maanantai 28. helmikuuta 2022

Meikki on iholle hyväksi

Ihmettelen, miten kovasti ihmisten päähän on iskostunut, että meikki tekee jotain pahaa iholle. Olen levittänyt tietoa meikin suojaavasta ja hoitavasta vaikutuksesta koko ikäni ja yhä vaan törmään tähän vanhaan käsitykseen.


Nykyiset laadukkaat meikit suojaavat ihoa ulkoiselta rasitukselta, joista pahin on uv-säteily.


Meikki suojaa ihon terveyttä

Minusta tuntuu, että käsitys meikin haitallisuudesta on peräisin jo niinkin kaukaa kuin 1700-luvulta, kun ihmiset kuolivat käytettyään lyijyn valkoista ihollaan. Tosin on vaikea uskoa, että parisataa vuotta vanha kaunistusmenetelmä on jättänyt tällaisia epäluuloja. Ehkä seuraavalla kerralla, kun minulle vakuutetaan meikin huonoja vaikutuksia, minun pitää kysyä, mitkä ne haittavaikutukset oikein ovat. Koen tämän käsityksen myös arvosteluksi omaa työtäni kohtaan. Ihan kuin minä olisin kymmeniä vuosia myynyt tuotteita, millä ihmiset tuhoavat ihoaan.
Nykyiset meikit ovat hyvälaatuisia ja ne hoitavat ihon pintakerroksia. Ennen kaikkea ne suojaavat ihoa ulkoiselta rasitukselta, joista pahin on uv-säteily. Meikeissä oleva väripigmentti vähentää uv-säteilyn osumista suoraan iholle ja näin se suojaa ihoa ihosyövältä. Viimeisten syöpätilastojen mukaan Suomessa on huulisyövän määrä nousussa, mutta vain miehillä. Naisten käyttämä huulipuna suojaa herkkää limakalvoa uv-säteilyltä ja niin myös huulisyövältä.


Youngbloodin jauhemeikki on suursuosikki

Hoitolani kaikkien aikojen suosituin meikkituote on YB:n NATURAL MINERAL FOUNDATION ja KABUKI-siveltimen kanssa ne ovat NYT yht. 79€ (114€). Tuuhea lyhytvartinen Kabuki-sivellin on paras jauhemaisen meikin levitykseen. Liian pienellä siveltimellä meikkivoide ei levity kunnolla, vaan jää kasoihin. 
Tämä TÄHTITARJOUS on nyt niin edullinen, että se kannattaa käyttää, koska harvalla on liikaa hyvälaatuisia meikkisiveltimiä. Muistakaa myös hoitaa laadukkaat siveltimet hyvin ja pestä ne säännöllisesti shampoolla. 
Youngbloodin meikit ovat mineraalipigmenttimeikkejä, jotka ovat laadullisesti huomattavasti parempia kuin synteettiset meikit. Ero on siinä, että mineraalipigmentti on litteä ja läpikuultava, kun taas synteettinen väripigmentti on pyöreä eikä yhtään läpikuultava. Litteät mineraalipigmentit asettuessaan päällekäin on iholla paljon ohuempi kerros kuin pallomaiset väripigmentit päällekäin. Mineraalipigmentin läpikuultavuus tekee meikistä luonnollisemman ja kevyemmän näköisen. Tämän lisäksi mineraalipigmenttimeikeissä on hoitavampi voidepohja kuin ns. vanhanaikaisissa synteettisissä meikeissä.
Youngbloodin meikkisarjaa suosittelee myös Allergia-, iho ja astmaliitto ja ne sopivat myös herkistyneelle iholle. 



sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli yllättävää

Olen seurannut Ukrainan ja Venäjän tilannetta koko talven vähintään tunnin verran joka päivä ja olen selvittänyt itselleni tilannetta monelta kantilta. Eipä ollut siitä paneutumisesta mitään hyötyä, kun Putinin ratkaisu hyökätä Ukrainaan yllätti täysin.



Maailman tilanne muuttui täysin

Itselläni oli vielä maanantaisen separatistialueen tunnustamisen jälkeen mielikuva, että neuvottelut Venäjän ja länsimaiden välillä voisivat jatkua. Näin luuli moni asiantuntijakin, koska kukaan ei halunnut uskoa Putinin olevan niin hullu, että hän rikkoisi maailman rauhan. 
Nyt tuli kertaheitolla selväksi, ettei hän kaihda mitään keinoja, eikä ihmishengillä ole hänelle merkitystä. Sain Putinin puheesta sen vaikutelman, että hän oli ihan vainoharhainen Ukrainan suhteen. Hänen väitteensä kansanmurhasta, mitä Ukraina muka kohdistaa venäläisiin, oli aivan absurdi ja on vaikea ymmärtää venäläisten olevan niin uutispimennossa, että he uskoisivat tällaiset väitteet. Omasta mielestään Putin on pelastaja, joka turvaa oman kansansa pahoilta natseilta, joita hän on näkevinään Ukrainassa. 
Nyt tilanne on niin epävakaa, että Putin voi todellakin seurata ihailemansa Stalinin jalanjälkiä ja lähteä rakentamaan Neuvostoliittoa uudelleen. Mikäli näin käy, Baltian maat ovat seuraavaksi vaaravyöhykkeessä. Virossa on noin 340.000 hengen venäläisvähemmistö, jota on ihan oikeasti kohdeltu huonosti viime vuosikymmeninä. 


Suomi ei ole uhattuna

Itse en näe tässä tilanteessa mitään uhkaa Suomelle, koska me emme ole koskaan kuuluneet Neuvostoliittoon. Ymmärtääkseen tämän hetken tilannetta pitää olla selvillä historiasta ja huomioida, että Suomen menneisyys on täysin erilainen kuin Ukrainan tai Baltian. 
Venäjän vallan alla ollessaankin Suomi oli autonominen ja meillä oli oma rahayksikkö, puolustusvoimat ja senaatti. Ukraina taas oli 1920-luvulla ainoastaan 2-3 vuotta itsenäinen ja sen jälkeen se päätyi Neuvostoliiton perustajavaltioksi. 
Suomi on myös jo sotinut sotansa Venäjää vastaan ja onnistui torjumaan silloisen Neuvostoliiton pyrkimykset. Olen sen verran perehtynyt Suomen puolustustilanteeseen, että uskon meillä olevan erinomaisen toimintakykyinen armeija. Aseistus on kohtuullisen uutta ja koulutus sekä osaaminen ensiluokkaista. Lisäksi puolustustahto on korkein mahdollinen, kun puolustetaan omaa isänmaata. Siksi en mitenkään haikaile Naton perään, koska siihen liittyessä me menettäisimme omat puolustusvoimamme. 
Päästäkseen Natoon pitää maksaa sen verran suuria summia, että onko Suomella siihen varaa? Keskustelu Natoon liittymisestä on tällä hetkellä mielestäni turhaa, koska emme edes tiedä, otetaanko meitä jäseneksi ja mitä se maksaa. Tällä hetkellä se on myös turha ärsyke Putinille, koska koko sotatilanne on lähtöisin Ukrainan natohaaveista. 
Tärkein kohde Putinille onkin Nato ja sitä kautta USA ja Ukraina on vain askel sinne päin. Oletettavasti Putin pakottaa Ukrainalle venäläismielisen hallinnon ja siihen loppuu natopyrkimykset. Ihmettelen myös, miten Ukrainan puolustus on organisoitu. Miten Venäjä pääsi näin helposti ylittämään rajan ja pommittamaan Kiovankin lähistöä. Missä Ukrainan ilmapuolustus on? Miksi he jakavat aseita koko kansalle? Mitä virkaa on aseella, ellei sitä osaa käyttää ja ole sen kanssa oikeassa kohdassa. Eihän siinä tule kuin vahinkoa, jos kuka tahansa alkaa hosumaan kovat piipussa. Minulle on herännyt monia mielenkiintoisia kysymyksiä ja jatkan tilanteen seuraamista. 




lauantai 26. helmikuuta 2022

Kannattaako vaihtaa nuorempaan?

Vastaan heti itse kysymykseeni ja mielestäni nuorempaan vaihtaminen ei kannata. Nyt lukijat varmaan ajattelevat, että kirjoitan parisuhteesta. Parisuhde ei ole aiheena, vaan ajattelin tehdä puolustuspuheen, että minua ei kannata vaihtaa nuorempaan kosmetologiin. :)


Pitkä työkokemus ja kehityksessä mukana pysyminen lisäävät huomattavasti kosmetologin ammattitaitoa.


Kokenut kosmetologi

Tämä aihe tuli mieleeni, kun olen talven aikana jutellut muutaman asiakkaan kanssa heidän kampaajastaan. Olen kuullut, että pohditaan pitäisikö oma kampaaja vaihtaa johonkin nuorempaan, jolla olisi uudempia näkemyksiä hiusten tyylistä. Muutama on sanonut ääneen, että vuosikymmeniä alalla ollut kampaaja ei oikein keksi enää mitään uutta ja asiakas haluaisi vaihtelua. 
Näistä keskusteluista välähti mielessäni, että onkohan minunkin asiakkaat vaihtamassa minua nuorempaan? Siksi ajattelin kertoa, mitä hyötyä on pitkästä hoitosuhteesta vanhaan kosmetologiin. Käytän sanaa vanha, kun tuo kokenut sana kuulostaa jotenkin epämääräiseltä ja kulahtaneelta. Enkä takuulla myönnä olevani millään tavalla kulahtanut. :)
Pitkäaikainen asiakassuhde on helppo puolin ja toisin ja asiakkaalle erittäin hyödyllinen. Pitkään asiakasta hoitanut kosmetologi osaa takuulla valita parhaat mahdolliset tuotteet ja hoidot, koska kokemusta asiakkaan ihon reaktioista on jo paljon. Suurin osa omista asiakkaistani eivät edes tiedä, mihin hoitoon ovat tulossa, kunhan tulevat paikalle sovittuun aikaan. Yritänkin vapauttaa asiakkaani siltä, ettei heidän tarvitse keskittyä siihen, mitä kasvohoidossa pitäisi tehdä, vaan he voivat täysin rentoutua. 


