan. Sitä ei pidä koskaan pahoitella, sillä en koe rasitukseksi syvällisiäkään keskusteluja. 
Keskusteluissa puhutaan usein surusta ja kuolemasta ja olen jo oppinut omassa mielessäni käsittelemään näitä raskaitakin asioita. Minulla on paljon itseni ikäisiä asiakkaita ja tähän elämänvaiheeseen kuuluu läheisten menetykset. Yleensä omat vanhemmat menetetään yli viisikymppisenä ja myös omat ystävät alkavat sairastaa ja kuolla. 
Minulle on ihan luontevaa osallistua asiakkaiden suruun, enkä välttele kuolemasta puhumista. Joskus asiakkaat kysyvät, että kuormitunko liikaa heidän surunpurkauksista. Voi olla, että nuorempana jäin liikaakin kiinni toisten suruun, mutta nykyisin osaan asennoitua siihen jo paremmin. Ei siis tarvitse pahoitella minulle puhuttuja asioita ja siihen voi luottaa, että vaitioloni pitää.



Tähtitarjoukset 27.11. asti:



⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

tiistai 21. marraskuuta 2023

Vielä muutama päivä ja Black Friday on täällä!

Syksyn odotetuin tapahtuma on Black Friday ja tämän viikon perjantaina 24.11. se vihdoinkin koittaa. Hoitolassa ja verkkokaupassa on taas hyvät alennukset perjantaista sunnuntai iltaan, joten niitä ei kannata ohittaa.


Black Friday -20% ALE hoitolassa pe 24.11. klo 10-13.30 ja verkkokaupassa koko viikonlopun koodilla BF23


Varaudu talveen

Suunnittele ihonhoito-ostoksesi niin, että selviät talven ylitse. Seuraavat tarjouspäivät ovat hämärän peitossa ja ainakaan alkuvuodesta Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry ei ole järjestämässä mitään kauppatapahtumaa. Kyllä kevään aikana joku tapahtuma tulee, mutta oletettavasti vasta maalis-huhtikuulla eli kevättalven puolella.
Nyt kannattaa hankkia hoitotuotteita koko pakkasajan ylitse, jottei kuivuus tai ihon ärsytykset pääse yllättämään. Huomioi, että pari suomalaisten suosikkituotetta on lopetuslistalla Dermalogicalla eli Melting Moisture Masque (74€) naamio ja Barrier Repair (53€) suojaava hoitovoide. Kumpaakin on vielä muutama jäljellä ja nyt pitää olla tosi nopea, jos niitä vielä itselleen mielii.
Olen tosi harmissani tästä lopetuksesta, koska ne olivat menekkituotteita, mutta Suomen osuus ei riitä amerikkalaisille. Syksyn aikana on laatukosmetiikan myynti lisääntynyt ja se näkyy siinä, että tuotteita on maahantuojilta loppu. Nuo kosteusvoiteiden isommat koot (150ml) ovat olleet erittäin suosittuja ja siksi myös välillä loppuunmyytyjä. Tällä hetkellä maahantuojalta on loppu Intensive Moisture Balance (150ml 108€), mutta sitä pitäisi tulla perjantaiksi.

