maanantai 31. lokakuuta 2022

Stalin kuolee

Olin lauantaina katsomassa Tampereen teatterissa esitystä nimeltä Stalin kuolee, joka oli hiljattain saanut ensi-iltansa. Tietysti näytelmä kiinnosti minua jo aiheensakin takia, mutta eniten innostuin tapahtumaan liitetystä mustasta huumorista.



Mustaa huumoria

Näytelmän tapahtumat etenivät niin kuin historiassa on meille kerrottukin, mutta näytelmän aiheena oli komedian keinoin kerrottuna se vallanhimo ja sekasorto, mikä jäljelle jäävien johtajien piirissä tapahtui. Mielenkiintoinen valinta oli, että Nikita Hrusthevin, Georgi Malenkovin ja Nikolai Bulganivin esittäjät olivat naisia, jotka oli puettu miehiksi. 
Mari Turunen esitti Malenkovia, joka nousi hetkeksi suurimpaan valtaan Stalinin jälkeen. Lavrenti Berinjaa esitti Jukka Leisti ja Molotovia Esa Latva-Äijö ja olen aina pitänyt näistä kahdesta viimeksi mainitusta näyttelijästä. Nytkin he tekivät erinomaisen roolityön. 
Näytelmässä tuotiin selvästi esiin se, että kaikki olivat tyytyväisiä Stalinin kuolemaan, eikä heillä ollut mitään kiirettä hakea lääkäriä paikalle. Toisaalta oli varmaan surullisen totta, että kukaan ei halunnut ottaa vastuuta lääkärien kutsumisesta. Kaikki pelkäsivät ja varmaan vihasivatkin Stalinia. 
Näytelmä kertoi eniten Berinjasta, joka oli Stalinin puhdistusten ja kaikkien teloitusten takana. Hän petasi itselleen paikkaa Stalinin jälkeiseksi johtajaksi ja näytelmän mukaan olikin varma omasta nousustaan. Loppujen lopuksihan hänet teloitettiin muutama kuukausi Stalinin kuoleman jälkeen.


Tapahtumat Neuvostoliitossa 1953

Minua alkoi kovasti kiinnostamaan tämä Stalinin kuoleman jälkeinen aika Neuvostoliitossa. Kyllähän siitä aika paljon jo tiedänkin, mutta kaikki piti palauttaa mieleeni. Mieheni sanoi, että tapahtumat jäivät vähän sekaviksi, kun ei etukäteen tiennyt ajasta ja näistä ihmisistä juuri mitään. Ehkä kannattaisi etukäteen tutustua tuohon historian vaiheeseen, jos menee näytelmää katsomaan. 
Huomaan, että Ukrainan sodan alettua tunnen automaattisesti epäluuloja näitä Neuvostoliiton tapahtumia kohtaan. Epäilen valhetta koko ajan ja voi olla, että valheita onkin ollut niin paljon, ettei historiaa voi enää uskoa todeksi. 
Andrei Zdanovista, joka oli Suomessakin valvontakomission johtajana, piti alunperin tulla Stalinin työn perijä. Hän kuitenkin kuoli jo 1948 vain 52-vuotiaana. Hänen kuolemansa on aina vakuutettu olleen luonnollinen, mutta hiukan epäselvää on, mihin hän kuoli. Nyt alkaa entistä enemmän epäilykset herätä, oliko kuolinsyy ihan normaali. Neuvostoliitossa pääsi noina vuosina hyvin äkkiä hengestään tai joutui vankileirille. Siksi mihinkään ei voi oikein luottaa, koska kaikki politiikkojen tekemiset kumpusivat hengissä pysymisen vietistä.




sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Ikäviä kokemuksia kosmetiikkakokeiluista

Mietin vieläkin tätä itseruskettavan voiteen kokeiluani, mistä kirjoitin jo viime viikollakin. Ymmärrän nyt paremmin joidenkin asiakkaiden ennakkoluuloja suosituksiani kohtaan, koska tällaisen kokemuksen jälkeen tulee varovaisemmaksi.



Kokeilut ärsyttävät ihoa

Juttuni alkaa siis siitä, että noin viikko sitten kokeilin erään vähemmän tutun maahantuojan uutta itseruskettavaa voidetta. Rusketus iskikin kiinni kuin tauti ja olin ensin tummanruskea, sitten keltainen ja lopuksi raidallinen ja pilkukas. Käytin useampia kasvohoitoon tarkoitettuja tuotteita, jotta sain ihon uudistumaan ja värin pois. 
Jos tämä kokemus olisi tapahtunut kuluttajalle, hän olisi melko varmasti saanut aikaan jonkun ärsytysreaktion yrittäessään poistaa kirjavaa väriä ihostaan. Pahimmassa tapauksessa väärillä konsteilla iho olisi ärtynyt koko talven ajaksi. 
Kokeilen paljon kosmetiikkaa etsiessäni uusia tuotteita työhöni, mutta kaikki kokeiluni ovat aina ammattituotteita ja arvion tarkkaan inci-listan ennen kuin viitsin edes kokeilla. Koskaan en myy mitään sellaista, mitä en itse ole kokeillut ja olen hyvin vaativa kosmetiikan tasosta. En todellakaan halua, että asiakkailleni tulisi tällaisia kokemuksia kuin nyt itselleni. 
Olenkin nyt pohtinut, käyköhän kuluttajille usein vastaavia tilanteita? Koen joskus uuden asiakkaan kohdalla, että hän epäröi luottaa antamiini neuvoihin. Olen pitänyt tätä ammattitaitoni aliarvioimisena, mutta onkohan se sittenkin kokemusten tuomaa varovaisuutta. 
Omien hoitotuotteiden kohdalla ei ikinä ole tapahtunut mitään vastaavaa ja ärsytysreaktioihin olen viimeksi törmännyt viime vuosisadalla. Kuluttajilla voikin olla ihan toinen kokemus, kun he valikoivat itse tuotteitaan. 


Tasapainoinen iho

Ihoa ei kannata rasittaa jatkuvilla kokeiluilla ja aineiden vaihdoilla, koska ihon tasapaino voi järkkyä. Mikään hoitotuote ei ehdi vaikuttaa kunnolla, jos sitä käytetään vain muutama päivä ja taas siirrytään toisenlaiseen vaikutusaineeseen. Onneksi muissa, kuin ammattikosmetiikassa, vaikutusainepitoisuudet ovat sen verran vähäisiä, etteivät ne tuota kovin helposti ristikkäisvaikutuksia. Tavallaan se on hyväkin asia, koska jos asiakas itse valitsisi ammattitason kosmetiikkaa, virhe tuottaisi paljon suuremman haittavaikutuksen. Juuri tämän takia ammattitason kosmetiikka on vain kosmetologien käytössä ja myynnissä.
Parhaiten iho pysyy tasapainossa, kun hoitotuotetta käytetään vähintään 3-4 viikkoa peräkkäin ja tässä ajassa tuotteen hyödyt jo näkyvät. Tietysti, jos heti huomaa, että tuote ärsyttää ihoa, sen käyttö pitää lopettaa. 
Välttyäkseen huonoilta valinnoilta paras neuvo on hankkia tuotteet asiansa osaavalta kosmetologilta. Silloin saa tehokkaasti vaikuttavia hoitotuotteita ja turhat kokeilut jäävät pois. Se on myös halvin ratkaisu ihon hoitoon, että ostaa vain niitä tuotteita, mitkä voi käyttää loppuun asti. Jatkuvat kokeilut ja hylätyt voidepurkit ovat turhaa tuhlausta, koska kosmetologi osaa kerralla valita oikeat tuotteet. 





lauantai 29. lokakuuta 2022

Lisää lukukokemuksia

Loppukesällä päädyin pitkästä aikaa kokeilemaan kaunokirjallisuutta, jota en ole lukenut vuosikausiin. Olen ollut niin kiinni tietokirjoissa, etten edes käsittänyt, minkä elämyksen olin menettänyt kaunokirjallisuuden kielen kauneudessa.


Eve, Maria ja Irene Curie (v.1908)


Verbaalista ilotulitusta

Luin Natalia Ginzburgin kirjan Kieli jota puhuimme ja se hurmasi minut täysin rikkaalla kielellisellä ilmaisullaan. Tosin romaani kertoi italialaisesta perheestä ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä, joten aikakausi oli minulle tyypillinen. 
Kirjan tapahtumat eivät olleet mitään ihmeellisiä, mutta perheen tarina oli kerrottu niin hurmaavilla sanankäänteillä, että se oli suuri nautinto. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja lukija oli Erja Manto, joka on mielestäni paras lukija. Erja Manto kuvailee äänenpainoillaan kirjan tapahtumia niin, että ne voi kuvitella silmiensä edessä aivan kuin teatterissa. 
Ainoastaan Seela Sella pystyy taidoillaan lyömään Erja Manton, mutta Seela Sella on lukijana vain muutamassa kirjassa. Muita minulle mieleisiä lukijoita ovat Jukka Pitkänen ja Krista Putkonen-Örn. Nykyään haen äänikirjoja jopa lukijan perusteella, koska se on niin olennainen asia äänikirjassa. 