Pitkä työkokemus lisää ammattitaitoa

Kosmetologi ei joudu seuraamaan muotia samalla tavoin kuin kampaaja. Ymmärrän hyvin, että minun ikäinen kampaaja ei välttämättä enää keksi uusia ideoita pitkäaikaiselle asiakkaalle, vaan tekee aina saman leikkauksen ja värjäyksen. 
Tällaista vaaraa kosmetologin kanssa ei ole, koska työni ei seuraa muotia niin paljon, kuin kampaajan työ tekee. Suurin vaara ikääntyneen kosmetologin kohdalla on, että hän ei seuraa enää omaa aikaansa, eikä ole tietoinen uusimmista menetelmistä ja raaka-aineista. Kuulen myös harmittavan usein ikäisiltäni kollegoilta, miten he haikailevat jo eläkkeelle pääsystä. Itse en todellakaan haikaile eläkettä, vaan päinvastoin harmittelen, kun työelämää ei ole jäljellä kuin noin kahdeksan vuotta. Olen laittanut itselleni päämääräksi, että teen täysillä siihen asti, kunnes hoitola täyttää viisikymmentä vuotta. Se tapahtuu vuonna 2030 ja olen itse silloin 68-vuotias. Tosin voinhan jatkaa siitäkin eteenpäin, jos huvittaa, mutta sen mietin myöhemmin. 
Tiedän tekeväni monet asiat toisin kuin muut kosmetologit ja pitkä työkokemus on muuttanut paljon työtapojani. Ihmettelen kovasti, kun kuulen uusilta asiakkailta, että edellinen kosmetologi on höyrytellyt ihoa ja sitten puristellut ja rassannut ihohuokosia mustapäitä etsien. Olen luullut, että se homma on unohtunut jo viime vuosituhannelle. Itse olen jättänyt höyryttimen eli Vapotzonin pois käytöstä jo 80-luvulla. Hyvät hedelmähappokuorinnat ovat jo 30 vuotta sitten muuttaneet ihonpuhdistusmenetelmät paljon inhimillisemmiksi. 
Eräs uusi asiakas ihmetteli, miten teen kestovärjäyksen ilman, että se kirvelee. Siinäkin auttaa pitkä kokemus ja vakaa käsi. Käytän myös silmien huuhtomiseen kostutustippoja kertakäyttöpipetistä, mutta hämmästyksekseni joku kosmetologi vielä huuhtoo silmäkupeilla kestovärjäyksen jälkeen. Se on kurjaa asiakkaalle ja koko ympäristö kastuu. Sitäkään en ole kouluaikojen jälkeen käyttänyt. 
Työvuosien myötä moni asia on muotoutunut uusiksi niin, että asiakkaan on parempi olla ja oma työ on helpompaa ja käytännöllisempää. Työmotivaatiota minulta ei ainakaan puutu ja nyt, kun olen palannut yksinyrittäjäksi koen suurta helpotusta ja työniloa. Olen todella innostunut työstäni ja ideoin koko ajan kaikkea uudistumista, että pystyisin parantamaan asiakaspalveluani. Joten minua ei kannata vaihtaa nuorempaan!




perjantai 25. helmikuuta 2022

Näin kehitin Samppanjakasvohoidon!

Korona on muuttanut asiakkaiden ihonhoidon tarpeita ja syksyllä aloin miettimään, mikä hoito vastaisi näihin tarpeisiin parhaiten. Mikään jenkeistä tullut valmis paketti ei mielestäni käy, koska Suomen ilmaston haasteet ovat niin erilaisia. Siispä kehitin Samppanjakasvohoidon (105€).


Rentouttava gua sha -hieronta mm. edistää mikroverenkiertoa, tehostaa seerumeiden imeytymistä, ehkäisee ryppyjen muodostumista sekä rauhoittaa ihoa.


Vaahtokuorinta kuplii kuin samppanja

Kaikissa kasvohoidoissa on kolme eri vaihetta. Kasvohoito aloitetaan aina puhdistavalla vaiheella, joka irrottaa kuolleen solukon, puhdistaa huokoset ja kirkastaa ihon värin. Sen jälkeen imeytetään korjaavat ja elvyttävät tehoaineet ja valitaan imeytysmenetelmä. Lopuksi hoito päätetään niin, että huokoset supistuvat ja ihon suojabarriääri vahvistetaan. 
Olen oppinut lukemattomia menetelmiä näihin kolmeen vaiheeseen ja aloin suunnittelemaan, mitä asiakkaani tarvitsisivat talvella eniten. Vastaus tähän on helppo löytää, koska kaikkien ihot tarvitsevat talvella kosteutta. 
Päädyin siihen, että teen hellävaraisen, mutta tarpeeksi tehokkaan kuorinnan aluksi, jottei kuollut solukko estä kosteuden imeytymistä. Hedelmähappoentsyymeillä on helppo sekoittaa sopiva kuorintapitoisuus jokaiselle ihotyypille erikseen. Otin käyttöön vaahtokuorinnan, jonka vaikutusainepitoisuuksia on helppo muokata. Vaahtokuorinta antaa myös kivoja tuntemuksia asiakkaalle ja heti hoidon alussa tulee tunne, että iholle tapahtuu jotain hyvää ja tehokasta. 
Kansainvälisesti kaikkia vaahtokuorintoja sanotaan samppanjakuorinnoiksi, koska ne tuntuvat iholla pirskahtelevilta ja kuohuvilta. Tämä samppanjakuorinta ei siis ole minun keksimä nimi, vaan ihan yleisesti käytössä oleva nimitys. Suomessa vaahtokuorintojen käyttö on aika uutta ja ne ovatkin olleet markkinoilla vasta vähän aikaa. Itsekin sain vähän aikaa kehitellä seosta ennen kuin sain siitä juuri tähän hoitoon sopivan. Sekoitan tässäkin hoidossa kaikki käytetyt vaikutusaineet itse ihotyypin ja tarpeen mukaan, joten jokainen hoito on aina täsmähoito juuri sillä kertaa.


Gua sha -kivihieronta on nyt muodikasta

Aikaisemmin en ole juurikaan seurannut ihonhoidon muotivirtauksia, koska moni on ollut mielestäni silkkaa huuhaata. Erilaiset hierontamenetelmät ovat aina minua kiinnostaneet ja pidän kovasti hieronnan tekemisestä. Kasvohieronta on mielestäni asiakkaalle paras vaihe kasvohoitoa ja sen merkitys on suuri.
Koronan aiheuttamat elämän muutokset ovat aiheuttaneet monelle asiakkaalleni stressiä ja huolta. Siksi halusin tehdä Samppanjahoidosta erityisen rentouttavan. 
Päätinkin opetella käyttämään näitä gua sha -kivihierontamenetelmiä uudessa kasvohoidossa. Gua sha -kivet ovat ruusukvartsia ja niitä on käytetty jo pitkään Aasiassa rentouttavaan hierontaan.  Samppanjahoidossa teen hieronnan gua sha -kivinapilla ja -rullilla ja sen jälkeen klassisen kasvohieronnan ihan käsin. Lopuksi laitan naamion ja sen päälle tämän gua sha -kivinaamarin, joka toimii kuin painopeitto ja se tekee turvallisen ja rentoutuneen olotilan. 
Asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä Samppanjahoitoon, missä tulee monia uusia tuntemuksia. Nanolift- tai Dermatude-kasvohoitoa se ei korvaa, koska ne ovat hyvin paljon tehokkaampia. Ne asiakkaat, jotka eivät ole pitkiin aikoihin käyneet kasvohoidossa, voivat tulla Samppanjakasvohoitoon tai ottaa sen vaihteluna tehokkaampien hoitojen välillä. 




torstai 24. helmikuuta 2022

Aloita auringolta suojautuminen nyt!

Aloitan taas tämän jankuttamisen uv-säteilyn vaarallisuudesta, mutta en tee sitä ilkeyttäni, vaan olen ihan oikeasti huolissani ihmisten sairastumisesta. Näen päivittäin asiakkaillani auringon aiheuttamia ihovaurioita, jotka olisi voinut suojavoiteella välttää.


Auringolta suojautuminen on erittäin tärkeää myös talvella, jotta voidaan vähentää ihovaurioita ja ihosyöpää.


Tähtitarjouksena Extreme Protect SK40 

IS Clinicalin EXTREME PROTECT SK40 NYT 75€ (norm.95€) on hoitava päivävoide neljänkympin suojakertoimella. Sitä on saatavilla värittömänä ja kevyesti värillisenä, joista sävy BEIGE on vaalea ja sopii lähes kaikille. Sävy BRONZE on ruskeampi ja sopii tummemmalle iholle ja antaa selvästi päivettyneen vaikutelman. 
Huomio myös, että Extreme Protect SK40 on 100g pumppupullo, kun yleensä voiteet ovat 50g eli tuote on tuplakoko ja siksikin edullinen. Tämä tuplakoko riittää jokapäiväisessä käytössä noin kolme kuukautta. 
Extreme Protect SK40 voiteen voi laittaa aamuisin suoraan puhtaalle iholle ja käyttää sitä kuin mitä tahansa päivävoidetta, vaikka siinä on aurinkosuojakerroin. 
Tässä kohtaa kuluttajilla on vielä oppimista, että aurinkovoide ja päivävoide on sama asia. Moni ajattelee, että aurinkovoide on jotain, mitä voi laittaa vasta ulos mennessä, mutta se on jo aikansa elänyt ajatus. Nykyisin suojakertoimellisista voiteista on tehty mahdollisimman helppoja käyttää ja ne ovat ensisijaisesti kosteuttavia päivävoiteita, mutta samalla tehokkaita aurinkosuojavoiteita.