Ei etkoja eikä jatkoja

Tänä syksynä nämä kauppapäivähullutukset ovat menneet ihan mahdottomiksi. Joka paikassa on etkoja ja luvataan jatkoja ja joillakin koko marraskuu on musta. Yritän pitää siitä kiinni, että markkinointini pysyisi maltillisena, etten olisi koko ajan tyrkyttämässä jotain. Minuun yrittäjänä kohdistuu joka vuosi raskaampi paine tukkujen puolesta ja vaikuttaa jo siltä, että homma lipeää käsistä. 
Itse tiedän, mitä ostan sisään ja mitä haluan asiakkailleni myydä, mutta moni aloittava yrittäjä saattaa sokeutua ja tekee vääriä sisäänostopäätöksiä. Paine kasvaa vuosi vuodelta kovemmaksi ja itselleni alkaa tulla jo vastarinta. Henkilökohtaisissa ostoissa vältän koko tätä hulabaloota ja teen vain ne ostokset, mitkä ovat järkeviä. 
Siksi pyrin myös ohjaamaan omia asiakkaitani niin, että heille päätyy tuotteita, mistä on eniten hyötyä. Uutuuksista Dermalogican Stabilizing Repair Cream (73€) hoitovoide on tuote, josta hyötyvät lähes kaikki ihotyypit. Ainoastaan hyvin rasvaiselle nuorelle iholle en sitä suosittele. Hoitosuihkeet ovat myös tuotteita, joihin kannattaa panostaa, koska ne ovat helppo lisäys tehokkaaseen kotihoitoon. 
iS Clinicalin Sheald Recovery Balm NYT 65€ (89€) hoitovoide on Tähtitarjouksessa ja sen elvyttävästä sekä uudistavasta vaikutuksesta hyötyvät kaikki yli nelikymppiset tässä rasittavassa talvisäässä. 



Tähtitarjoukset 27.11. asti:



⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

maanantai 20. marraskuuta 2023

Asiaa silmäpusseista

Silmäpussit ja silmänympärysalueen turvotus on varmaan kaikille tuttu ongelma, kun ikää alkaa olla 50+. Kosmetologin keinoin silmänympärysturvotusta pystytään jonkin verran hoitamaan, mutta mikäli syy on sisäsyntyinen, siihen ei meidän keinot auta.


Paras apu silmäpusseihin on ennaltaehkäisy, säännölliset kasvohoidot ja jatkuva kotihoito laadukkailla silmänympärysvoiteilla. 


Silmäpussit ja turvotus

Välillä törmään asiakkaisiin, jotka ovat ikäisiäni ja eivät juurikaan ole ihoaan hoitaneet ja sitten silmäpussit alkavat vaivata. Avuksi siihen varataan aika Dermatude-kasvohoitoon (177€ ja neljän kerran sarja 620€) ja oletetaan yhden hoitokerran poistavan koko ongelman.
Tällaisten toiveiden takia pyrin haastattelemaan uudet asiakkaat erittäin tarkoin, jottei syntyisi pettymystä epärealististen odotusten takia. En missään tapauksessa halua luoda asiakkaille toiveita, joita on mahdoton toteuttaa. 
Aika usein petytään myös silmänympärysvoiteisiin, joiden käyttö aloitetaan siinä vaiheessa, kun silmäpussit ovat jo suuret ja ne ovat olleet pitkään. Monessa tapauksessa kosmetiikan mainosten luomat illuusiot johtavat kuluttajia harhaan. Sellaisessakaan en halua olla osallisena, vaan pyrin aina selittämään mahdollisimman hyvin, mitä tuotteelta voi odottaa. 
Paras teho silmänympärysten turvotukseen tarkoitetuilla voiteilla saadaan ennaltaehkäisynä ja pitkäaikaisella hoitotuotteen käytöllä. On myös huomioitava, että iso osa iän myötä tulleista silmäpusseista ja turvotuksista on sellaisia, ettei niihin voi vaikuttaa kosmetologin keinoin, eikä aina plastiikkakirurginkaan avulla. 
Plastiikkakirurgin tekemä silmäluomileikkaus on hyvä hoitokeino yläluomen veltostumiseen ja sen valumiseen näkökentän eteen. Tämä vaiva tulee iän myötä lähes kaikille ja leikkaus kannattaa ilman muuta tehdä, jos yläluomet alkavat valumaan. Sitten on tämä silmänympäryksen turvotus, joka onkin hankalampi juttu ja siitä kerron enemmän.