Naisasiaa

Tänä vuonna on ilmestynyt useampia naiselämäkertoja ja niiden kautta todentuu se, että tasa-arvo on taistelujen tulos. Viime viikolla luin Claudine Monteilin kirjan Marie Curie ja tyttäret, joka kertoo kaksi kertaa Nobelin fysiikan palkinnon saaneesta tiedenainen Marie Curiesta ja hänen kahdesta tyttärestään. 
Vanhempi tytär Irene Curie sai myös Nobelin palkinnon fysiikasta ja nuorempi tytär Eve oli lahjakas pianisti ja myöhemmin lehtinainen, joka oli sotakirjeenvaihtajana toisessa maailmansodassa. Marie Curie oli syntyperältään puolalainen, mutta vietti aikuisen elämänsä Ranskassa. Tuntuu hullulta ajatella, että nuo naiset olivat Nobelin arvoisia älykköjä, mutta heillä ei ollut äänioikeutta. Ranskalaiset naiset saivat äänioikeuden vasta 1940-luvulla. 
Tästä Marie Curien elämäkerrastakin tuli mieleeni Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka on herkeämättömän mielenkiintoni kohde. Marien lapsuudessa Puola oli Venäjän vallan alla ja puolalaiset saivat kestää sortoa ja väkivaltaa. Kouluissa ei saanut opettaa puolaksi, vaan venäjäksi ja koko Puolan kulttuuri oli kielletty. Siis aivan sama peli kuin nyt Ukrainassakin. 
Luin myös kirjan Freudin sisar, joka on Goce Smilevskin kirjoittama tositarinaan perustuva fiktiivinen romaani. Sen kirjan myötä minulle tuli inho Sigmund Freudia kohtaan, vaikka hän on psykiatrina paljon ihmiskuntaa auttanutkin. 
Sigmund Freud järjesti itsensä, vaimonsa ja lapsensa turvaan Englantiin, kun natsien juutalaisvainot alkoivat. Hän ei kuitenkaan tehnyt sisartensa hyväksi mitään ja suorastaan houkutteli heitä pysymään vain kotona Itävallassa. Freud vakuutti heille, ettei natsihallinto tee mitään pahaa, mutta itse lähti kuuluisien ystäviensä avulla maanpakoon. Niinpä hänen sisarensa kuolivat keskitysleirin kaasukammiossa. Kertomus antoi Sigmund Freudista vastenmielisen kuvan ja hän pääsi pitkälle jo senkin takia, koska perheen poikana hänellä oli etuoikeus koulutukseen, mutta tyttärille etsittiin aviomies. 
Ben MacIntyren kirjassa Kaksoisagentit – Normandian maihinnousun suuri vakoiluoperaatio tutustutaan aivan toisenlaisiin naisiin, jotka rohkeasti puolustivat isänmaataan. MacIntyre on erittäin arvostettu sotahistorioitsija ja jo ihan odotin tämän kirjan ilmestymistä. Kirja on tositarina liittoutuneiden harhautusoperaatiosta Normandian maihinnousun aikoina. Pieni kaksoisagenttiryhmä syötti saksalaisille väärää tietoa maihinnousupaikasta ja näin saksalaisten sotajoukot eivät olleet odottamassa Normandiassa liittoutuneiden maihinhousua. 
Kaksoisagenteista kaksi oli naisia ja vaaditaan hyvin kylmähermoinen ihminen, jotta pystyy hämäämään kumpaakin sodan osapuolta. Tarina oli hyvin mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen esitys tästä toisen maailmansodan tärkeästä harhautusoperaatiosta. Se voisi olla kiva lahjakirja isänpäiväksi tai jouluksi.






perjantai 28. lokakuuta 2022

Sadepäivä on kirjapäivä

Nämä syksyn pimeät sateiset illat ovat omiaan lukutoukille, koska silloin kuuluukin hautautua kirjoihin ja antautua tarinan vietäväksi. Olen syksyn aikana lukenut hyvin paljon, mutta jotenkin unohtanut kertoa niistä blogissa, joten korjaan sen nyt.




Historia kirjoitetaan uudestaan

Syksyn aikana on tullut useampia uusia tietokirjoja Venäjän vallankumouksesta, jotka on kirjoitettu juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Nyt kirjoja lukiessa niiden tiedot ovatkin menettäneet merkitystään, koska Venäjä näyttäytyykin nyt ihan eri valossa.
Arvostettu historioitsija Anne Applebaum julkaisi viime viikolla kirjan Gulag - Vankileirien saariston historia. Pari vuotta sitten Applebaum julkaisi kirjan Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa ja myös erittäin hyvän analyysin Euroopan nykytilanteesta Demokratian iltahämärä-autoritaarisuuden viettelevä kiusaus
Nämä Applebaumin Venäjä-kirjat ovat erittäin perusteellisia ja pikkutarkkoja kuvauksia aikakauden tapahtumista. Olen yrittänyt lukea Gulagista kaiken mitä löydän, koska minulle on mysteeri, miten kansa on suostunut elämään maassa, jossa ihmisiä murhataan systemaattisesti. Lukiessani tätä uusinta kirjaa mielessäni pyörii vain ajatus, että ei murhaaminen loppunutkaan, vaan me länsimaat luulimme niin. Loppujen lopuksi lännessä ei ole tiedetty, mitä Venäjällä oikein tapahtuu tai jos on tiedetty, sitä ei ole haluttu uskoa todeksi. 
Toinen arvostettu sotahistorioitsija Antony Beevor julkaisi viime viikolla myös kirjan Venäjän vallankumous ja sisällissota. Sitä lukiessani tunne oli sama, ettei oikein tiedä mihin voi uskoa. Ehkä ei Venäjän vallankumous olekaan ohitse, vaan on siirrytty Putinin luomaan todellisuuteen, että venäläiset voivat hyvin ja kaikki on kunnossa. Kuitenkin koko ajan ihmisiä putoaa ikkunoista, tai portaikoista ja kuolee myrkytyksiin ja ampumisiin. 


Lisää historiaa

Pari viikkoa sitten luin David de Jongin kirjan Natsimiljardöörit - Saksan teollisuussukujen synkkä historia. Tällaista kirjaa ja tutkimusta olenkin odottanut jo monta vuotta, että vihdoinkin selvitettäisiin, miten paljon Saksan suuryhtiöt ja rikkaat suvut hyötyivät toisen maailmansodan aikaisesta orjatyövoimasta. 
Tämäkin kirja oli vain pieni raapaisu muutamasta miljonääristä, jotka rikastuivat lisää Hitlerin järjestämien keskitysleirien ilmaisen työvoiman avulla. Aina, kun syön Dr.Oetkerin valmispizzaa tunnen syyllisyyttä siitä, että kannatan yritystä, joka on rikastunut keskitysleirien ilmaisen työvoiman avulla. Monet teollisuusmiljonäärit rikastuivat tuottaessaan massiivisen määrän aseita Hitlerin tarpeisiin. Autofirmat Porsche, Mercedes-Benz ja BMW käärivät suuret voitot, kun mielettömät tilausmäärät pystyttiin täyttämään juutalaisten ja muiden keskitysleirivankien orjatyövoimalla.
Pääasiassa tuo kirja kertoi Magda Goebbelsistä, joka oli lyhyesti naimisissa ennen Goebbelsia Günther Quandt nimisen teollisuusmiljonäärin kanssa. Heillä oli yhteinen poika Harald Quandt, joka olikin ainoa Magdan lapsista, joka ei joutunut äitinsä murhaamaksi. Günther Quandt pystyi sodan jälkeen vakuuttamaan liittoutuneet, että Goebbelsit olivat pakottaneet hänet natsipuolueeseen, eikä hän ollenkaan kannattanut Hitleriä. Näin Quandtin pojat Harald ja hänen velipuolensa Herbert perivät vauraan suuryhtiön, joka on suvun halussa vieläkin ja musta menneisyys on täysin unohdettu.
Tietysti on ymmärrettävää, etteivät liittoutuneet pystyneet tuomitsemaan kaikkia niitä saksalaisia, jotka hyötyivät Hitleristä ja keskitysleireistä, koska määrä oli niin valtava. Saksan massiiviseen sotateollisuuteen osallistui lähes kaikki, joiden ala hiukankin sivusi sotateollisuutta. 
Toivon, että tälle kirjalle tulisi jatkoa ja joku jaksaisi vielä tutkia, miten paljon natsimielisiä politiikkoja, virkamiehiä ja muita vaikutusvaltaisia ihmisiä jatkoi uraansa sodan jälkeen ilman mitään rangaistusta osallisuudestaan natsien toimintaan. 








torstai 27. lokakuuta 2022

Sadetakki iholle

Juuri nyt on menossa se vuodenaika, joka salakavalasti rasittaa ihoa erittäin paljon ja aiheuttaa couperosaa ja kuivuutta. Moni ajattelee hämärien tihusadepäivien olevan hyväksi iholle ja kuivuuden vähenevän, mutta näin se ei todellakaan ole.


Dermalogican Barrier Repair toimii sadetakkina iholle ja talvemmalla se suojaa myös kylmyydeltä ja tuulelta.


Kylmä ja kostea sää aiheuttaa couperosaa

Tähän vuodenaikaan on jo niin viileää, että sateesta kostea iho kärsii kylmyydestä. Märkä iho ja alle kymmenen astetta lämmintä on pintaverisuonille aikamoinen koettelemus. Pintaverisuonten pitää toimia täysillä eli ne ovat laajentuneet, kun elimistö yrittää pitää ihon lämpötilaa normaalina. 
Pintaverisuonten kiivas toiminta näkyy ihon punoituksena ja iho voi tuntuakin kihelmöivän kuumottelevalta. Jatkuva laajentuneessa tilassa oleminen on rasite pintaverisuonten seinämille ja osa jääkin pysyvästi laajentuneiksi. Tällä tavoin syyssää aiheuttaa couperosaa ja punoittelevaa herkkyyttä. Sadevesi myös huuhtoo iholta pois voiteita sekä meikkiä ja iho jää entistäkin huonommalle suojalle. 
Dermalogican Barrier Repair (49€) suojavoide on erittäin hyvä apu vähentämään sateen ja kylmyyden vaikutuksia iholle. Barrier Repair sulaa ihon pintaan ja sekoittuu ihon omaan suojabarriääriin. 
Barrier Repair levitetään kaikkien muiden hoitotuotteiden päälle, mutta meikin alle. Meikki pysyy hyvin ja Barrier Repair tekee sileän pinnan iholle.