Pigmenttiläiskät saavat alkunsa juuri nyt

Yksi ihon vanhenemisen merkki on sen kirjavuus ja se ei näytä kovin kivalta. Pigmenttiläiskiä syntyy yleensä hormonimuutosten vuoksi raskaus- ja imetysaikana ja jotkut ehkäisyvalmisteet aiheuttavat niitä. 
Juuri tämä lumesta heijastuva uv-säteily antaa alun pigmenttiläiskille ja siksi suojaaminen juuri nyt on erityisen tärkeää. Vaihdevuosi-iässä ihon kirjavuus yleensä korostuu ja siihenkin on syynä estrogeenin väheneminen. Mielestäni ihon suojaaminen uv-säteilyltä on jo ulkonäönkin takia tärkeää saati sitten miten vakava terveyshaitta aurinko on. 
Onneksi omilla asiakkaillani ei ole loppukesälläkään tätä vanhentavaa ihon kirjavuutta, koska he hoitavat ja suojaavat ihonsa hyvin. Seuratkaapa vaan loppukesästä ympäristöänne, miten paljon liiallinen rusketus ja kirjava ihonväri vanhentaa. 
Extreme Protect SK40 on sopiva päivävoide kaikille ihotyypeille ja yli kolmekymppisten kannattaa yleensä laittaa aina aamuisin seerumi ja vasta sen päälle päivävoide. Värisävy Beige neutralisoi ihon kalpeutta ja tasoittaa ihon väriä näyttämättä meikiltä. Extreme Protect SK40 päälle voi laittaa meikkivoiteen ja niin voi tehdä myös värillisen version kanssa. Jos siis olet hankkimassa uutta päivävoidetta, suosittelen tätä Extreme Protect SK40 voidetta siksikin, että sen hinta/laatu suhde on erinomainen.




keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Active Peel System on tehokkain tuntemani ihonhoitotuote!

Kosmetiikan kehittely on rankkaa kilpailua eri kosmetiikkabrändien välillä. Siihen upotetaan miljoonia joka vuosi, koska kosmetiikan myynti on suuri bisnes. Esimerkiksi Ranskassa kosmetiikan myynti on merkittävä osa heidän ulkomaankaupastaan.


iS Clinicalin Active Peel System on ammattitason tehoa kotikäyttöön.


Asiakas vaatii tuloksia

Nykyisin ei kukaan enää voi vähätellä, etteikö kosmetiikalla olisi mitään vaikutusta, koska ei asiakkaat ostaisi tarpeettomia tuotteita. Kosmetiikkateollisuus ei ole mitään nyrkkipajatouhua, vaan tuotteita kehittävät parhaat kemistit, biologit ja lääkärit. 
Olen itse nähnyt, miten suurin harppauksin kosmeettiset tuotteet ovat kehittyneet ja niiden vaikutukset ovat tähtitieteelliset verrattuna 80-luvun kosmetiikkaan. Nykyisin myös lait ja säännöstöt pitävät huolen siitä, että tuotteet ovat turvallisia. Vielä 1950-60-luvuilla myynnissä oli tehokkaita voiteita, jotka sisälsivät hormoneja, raskasmetalleja tai muita vaarallisia aineita. Nykykosmetiikassa ei näitä vaaroja ole.
Viime syksynä tuli myyntiin iS Clinicalin ACTIVE PEEL SYSTEM (109€) kuoriva ja uudistava tehohoito kaikille ihotyypeille. En ole koskaan ennen kuullut mistään tuotteesta näin paljon kehuja asiakkailta, kuin Active Peel Systemistä. Se on ylittänyt kaikki asiakkaiden odotukset ja myös itse olen hämmästynyt sen tehosta.
iS Clinical mainostaakin, että Active Peel System on ammattitason tehoa kotikäyttöön ja voin allekirjoittaa tämän. Ammattikäytössähän on paljon vielä tätäkin tehokkaampia aineita, mutta ne eivät sovellu kotikäyttöön. Ammattituotteet yleensä vaativat esikäsittelyn ja jälkikäsittelyn, mitä kotioloissa ei voi tehdä. Eikä asiakkaalle voi kotiin myydä tuotetta, joka on väärin käytettynä haitallinen. iS Clinical on pystynyt luomaan tuotteen, jossa ei ole haittapuolia ja se on turvallinen huolimattomassakin käytössä.


Active Peel System silottaa rypyt ja palauttaa kimmoisuuden

Nyt moni asiakas on saanut käytettyä ensimmäisen laatikon Active Peel Systemiä loppuun ja tulevat ostamaan uutta pakkausta. Jokainen kiittelee tuotteen vaikutuksia ja näkevät ihollaan selkeitä muutoksia parempaan suuntaan. 
Minäkin hämmästelen kasvohoidossa, miten paljon asiakkaan iho on muuttunut edellisestä hoitokerrasta, kun käytössä on ollut Active Peel System. Siinä on kaksi hoitovaihetta: ensin pyyhitään iho pussin nro 1 hoitolapulla ja se saa vaikuttaa noin 3 minuuttia. Sen jälkeen iho pyyhitään pussin nro 2 hoitolapulla ja sen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään. Tuotteet saavat vaikuttaa yön ylitse ja aamulla tehdään tavalliset hoitotoimenpiteet.
Ensimmäinen vaihe on kuoriva sekä ihoa uudistava ja hoitolapun neste hiukan kihelmöi ja tuntuu viileältä. Toinen vaihe lopettaa kihelmöinnin ja iho tuntuu ihanan raikkaalta. Hoito on myös helppoa, koska kaikki saa jäädä vaikuttamaan yön yli, eikä muuta tarvitse tehdä.
Oma veltto, harmaa ja kuiva ihoni on huomattavasti jäntevöitynyt ja ihon väri on kirkastunut. Iho tuntuu myös hyvältä ja meikki levittyy paremmin sileälle iholle. Active Peel System on osoittautunut erittäin tehokkaaksi epätasapainoiselle iholle, jossa on näppyjä, suuret huokoset ja rypistymistä. Juuri näppyläiselle iholle, jossa on tukkeumia ja suuret ihohuokoset tuo kuukauden kuuri on osoittautunut todella tehokkaaksi. Active Peel Systemiä voivat käyttää kaikki yli 25-vuotiaat ja hoitoaineet käytetään 2-3 päivän välein. Tätä tehohoitoa voi yli nelikymppiset tehdä jatkuvasti tai sitten kuukauden kuureina. 
Itse otin Active Peel Systemin jatkuvaan käyttöön siten, että käytän niitä noin 2-3 päivän välein, enkä sinä päivänä käytä muuta kuorintaa.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

tiistai 22. helmikuuta 2022

Tähtitarjoukset ajalle 22.2.-7.3.

Tähtitarjouksina ovat Youngblood NATURAL MINERAL FOUNDATION & KABUKI-SIVELLIN NYT yht.79€ (norm.114€) jauhemainen meikkivoide ja tuuhea Kabuki-sivellin ja iS Clinicalin EXTREME PROTECT SK40 PERFECTINT NYT 75€ (norm.95€) päivävoide uv-suojakertoimella 40, saatavana värittömänä tai värillisenä.


Nämä ainutlaatuiset Tähtitarjoukset ovat voimassa 7.3. asti.


Hyvä sivellin takaa meikin lopputuloksen

Meikki onnistuu ja pysyy parhaiten, kun työvälineet ovat kunnossa. Jauhemainen NATURAL MINERAL FOUNDATION levittyy parhaiten tuuhealla lyhytvartisella KABUKI -siveltimellä. Minulla myynnissä olevat siveltimet ovat luonnonkarvaa, eivätkä keinokuitua ja se näkyy kyllä meikin lopputuloksessa. Nämä Kabuki-siveltimet ovat hyvin kestäviä, jos niitä hoitaa hyvin. 
Natural Mineral Foundation on ollut asiakkaiden suosikkimeikki jo toistakymmentä vuotta ja itse käytän sitä jatkuvasti, enkä ole mitään parempaa löytänyt. Mineraalipigmentistä saatu väri on läpikuultavampaa kuin synteettinen pigmentti ja siksi Natural Mineral Foundation näyttää luonnolliselta, eikä jätä rajoja kaulaan tai hiusrajaan. Mineraalipigmentti ei myöskään tuki tai ärsytä rasvoittuvaa tai herkistynyttä ihoa. Koko YOUNGBLOOD -meikkisarja on Suomen Astma- ja Allergialiiton suosittelema. 
Suosituimmat sävyt on Honey, Neutral ja Cool Beige. Honey sopii kaikkiin ihon sävyihin ja se poistaa kalpeutta ja antaa lämpimän hehkun iholle, Neutral on luonnollinen sävy, joka sopeutuu kaikkiin ihon väreihin. Cool Beige on vaalea sävy, mikä neutralisoi hyvin punoittelua, Itse käytän sävyä Warm Beige, vaikka olen lähes albiinon kalpea. Warm Beige antaa kevyesti päivettynyttä sävyä iholle ja mineraalipigmenttinä tämä ihon omaa väriä tummempi meikki ei näytä likaiselta tai liian tummalta.
Kabuki-sivellin on tarpeeksi tuuhea, jotta jauhemainen meikki levittyy tasaisesti. Liian pienellä ja kapealla siveltimellä levitettynä meikistä tulee helposti läiskikäs tai raidallinen.
Meikkisiveltimet kannattaa pestä vähintään kerran viikossa, mutta ihan joka käytön jälkeen niitä ei tarvitse  puhdistaa. Paras pesuaine on shampoo, joka ei vaurioita luonnonkarvan pintaa. Märkänä kaikki siveltimet pitää kuivattaa makuullaan. Jos märän siveltimen laittaa purkkiin pystyyn sivellinosa ylöspäin, karvoissa ollut vesi valuu varren liimauksiin ja karvat alkavat irtoilla. Sivellintä ei koskaan saa pitää purkissa pystyssä karvat pohjaa vasten, koska se katkoo ja murtaa karvoja. Hyvälaatuista sivellintä kannattaa huoltaa hyvin, niin se kestää vuosikausia kunnossa.