Silmänympärystän turvotus

Välillä tapaan asiakkaita, joilla on ongelmana koko silmänympärysalueen turvotus, mikä näkyy pusseina silmän alla ja jopa poskipäiden yläosassa asti. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen oppinut, että syynä on aika usein muuttunut lääkitys tai hormonitoiminta. Yleensä kyse on verenpainelääkkeiden tai kipulääkkeiden lievästä sivuvaikutuksesta.
Jos turvotusta on paljon, siitä kannattaa puhua lääkärille, mutta yleensä kyseessä on lievä sivuvaikutus, joka on vain siedettävä. Se saatttaa kuitenkin vähetä ja kadotakin, kun elimistö tottuu lääkitykseen. Kokemukseni mukaan lääkärit tuskin tätä sivuilmiötä noteeraavat, jos ei muita sivuvaikutuksia ole. Nämä ovat asioita, jotka ihmisen pitää vain ikääntymisessä hyväksyä, koska kaikkiin asioihin ei löydy apua. Katsoisin tämän olevan osa ihmisen kasvuprosessia, kun hyväksytään asiat, joita ei voi muuttaa.
Kuitenkin joihinkin turvotustilanteisiin kosmetologin hoidoilla saadaan hyvä apu. Juuri Dermatude-kasvohoito on erinomainen turvotuksen poistaja ja se auttaa yli puolessa tapauksissa myös tähän sisäsyntyiseen silmänympärysturvotukseen. 
Säännöllinen käynti kasvohoidoissa noin 4-12 viikon välein usein myös ennaltaehkäisee näitä iän myötä tulevia turvotuksia. Kun kasvojen alueen verenkierto sekä aineenvaihdunta ovat kunnossa, siinä ei tunnu ja näy pienet turvotukset. 




Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Haastava syksy atooppiselle iholle

Nykyään ei saa sanoa suoraan, että joku asia on totaalisen huonosti, vaan pitää käyttää termiä haastava. Nyt tämän syksyn säätilan tuomat asiat ovat olleet haastavia atoopikoille ja kuivaihoisille yleensä ja heidän ihonhoito on tuonut haasteita myös kosmetologille.


Etenkin atoopikkojen kannattaa talvea kohti tihentää kasvohoitoja ja ottaa käyttöön tehokkaasti kosteuttavat ja suojaavat seerumit sekä voiteet.


Ilmastonmuutos vaikuttaa atoopikon ihonhoitoon

Niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, niin olen saanut tänä syksynä oppia, miten ilmastonmuutos vaikuttaa asiakkaiden ihoon ja sitä kautta työhöni. Olen aina seurannut ilmastonmuutosta ja säätiloja poikkeuksellisen tiiviisti maanviljelijätaustani takia. Maatalouteenhan ilmastonmuutos on vaikuttanut jo nyt todella paljon. 
Samoin ihonhoitoon ilmastonmuutos on vaikuttanut uv-säteilyn lisääntymisen myötä ja nämä auringon tuomat ongelmat ruuhkauttavat sairaaloiden ihopoliklinikat. Tänä syksynä kyse ei ollut uv-säteilyn lisääntymisestä, vaan poikkeuksellisista lämpötiloista.
Olisin voinut kuvitella, että tämän syksyn pitkään jatkunut lämpö ja aurinko olisi ollut atoopikoille hyväksi. Toisin kävi ja aloin jo syyskuussa näkemään tuttujen atoopikkojen ihossa ongelmia. Moni oli ihan pulassa jo aikaisin syksyllä alkaneesta ihottumasta ja kuivista läiskistä. 
Sitten aloin tekemään johtopäätöksiä siitä tiedosta, mitä mediasta saan ja mitä ammattilehdissä ja lääketieteessä kerrotaan. Juttelin myös tuttujen lääkärien kanssa allergiatilanteesta ja syksyn tuomista herkkyyksistä. 
Syksyn pitkä lämmin kausi sai maassa ja pudonneissa lehdissä olevan itiöiden ja homeiden määrän lisääntymään ja herkästi reagoiva atooppinen iho ei tästä tykännyt. Kasvien tuottama siitepölymäärä oli lämmön takia poikkeuksellisen korkea ja sekin ärsytti atoopikon ihoa.
Pisteenä iin päälle oli Euroopasta tullut tuoksukki-nimisen kasvin siitepöly, jota yleensä ei tule Suomeen. Tämä tuoksukki on yhtä allergisoiva kuin pujo, mutta siihen siitepölyyn ei yleensä meillä törmää. Nyt poikkeuksellisen lämmin sää on siirtänyt tuoksukin siitepölyn tuotantoa myöhempään syksyyn ja meillä ollut lämpö piti siitepölyjä ja homepölyjä ilmassa poikkeuksellisen suuria määriä. 