Sadetakki ja talvitakki

Barrier Repair toimii näin syksyllä sadetakkina iholle, mutta talvemmalla se suojaa myös kylmyydeltä ja tuulelta. Tästä voiteesta voisi sanoa, että sen pitäisi kuulua kaikkien suomalaisten hoitotuotteisiin. Barrier Repair on siitäkin hyvä, että sitä voi käyttää kaikenikäiset ja kaikki ihotyypit.
Vanhenevalle ja kuivalle iholle Dermalogican Super Rich Repair (50ml 93€ ja 100ml 149€) hoitovoide on myös suojaava vaikutukseltaan. Super Rich Repair on täyteläisin voide, mitä hoitolassani on myynnissä. Kuitenkin se on hyvin imeytyvä, eikä jätä mitään rasvaista pintaa ja sopii myös meikinalusvoiteeksi.
Ihon suojaaminen kaikelta ulkoiselta rasitukselta on ihonhoidon yksi tarkoitus. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tuo sadevesikerros pitää pestä iholta pois joka ilta. 
Itse olen sitä mieltä, että sadevesi sisältää ties mitä likaa, rasvaa ja ilmansaasteita. Jos se jää yön ylitse ihon pinnalle, siitä voi syntyä herkistymistä. Moni ajattelee, ettei ihoa tarvitse puhdistaa iltaisin, jos ei käytä meikkiä. Tämäkin on harhaluulo, koska päivän mittaan iholle kertyy monenlaista likaa, joka kannattaa puhdistaa pois.






keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Muista myös kaula

Kävin viikonloppuna elokuvissa katsomassa komediaa, jossa näytteli Julia Roberts. Hän on aina ollut yksi lempinäyttelijöistäni ja pidän hänen persoonallisesta ulkonäöstään. Merkille pantavaa oli, että vielä nytkin, hän näytti viehättävältä, mutta kaula paljasti ikääntymisen.


Dermalogican Tähtitarjous Neck Fit Contour Serum on roll-on-tuubissa oleva seerumi, joka on nimenomaan tehty korjaamaan kaulan vanhenemisen merkkejä. 


Kaulan hoito huomioidaan liian myöhään

Lähes kaikki yli kuusikymppiset valittelevat kaulan rypistymistä ja velttoa ihoa. Jälkikäteen on aika vaikea saada aikaan selvää nuorentumista, vaan tehokkain hoito on ennalta ehkäisemistä. Kaulan hoitoon tarvitaan selvä ajatustavan muutos ja kaula pitää mieltää osaksi kasvoja. Selkeintä on ottaa aina ihonhoitoon mukaan myös kaula ja ulottaa kaikki hoitaminen rinnan yläosaan ja solisluihin asti.
Tärkeintä on ottaa pusero pois iltapesua tehdessä. Silloin, kun pusero on päällä, sitä automaattisesti varoo ja kaula hoito loppuu leukaan. 
Kaikki puhdistustuotteet pitää ulottaa kaulalle saakka ja samoin kuorinta-aineet. Kaulan iholle kertyy hilseilyä ja suorastaan likaa enemmän kuin kasvoille. Huivit ja puseron kaulukset hankaavat ohutta ihoa ja hiki sekä muu ulkoinen lika kiinnittyy kaulaan. 
Usein kaula on jo kuivunut ja ohentunut ennen kuin siihen aletaan kiinnittämään huomiota. Monet asiakkaat kertovat, että vanheneminen tapahtui ihan yhtäkkiä lähes muutamassa viikossa. Näin se ei tapahdu, vaan ohentuminen ja rypistyminen on edennyt vuosien mittaan.


Kaulan iho on ohuempaa kuin kasvojen iho

Kaulan iho on hyvin paljon kuivempi ja helpommin ohentuva kuin kasvojen iho ja siksi kaulaan tarvitaan erittäin paljon kosteuttavia ja vahvistavia hoitoaineita. Dermalogican Neck Fit Contour Serum NYT 69€ (87€) on roll-on-tuubissa oleva seerumirakenteinen hoitotuote, joka on nimenomaan tehty korjaamaan kaulan ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä. 
Neck Fit Contour Serum on helppo ja nopea käyttää, joten jo siksikin se kannattaa hankkia. Valitettavan usein kaulan hoito kaatuu viitseliäisyyden puutteeseen ja vasta kuiva rypistynyt iho saa muistamaan hoidon tarpeen. Neck Fit Contour Serum imeytyy hyvin nopeasti, eikä takuulla tahmaa kauluksia tai tee ihosta kiiltävän rasvaista.
Tuosta roll-on-tuubista saa kerralla vain hyvin pienen määrän, mikä on juuri riittävä ihon tarpeeseen. Siksi tämä yksi tuubi aamuin illoin käytettynä riittää useita kuukausia. 
Suosittelen tätä kaulaseerumia kaikille yli kolmekymppisille. Säännöllinen kuorinta tehostaa seerumin imeytymistä ja Dermalogican uusi kuorinta  Daily Milkfoliant (19€-68€) sopii ohuelle kaulankin iholle hyvin. 





tiistai 25. lokakuuta 2022

Nujerra näppylät

Tähän vuodenaikaan monelle tulee kasvoihin epätasapainon vaihe, kun iho yrittää sopeutua kuivaan sisäilmaan, auringon puutteeseen ja rasittavaan tuuleen sekä sateeseen. Epätasapaino näkyy finnien, näppyjen ja myös kuivuuden lisääntymisenä.


Dermalogican Active Clearing -hoitolinjan tuotteet normalisoivat nopeasti ihon epätasapainon.


Varo tyypillisiä virheitä

Tyypillisin virhe on, että asiakas päätyy puhdistamaan ja kuivattamaan ihoa oikein urakalla. Valitettavasti myös jotkut kosmetologitkin innostuvat touhuun mukaan ja finnejä sekä näppyjä puristellaan innokkaasti ja rasvoittumista kuivatetaan järeillä aineilla. 
Tällaisilla toimilla päädytään siihen, että ihossa on finnien lisäksi jälkiä väkivaltaisesta puristelusta ja hilseilevää kuivuutta liian vahvoista kotihoitotuotteista johtuen. Liian innokkaalla hoidolla saadaan parissa viikossa ongelmat tuplaantumaan ja rahaa on mennyt ihan hukkaan. Onneton tilanne aiheuttaa stressiä ja sekin yleensä näkyy helposti ihossa kuivina punoittavina läiskinä. 
Paras apu saadaan ihon toimintaa normalisoivilla kotihoitotuotteilla ja hellävaraisen kuorinnan lisäämisellä. Finnien puristeluun ei pidä ryhtyä, koska siitä jää jälkiä, joiden parantuminen kestää useita viikkoja.


Normalisoivat kotihoitotuotteet auttavat 

Dermalogican Active Clearing -hoitolinjan tuotteet normalisoivat nopeasti ihon tilanteen ja estävät tulehduksista jäävät pigmenttijäljet. Age Bright Clearing Serum (69€) rauhoittaa ihon talineritystä ja normalisoi talirauhasia. Se ei missään tapauksessa kuivata, vaan sopii ohuelle pintakuivallekin iholle. Tätä seerumia kannattaa käyttää aamulla ja illalla kosteusvoiteen alla. 
Kosteusvoiteeksi suosittelen rasvatonta Calm Water Geliä (52€), joka kosteuttaa ja samalla rauhoittaa ihon herkkyyttä sekä punoittelua. Paikallisesti finnien päälle kannattaa laittaa kaksivaikutteinen täsmätuote Age Bright Spot Fader (44€), joka rauhoittaa tulehdusta ja nopeuttaa finnien parantumista, mutta estää myös pigmenttiläiskien syntyä parantumiskohtaan. 
Tehokas ja helppo puhdistusaine on iS Clinicalin Cleansing Complex (55€), joka ei takuulla kuivata, mutta normalisoi ihon toimintoja. Sen rinnalla kannattaa käyttää uutta Cleansing Complex Polishia (63€), joka on kuoriva puhdistusgeeli. Tätä tuotetta voi käyttää vuoropäivinä Cleansing Complexin  kanssa tai ainakin 2-3 kertaa viikossa. 
Uusi ja aivan upea rasvaisen ihon rauhoittava tuote on Youngbloodin Nourishing Detox Masque (66€), joka imee itseensä lian ja talin, rauhoittaa punoittelun ja kosteuttaa. Nourishing Detox Masque nopeuttaa ihon talinerityksen normalisoitumista ja siistii ihon jo yhdellä käyttökerralla. 






maanantai 24. lokakuuta 2022

Keltaisen kosmetologin kirjoituksia

Ammatillisesti minua ei enää voi ihan keltanokaksi nimittää, mutta ihonväriltäni olen edelleen kuravettä muistuttavan keltainen. Tämä on tulosta erään itseruskettavan voiteen kokeilusta ja sitä ei olisi ikinä pitänyt tehdä.



Naama kuin rusina

Kokeilin siis muutama päivä sitten uutta itseruskettavaa voidetta, koska asiakkaat olisivat innokkaita ostamaan sellaista. Olen kolmekymppisenä käyttänyt paljon kasvoillani itseruskettavia aineita, joten ne eivät ole minulle mitenkään vieraita. 
Itseruskettavat voiteet perustuvat siihen, että ne värjäävät ihon pinnan kuolleen solukon. Yleensä kuollut solukerros irtoaa 2-3 päivän kuluessa ja siksi itseruskettava voide pitää uusia monta kertaa viikossa. Nyt en tiedä mihin supervoiteeseen käteni iskin, kun väri säilyy lähes muuttumattomana jo viidettä päivää.
Mieheni, joka ei juurikaan huomaa vaatteitani ja meikkejäni, on jo useita kertoja ihmetellyt, että oletpa hassun värinen. Minusta tässä värissä ei ole mitään hassua! Ainoa hyvä puoli on, että kokeilin tätä itse, enkä ollut menossa mihinkään juhlaan. Pahinta olisi ollut, että joku morsian tai muu juhlan päätähti olisi värjännyt itsensä keltaiseksi. Taas kerran kiitin sitä päätöstä, etten koskaan myy asiakkaalle mitään, mitä en ole itse kokeillut.
Ihmettelen tämän värin kestävyyttä, koska olen jo kuorinut ihon pariin kertaan ja kosteuttanut monella tavalla. Ihoni on kireä ja kurttuinen ja tuntuukin todella kuivalta. Näen nyt konkreettisesti sen, miltä hoitamaton iho näyttää. Itseruskettava on värjännyt kaiken sen hilseilevän solukon, mitä hoitamattomalla iholla yleensä on. Hilseily on yleensä kalpean harmaata, mutta nyt se on kellertävän ruskeaa. Ohuen ihoni kuivuus korostuu ihan kuin suurennuslasilla katsoen ja silmäluometkin ovat kuin liskolla. 