Youngblood Kabuki-sivellin on erittäin laadukas ja oikein hoidettuna vuosia kestävä.


Aloita uv-säteilyltä suojautuminen nyt!

Nyt pimein vuodenaika on jo ohitse ja ulkoillessa tarvitaan uv-suojausta. iS Clinicalin uutuusvoide Extreme Protect SK40 tuli myyntiin loppukesästä ja asiakkaat ovat ehtineet sitä jo kokeilla. Harvoin tulee kiitosta uudesta voiteesta niin paljon kuin Extreme Protectista on tullut. Tätä päivävoidetta on saatavissa kahdessa eri sävyssä ja myös värittömänä. Väreistä beige on vaalea ja sopii lähes kaikille tuomaan kevyttä sävyä ja peittävyyttä iholle. Bronze on selvästi tummempi ja sopii tummahiuksiselle ja niille, jotka haluavat korostaa päivetystä. 
Extreme Protect SK40 on ensisijaisesti kosteuttava päivävoide ja se on hyvä käyttää satoi tai paistoi. Aurinkoisena hetkenä kuitenkin tietää, että iho on hyvin suojassa säteilyltä. Nämä sävyllisetkin voiteet voi laittaa suoraan puhtaalle iholle ilman mitään alusvoidetta, mutta jos haluaa, niidenkin päälle voi laittaa vielä meikkivoiteen. Extreme Protect SK40 on erittäin miellyttävä kosteuttava voide, joka jättää napakan ja sileän pinnan iholle. Se on pakattu sadan gramman pumppupurkkiin ja on siis tuplakoko verrattuna yleensä muihin voidepakkauksiin.
Yrittäkää sisäistää ajatus, että aurinkosuojallinen päivävoide on osa terveellistä elämäntapaa. Nykyisten tilastojen mukaan suomalaisista yli kahdeksankymppisistä 60% sairastaa aurinkokeratoosia, mikä on uv-säteilyn aiheuttama solumuutos. Aurinkosuojallinen päivävoide vähentää ihosyövän riskiä.





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

maanantai 21. helmikuuta 2022

Ukraina ja sodan uhka

Tämän hetkinen Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne on muistaakseni pahin sodan uhka, mitä olen lapsuuteni jälkeen kokenut. Pahin oli 1968 Prahan kevään kansannousu, jolloin olin seitsemän vanha ja näin tv:stä, kun Neuvostoliiton tankit valtasivat Prahan keskustan. 



Maailman rauha uhattuna

Voi olla, että juuri nuo lapsuuden kokemukset Varsovan liiton liikehdinnästä Euroopassa ja Prahan kansannousun murskaaminen on saanut minut seuraamaan sotia ja niiden historiaa. Vaikea sanoa, mikä on minut harrastukseni pariin johtanut, mutta nyt ainakin käytän pari tuntia päivässä Ukrainan tilanteeseen perehtymisessä.
Varsinaisesti en ole tilanteesta huolissani, koska en voi asioille yhtään mitään. Tunnen vaan suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan ja mietin pystynkö lukemaan tilannetta oikein. Suurvallat puhuvat Putinin pelikirjasta ja minäkin yritän pohtia, mikä hänen pelikirjansa seuraava siirto on. 
Tietenkin tunnen suurta myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan ja varsinkin Ukrainasta kotoisin olevia asiakkaitani kohtaan. Eräs heistä kertoo heräävänsä aamuöisin tuskahikeen, kun pelko Ukrainan rajan lähellä elävistä vanhemmista iskee uniin. Tätä ukrainalaiset ovat kokeneet jo vuodesta 2014 saakka.
Arvostan kovasti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä, koska hän on pysynyt rauhallisena ja päättäväisenä Venäjän uhan edessä. Nykytilannehan vaikuttaa hyvin samalta kuin syksy 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja valloitti Baltian maat ja osan Puolaa. Silloin vain Suomen johto pysyi rauhallisena ja toimi niin kuin demokratiassa toimitaan.


Kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan

Ukrainan, Venäjän ja Valko-Venäjän rajoilla tilanne on sen verran räjähdysherkkä, että sotatoimet voivat lähteä liikkeelle pienestäkin viitteestä, joka voi olla erehdys. Ukrainan itäosat Donetsk ja Luhansk separatistijohtajien Denis Pushilin ja Leonid Pasetsnikin johdolla ovat kiihdyttäneet sotatoimia ja niiden alueiden räjähdykset ja ampumiset ovat lisääntyneet kovasti. Valko-Venäjän presidentti Lukashenko lähtee varmaankin mielellään Venäjän mukaan sotimaan, koska ulkoisella uhalla saa kansalaisten mielenkiinnon pois diktatuurista, korruptiosta ja huonosta ihmisoikeustilanteesta.
Uskoisin, että venäläiset lamauttavat Ukrainaa ensin hybdirihyökkäyksillä sähkön- ja vedenjakelukeskuksiin tai kaatavat tietoverkkoja. Maavoimat, joita nyt on Ukrainan rajalla noin 100,000 sotilasta, eivät pääse tällä hetkellä etenemään kovinkaan nopeasti, koska maa ei ole kunnolla jäätynyt, niin kuin tähän aikaan vuodesta pitäisi olla. Suuret tankit ja muut maavoimien koneet takertuvat pehmeään mutaan, niin kuin aikanaan Hitlerinkin joukoille kävi. 
Tämän takia Venäjä siirsi viime viikolla suuren määrän maataistelukoneita Valko-Venäjän puolelle Ukrainan rajan pintaan. Maataistelukoneet olivat inhottava ase jo Suomea vastaan jatkosodassa ja nämä kehittyneet versiot ovat vielä pahempia. Niiden avulla voidaan jonkin verran korvata maavoimien huonoa liikkuvuutta.
Samoin viime viikolla Venäjän puolelle saapui Wagner palkka-armeijan joukkoja, joiden epäillään tekevän sissi-iskuja Ukrainan sisälle. He voivat esimerkiksi murhata valtaapitäviä, ottaa haltuun radioasemia tai tehdä täsmäiskuja kohteisiin, jotka lamauttavat Ukrainan toimintaa. 
Putinin ystävä Jevgeni Prigožin johtaa tätä Wagner yksityisarmeijaa tai palkka-armeijaa ja yleensä he ovat toimineen Afrikan maissa. Siellä, mihin Putin ei voi laittaa virallista Venäjän armeijaa, toimii nämä Wagnerin palkkasotilaat pitämässä yllä Venäjän etuja. 
Voi olla, että mitään suurta liikkeellelähtöä ei tulekaan vielä päiviin tai viikkoihin, vaan hermopeli jatkuu ja hybdirisodan käynti pitää jännitteet yllä. Ukraina ei ole mikään puolustuskyvytön pikkuvaltio, vaan Venäjä saa vastaansa koulutetun armeijan, joilla on suuri puolustustahto. Juuri tällä tahdonvoimalla Suomikin torjui suurvalta Neuvostoliiton hyökkäyksen, mutta voihan olla, ettei Putin enää sitä muista.






sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Ihonhoito ei saa mennä överiksi

Ulkonäkömuodissa ja ihonhoidossa ihmisten toimintatavat ja tarpeet ovat muuttuneet yllättävän nopeasti. Jos en seuraisi oman työni muutoksia olisin ulkona kuin lumiukko niiden oppien kanssa, mitä sain 1980-luvulla, kun työni aloitin.