Stabilizing Repair Cream on atooppisen ihon pelastaja

Onneksi loppukesästä tuli myyntiin Dermalogican Stabilizing Repair Cream (73€) hoitovoide, joka on pelastanut atoopikot monista ongelmista. Minulla on vakioasiakkaina paljon atoopikkoja ja tämä liiallinen kuivuus on iho-ongelma, johon olen perehtynyt huolellisesti. 
Normaalisti atoopikot aloittavat ihon tehohoidon marraskuulla, kun sisälämmitys alkaa. Yleensä silloin tiivistetään Nanolift-kasvohoidon (131€) tahtia ja hoitokäynnit ovat noin 3-6 viikon välein. Moni atoopikko saattaa kesän selvitä 2-3 kk hoitovälein ja iho voi kaikin tavoin paremmin. 
Minulla käy vakioasiakkaita atopian vuoksi koko Etelä-Suomen alueelta, joka kertoo siitä, että Nanolift-kasvohoidon tehoon luotetaan ja siihen kannattaa tulla pidemmänkin matkan takaa. 
Stabilizing Repair Cream on osoittautunut ihanteelliseksi suojaavaksi ja kosteuttavaksi balsamiksi ärtyneelle iholle. Yli nelikymppiselle sen kanssa sopiva seerumi on Smart Response Serum (148€) eli älyseerumi, koska sen yksi vaikutus on rauhoittaminen.
Muistutan myös siitä, että nyt niin suosittu retinoli ei sovi atoopikoille ja sitä pitää välttää. Samoin erilaiset hedelmähapot pitää jättää ihonhoidosta pois.




Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

lauantai 18. marraskuuta 2023

Meikki kovalla koetuksella

Pääsin omakohtaisesti arvioimaan, miten oma meikkini pysyy huonoissa olosuhteissa. Samalla pystyin katsomaan, miten itse käyttämäni ja myymäni meikkituotteet kestävät. Meikit selvisivät testistä ihan kiitettävästi. 



Hyvin hoidetulla iholla meikki pysyy paremmin

Jouduin testaamaan meikin kestävyyttä poikkeusoloissa, kun lähdimme syyslomalle Tallinnaan. Otimme oman auton mukaan, koska tarkoitus oli käydä Viron sotamuseossa Tallinnan ulkopuolella. Olimme varanneet aamulähdön ja nousin jo viiden aikoihin tekemään meikkiä. 
Tein normaalin päivämeikin ihan niin kuin teen joka työaamu. Pesun jälkeen laitoin iholle iS Clinicalin Youth Serumin (30ml 185€), joka on superkiinteyttävä ja kosteuttava. Sen päälle laitoin voiteeksi Reparative Moisture Emulsionin (120€), joka on mielestäni paras voide meikin alle. Se jättää iholle ihanan tiiviin ja sileän pinnan, mihin on helppo levittää meikkivoide. 
Laitan aina ensin Dermalogican SkinPerfect Primer SK30 (58€) meikinpohjustusvoiteen ja sen päälle YB:n Natural Mineral Foundation (65€) väri Honey. Silmämeikkiin käytän Xtreme Lashes luomivärikyniä, rajauksia ja ripsiväriä. Ripsivärin pohjustan aina YB:n Mineral Mineral Lengthening Lash Primerilla (42€), joka tuo tuuheutta ja lisäpituutta ripsiin. Poskipunana oli YB:n Pressed Mineral Blush (42€) sävy Tangier, joka on lempivärini. Meikki oli juuri se sama, mitä käytän työpäivinäkin, enkä sitä juurikaan kerkiä korjailemaan päivän mittaan. Jos menen illalla vielä johonkin kokoukseen, siistin meikin kerroksella jauhemaista mineraalimeikkiä ja lisään poskipunaa ja huulipunaa. Huulipunahan on kadonnut yleensä jo ensimmäisen asiakkaan tullessa, kun olen jotain juonut tai syönyt. Harvoin ehdin sitäkään lisäämään päivän aikana.