Kuivuus rypistää ihon pinnan

Yritän ottaa tämän kokemuksen hyvänä opetuksena ja onneksi kukaan ei ole vielä kysynyt, onko minulla ollut sappikohtaus. Eihän tämä väri voi ikuisesti kestää ja kyllä kireys ja kuivuuskin helpottavat hyvällä hoidolla. 
Mietin, miten usein kuluttajat joutuvat tällaiseen tilanteeseen, kun ostavat joitain hoitotuotteita ilman asiantuntijan apua. Ei ihme, jos on iho-ongelmia ja epätasapainoa tällaisten kokemusten jälkeen. Jos useita kertoja peräjälkeen iho joutuu kestämään tällaista rääkkiä, niin peilistä kohta katsoo parikymmentä vuotta vanhempi naama. 
Näen nyt selvästi, miten ryppyiseltä rutikuiva kuusikymppinen iho näyttää. Kosteuden menetyksen myötä kaikki joustavuus häipyy ja näkyy vain kireä rutistunut pinta. Meikki ei levittyisi kunnolla, ellen laittaisi alle Dermalogican Melting Moisture Masqueta (73€). Se on tarpeeksi täyteläinen ja kosteuttava, että iho siliää siedettäväksi. 
Onneksi Youngbloodin jauhemeikki Natural Mineral Foundation (65€) on joustava, eikä korosta kuivuutta tai ryppyisyyttä. Päivällä tuntuvaan kiristykseen sumutan Hyaluronic Ceramide Mist (47€) hoitosuihketta. Nyt ei voi kuin toivoa, että tämä keltaisuus joskus kuluu pois ja oma ihon värini tulee esiin.





sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Naamio on nopea tapa saada iho esiintymiskuntoon

Naamioita voi käyttää monella tavalla ja useammassakin tarkoituksessa. Harmikseni huomaan, miten vähän asiakkaat hyödyntävät näitä tehokkaita apukeinoja. Naamiot ilmeisesti mielletään etupäässä puhdistaviksi, vaikka niistä löytyy vaikutuksia laidasta laitaan.


Naamioita löytyy ja kannattaisi käyttää useampaan eri tarkoitukseen.


Säännöllinen käyttö on tehokasta

Tehokkaaseen kotihoitoon kuuluu aina 1-2 eri naamion säännöllinen käyttö. Naamioiden valinta riippuu ihotyypistä ja iästä. Tehokkainta naamion käyttö on kuorinnan jälkeen, kun ihosta on irronnut kaikki kuollut solukko ja tehoaineet pääsevät hyvin imeytymään. Myös saunan vaikutuksia kannattaa naamion käytössä hyödyntää, koska lämpimälle hyvin puhdistuneelle iholle naamio imeytyy hyvin. 
Multivitamin Power Recovery Masque (62€) vitamiininaamio eli ”ambulanssi tuubissa” on kaikkien naamioiden äiti. Lähes jokainen Dermalogican käyttäjä on sitä kokeillut ja se onkin tällä hetkellä suosituin myymistäni naamioista. Se sopii kaikille ja normalisoi kaikkia ihon ongelmia. Sitä voi käyttää myös käsiin ja se onkin erinomainen apu erilaisiin käsi-ihottumiin.
Viime talvena myyntiin tuli Melting Moisture Masque (73€), jota ilman en enää selviytyisi. Tämä naamio on kuivan ja ohuen ihon paras ystävä, koska se sulaa ihoon ja tukee ihon omia toimintoja. Melting Moisture Masqueta ei pestä pois, vaan se jätetään vaikuttamaan päiväksi tai yöksi riippuen käyttöajankohdasta. Atoopikolle Melting Moisture Masque on suorastaan pelastaja, koska se rauhoittaa hilseileviä, punoittavia läiskiä. 


Naamio siistii ihon nopeasti

Naamiota voi käyttää myös pikakaunistaja, joka nopeasti tasapainottaa ihon ja antaa hyvän pohjan meikille. Dermalogican Sebum Clearing Masque (49€) savinaamio siistii nopeasti näppyläisen ja epätasaisen ihon. Sebum Clearing Masque on savipohjainen ja se imee itseensä liiallisen rasvan sekä kiiltelyn ja muutenkin näpyt rauhoittuvat.
Sebum Clearing Masque poistaa tulehdusta ja vähentää finnien punoitusta ja turvotusta. Tätä naamiota voi käyttää satunnaisesti, kun haluaa hyvän pohjan meikille, mutta säännöllinen käyttö 2-3 kertaa viikossa tasapainottaa ihon rasvoittumista.
Youngbloodin uutuus Nourishing Detox Masque (66€) on mullistava tehohoito rasvoittuvalle iholle ja toivoisin, että se olisi käytössä kaikilla, jotka kärsivät epäpuhtaasta ihosta. Se on varsinainen pikakaunistaja tulehtuneelle suurihuokoiselle iholle. Se tasoittaa ja heleyttää ihon värin, supistaa huokoset ja rauhoittaa punoituksen ja turvotuksen.
Naamio on väriltään mustaa ja väri johtuu lakritsijuuresta, joka on vanha hyvä raaka-aine poistamaan turvotusta. Naamio saa vaikuttaa 10 minuuttia ja se huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Säännöllisessä käytössä noin 2-3 viikossa se vähentää talineritystä ja rauhoittaa näppyjen syntymistä.
Kuivalle couperosa-iholle pikakaunistajaksi sopii Youngbloodin Intense Hydrating and Soothing Masque (66€), joka rauhoittaa punoitusta, vähentää kuivuutta ja silottaa ihoa. Herkälle helposti punottavalle iholle Intense Hydrating and Soothing Masque on tärkeä hoitotuote jatkuvaan käyttöön, koska se vähentää ihon herkkyyttä ja estää punoitusta. Kuivalle, ohuelle ja rypistyneelle iholle se on aivan ihana silottaja ja kosteuttaja. Itse käytän tätä usein saunan jälkeen ja seuraavanakin aamuna iho on sileä ja meikki on helppo tehdä.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

lauantai 22. lokakuuta 2022

Rusina, jolla oli maksakirroosi

Olen aina pitänyt periaatteenani, että kokeilen itse kaikkia tuotteita mitä myynkin. Enkä ota myyntiin mitään sellaista, josta en voi vilpittömästi sanoa, että kyseessä on hyvä tuote. Nyt kokeilussani ovat itseruskettavat ja vartalovoiteet.


Body Drench Quick Tan Spray rusketussuihke antaa luonnollisen tasaisen sävyn mikrosumusuuttimen ansiosta.


Rusketushalu on suuri

Ihmettelen aina, miten ihmisillä on niin suunnattoman suuri halu olla ruskea. Sen ei ole väliä onko rusketus kirjavaa vai oranssia, kunhan se vaan on rusketusta. 
Ajattelinkin taas kertaalleen käydä läpi markkinoiden itseruskettavat tuotteet, jos niistä löytyisi jotain, mitä voisin hyvillä mielin asiakkaille tarjota. Minullahan on ollut myynnissä Body Drench rusketussuihke (44€), joka on ollut hyvin pidetty. Se on vaan harmillisen usein maahantuojalta loppu näiden koronan tuomien raaka-ainepuutteiden vuoksi. Siksi haluaisinkin sen rinnalle vielä toisenkin vaihtoehdon.
Kyllähän näitä itseruskettavia löytyy, eikä se ole mikään ongelma, mutta niiden koostumus on ihan mitä sattuu. Aloitin kokeilut erittäin luotettavan maahantuojan tuotteista ja kävin läpi useampia eri merkkejä. Kaikki olivat ihan liian kuivattavia ja tuntui, että silmät vetää vinoon, kun iho niin kiristi. 
Sitten kokeilin erästä ranskalaista sarjaa, jossa oli useampia tuotteita, osa vartalolle ja osa kasvoille. Tuo kasvovoide tuntuikin miellyttävän täyteläiseltä ja iho eikiristänyt yhtään. Illalla nukkumaan mennessä iho näyttikin ihan kivan päivettyneeltä, eikä yhtään liian ruskealta.
Aamun valjetessa peilistä katsoi rusina, joka sairasti maksakirroosia! Yön aikana ihoni oli kurtistunut ihan rusinaksi ja väri oli keltaisen harmaa. Ne kohdat, joissa oli hilseilyä, näyttivät jauhokasoilta ja muuten olin sairaanloisen keltainen. 
Mitään hoitotoimia en aamulla ehtinyt tehdä, vaan vedin päivän läpi aivan kamalan näköisenä. Siihen jäi vähäksi aikaa nuo rusketuskokeilut.


Kutisevan kuivat sääret

Olen jo vuosia jutellut asiakkaiden kanssa rutikuivasta vartalon ihosta ja varsinkin hilseilevistä sääristä. Usein nuo sääret kutisevat kuivuuttaan niin, että niitä on pakko raapia ja siitä alkaa helposti tulehduskierre. Hametta ja ohuita sukkahousuja ei kehtaa pitää, kun sukkien läpi näkyy rupiset naarmut.
Nyt päätin ottaa kokeiltavaksi vartalovoiteet, jos edes joku olisi tarpeeksi rasvainen. Muutamalla sarjalla on diabeetikoille tarkoitettuja vaahtomaisia ja hyvin imeytyviä balsamimaisia voiteita. Testailen löytyisikö niistä jotain, mitä voisin tarjota asiakkaillenikin.





perjantai 21. lokakuuta 2022

Onko kateus suomalaisten ominaispiirre?