Puoli vuosisataa on muuttanut ulkonäkökäsityksiä 

Olen tehnyt ulkonäön kanssa töitä kohta puoli vuosisataa ja kuvittelen kokeneeni jo lähes kaiken, mitä ulkonäköön liittyy. Nyt rupeaa tuntumaan siltä, että työni alkaa kääntymään päälaelleen. Aloittaessani kosmetologina 1980 päätyöni oli neuvoa ihmisiä huolehtimaan ulkonäöstään, mutta nyt saa varoitella, ettei ulkonäköön suhtauduta liian fanaattisesti. 
Varsinkin jalkahoidoissa piti aikoinaan lähteä ihan perusasioista ja neuvoa ihmisiä pesemään itseään. Silloin käytiin vielä saunassa vain kerran viikossa ja kaikki pesu oli siinä. Asiakkaiden jaloissa oli ongelmia ihan perushygienian puutteen vuoksi ja opin hyvin putsaamaan paiseita ja mätiviä varpaankynsiä. Sellaista mätäpaisetta ei eteeni tule, ettenkö sitä kykenisi putsaamaan. Nykyisin ihmiset menisivät jo lääkäriin, mutta 80-luvulla asiakkaat eivät olisi menneet lääkäriin, vaan asia olisi jäänyt hoitamatta, ellen olisi tulehduksia itse puhdistanut. 
Vielä neljäkymmentä vuotta sitten suomalaiset naisetkin olivat suuresti jäljessä ulkonäköasioissa verrattuna italialaisiin ja ranskattariin. Deodorantinkin käyttöä vasta harjoiteltiin ja ihonhoito oli lastenkengissä. Nyt alkaa olla melkeinpä päinvastoin eli pitää toppuutella, ettei ulkonäön merkitystä korostettaisi liikaa. Osalla ihmisistä alkaa mennä jo överiksi, kun kaikki huomio kiinnitetään vain ulkonäköön. Nykyisin antaessani ihonhoito-ohjeita asiakkaille kuulostelen herkällä korvalla, miten ihminen suhtautuu omaan ulkonäköönsä. Yritän kaikin tavoin välttää sitä, etten ohjaisi ketään fanaattiseen itsensä ja ulkonäkönsä tarkkailuun, vaan antaisin mallin kultaisesta keskitiestä.


Ulkonäkö ei ole maailman tärkein asia

Toivoisin voivani antaa mallin rennosta ja mielihyvää tuottavasta ihonhoidosta. Mielestäni ulkonäkö ja sen hoitaminen ei saa olla elämän pääasia. Joka aamuinen ja iltainen kotihoito ei saa viedä aikaa muulta elämältä, vaan muutama minuutti aamulla ja toinen illalla riittää hyvään ihonhoitoon. Meikin ja hiusten laittaminen aamuisin vie puolisen tuntia, mutta sitten niitä ei tarvitsekaan kohennella koko päivänä. 
Nykyään, kun naistenlehdistä lukee suoria käännösjuttuja ulkomaisista lehdistä, niin ainakin jenkkien ohjeissa varoitetaan aina liiallisesta ihonhoidosta. Itse en ole vielä koskaan nähnyt asiakkaalla tilannetta, että ihoa olisi hoidettu liikaa. Ulkonäön merkitys ja sen huomioiminen saattaa olla liiallista, mutta meillä se ei vielä mene tolkuttomaan hoitamiseen. 
Amerikassa on jo arkipäivää, että liiallinen kuoriminen ja puunaaminen on rikkonut ihon normaalin tasapainon. Onneksi en ole vielä nähnyt liikaa kuorittua ihoa omilla asiakkaillani ja en ole kollegoiltakaan tätä kuullut. Tätä liikahoitamista rajoittaa myös rahan käyttö ja ajan puute. Harvalla naisella Suomessa on aikaa ja rahaa maata kosmetologilla happokuorinnassa joka päivä. 
Tietysti joskus kuulen asiakkaan tilanneen netistä jonkun supertuhdin happokuorinnan, mikä on aiheuttanut hilseilyn ja punoituksen moneksi viikoksi. Yleensä sellainen jää yhteen kertaan ja iho saa rauhassa parantua. Jenkeissä kotihoidot ovat menneet sen verran överiksi, että jotain ammattivahvuista kuorintaa käytetään joka päivä kuukausi tolkulla niin, ettei ihossa ole kuin riekaleet jäljillä.
Itse kuulen lähinnä tarinoita jonkilaisesta pakkotoiminnasta, että asiakas jumittuu päiväksi tuijottamaan peiliä tai tutkii ihoaan jatkuvasti suurentavalla peilillä. Sitäkin tapahtuu, että aikuinenkin ihminen saattaa linnoittautua päiviksi kotiinsa siksi, kun ihossa on joku näppy väärässä kohtaa. Näissä on kyse psyykkisestä ongelmasta ei ihonhoidosta. Tietysti tässäkin tapauksessa on vaikea tehdä rajaa, mikä on tervettä ihon hoitoa ja mikä menee jo överiksi.




lauantai 19. helmikuuta 2022

Nanolift on ensimmäinen kehittämäni kasvohoito

Kehittämäni Samppanjahoito (105€) on osoittautunut paljon paremmaksi ja tehokkaammaksi kasvohoidoksi kuin kuvittelinkaan. Kuitenkaan se ei ole ensimmäinen itse kehittämäni hoito, vaan ensin kehitin Nanolift-kasvohoidon (124€).


Otin kehittämääni Nanolift-kasvohoitoon kaikista oppimistani kasvohoidoista parhaat puolet ja sen voi räätälöidä kaikille ihotyypeille.


Nanolift on ensimmäinen kehittämäni kasvohoito

Ensimmäinen kasvohoito, jonka kehitin on Nanolift ja siitä on nyt noin viisitoista vuotta aikaa. Tällä hetkellä vähintäänkin puolet tekemistäni hoidoista on juuri Nanolift-kasvohoitoja. Se on edelleen vielä näiden vuosienkin jälkeen monipuolisin kasvohoitovaihtoehto, jota voi soveltaa kaikille ihotyypeille sopivaksi. 
Silloin, kun kehitin Nanolift-hoitoa oli ennenkuulumatonta, että suomalainen kosmetologi lähtisi tekemään ihan itse suunnittelemaansa hoitomenetelmää. Kaikki kasvohoidothan tulevat Suomeen maailmalta kosmetiikkatehtaiden tai hoitokoneiden valmistajien kautta. 
Nanolift-mikrovirtalaite tulee Amerikasta Dermalogican maahantuojan kautta. Silloin, kun tuota mikrovirtaa aloitettiin Suomessa käyttämään, se sattui ja oli epämiellyttävää asiakkaalle. Virta on kuitenkin niin tehokasta, että se moninkertaistaa hoitoaineiden vaikutuksen ja imeytyvyyden. En kuitenkaan halunnut tehdä asiakkaalle hoitoa, jota pitää sietää kyynelsilmin. Tässä kohtaa tavallaan pakon edessä aloin miettimään, miten saisin tuon kivuliaisuuden pois ja kävin läpi kaiken oppimani sähköopin. Onneksi minulla on takana vanha hyvä ja perusteellinen kosmetologikoulutus ja silloin sähköoppiakin jankattiin viikkotolkulla.
Lopulta kokeilujen kautta sain mikrovirran jakautumaan isommalle alueelle veden avulla, joka johtaa virtaa. Piti vain löytää oikea hoitotuotesuhde, jotta veden sähköä johtava vaikutus toimi. Sain senkin kehitettyä ja sitä salaisuutta en kerro muille, mutta jokainen kosmetologi, joka viitsisi päätään vaivata, voisi sen keksiä. 


Nanolift on hyvin suosittu kasvohoito

Nyt Nanolift-kasvohoito ei satu, mutta virran vaikutus on yhtä tehokas kuin aikaisemminkin ja asiakkaat voivat rentoutua rauhassa. Minun mielestäni kasvohoidon tärkeä osa on juuri rentoutuminen ja en halua tehdä kivuliaita hoitoja. 
Olen sanonut, että otin Nanoliftiin kaikista oppimistani kasvohoidoista parhaat puolet ja se pitää edelleen paikkansa. Olin ehtinyt jo viime vuosituhannella oppia niin monta hoitomenetelmää, että niistä oli vara valita palasia uuteen hoitoon. 
Mikrovirtavaiheen jälkeen teen kaksi erilaista kasvohierontaa, joilla on eri vaikutukset. Ensin teen akupaineluhieronnan, joka kohdistuu akupisteisiin ja rentouttaa lihaksia sekä rauhoittaa muutenkin. Sen avulla imeytän hoitoseerumit syvempiin ihokerroksiin. Toinen hieronta on perinteinen klassinen kasvohieronta, joka vilkastuttaa tehokkaasti aineenvaihduntaa ja poistaa turvotuksia. Samalla imeytän ihon pintakudokseen suojaavia ja ihon omaa suojabarriääriä vahvistavia tehoaineita. 
Kokonaisuutena Nanolift-kasvohoito on tehokkaasti kosteuttava sekä ihon toimintoja vilkastuttava hoito ja se saa myös nestekierron liikkeelle ja vessassa saa juosta hoidon aikana ja sen jälkeen. Kaikki hoitoon käytetyt tehoaineet sekoitan asiakkaan ihotyypin ja tarpeen mukaan, joten Nanolift on varsinainen täsmähoito. 
Moni kosmetologi pitää kovin työläänä, kun kaikki sekoitetaan itse, mutta ilman tätä, ei täsmävaikutusta saada. Eikä minulla ole ollut koskaan tapana hakea itselleni helppoa hoitoa, vaan haluan tehdä jokaiselle asiakkaalle parhaan mahdollisen kasvohoidon.




perjantai 18. helmikuuta 2022

Hyödynnä nyt Phyto Replenish Oil tarjous!

Talvisää on koetellut ihmisiä sekä ihoa aika tavalla jo tähän mennessä ja talvea on vielä pitkälti jäljelläkin. Lunta on tullut sen verran reippaasti, että moni asiakas kertoo lapiointiurakoistaan. Tällä viikolla on Etelä-Suomessa joutunut tekemään ulkoilun räntäsateen kastelemin kasvoin. 


Iho kärsii erityisesti sateesta ja kylmästä, joten se on tärkeä suojata tuotteilla, jotka eivät huuhtoudu pois.