Mutkia matkassa

Kaikki ei sitten mennytkään, niin kuin piti, vaan päästyämme Helsinkiin, ilmeni ettei laiva lähde. Siinä oli tekninen vika ja liput pystyi siirtämään iltalähtöön kello 20.30. Mietimme hetken mitä teemme, koska mieheni oli vielä edellisen iltavuoronsa jälkeen väsynyt ja oli odottanut pääsevänsä laivan hyttiin nukkumaan. Vaihtoehtoina oli lähteä takaisin kotiin ja ajaa illalla uudestaan Helsinkiin tai jäädä kuluttamaan aikaa kaupungille. 
Päätimme varata hotellihuoneen ja käydä välillä lepäämässä. Vettä satoi koko päivän, eikä sateenvarjo juurikaan suojannut ja kasvoni kastuivat moneen kertaan kaupunkia kierrellessä. Välillä otin päivälevot ja yritin olla hieromatta silmämeikkiä tyynyyn. Loppujen lopuksi olimme Viron hotellihuoneessa puolenyön jälkeen ja meikki oli ollut korjaamatta noin yhdeksäntoista tuntia. 
Ihmettelin meikkiä poistaessa, miten hyvin se oli pysynyt. Silmämeikki oli ihan kunnossa, eikä mikään ollut varissut tai muuten levinnyt. Poskipuna oli lähes kadonnut, mutta muuten meikki oli kestänyt ihmeteltävän hyvin. 
Voinkin todeta, että nämä Xtreme Lashes -silmämeikit ovat kestävyydeltään parhaita, mitä koskaan olen käyttänyt. Ne myös lähtevät helposti pois puhdistusaineilla. Yleensä poistan silmämeikin kostutettuun vanuun laitetulla iS Clinicalin Cleansing Complexilla (55€) tai Dermalogican PreCleansereilla (52€). Itselleni tämä helppo poistaminen on meikissä ihan yhtä tärkeää kuin pysyminenkin. 
Näen työssäni ihan liian paljon sitä, että meikki poistetaan huonosti. Joskus tuntuu, että aamupäivän asiakkaalla on edellispäivän meikit, eikä ihoa ole edes yritetty puhdistaa.




Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
 

perjantai 17. marraskuuta 2023

Nykyajan kotkotuksia

Välillä koen olevani ihan vanha jäärä, kun en oikein ymmärrä, miksi markkinoille tulee kaikenlaista ihonhoitoon liittyvää, jolla ei välttämättä ole suurtakaan merkitystä. Olen aina pitäytynyt siinä, että kosmetiikan käytölle pitää olla selkeät perusteet.