Olen viime aikoina miettinyt paljon kateutta, toisen auttamista ja verkostoitumista. Saamani poikkeuksellinen ansiomerkki toi minulle paljon uusia kokemuksia ja opin myös ihmisten käytöksestä paljon uutta.


Kateus on myös oma luonteenpiirteeni

Muistan, kun joskus 80-luvulla alle kolmekymppisenä keskustelin ihmisen luonteenpiirteistä asiakkaiden kanssa ja vakuutin aina, että minä en ole kateellinen kenellekään. En ymmärrä miksi olin saanut sellaista päähäni vai estikö oma kokemattomuuteni näkemästä negatiivisia puolia itsestäni. 
Vanhemmiten opin ymmärtämään, millä tavalla itse olen kateellinen. Voin sanoa, että olen kateellinen esimerkiksi EU:n johtajalle Ursula von der Leyenille tai Angela Merkelille. Arvostan kovasti näitä kokeneita pitkälle päässeitä naisia ja toivoisin itselleni joitain samoja ominaisuuksia. Missään tapauksessa en halua heiltä mitään pois, enkä koe, että he eivät ansaitsisi virkaansa ja arvostustaan. 
Ilmeisen usein kateus näyttäytyy vihana jotain ihmistä kohtaan ja koetaan jonkun saaneen jotain ansaitsemattomia etuja. Kuulen usein väheksyviä puheita jostain menestyneestä ihmisestä ja koen näiden juttujen lähteneen kateudesta. Sitä en osaa sanoa ovatko suomalaiset erityisen kateellinen kansa, kun toista kansaa en tunne, mutta kyllä kateus näyttelee monessa asiassa ihan liian suurta roolia.


Kiitos tuo hyvää mieltä

Olen kuullut usein, että yrittäjiä pidetään hyvin kateellisena ammattikuntana. Sitä en pysty allekirjoittamaan, vaikka olen koko ikäni pyörinyt yrittäjien piirissä. Myös naisia pidetään pahansuopina ja kateellisina toisia naisia kohtaan, mutta ei se mielestäni aina näinkään ole.
Saadessani Suomen Yrittäjänaisten ansiomerkin, sain kiitosta ja onnitteluja yllättäviltäkin tahoilta. Voin sanoa myös, että yllätyin, miltä tahoilta minua ei onniteltu. :) Omat asiakkaani ovat olleet aivan ihania ja vilpittömän onnellisia minun puolestani. Heiltä olen saanut monenlaista muistamista ja se on lisännyt työtarmoani huomattavasti. Koen, että nämä ovat ne ihmiset, joille haluan antaa takaisin paljon hyvää. 
Voin sanoa, että hiukan hämmästelen, miten vähän yrittäjä- ja kosmetologikollegat ovat huomioineet tapauksen. Ei siksi, että niin erityisesti tarvitsisin onnitteluja ja huomiota, vaan jo ihan hyvän käytöksen merkeissä se kuuluisi minusta asiaan. Ehkä taas liikaa kiinnitän huomiota tähän käytökseen ja alan jo uskoa, ettei nykyään ole enää käytössäännöillä merkitystä. 
Sain tuon ansiomerkin siksi, että olen 35-vuotta ollut luottamustehtävissä, jotka ovat edesauttaneet erityisesti naisyrittäjien ja siten myös kosmetologien työtä. Se on ollut vapaaehtoistyötä, josta ei korvauksia makseta. Tosin mikään raha ei korvaa sitä oppia ja kokemusta, mitä olen tästä elämäni osasta saanut. 
Olen useassa yhteydessä muistellut kokemuksiani ja tapahtumia menneiden vuosien varrelta. Hämmästykseni on ollut suuri, kun joku on kokenut muisteluni niin, etten arvosta muilla vuosikymmenillä tehtyjä asioita. En voi muistella 1970-80-lukuja, kun en silloin vielä ollut näissä luottamustehtävissä. Se, että kertomukseni 90-luvusta koetaan muiden vähättelynä, saa minut miettimään onko tässä kyse kateudesta. Näissä tapauksissa kateus osuu omaan nilkkaan, koska se ei minua loukkaa, vaan kyseiset ihmiset menettävät arvonsa minun silmissäni. Näin kateuden kohdalla usein käy, ettei se tuo mitään hyvää kenellekään ja tuo kateellinen ihminen itse menettää arvostustaan toisten silmissä.

torstai 20. lokakuuta 2022

Active Peel System on tämän vuodenajan tärkein kaunistaja

Olen ollut itse tosi innostunut iS Clinicalin Active Peel System (109€) uudistavasta tehohoidosta heti, kun se tuli vuoden alussa myyntiin. Otin sen välittömästi jatkuvaan käyttöön omassa kotihoidossani. Nyt ne kehut, mitä tuotteesta kuulin syysseminaarissa, vakuuttivat minut entistä varmemmin.


iS Clinicalin Active Peel System -kuorintahoitolaput on tehokkain myymäni hoitotuote kotikäyttöön.


Active Peel System moninkertaistaa kotihoidon tehoa

Active Peel System on ensimmäinen ammattitason tehohoito kotikäyttöön. Tuotteiden happopitoisuus on kuitenkin täsmätty niin, ettei iho kuoriudu liikaa ja hoidon kakkosvaihe rauhoittaa ja elvyttää ihon toiminnot yötä varten. 
Minua viehättää sekin, että tehohoidon käyttö on todella nopeaa ja helppoa, kun pesun jälkeen ei tehdä muuta kuin pyyhkäistään hoitoaineet ihoon. Active Peel System käy lähes kaikille ihotyypeille, paitsi äärimmäisen herkälle iholle. 
Active Peel Systemissä on hoitolappupareja 15 kappaletta, joita käytetään 2-3 päivän välein. Ykköslapusta pyyhitään puhdistetulle iholle vaikutusaine, joka irrottaa kuolleen solukon, puhdistaa huokoset ja hajottaa huokosiin pakkautuneen talin. Samalla ihon väri kirkastuu, pigmenttiläiskät tasoittuvat ja ihon väri näyttää heleän terveeltä ja tasaiselta. Tämän ykköslapun annetaan vaikuttaa noin kolme minuuttia ja sen jälkeen iholle levitetään kakkosaine, joka silottaa, rauhoittaa ja pehmentää ihoa.


Active Peel System käy lähes kaikille

Tässä vaiheessa vuotta Active Peel System sopii lähes kaikkiin iho ongelmiin:
  • auringon tuomat pigmenttiläiskät vähenevät
  • sisäilman kuivattava vaikutus ei pääse rasittamaan ihoa enempää
  • kaikki hoitotuotteet imeytyvät paremmin
  • iho silottuu silmin nähden ja pikkurypyt katoavat
Active Peel System kannattaa aina pyyhkiä koko kasvoille ja myös kaulalle. Tuon kakkostiivisteen jälkeen kannattaa levittää kaulaan ja rintakehään vielä Neck Fit Contour Serum NYT 69€ (87€), jonka vaikutus vain tehostuu. Kaula kannattaa ottaa varsinaiseen tehokäsittelyyn ennen talviajan kuivattavaa vaikutusta.





keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Bt-Sonic myynnissä vihdoinkin!

Bt-Sonic ultraääniharja (119€) on vihdoinkin saatavissa Suomeenkin ja tietysti otin sen heti myyntiin. Tämä ultraääniharja oli ennen koronaa todella suosittu ja lähes jokainen vakioasiakas otti sen käyttöön. Sitten korona lopetti laitteen tuotannon. 


Bt-sonic on tehokas ultraäänikasvoharja, jota käytetään tehostamaan puhdistusta tai kuorintaa.


Korona katkaisi tuotannon

Olin todella harmissani keväällä 2020, kun maahantuoja ilmoitti, etteivät he saa laitetta enempää Amerikasta. Bt-Sonic laitetta tuo sama maahantuoja kuin Dermalogicaakin ja laite on tehty erityisesti yhteensopivaksi Dermalogican tuotteisiin. 
Bt-Sonicia tekee iso amerikkalainen sairaalalaitteita ja välineitä valmistava firma Bt-Gear ja koronan vuoksi tehdas keskittyi vain sairaalalaitteisiin. Näin meille selitettiin Bt-Sonicin saatavuusongelmat. Silloin keväällä 2020 ajattelin, että eihän pieni tuotantokatkos mitään merkitse ja luulin koronan olevan ohitse muutamassa kuukaudessa. Nyt tiedän, miten väärässä olin, mutta toisaalta ehkä oli onni, ettei kukaan tiennyt, mikä ongelma koronasta vielä tulee. Onneksi nyt näyttää siltä, että korona on jo rauhoittunut tavallisen flunssan asteelle ja tuskin mitään yrityksiä enää joudutaan sulkemaan. 
Tämä Bt-Sonic -ultraääniharja on ainoa hoitolaite, mitä suosittelen asiakkaille kotikäyttöön. Myynnissähän on mitä kummallisempia vimpaimia, mutta niiden käytöstä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Bt-Sonic ei ole mikään hankaava ja ihoa rasittava harjauslaite, vaan pehmeä silikoniharja, jonka vaikutus perustuu elvyttävään ultraäänivirtaan.


Bt-Sonic parantaa puhdistuksen ja kuorinnan vaikutuksia

Bt-Gear yhtiö on suunnitellut yhdessä Dermalogican kanssa tämän Bt-Sonicin, joka tehostaa puhdistusta, mutta samalla elvyttää ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Bt-Sonicia voi käyttää ihan minkä merkkisten tuotteiden kanssa tahansa ja se sopii kaikille ihotyypeille.
Laitteen hoitopää ei ole raapiva, eikä sen vaikutus perustu harjaukseen. Pehmeä silikoonipää auttaa hoitoaineiden levittymistä ja parantaa huokosten puhdistumista ja hilseilyn irtoamista. Tämän lisäksi ultraäänivirta nostaa huokosten pohjalta likaa, ihotalia ja meikkiä ihon pintaan, jolta ne voi pestä pois. Samalla ultraäänivirta elvyttää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. 
Suositeltavaa on, että Bt-Sonicia käytetään aamulla ja illalla vähintään kaksi minuuttia. Tämä kaksi minuuttia on minimiaika, mistä voi odottaa tuloksia, mutta maksimiaikaa ei ole. Esimerkiksi jotain naamiota voi käsitellä vartinkin verran ja imeyttää se kunnolla. 
Kaikki asiakkaat ovat kokeneet tämän Bt-Sonicin käytön, koska käytän sitä kasvohoitojen alussa alkupuhdistusta tehostamaan. Bt-Sonic toimii pattereilla ja on kevyt sekä helppo käyttää. 