Kostea iho kärsii kylmyydestä

Monella on sellainen ajatus, että suuri ilmankosteus olisi iholle hyväksi. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan ainoastaan lämpimällä säällä pieni tihusade kosteuttaa, mutta ei talvella. Tällä viikolla eteläisessä Suomessa on satanut vettä ja räntää joka päivä ja iho on joutunut tosi koville.
Silloin, kun on vain muutama lämpöaste ja iho on sateesta kostea, tuuli osuu siihen pakkasen voimakkuudella. Iholle on erittäin suuri rasite, kun hiestä tai sateesta kostealle iholle kohdistuu tuuli ja viima. Sitten tulee jyrkkä lämmönvaihtelu, kun mennään sisälle ja tuo räntävesi kuivahtaa iholle. Näissä tilanteissa ihon rasitus on todella suuri ja ilman hyvää hoitoa iho takuulla ohentuu. Couperosakin lisääntyy huomattavasti, ellei ihoa suojata kunnolla.
Tähtitarjouksena oleva PHYTO REPLENISH OIL NYT 59€ (73€) olisi välttämätön tuote lähes kaikille. Tämä öljymäinen seerumi imeytyy ihon omaan suojabarriäärikerrokseen ja parantaa ihon kykyä suojautua lämmönvaihteluilta ja kosteudelta. Vesi- ja räntäsateessa liikkuminen huuhtoo kasvojen iholta pois kaikki voiteet, mitä iholle on aamuisin laitettu. Siksi tämä Phyto Replenish Oil on tärkeä, että se ei huuhtoudu pois, koska se on imeytynyt syvempiin ihosolukerroksiin. 


Talvitakki iholle

Suosittelen Phyto Replenish Oilia käytettäväksi aamulla sekä illalla ja 2-3 tippaa kerralla riittää. Erinomainen ihon suojamekanismia tukeva tuote on myös BARRIER REPAIR (45€) suojavoide. Barrier Repair laitetaan hoitovoiteen päälle ja se sulaa ihon rakenteeseen. Se jättää todella hyvän suojapinnan iholle ja vesisade ei pääse huuhtomaan ihoa. 
Barrier Repairia kannattaa käyttää aamulla ja illalla, koska se suojaa myös öisin sisäilman kuivattavalta vaikutukselta. Meikin voi levittää normaaliin tapaan tämän Barrier Repairin päälle ja se ei mitenkään vähennä meikin kestävyyttä. Päinvastoin Barrier Repair on hyvä meikinpohjustusaine, koska se jättää sileän ja tasaisen pinnan iholle. Huomioi, että Tähtitarjoukset loppuvat maanantaina 21.2. 



torstai 17. helmikuuta 2022

Yksilöllinen vanhuus

Olen vasta nyt oppinut ymmärtämään vanhuksia, kun omassa perheessäni ikääntymisen tuomat ongelmat näkyvät selvästi. Kuvittelin viisikymppisenä olevani hyvinkin tietäväinen ja empaattinen, kun olin koko ikäni hoitanut vanhuksia, mutta vasta nyt ymmärrän asiat paremmin.



Jokainen vanhus on yksilö

Tietysti on hyvä, ettei ihminen etukäteen tiedä, mitä tuleman pitää, koska kukaan ei haluaisi nähdä omien rakkaidensa hiipumista. Nyt näen vanhempieni ja heidän sukupolvensa sukulaisten menettävän otteensa arkiseen elämään, mutta tulen sen varmaan näkemään rakkaan puolisonikin kohdalla ja hyvien ystävieni kautta.
Olen joka päivä osallisena useamman yli kahdeksankymppisen läheiseni elämässä ja siksi näenkin suurennuslasilla kaikki epäkohdat. Erityisesti minua on vuosien varrella harmittanut, miten hoitohenkilökunta niputtaa kaikki vanhukset samaan nippuun. Heidän mielestään kahdeksankymppiset saavat käyttäytyä näin, mutta 85-vuotiaan pitää olla jo toisin ja yli yhdeksänkymppisen pitää tehdä juuri niin kuin hänelle sanotaan. 
Koin tämän taas hyvin konkreettisesti, kun anoppini 89v. halusi itselleen rollaattorikelkan ulkokäyttöön. Anoppini on ikäisekseen oikein hyvässä kunnossa ja muistikin toimii kunnolla. Hän hoitaa vielä ruokansa itse ja lähtee mielellään useamman kerran viikossa itse kauppaan, joka on noin kilometrin päässä. Se ei ole pakollista, koska hänet myös kuljetetaan kauppaan, niin usein kun hän haluaa. Hänelle se on kuitenkin henkireikä ja tapa ulkoilla sekä tavata ihmisiä. 
Tähän asti hänellä on ollut apuna tavallinen rollaattori, mutta hän itse halusi sellaisen kelkkamallisen, jossa on isot pyörät. Soitin kaupungin apuvälinevuokraamoon ja kysyin, onko heillä sellaisia, että sitä voisi kokeilla. Heillä kuulemma on niitä, mutta niitä ei anneta enää yhdeksänkymppisille, kun sen ikäinen ei enää sellaista tarvitse. 
Olin tosi loukkaantunut, että miten joku vieras ihminen, joka ei ole koskaan anoppiani nähnytkään, voi sanoa, ettei hänen enää tarvitse kauppareissuja tehdä. Anopilleni on äärimmäisen tärkeää, että hän voi olla itsenäinen, eikä hänen tarvitse raahata lapsiaan mukaan joka paikkaan, vaan saa ihan yksikseen mennä hakemaan tuoretta pullaa kahvinsa seuraksi. Liikunta pitää hänet virkeänä ja fyysinen hyvinvointikin paranee.
Me emme siis saaneet kelkkaa julkiselta puolelta, mutta onneksi oli mahdollisuus ostaa se omaksi. Tämäkään ei ole mahdollista kaikille ja harmittaa niiden puolesta, jotka jäävät ilman apuvälineitä, kun niitä jaetaan vain määrätyn ikäisille.


Kannusta älä nujerra

Oman isäni kohdalla suhtautuminen vanhan ihmisen fyysisiin mahdollisuuksiin oli aivan pohjanoteeraus. Tulen pitämään aina esillä tätä esimerkkiä, jottei kenellekään muulle käy niin. Onneksi isäni oli niin kovapäinen, ettei kuunnellut niin sanottuja asiantuntijoita ja onneksi äitini kannusti häntä siinä. 
Isäni suvussa on erittäin vahva perinnöllisyys sydän- ja verenkiertovaivoihin ja olen suvustani ainoa yli viisikymppinen, joka on hengissä ilman sydänleikkauksia ja lääkityksiä. Isälleni tehtiin ohitusleikkaus hänen ollessaan kuusikymppinen ja toinen jalka amputoitiin noin 10 vuotta sitten hänen ollessaan noin 75-vuotta. Jalan amputaatio johtui huonosta verenkierrosta sekä sydämestä ja samoihin aikoihin tuli aivoinfarkteja, joita ei huomattu ja ne aiheuttivat hitaasti dementiaa. 
Hän pärjäsi yli viisi vuotta hyvin jalkaproteesin kanssa, eikä käyttänyt mitään apuvälineitä, ei keppiä eikä rollaattoria. Kaikki maataloustyöt hän teki niin kuin ennenkin, eikä kukaan voinut nähdä hänen kävelystään, että toinen jalka oli proteesi. 
Viitisen vuotta sitten piti amputoida toisenkin jalan jalkaterä niin, että vain kantapää jäi. Siinä sairaalakierrevaiheessa hänen jalkaproteesinsa hukkui joko Janakkalan tai Hämeenlinnan sairaalaan, eikä sitä löytynyt koskaan. Isäni kotiutettiin pyörätuolipotilaana, kun proteesia ei löytynyt. Sitten hän itse alkoi vaatia, että hänelle on tehtävä uusi proteesi, jottei tarvitse istua pyörätuolissa. Onneksi Janakkalan kunta kustansi tuon hukatun proteesin ja olin isäni mukana jokaisella kerralla, kun sitä teetettiin ja otettiin mittoja. Kolmen fysioterapeutin voimin hänelle vannotettiin, että te ette enää ikinä kävele, vaan proteesi teetetään vain siksi, että pääsee itse siirtymään pyörätuolista sänkyyn ja takaisin. 
Painostaminen oli niin voimakasta, että minäkin uskoin näin käyvän. Onneksi isäni ei uskonut, vaan sinä päivänä, kun valmis proteesi tuli postin kautta kotiin, pyörätuoli siivottiin pois. Hän käveli omin jaloin vielä kolmisen vuotta tämän tapahtuman jälkeen. 
Minusta on aivan järkyttävää, että tällainen virhearvio tehdään ja mollataan sekä väheksytään, ettei tuosta kävelystä tule enää mitään. He eivät olleet ennen isääni nähneet yhtään yli kuusikymppistä, joka palasi työelämään amputaation jälkeen ja isäni oli yli seitsemänkymppiä, kun hän jatkoi elämäänsä täysin siitä, mihin jäi. Toivon, ettei tällaista enää ikinä tapahdu kenellekään. Jokainen ihminen on yksilö oli ikä mikä tahansa.






keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Dermalogican uutuuksia ja lopetettuja tuotteita

Kosmetiikan maailma elää jatkuvassa muutoksessa ja uutta kehitetään koko ajan. Kosmetiikka on miljardibisnes ja siksi sen kehittelyyn käytetään rahaa, aikaa ja vaivaa. Dermalogica ja iS Clinical ovat kehityksen kärkibrändejä!


Dermalogican uutuus Awaken Peptide Eye Gel -silmänympärysvoide piristää ilmeen uuteen päivään.