Kosmetiikkaähky

Seuraan kyllä sivusilmällä näitä kosmetiikkauutuuksia, joilla ei mielestäni ole juuri mitään hoidollista merkitystä. Seuraan myös talouselämää tiiviisti ja tiedän, että taantumasta huolimatta, palveluala pärjää hyvin ja kosmetiikkamarkkinat on ainoita aloja, joiden myynti on selkeästi nousujohteinen. Näen tämän myös omassa hoitolassani silläkin tavoin, että monet tuotteet ovat loppu maahantuojilta lisääntyneen myynnin vuoksi.
Taannoisella Tallinan matkallani tutustuin varsinaiseen kosmetiikkahelvettiin ostoskeskuksessa, joka oli hotelliani vastapäätä. Ilmeisesti kyse oli tukun ja kuluttajamyymälän välimuodosta. Kiertelin paikkaa ihan mielenkiinnosta, vaikka koin jo ihan ostoähkyä. Osa tuotteista oli tuttuja laatumerkkejä, mutta suurin osa oli ihan bulkkitavaraa, johon en koskisi. 
Eräässä nurkassa oli vuori kylpykuulia ja muistin, että hotellihuoneessa oli amme, joten päätin kokeilla sellaista. Jo viime jouluna joka tuutista myytiin minulle kylpykuulia, joiden piti olla sen joulun lahjahitti. En ottanut niitä myyntiin, kun en oikein ymmärtänyt, miksi niitä asiakkailleni tarjoaisin. Suurin osa ikäisistäni kysyi, mitä ne kylpykuulat ovat, ja päätin niitä kokeilla ihan itse.


Kosmetologi punajuuriliemessä

Olimme illalla menossa balettiin ja päätin aloittaa valmistautumisen iltaan kylvyssä lekottelulla. Laitoin veteen ostamani vaaleanpunaisen kylpykuulan, jonka tuoksun nimi oli hattara. Vesi alkoi värjäytymään neonpinkiksi. 
Olin vähän ymmälläni, että tuohon liemeenkö minun pitäisi mennä. Asetuin ammeeseen makoilemaan ja mietin tätä kylpykuulajuttua. Makasin punajuuriliemen värisessä vedessä, jossa ei ollut tuoksua eikä vaahtoa. Alitajuisesti yritin olla roiskimatta vettä, koska mieleen nousi koko ajan, että punajuuritahraa on vaikea saada pois. Hiukan jopa epäilin, että värjääkö vesi ihonikin pinkiksi. Onneksi ei värjännyt, vaikka valkoiseen froteepyyhkeeseen jäikin kuivauksestani hiukan vaaleanpunaista väriä. 
Koin, että tilanteessa oli joku juttu, mikä ei minulle avautunut. Mitä iloa oli siitä, että kylpyvesi oli pinkkiä? Olin myös pettynyt, kun kylpy ei ollutkaan tuoksuva vaahtokylpy. Mietin myös, että olisinko mieluummin maannut sinisessä tai vihreässä vedessä. Eivätkä nekään vaikuttaneet yhtään mieleisiltä. Tulin siihen tulokseen, että olen liian jalat maassa oleva tyyppi, joka ei vaikutu markkinointihenkilöiden kikoista. 




Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

torstai 16. marraskuuta 2023

Viron sotahistoria ja kenraali Laidoner

Pidin pienen syysloman ja kävin Tallinnassa tutustumassa sotamuseoihin. Olin jo pitkään suunnitellut matkaa Tallinnaan ja katsomaan Piritassa olevaa Viron sotamuseota, joka on perustettu kenraali Johan Laidonerin kesäpalatsiin.