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

tiistai 18. lokakuuta 2022

Tähtitarjoukset 31.10. asti

 

Uudet Tähtitarjoukset voimassa ma 31.10. asti.


Kaula kiinteämmäksi

Kaulan hoidosta olen melko huolestunut, koska se helposti unohdetaan kokonaan. Sitten viisikymppisenä asiakkaat hätääntyvät ja kysyvät, mitä kaulalle voisi tehdä. Siinä vaiheessa kosmetologin hoidoilla ei ole mahdollista saada sileää ja kiinteää kaulan ihoa, vaan ennalta ehkäisevä hoito pitää tehdä ajoissa.
Neck Fit Contour Serum kyllä auttaa jo rypistynyttäkin kaulaa, koska se vahvistaa ihon pintakudosta ja poistaa kuivuudesta johtuvaa ryppyisyyttä. Kuitenkin paras tulos saadaan, kun säännöllinen kaulan hoito aloitetaan noin nelikymppisenä. 
Helpompaa hoitosysteemiä ei enää voisi olla kuin roll-on-tuubissa oleva Neck Fit Contour Serum. Siitä on nopea pyöräyttää kaulalle sopiva määrä kaulaseerumia. Neck Fit Contour Serumia käytetään aamulla sekä illalla leuan kärjestä dekolteelle asti. Kuivuus aiheuttaa monelle iholle nyppymäistä epätasaisuutta, jota kutsutaan ”kananlihaihoksi”. Sellainen iho saadaan silotettua säännöllisellä Neck Fit Contour Serumin käytöllä. Samoin roikkuva helttamainen leuan alusta kiinteytyy jonkin verran kaulaseerumin tehokkaan lifting-vaikutuksen myötä. Myös poikittaisjuovat eli syvät rypyt pehmenevät ja kokonaisuutena kaula näyttää paremmalta. 
Jokaisen kotihoitotuotteisiin pitäisi kuulua kaulavoide, koska meillä kaikilla on kaula. Kaulavoiteen elvyttävä vaikutus on huomattavasti tehokkaampi, kuin kasvoille tarkoitettujen tuotteiden. Neck Fit Contour Serumia ei pidä käyttää kasvoille, koska se ohuemmalla kasvojen iholla voi aiheuttaa punoitusta ja kihelmöintiä. 


Torju turvotus silmien ympäriltä

Youngbloodin Eye Impact Quick Recovery Eye Cream on hoitolani tehokkain voide silmäpusseille. Tämä YB:n silmänympärysvoide on ollut myynnissä pitempään kuin muut ihonhoitotuotteet, joten olen jo kuullut ja nähnyt paljon hyviä kokemuksia sen käytöstä. 
Eye Impact Quick Recovery Eye Cream tuntuu heti tehokkaalta, koska sen viilentävä vaikutus säilyy silmän ympärillä pitkään. Se on ohut voide pumppupullossa ja noin puolikas pumpun painallus kerrallaan riittää. 
Ensisijaisesti tämä silmänympärysvoide on tehty turvotukseen, mutta se on myös kosteuttava ja ennaltaehkäisee rypistymistä. Se sopii hyvin myös meikin alle ja sitä suositellaan käytettäväksi aamulla ja illalla. Koska Eye Impact Quick Recovery Eye Cream on tehokkaasti aineenvaihduntaa vilkastuttava, se turvotuksen poiston lisäksi vähentää tummuutta silmien ympärillä. 
Lähes jokaisella naisella kertyy turvotusta määrätyssä kuukautiskierron vaiheessa ja vaihdevuosi-iän ylittäneillä turvotus on valitettavan yleistä. Olen nähnyt asiakkailla tosi hienoja tuloksia Eye Impact Quick Recovery Eye Creamin käytöstä. Noin 2-3 viikon käytön jälkeen pullein turvotus ja silmäpussit vähenevät näkyvästi. 




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

maanantai 17. lokakuuta 2022

Sarjakaunistuja!

Viimeisen parin viikon ajan on Aamulehti ja iltapäivälehdet uutisoineet, että Tampereella liikkuu ”sarjakaunistuja”. Asiakas varaa ajan kauneushoitolaan ja kun maksun aika tulee, ei rahaa löydykkään ja pankkikortit eivät toimi.


Huijareita on kaikkialla

Mikään uusi juttu ei tuo Tampereen tapaus ole, vaan näitä huijareita on ollut liikkeellä jo 80-luvulla. Silloin meillä oli Hämeenlinnassa niin hyvä yhteishenki kosmetologien välillä, että asiasta kerrottiin heti toisille. Tavallaan meillä oli musta lista asiakkaista, joita ei pidä ottaa, koska siitä tulee ongelmia. Nykyään en enää juuri tunne muita kosmetologeja, eikä meillä ole yhteistapaamisia. 
Joka alalla on omat huijaustavat ja ne tulevat kyllä yrittäjälle tutuksi kantapään kautta. En oikein keksi millä tavoin tämän tyyppiseltä huijaukselta säästyisi, koska etukäteen ei kenestäkään voi tietää, kuka aikoo lähteä maksamatta. 
Itse säästyn näiltä huijareilta siksi, että ajanvarauslistani on niin pitkä. Harvoin pystyn ottamaan uuden asiakkaan kovin äkkiä ja huijarit eivät jaksa odotella montaa viikkoa. Vakioasiakkaiden kanssa tällaista ei satu, eikä ylipäätään tule mitään ongelmia. 


Nuoret naiset rikoksen tiellä

Itselleni ei ole sattunut kuin muutamia kertoja, että asiakas on lähtenyt maksamatta. Nämäkin tapahtuivat jo vuosia sitten. Pahinta niissä oli, että tekijät olivat 15-16-vuotiaita ja täysiä tekijöitä huijareina. Kaikissa tapauksissa nuori tyttö varasi ajan teinipuhdistukseen tai kulmien muotoiluun. Sitten, kun työ oli tehty he sanoivat, että äiti tulee huomenna maksamaan. Sitä äitiä ei koskaan tullut.Ymmärsin vasta jälkikäteen, että tapaus oli ihan suunniteltu ja myös nimi ajanvarauksessa oli väärä. 
Vielä 90-luvulla oli yleinen huijaustapa, että ihminen varasi ajan, mutta ei tullut. Näistä ihmisistä minullakin oli oma lista. Luulen sen liittyneen jonkinlaiseen mielenterveysongelmaan, että he pääsivät varaustilanteessa puhumaan pitkään kosmetologin kanssa ja itse hoitoon he eivät jostain syystä koskaan tulleet. 
Mielenterveysongelmat ovatkin iso osa kosmetologien hankalista tapauksista. Masennuksessa jonkun yksittäisen näpyn merkitys moninkertaistuu ja siihen haetaan apua ihan ylimitoitetulla tavalla. Mielenterveysongelmat tuovat epärealistisia toiveita ulkonäköä kohtaan ja ellei kosmetologi pysty niitä toteuttamaan, hän saa sen kyllä kuulla. Joskus nämä tilanteet voivat johtaa hankalaan kierteeseen, kun asiakas kokee, että kasvohoito on jotenkin pilannut hänen ulkonäkönsä. 
Silloin, kun mielikuva ulkonäöstä on vääristynyt, kasvohoidot eivät tilannetta ainakaan paranna ja kosmetologi voi joutua pitkään piinaan ja valituskierteeseen, jonka todenperäisyys on hämärtynyt. Kokenut kosmetologi oppii välttämään näitä asiakkaita, mutta varmaan jokainen pitkään toiminut kosmetologi on joskus joutunut perättömien syytösten kohteiksi. 





sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Rauhoita punoittava iho!

Tähtitarjoukset ovat vielä voimassa ma 17.10. kello 24.00 saakka ja kaikkien ihon punoituksesta kärsivien kannattaa tutustua näihin ale-tuotteisiin eli Ultra Calming Serum Concentrate NYT 49€ (63€) rauhoittavaan seerumiin ja Intense Hydrating and Soothing Masque NYT 54€ (66€) naamioon.


Vielä ehdit hankkia edullisesti parhaat tuotteet herkästi punoittavalle ohuelle iholle.


Punoitus kertoo ohuesta ihosta

Olen nähnyt hyvin usein uuden asiakkaan kohdalla, että ihon ja lähinnä poskipäiden hehkuva punoitus johtuu ihon ohentumisesta. Ohentuminen taas johtuu yleensä kosteuden puutteesta ja muutenkin ihon hoidon laiminlyönnistä.
Ohentuneella iholla pintaverisuonet näkyvät helpommin ja iho näyttää punakalta. Aika usein ohentuminen ja kuivuminen johtuu vääristä ihonhoitotuotteista tai sitten hoitamattomuudesta. Sellaiset naiset, joilla on ollut teini-iässä ja nuorena hyvin rasvainen ja tulehtunut iho, hoitavat sitä vielä viisikymppisenäkin rasvaisen ihon tuotteilla. 
Voimakkaat pesuaineet kuivattavat iän myötä muutenkin ohentuvan ihon aivan hilseelle. Ensimmäisenä, kun asiakas kertoo punoitushuolistaan, kyselen näistä kotihoitotuotteista. Nopein ja tehokkain tulos punoitusta rauhoittavaan kotihoitoon saadaan Ultra Calming Serum Concentrate seerumilla, joka kosteuttaa ja rauhoittaa samalla kertaa. 
Sen päälle voi laittaa Calm Water Gel (52€) voiteen, joka käy yö- ja päivävoiteena. Calm Water Gel on vesivoide, joka imeytyy hujauksessa ihoon. Pakkasella se ei ole paras mahdollinen päivävoide, vaan silloin voi käyttää suojaavaa Super Rich Repairia (93€-149€).