Lopetetut tuotteet

Aloitan näistä lopetetuista tuotteista, joita ei enää saa tai niitä voi olla vielä hiukan maahantuojan varastossa. Koko aikaa ei voi tuoda uutuuksia myyntiin, vaan jotakin pitää jättää poiskin. Jotkut tuotteet säilyttävät nimensä, mutta tuote itse uudistuu.
Lopetetut tuotteet ovat SHEER TINT SK20 värillinen päivävoide, REDNESS RELIEF ESSENCE hoitovesi ja TOTAL EYE CARE SK15 silmänympärysvoide sekä OVERNIGHT RETINOL REPAIR uudistava tehohoito. Tämä Total Eye Care SK15 silmänympärysvoide on ollut hyvin suosittu ja sitä minun varastossani on vielä muutama. Ole siis nopea, jos vielä kyseistä tuotetta haluat.
Suurin syy näiden kahden aurinkosuojallisen tuotteen lopettamiseen on tuo liian pieni suojakerroin. Amerikassa kaikki aurinkosuojalliset tuotteet katsotaan lääkeaineiksi ja niitä valvoo sama virasto kuin lääkkeitäkin. He ovat poistamassa myynnistä alle kolmenkympin suojakertoimelliset tuotteet. 
Redness Relief Essence hoitoveden tilalle tuli jo viime syksynä ULTRA CALMING MIST (34€), joka on helpompi käyttää. Ultra Calming Mist on suihkepullossa, niin kuin muutkin hoitosuihkeet, mutta tämä Redness Relief Essence hoitovesi oli täyteläisempää, eikä se toiminut spraypullossa, vaan se piti taputella iholle.

Uutuuksia

Viimeisin uutuus Dermalogicalta on AWAKEN PEPTIDE EYE GEL (57€) silmänympärysvoide ja olen itse siihen hyvin ihastunut. Varsinaisesti se ei korvaa Total Eye Carea, vaan onkin ihan eri tyyppinen ja mielestäni huomattavasti parempi. 
Puhdistukseen tuli syksyllä uusi DAILY GLYCOLIC CLEANSER (36€), jota kaikkien kannattaa kokeilla. Se on lievästi glykolihappoa sisältävä ja kevyesti kuoriva täyteläinen geeli. Se on hämmästyttävän lempeä ollakseen glykolihappopitoinen tuote ja uskallan suositella sitä herkällekin iholle.
Viime vuonna loppukesästä tuli myyntiin POWERBRIGHT DARK SPOT SERUM (98€), joka tuli Pure Bright Serumin tilalle vaalentamaan pigmenttiläiskiä. Niillä, joilla on taipumus pigmenttiläiskiin, kannattaa ottaa nyt heti käyttöön tämä pigmenttiä hajottava seerumi. Juuri tähän vuodenaikaan lumesta heijastuva uv-säteily alkaa muodostamaan näitä läiskiä ja parasta aina on ennaltaehkäisy. 
Syksyllä tuli myyntiin myös täydennystä BIOLUMIN-C -hoitolinjaan eli BIOLUMIN-C GEL MOISTURIZER (67€) hoitovoide yöksi ja päiväksi. Tämä voide onkin noussut ihan erityisen suosituksi, niin kuin kaksi muutakin C-vitamiinituotetta BIOLUMIN-C SERUM seerumi (78€) ja BIOLUMIN-C EYE SERUM (75€) silmänympärysvoide. 
MELTING MOISTURE MASQUE (71€) naamio on myös uutuustuote ja se on pelastus suomalaiselle iholle talviaikaan. Sekin tuli myyntiin vasta loppusyksystä, mutta se on nyt jo todella suosittu. Itse en enää pärjäisi ilman tätä kosteusnaamiota. Minusta se on paras innovaatio, mitä Dermalogica on pitkään aikaan kehittänyt ja toivoisin, että se olisi käytössä jokaisella suomalaisella.
Lisää uutuuksia on keväälle odotettavissa, mutta ne pidetään yleensä salaisuutena viimeiseen asti. Itse epäilen, että PowerBright -pigmenttihoitolinjaan tulee lisää tuotteita, mutta muuta en osaa edes haaveilla. 




tiistai 15. helmikuuta 2022

Vinkkejä Ystävänpäivätarjouksista

Vielä tämän päivän voit hyödyntää Ystävänpäivätarjouksia, joissa on hyvät alennukset. Olen tehnyt nämä tarjoukset kiitokseksi asiakkaille, jotka olette auttaneet yritystäni selviämään yli koronakurimuksen ja toivotaan, että tämä pandemia alkaa olla ohitettu.


Ystävänpäivä-ALE viimeistä päivää tänään tiistaina 15.2. Hemmottele itseäsi!


Iloa arkeen!

Elämä on pääasiassa tavallista arjessa puurtamista ja siksi kannattaa ottaa ilo irti pienistäkin asioista. Itselleni on suuri ilo aloittaa päivä suihkussa TUOKSUSAIPPIASIENEN NYT 2 kpl 25€ (norm.19€/kpl) kanssa. Niinkin pieni asia, kuin raikas sitruunan tuoksuinen suihkutila, energisoi talviaamuna. Viime talvena nautin mansikan tuoksusta, joka sai mielen kesään ja nyt olen ihastunut sitrustuoksuihin. Edelleen tuo mansikka ja vadelma ovat asiakkaiden suosikkituoksuja ja sitruunaruoho sekä persikka ovat myös mieleisiä.
iS Clinicalin ACTIVE SERUM 15ml & YOUTH BODY SERUM 15ml NYT 95€ (134€) yhdistelmä on tehokas aloitus itsensä kevätkunnostukseen. Active Serum on kasvoilla tehokkaasti vaikuttava, uudistava ja tasapainottava seerumi. Se sopii kaikenikäisille, mutta ei kovin herkälle iholle. Active Serum nopeuttaa näppyjen parantumista, supistaa huokoset, tasoittaa ihonvärin ja silottaa rypyt. Oikeastaan se tasapainottaa ja kaunistaa kaikkia ihoja. Active Serum on hyvin tehokas ja se hiukan kihelmöi aluksi, mutta muutamien päivien käytön jälkeen iho tottuu siihen. Kihelmöinti loppuu aina, kun seerumin päälle levittää hoitovoiteen. Toisaalta tuo pieni nipistely on ihan virkistävää ja antaa vakuutuksen seerumin tehokkuudesta.
Youth Body Serum on paljon enemmän kuin vartalovoide. Se hajottaa rasvakudosta ja silottaa epätasaista selluliittia. Ihosta tulee sileämpi ja pehmeämpi. Tässä vaiheessa aloitettu tehohoito vartalolle saa kesään mennessä vartalon ihon bikinikuntoon. Suihkepullossa oleva Youth Body Serum on helppo käyttää ja uskomattoman tehokas. Kuiva ja hilseilevä iho korjaantuu muutaman päivän käytön jälkeen ja iho tuntuu paljon pehmeämmältä.


Tähtisilmät!

Nyt RIPSIEN KESTOTAIVUTUS & KULMIEN MUOTOILU + VÄRI 69€ (norm.107€) on niin edullinen, että tämä tarjous ei toistu. Tämä on oikea hetki kokeilla Ripsien kestotaivutusta, jos olet sitä jo pitkään suunnitellut. Varaa aikasi nyt tai osta lahjakortti itsellesi verkkokaupasta tarjoushintaan ja itse työ voi mennä keväälle myöhempäänkin. 
Olen tehnyt Ripsien kestotaivutusta nyt 4-5 vuotta ja se on monelle jo vakiokaunistus. Alunperin otin menetelmän käyttöön siksi, että taivutus nostaa ja avartaa niin paljon ikääntyneen naisen ilmettä. Ylöspäin kaartuvat ripset avaavat katsetta ja tekee huomattavasti virkeämmän ilmeen jo valuneelle silmänalueelle. 
Ripsien kestotaivutus on myös helppo ulkonäön kohennus, koska ripset eivät vaadi mitään hoitamista. Ainoastaan kestotaivutuksen jälkeen ripsiä ei saa kastella vuorokauteen, mutta sen jälkeen ne kestävät mitä tahansa. Kaikki saunominen, silmien hierominen ja ripsivärin käyttö onnistuu niin kuin ennenkin, eikä mitään rajoituksia ole. 
Itse en viitsisi pelkkien ripsien takia elämäntapojani muuttaa, enkä halua tarjota asiakkaillekaan mitään rajoittavaa tai monimutkaista. Ripsien kestotaivutus pysyy hyvänä 6-8 viikkoa ja siihen menee aikaa noin puolitoista tuntia. Siihen ei voi yhdistää kasvohoitoa, vaan se pitää tehdä eri kerralla. Suosittelen kokeilemaan! 


maanantai 14. helmikuuta 2022

Hyvää Ystävänpäivää!

Näinä aikoina, mitä olemme pari vuotta eläneet, on ystävien ja läheisten merkitys noussut suuresti. Samoin näin yrittäjälle vakioasiakkaiden olemassaolo on ollut perusta, jolle on voinut rakentaa koronan tuoman epävarmuudenkin aikoina. Kiitän teitä kaikkia, että olette valinneet minut kosmetologiksenne!


Toivotan kaikille asiakkaille ja blogin lukijoille hyvää Ystävänpäivää!


Kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi

Olen nähnyt usein työssäni, miten nainen menettää itsensä täysin ja laittaa perheensä kaikessa etusijalle. Tietysti ymmärrän, että joskus pitääkin laittaa lapset ja perhe itsensä edelle, mutta terveessä mittakaavassa. Olen työvuosieni aikana tavannut asiakkaita, jotka kertovat lastensa ihosta, kun kysyn heidän omasta ihostaan. Kysymykseen onko sinulla iho kuivunut näin talvella, saan kertomuksen siitä, kenellä perheessä iho on kuivunut, mutta en vastausta hänen oman ihonsa tilanteesta. 
Nuorempana tämä ärsyttikin, kun ihminen oli aivan kadonnut perheensä alle. Näin vanhemmiten tunnen surua ja yritän herätellä kiinnostusta siihen, mitä ihmiselle itselleen kuuluu. Joskus liian vahva sitoutuminen lapsiin ilmenee siinä, että ihminen kysyy joka tuotteen kohdalla, voiko sitä käyttää lapsen iholle. En oikein ymmärrä sitäkään, miksi äidin pitäisi käyttää alle kouluikästen lasten kanssa samaa kosteusvoidetta, joka ei ole riittävän tehokasta yli kolmekymppiselle aikuiselle. 
Tällainen suhtautuminen itseensä herättää pelkoa siitä, miten tuossa tulee käymään. Ehkä äiti ajattelee, että lapset ovat myöhemmin ikikiitollisia hänelle ja palkitsevat hänet moninkerroin. Yleensä näin ei käy, vaan lapset häipyvät maailman tuuliin ja pyytävät aikuisenakin vielä lisää palveluksia. 
Olen sitä mieltä, että ihmisen itsensä pitää antaa itselleen arvoa. Ei ole liian itsekästä kohdella itseään hyvin, vaan se on tervettä itsetuntoa. Luopumalla liikaa omasta hyvästään petaa itselleen katkeroitunutta vanhuutta. Suosittelen, että välillä pysähdyttäisiin ajattelemaan, kohtelenko itseäni hyvänä ystävänä?


Kohtele ihoasikin ystävällisesti

Nykyisin puhutaan ja kirjoitetaan paljon terveydestä sekä hyvinvoinnista ja moni panostaa terveisiin elämäntapoihin erityisesti. Toivoisin, että ihon terveyden ylläpitäminen liitettäisiin näihin terveisiin elämäntapoihin. 
Ellei aurinkosuojallista päivävoidetta ole käytössä, on jätetty huomioimatta hyvin tärkeä terveysriski. Auringolta suojautuminen on selkeä teko terveyden hyväksi ja sillä estetään ihosyövän syntymistä. Viimeisten tilastojen mukaan 60% yli kahdeksankymppisistä sairastaa aurinkokeratoosia. Alku aurinkokeratoosille ja ihosyövälle saadaan yleensä jo nuoruudessa ja kaikki elämän varrella saatu säteily vaikuttaa siihen. 
Tämän takia teinkin Ystävänpäivätarjouksen Dermalogican BIOLUMIN-C GEL MOISTURIZER & INVISIBLE PHYSICAL DEFENSE SK30 NYT 79€ (norm.124€) voideyhdistelmästä. Invisible Physical Defense SK30 päivävoide on hyvä suoja hiihtoretkille ja muuhun ulkoiluun nyt, kun aurinko on alkanut paistamaan. BioLumin-C Gel Moisturizer sisältää runsaasti C-vitamiinia, joka korjaa uv-säteilyn aiheuttamaa vanhenemisprosessia. Tämä C-vitamiinivoide on kevyt, kosteuttava ja sopii kaikille ihotyypeille yöksi ja päiväksi. 
Nuorilla on helposti rasvoittumisongelmia ennen kuin hormonitoiminta tasoittuu ja nyt kannattaa hyödyntää tämä CLEAR START -paketti: FOAMING WASH (177ml) -pesugeeli & FLASHFOLIANT -kuorintavaahto NYT 25€ (norm.44€). Tämän edullisemmin ei saa tehokasta, mutta hellävaraista nuoren ihon hoito-ohjelmaa. 
Foaming Wash käytetään pesuun aamulla ja illalla, eikä se kuivata, mutta tuhoaa tulehduksia aiheuttavia bakteereja ja vähentää talineritystä. FlashFoliant -vaahtokuorinta levitetään iholle iltaisin tai aamuisin 3-7 kertaa viikossa ja se jätetään vaikuttamaan yöksi tai päiväksi. Sen suuri etu onkin siinä, ettei sitä tarvitse pestä pois. Tämä yhdistelmä vähentää näppyjä, kirkastaa ihoa ja tasapainottaa talineritystä. 


sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Pääosassa huulet ja silmät ystävähintaan

Ystävänpäivätarjoukset ovat voimassa tiistaihin 15.2. ja nyt voit kaunistaa huulet ja silmät ale-hintaan. Onneksi koronarajoitukset ovat poistumassa ja varmaan kohtapuoliin luovutaan maskeistakin, joten myös suu ja huulet tulevat näkyville.


Nyt suunympärys ja huulet kauniiksi edulliseen ystävähintaan!


Tehohoito suunympärysryppyihin

Jos mietin, mikä kohta asiakkaita eniten harmittaa vanhenemisessa, se on suunympärysrypyt. Myönnän, että myös itseäni ärsyttää ylähuulen pystyrypyt ja siksi teenkin kaikkeni, etteivät ne enää syvene, eivätkä korostu. Kaikista tehokkainta on ennaltaehkäisy, mikä pitää aloittaa jo nelikymppisenä, ennen kuin rypyt ovat näkyvissä.
Tehokkain hoitomenetelmä on iS Clinicalin LIP DUO NYT 59€ (99€), johon sisältyy tehokas suun ympärille ja huulille tarkoitettu Lip Polish -kuorinta-aine sekä Youth Lip Elixir -huulivoide. Nyt on myynnissä viimeiset Suomeen tulleet Lip Duot ja tämän jälkeen tuotteet myydään vain yksittäin ja hinta on korkeampi. Joten nyt kannattaa ostaa kumpikin tuote yhtäaikaa! 
Tämä Lip Polish kuorinta on ehdottoman tärkeä, koska se on ihan omanlaisensa tuote. Tuo ylähuuli on vahvin ihon osa kasvoissa ja se alue kovettuu jatkuvasta käytöstä. Nenän ja suun pyyhkiminen ja jatkuva puhuessa tuleva ylähuulen liike saa ihon paksunemaan ja rypyt ovat syvemmät. Mikään kevytkuorinta ei suunympärille auta ja siksi juuri siihen suunniteltu kuorinta on paras.
Kuorintaa suositellaan noin joka kolmas päivä ja huulihoidetta käytetään aamuin illoin. Kuorinta-aineella kuoritaan sekä huulet, että suun ympärystä, jolloin huulivoide pääsee imeytymään huulten limakalvollekin hyvin ja se tuo lisäpulleutta iän kaventamille huulille. Omat tiukan kapeat huuleni ovat selvästi muhkeutuneet, kun olen käyttänyt säännöllisesti näitä tuotteita.


Silmät sirkeiksi

RIPSIEN KESTOTAIVUTUS JA KULMIEN MUOTOILU JA VÄRI NYT 69€ (107€) on nyt niin edullinen, että epäröivienkin asiakkaiden kannattaa nyt kokeilla, miten virkeiltä silmät näyttävät kestotaivutuksen jälkeen. 
Kannattaa varata hoitoaikakin pikaisesti, jos haluat sen vielä helmikuulle, koska vapaita aikoja ei ole tässä kuussa enää montaa. Työhön varataan puolitoista tuntia, eikä sitä voi tehdä kasvohoidon yhteydessä.
Tarjouksessa on myös XTREME LASHES-RIPSIVÄRI JA MIRABELLAN HUULTENRAJAUSKYNÄ NYT 39€ (67€). Nämä kaksi meikkituotetta ovat takuulla jo härskiintyneet, ellei niitä ole uusittu koko koronan aikana. Xtreme Lashes -ripsiväri on vesiliukoinen, mutta vettä hylkivä ja se on erittäin pidetty ja kiitetty tuote. Suositus on, että ripsiväri vaihdettaisiin uuteen 1-3 kuukauden välein, jottei se elätä tulehdusta aiheuttavia bakteereita. 
Laitoin siksi nämä huultenrajauskynät tarjoukseen, koska niin moni sanoo heittäneensä pois rajauskynät ja huulipunat, koska niitä ei ole maskin takia käytetty. Tämä Mirabellan huultenrajauskynä on erittäin laadukas ja niitä voi käyttää myös huulipunan tapaan maalaamalla koko huulet kynällä. Näin saat tosi hyvin pysyvän huulimeikin, joka ei sotkeennu maskin alla ja se ei lähde valumaan juonteisiin. Huultenrajauskynä on erittäin tärkeä silloin, kun suunympärysryppyjä on näkyvästi. Pehmeämpi huulipuna valuu näihin ryppyihin ja huulimeikki on sotkuinen ja rypyt korostuvat. Huultenrajauskynä estää tuon valumisen ja huulimeikki pysyy siistinä.
TEASE -sävy on kaunis perinteinen vanha roosa, joka sopii kaikkiin kylmäsävyisiin huulipuniin. TART -sävy on lämmin punainen, eikä liian kirkas. MOXIE on tyylikäs hiukan tummempi punainen. NUDE on luonnollinen nudesävy. CHARMING on lämmin ruskean punainen ja se sopii kaikkiin ruskean sävyisiin puniin. CHEEKY on myös luonnollinen ruskean sävy. SMART on kylmä luumunpunainen, mutta ei kovin tumma ja se sopii kaikkiin viileisiin huulipunasävyihin. Suosittelen kokeilemaan näitä rajauksia koko huulille, koska niissä on kivat värit ja ne pysyvät hyvin.