Viron sotahistoria

Paras selitys sille, kuka on kenraali Johan Laidoner, on verrata häntä Mannerheimiin, koska tavallaan Laidoner oli Viron Mannerheim. Muuten voin sanoa, että tuo Viron sotamuseo oli suuri pettymys, ihan niin kuin on Suomenkin sotamuseot. Olisin luullut, että Viro olisi käyttänyt rahaa uuden itsenäistymisen myötä kertoakseen kunnolla maansa historiasta. Suomihan ei siihen ole rahaa koskaan käyttänyt ja siksi meilläkin on hävettävän onnettomia sotamuseoita, joita pidetään yllä lähes kokonaan yhdistyspohjaisesti. Ilmeisesti pitkä historia Neuvostoliiton kyljessä esti Suomea kertomasta aivan erityisestä sotahistoriasta talvi- ja jatkosodassa.
Tässä Viron sotamuseossa on kerrottu hyvin varovaisesti Viron ensimmäisen itsenäistymisen ajan puolustusvoimista. Museossa historia oli aloitettu jo 1600-luvulta ja virolaisista, joita kuului Venäjän armeijaan. Heitä ei ollut montaa ja vaiheet Krimin sodassa ja Japani-Venäjän sodassa oli nopeasti käyty läpi.
Koin museon esitystavan myös tosi sekavaksi ja ilman omaa historiatietoani jutut olisivat jääneet ihan epäselviksi. Tekstiä seinillä oli tosi paljon ja viro sekä englanti vuorottelivat epäloogisesti. Olin myös odottanut, että opastusta olisi ollut myös suomeksi. 
Esityksessä käytiin läpi hyvin lyhyesti Viron itsenäistymistaistelu, johon osallistui paljon suomalaisiakin, mutta heitä ei mainittu ollenkaan. Samoin Neuvostoliiton ja Saksan miehitysvaiheet käytiin nopeasti läpi ja metsäveljetkin olisivat ansainneet paremman huomion. 
Eniten esiteltiin Viron uuden itsenäistymisen ajan puolustusvoimia ja nykysotilaiden varustuksia. Kaiken kaikkiaan paikasta jäi pettynyt olo. Verrattuna Puolan ja Saksan upeisiin uusiin museoihin, tämä Viron sotamuseo oli vain kalpea varjo.


Kenraali Johan Laidoner

Kenraali Johan Laidoner (1884-1953) oli Viron puolustusvoimien komentaja 1940 asti eli siihen saakka, kun Neuvostoliitto tuli miehittämään Viroa. Johan Laidoner oli lähtöisin köyhistä oloista ja hän nousi tehtäväänsä oman älykkyytensä voimin. 
Hän meni naimisiin puolalaissyntyisen vaimonsa Marian kanssa 1911 ja heille syntyi yksi poika 1913. Tuolla Viron sotamuseossa oli hämmästyttävän paljon nostettu esiin tämä vaimo Maria, koska yleensä noiden aikojen kenraalien vaimot häivytettiin täysin taka-alalle. Tämä olikin ainoita hyviä asioita tässä museossa. 
Heidän ainoa poikansa kuoli 1928 ja syynä oli itsemurha ja tämä oli ymmärrettävästi pariskunnalle suuri tragedia. Museossa mainittiin, että poika kuoli tapaturmaisesti puhdistaessaan revolveria. Tämä on tietysti senaikainen tyypillinen tapa selittää itsemurhat. 
Itse en erityisesti arvosta Laidoneria, vaikka hänet on nostettu Viron kansallissankariksi. Kenraali Laidoner oli vankka tuki presidentti Konstantin Pätsin diktatuurille. Nämä miehet myös yhdessä allekirjoittivat sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, joka avasi Viron rajat Stalinille. 
Tosin sekä Pätsin että Laidonerin loppu ei ollut kadehdittava. Kumpikin joutui Stalinin vangitsemaksi ja he olivat yli kymmenen vuotta Siperiassa vankilassa ennen kuolemaansa. Laidoner kuoli 1953 vankilassa, mutta hänen vaimonsa vapautui Stalinin kuoleman jälkeen. Hän pääsi palaamaan Viroon 1960-luvulla ja kuoli vasta 1978. Hänkään ei nähnyt Viron uutta itsenäistymistä. 
Museossa, joka oli ollut Laidonerien kesäkoti, oli myytävänä omenasnapsia, joka oli tehty Laidonerin reseptin mukaan. Ostin sitä ja ajattelin tarjota jouluaattona mummuille. Kenraali oli museon hoitajan mukaan hyvin ylpeä omatekoisesta omenasnapsistaan. 





keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Erilaisuus on rikkaus

Ajattelin pitää puolustuspuheen ihmisten erilaisuuden puolesta. Annamme liian herkästi negatiivisen tuomion toisesta ihmisestä vain sen takia, että hän on erilainen. Opin Josef Lewcowiczin Selviytyjä -kirjasta, että katso pintaa syvemmälle.