Ihana naamio

En osaa sanoa Youngbloodin tuotteista muuta, kuin hokea tätä ihanaa. Olen niin ilahtunut, että hoitolaan on tullut uusia tuotteita. Uutuuskoulutukset aina motivoivat ja tuovat lisää virtaa ja siksikin hehkutan näitä Youngbloodin tuotteita.
Harvoin myyntiin tulee kokonainen hoitosarja, missä kaikki tuotteet ovat poikkeuksellisen hyviä. Ihmettelen, miksi Youngblood ei ole aikaisemmin kehittänyt näitä ihonhoitotuotteita. Menekkiä niille taatusti olisi ollut jo aikoja sitten. Youngbloodin meikkien hyvä maine jo herättää luottamusta ja kiinnostusta näitä hoitotuotteitakin kohtaan. 
Intense Hydrating and Soothing Masque rauhoittaa monenlaista ihon herkkyyttä ja ärtyisyyttä. Pintakuiva iho alkaa talvella helposti kutisemaan sekä kuumottamaan ja tämän naamion kosteusvaikutukset poistavat tuon kutisevan kuivuuden. 
Säännöllisessä käytössä 3-4 kertaa viikossa Intense Hydrating and Soothing Masque hidastaa couperosan syntyä. Tämä naamio on hyvä tehohoito vahvistamaan pintaverisuonten seinämiä ja iho pysyy myös hyvin kosteutettuna. 
Voidemainen naamio on helppo levittää ja se myös huuhtoutuu helposti vedellä pois. Naamion vaikutusaika on 10-15 minuuttia. Tuosta tuubista saa vähintään 30 käyttökertaa.




lauantai 15. lokakuuta 2022

Malttia happohoitoihin

Hedelmähapot löydettiin kosmetiikan raaka-aineiksi 1990-luvun alkupuolella ja sen jälkeen niistä on muokattu erilaisia seoksia ja entsyymiyhdistelmiä. Siitä asti olen itse käyttänyt lähes jokaisessa kasvohoidossa jotain happoseosta.



Muodikkaat happohoidot

Ihonhoidossa muotivirtaukset tulevat ja menevät ja aina on joku hoitomenetelmä naistenlehtien ykkösuutisena. Itse en juurikaan seuraa näitä uutuuksia, vaan katselen aika pitkään, mitä hoidolla saadaan aikaan, ennen kuin alan sitä käyttämään. 
Olen vannoutunut happojen käyttäjä ja jokainen vakioasiakkaani on kokenut happojen hyvää tekevän vaikutuksen. Itse kehittämäni Nanolift-kasvohoito (124€) aloitetaan aina hedelmähappokuorinnalla. En käytä koskaan suoraan purkista otettavaa happoseosta, vaan sekoitan jokaisen itse. Näin saan taatusti asiakkaan iholle ja tilanteeseen sopivan happopitoisuuden. 
Minua huolestuttaa se, että markkinoille on tullut erittäin vahvoja happohoitoja, jotka kuorivat ihon syvältä ja voimakas hilseily jatkuu pitkään. Tällaisen happojen kuorivan vaikutuksen avulla pyritään silottamaan ihoa ja poistamaan rypyt. Hiukan epäilen onko jokaisessa kauneushoitolassa varmasti tarpeeksi koulutettu henkilö tekemässä näitä hoitoja. Nykyään on kauneushoitoloita, joissa ei ole kosmetologia työssä ollenkaan ja kasvohoidot tehdään ilman mitään perustietoja ihon toiminnasta. 
Vastuulliset maahantuojat kontrolloivat tiukasti kenelle he myyvät voimakkaisiin happoihin perustuvia ammattiaineita, mutta vähintään puolet tuotteista tilaillaan jostain nettikaupasta, tietämättä yhtään tuotteiden alkuperää. 
Vahvoilla hapoilla voidaan saada aikaan hyvin pahoja vaurioita, joista voi jäädä jopa pysyvät jäljet. Herkälle ohuelle ja kuivalle iholle ei edes tarvitse käyttää suuria happopitoisuuksia, kun talvipakkasella saadaan aikaan pitkällinen ärsytysreaktio.


Hedelmähapot ovat erinomaisia oikein käytettynä

Itse vannon hedelmähappojen ja hedelmähappoentsyymien nimeen. Ne toivat aikanaan kasvohoitoihin ihan uudenlaisen tehon ja nykyään niillä pystytään kaunistamaan kaikki ihotyypit. Itselleni on ollut aina selvää, että sekoitan kaikki kasvohoidoissa käyttämäni aineet itse. Näin pystyn sataprosenttiseen yksilöllisyyteen ja hapoistakin saan irti vain hyvät puolet. Liian voimallinen hapotus hilseilyttää ihoa pitkiä aikoja ja iho kuivuu liikaa. Tämä kun yhdistetään kuivaan sisälämmityskauteen, tiedossa on vain ongelmia.
Neuvoisinkin kuluttajia itse olemaan tarkkana, kun harkitsevat happohoitoja. Kosmetologin ammattitaitoa kannattaa selvitellä etukäteen ja kysyä, minkä hoitosarjan tuotteilla happohoito tehdään. Moni kosmetologi ei edes tule itse ajatelleeksi, onko Suomen talvessa järkevää rasittaa ihoa hilseilyttävillä happohoidoilla. Yleensä kosmetologi uskoo aika sokeasti brändin tarjoamaa tietoa, eikä tule ajatelleeksi, että hoito on voitu suunnitella Keski-Euroopan tai Amerikan lämpimämpään ilmastoon. Vastaavaa kuivattavaa sisälämmitystä ei ole muualla kuin Pohjoismaissa ja sitä ei yleensä huomioida kasvohoitoja suunnitellessa. 
Omassa kasvohoitovalikoimassani iS Clinicalin Fire & Ice (92€) hoito on tälläinen happohoito. Harkitsen tarkkaan minkälaiselle ihotyypille sitä suosittelen ja mihin vuodenaikaan. Näin kesän jälkeen Fire & Ice kasvohoito on erinomainen poistamaan pigmenttiläiskiä ja tasoittamaan ihon väriä. Vuoden alun pakkaskautena en tee sitä kuin paksulle rasvoittuvalle iholle ja se onkin erinomainen tasoittamaan aknearpia ja kirkastamaan rasvaista ihoa.




perjantai 14. lokakuuta 2022

Vinkkejä Youngbloodin ihonhoitotuotteista

Olen ihan hurahtanut Youngbloodin uusiin ihonhoitotuotteisiin. Youngbloodin meikit ovat mielestäni maailman parhaita ja siksi olen käyttänyt niitä lähes parikymmentä vuotta. Nyt nämä ihonhoitotuotteet ovat ihan samaa huipputasoa!


Youngbloodin kuorintanaamio Daily Enzyme Exfoliant Creme on samalla kertaa kuorinta ja kosteuttava naamio.


Uutuuksia on kiva kokeilla

Yleensä, kun kotihoitotuotteisiin tulee jotain uutta, se motivoi enemmän ihonhoitoon tai ainakin itselleni käy näin. Rakastan joka ainoaa purkkia ja purnukkaa, joita hoitolan hyllyissä on ja jokainen on tarkkaan valittu. En voi kuvitellakaan, että myisin tuotteita, joita en ole itse kokeillut. Ellen itse pidä tuotteesta, en sitä ota myyntiinkään, koska tapanani ei ole valehdella asiakkaalle. Jokaisesta myymästäni tuotteesta voin sanoa vilpittömästi, että se on hyvä tuote ja sitä kannattaa käyttää.
Youngbloodin kuorintanaamio Daily Enzyme Exfoliant Creme (82€) on ollut minulla kokeiltavana koko kesän. Se on samalla kertaa kuorinta ja kosteuttava naamio. Daily Enzyme Exfoliant Creme on hyvä tuote  saunan yhteydessä käytettäväksi. Levitän kuorintavoiteen kasvoille ja kaulaan saunaan mennessäni. Kuorinnassa on sokerirakeita entsymaattisen kuorintavaikutuksen lisäksi ja levitettäessä voidetta ihoa hiukan hierotaan kostein sormin, joka saa aikaan kuorivan vaikutuksen. Samalla tuote muuttuu kosteuttavaksi naamioksi ja sen kanssa yleensä istuskelen löylyssä vartin verran. 
Daily Enzyme Exfoliant Creme vaikuttaa hyvin jo viidessä minuutissa eli se on nopea käyttää muulloinkin kuin saunan yhteydessä. Parhaiten se sopii pintakuivalle seka- ja rasvaiselle iholle. Epäpuhdas nuori iho puhdistuu ja tasoittuu kuorinnan vaikutuksesta. Tämä kuorinta toimii erittäin hyvin Suomen talvisäässä, koska kuorinnan lisäksi se on kosteuttava naamio ja kosteutustahan tarvitsevat kaikki ihotyypit.


Hulluna öljyseerumiin

YB:n Radiance Renewal Treatment Glow Serum (97) on aivan huipputuote, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Se on ohut öljymäinen seerumi, joka imeytyy hetkessä, mutta sisältää runsaasti vaikutusaineita. Radiance Renewal Treatment Glow Serum on täydellinen kotihoitotuote talvella ja sisälämmitysaikana. Se  kosteuttaa todella hyvin ja parantaa ihon kimmosäikeiden eli kollageenin ja elastiinin toimintaa.
Öljyseerumi sisältää skvaleeniöljyä, joka on oliiveista ja riisistä uutettu kosmetiikan raaka-aine ja se pitää yllä ihon omaa kosteustasapainoa. Tuotteessa on myös ihoa heleyttävä helmiäisjauhe, joka kaunistaa ihoa välittömästi tuoden kasvoille tervettä hehkua. 
Youngblood hoitosarja on Allergia-, iho- ja astmaliiton suosittelema ja tuotteet sopivat äärimmäisenkin herkälle iholle. Niistä on jätetty pois kaikki ylimääräiset aineet ja tuotteet sisältävät vain korkeatasoisia vaikutusaineita. Tästä syystä Radiance Renewal Treatment Glow Serum pitää ravistaa ennen käyttöä. Tuotteessa on minimimäärä emulgaattoreita, jotka auttavat ainesosia sekoittumaan toisiinsa. Tämän takia suurimolekyyliset öljyt valuvat pullon pohjaan, joten pulloa pitää ravistaa niin, että vaikutusaineet tasoittuvat. Sen huomaa kyllä käytössä, koska läpikuultavasta pullosta näkee, jos pohjalle jää vaikutusaineita. Läpinäkyvä pullo on siitäkin hyvä, että tietää koska se on loppumassa. Pullo ei ole lasia, vaikka se siltä näyttääkin, joten se ei mene ihan helposti rikki putoamisesta. Tietenkään sitä ei kannata mitenkään heitellä, koska huonolla tuurilla sekin rikkoutuu.
Tämä tuli mieleeni, kun meillä on nämä kaksi vauhtiveikkoa Vote- ja Allu-kissa, jotka toisiaan jahdatessaan pudottavat kaikki tiellä olevat tavarat. Tuo öljyseerumikin on useamman kerran lentänyt kylppärin kaakelilattialle, mutta pysynyt ehjänä. 





torstai 13. lokakuuta 2022

Tukka on tärkein vai onko?

Kirjoitin tästä samasta aiheesta muutamia viikkoja sitten eli siitä, miten asiakkaat suhtautuvat hiuksiinsa. Olen yli neljäkymmentä vuotta saanut joka työpäivä vähintään yhdet moitteet siitä, että olen sotkenut ja rasvoittanut asiakkaan hiukset.


Jotta kasvohoidon voi tehdä kunnolla, hiukset täytyy saada pysymään kokonaan pois kasvoilta ja hoito ulottaa hiusrajaan saakka.


Hiukset sotkeentuvat aina kasvohoidossa

Olen varmaan stressaantunut, kun kiinnitän niin paljon huomiota näihin toistuviin moitteisiin hiusten sotkeentumisesta. Yleensä pystyn ohittamaan sen, vaikka se on jokapäiväinen keskustelun aihe. Toisaalta haluan myös nostaa esille kysymyksen, miksi ne hiukset ovat tärkeämmät kuin hyvin hoidettu iho.
Vähintään kerran päivässä asiakas valittaa, kauhistelee ja moittii minua siitä, että hänen hiuksensa ovat sotkeentuneet kasvohoidossa. Tämä on aivan totta, että hiukset voivat olla pystyssä ja hiusraja rasvainen kasvohoidon jälkeen. Se on aivan varmaa, että kasvohoidon jälkeen hiukset eivät ole samassa kunnossa kuin kampaajalta lähtiessä. 
Enkä minä tee sitä kiusanteon takia, vaan on mahdotonta tehdä kasvohoitoa, jos hiukset tulevat kasvoille koko ajan. Yksikin hius tai karva iholla kutittaa niin, ettei asiakas voi rentoutua. Aika moni asiakas vaatii, ettei hänelle saa laittaa ollenkaan froteista päänauhaa, vaan pelkästään myssy, jotta hiukset eivät mene väärään malliin.
Tämä merkitsee sitä, että joudun korjaamaan hiukset pois kasvoilta monta kertaa hoidon aikana. Myssy liikkuu koko ajan käsieni liikkeen mukana ja löysä kuminauha ei pidä hiuksia pois kasvoilta. Käyn monen asiakkaan kanssa tämän keskustelun kasvohoidon alussa, miten heidän hiukset asetetaan hoidon aluksi. Yritän aina selittää, että työni hidastuu ja vaikeutuu, ellei päänauhaa laiteta, mutta se ei ole asiakkaalle peruste hiusten sotkemiselle. 
Asiakkaan olisi hyvä asennoitua jo kasvohoitoa varatessaan, että hiukset ovat hoidon jälkeen kasassa. Koen mielipahaa siitä, että teen lähes pari tuntia työtä ja sen jälkeen kuuntelen moitteet hiusten asennosta. Hiusten sotkeentuminen järkyttää joka kerta asiakkaita niin, etteivät he edes huomaa kasvohoidon tulosta ja saattavat olla jopa hyvin kiukkuisia. 
Ikävintä on, jos asiasta valitetaan vielä odottamassa olevalle seuraavalle asiakkaalle. Tilanne voi olla kannaltani hyvinkin hankala, jos odottamassa on uusi asiakas ja edellinen asiakas lähtee moitteita motkottaen.


Mikä taika hiuksissa on?

Välillä mietin mikä ihmeen taika hiuksissa on? Ihan kuin kaikki muu menettäisi merkityksensä, kun jokainen karva ei ole aina samassa asennossa. Tuntuu kuin koko ihmisen elinvoima olisi hiuksissa. Olen kuullut useamman ihmisen kertovan, että hän olisi saanut elämässään paljon enemmän aikaan, jos hän olisi perinyt paremmat hiukset. Ihminen siis itsekin kokee, että hänellä menee niin paljon aikaa ja rahaa hiusten laittamiseen, ettei hän ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Ehkä minun pitäisi kysyä joltakin terapeutilta miksi hiukset ovat niin tärkeät, että moni muu asia menettää merkityksensä. 
Onneksi huomaan selvästi, että tilanne on muuttumassa, eikä kukaan alle nelikymppinen valita hiuksistaan yhtään mitään. Ehkä se on myös muodin muuttumista, että nuoremmilla ei ole enää tönköksi lakattuja hiuksia. Juuri nuo lakat ja monet muut käsittelyaineet pitävät hiukset pystyssä, kun ne ovat hoidon aikana siihen asentoon painuneet. Toivon myös, että varttuneemmat naiset antaisivat iholleen ja kosmetologin työlle sellaisen arvon, ettei yksi väärässä asennossa oleva hius vie kaikkea iloa. 





keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Kapillaarit kuntoon

Luin erään kauneushoitolan mainoksesta, että he kehottivat asiakkaita tulemaan kasvohoitoon, joka saa kapillaarit kuntoon. Mietin sitä lukiessani, olenko aivan pudonnut kärryiltä, jos luulen, ettei suurin osa asiakkaista tiedä, mikä on kapillaari.


Youngbloodin Tähtitarjous Intense Hydrating and Soothing Masque rauhoittaa punoituksen, kuumottelun ja kutinan nopeasti.


Kapillaarit eli pintaverisuonet

Olen aina pyrkinyt siihen, että puhun asiakkaille selkeästi, enkä käytä lääketieteen sanastoa tai slangisanoja, joita kosmetologit käyttävät keskenään. Kapillaari sanaa käytetään aina kosmetologien koulutuksessa, mutta asiakkaille puhuttaessa minusta pitää sanoa pintaverisuoni. 
Kuitenkin se on totta, että säännöllisillä kasvohoidoilla pystytään suojaamaan pintaverisuonia niin, ettei couperosaa syntyisi. Couperosahan on pintaverisuonten eli kapillaarien laajentumista ja katkeilua. Se näkyy sinipunaisena verkostona poskipäillä ja nenässä. 
Ohut ja kuiva iho on altis näihin pintaverisuonivaurioihin ja siksi ohuen ihon omaa suojapintaa pitää vaalia kaikin keinoin. Pintaverisuonten laajentuminen syntyy yleensä lämmön vaihteluista. Sisätiloissa oleskellessa pintaverisuonet ovat täynnä verta ja ne ovat laajentuneet. Ulos pakkaseen mennessä pintaverisuonten pitää supistua muutamassa sekunnissa, jottei elimistö haihduta omaa sisäistä lämpöään liikaa. Osa pintaverisuonista ei kestä tätä rasitusta ja ne jäävät pysyvästi laajentuneiksi ja syntyy couperosaa. Sitä enteilee voimakkaasti punoittava iho, joka kertoo siitä, että pintaverisuonten seinämillä on vaikeuksia supistua.


Tähtitarjoustuotteilla vahvistetaan pintaverisuonten seinämiä

Tämän hetken Tähtitarjoustuotteet Dermalogican Ultra Calming Serum Concentrate NYT 49€ (63€) seerumi ja Youngbloodin Intense Hydrating and Soothing Masque NYT 54€ (66€) naamio ovat kumpikin vaikutukseltaan punoitusta rauhoittavia ja pintaverisuonia vahvistavia.
Ultra Calming Serum Concentrate on vanha tuttu tuote, jolla on vakiintunut käyttäjäkunta ja ellet ole sitä vielä käyttänyt, tutustu siihen nyt. Se on ohut maitomainen seerumi, joka rauhoittaa punoituksia ja kosteuttaa. Ultra Calming Serum Concetrate ehkäisee myös ihon veltostumista ja rypistymistä, koska sen sisältämät peptidit stimuloivat ihon omaa kollageenisynteesiä, mikä pitää ihon joustavana. 
Toinen rauhoittava ja vahvistava hoitotuote on tämä Intense Hydrating and Soothing Masque, joka rauhoittaa punoituksen, kuumottelun ja kutinan nopeasti. Sen runsas aloe vera -pitoisuus poistaa tulehdusta ja parantaa ihon omaa kosteustasapainoa, joka vahvistaa ihoa. Naamio on nopea tapa saada punoitus rauhoittumaan ja yleensä noin 10-15 minuutin vaikutusajan jälkeen kuumotus sekä punoitus on selvästi vähentynyt.
Kumpikin tuote on erinomainen stressaantuneelle iholle. Stressi näkyy ihossa nopeasti ja yleensä se aiheuttaa juuri tätä punoitusta ja herkistymistä. Tuotteiden kosteuttava vaikutus nopeuttaa stressinäppylöiden ja tulehdusten parantumista.