Hullu piirtelijä

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun eräs tuttavani kertoi koulusta tulleesta Wilma-viestistä, jossa sanottiin, ettei tunnilla saa piirrellä turhaan suttupapereihin tai kirjan ja vihkon sivuihin. Tuttavani epäili sen tuottavan hankaluuksia vilkkaalle lapselle, joka mielellään piirteli.
Itse ihan suivaannuin tuosta kiellosta, koska piirrän aina luennoilla tai kuunnellessani kokouksissa. Se on herättänyt kummastusta kymmenet vuodet toisissa ihmisissä, mutta minua ei erityisesti kiinnosta, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Kuitenkin joskus jää mieleeni, miten pienistä asioista ihminen tuomitaan ”hulluksi” tai leimataan muuten negatiivisesti.
Tämä piirtäminen on minulla ominaisuus, joka liittyy oppimiseen ja keskittymiseen. Pystyn piirtämisen avulla keskittymään luentoon tai muuhun tilanteeseen niin perusteellisesti, etten koskaan tee muistiinpanoja, vaan tarvittavat asiat jäävät mieleeni muuten. 
Yleensä luennot tai kokoukset, joissa piirtelen, ovat kosmetologien tai yrittäjänaisten järjestämiä ja heistä ei enää kukaan ihmettele piirtämistäni. Teen erilaisia ympyröitä, joita kokoan yhteen, eikä niillä piirustuksilla ole mitään merkitystä tilanteen jälkeen ja heitänkin ne roskiin. 
Minulla on aina kokouksissa mukana erikseen piirustuspaperia, koska voin ihan huonosti, ellen pääse piirtelemään. Minulle on tosi usein naurettu ja pyydetty selitystä tekemisilleni. Muutaman kerran minulle on tultu ihan vakavasti sanomaan, että kannattaisi mennä psykiatrille, niin saat takuulla hullun paperit. 
Uskoisin, että siihen tarvitaan hiukan muutakin. Mielestäni on todella surullista, että näin pieni asia saa joidenkin maailmankuvan niin järkkymään, etteivät he pidä toista enää täysijärkisenä. 


Kosmetologi vai kenraali

Omaa sotahistoriaharrastustani olen elämäni aikana saanut selitellä moneen kertaan. Siinäkin on moni vihjaillut, että olen joko sotahullu tai muuten vinksahtanut. Mietin usein, onko ristiriidan aiheuttaja minun ammattini vai se, että olen nainen. Tosin Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Puolustusvoimissa on monia pitkälle edenneitä naisia, joten en luulisi sukupuolen enää olevan kynnyskysymys. 
Oikeastaan oman ikäiseni miehet hämmästelevät asiaa eniten ja heidän on pakko yrittää tehdä jotain typeriä kysymyksiä, joilla voivat todistaa, etten tiedä mistään mitään. Yleensä välttelen näitä tilanteita, koska näen jo leuan asennosta kenellä herralla on vaikeuksia sulattaa harrastukseni. :) Minua ei kiinnosta kilpailla kenenkään kanssa, eikä kukaan fiksu ihminen sellaista yrittäisikään.
Itseäni ihmetyttää eniten, että jotkut nuoremmat naiset ovat kysyneet, olenko katkera siitä, ettei minun aikanani ollut mahdollisuutta naisen käydä armeijaa. Yleensä vastaan siihen, että luotan Suomen Puolustusvoimiin sen verran, ettei palvelukseen oteta sellaista, joka jää rimpsuistaan ja ruseteistaan kiinni ensimmäiseen piikkilankaan. 






Tähtitarjoukset 27.11. asti:


⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 27.11. asti.

Eilen 14.11. arvonnassa voitti nimimerkki ”leenamanager”, joka oli kommentoinut Instagramissa. Paljon onnea!


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä