tiistai 17. lokakuuta 2017

Kuorinta on välttämätön vanhenevan ihon hoito

Vielä nykyäänkin monella on sellainen käsitys, että kuorinta ohentaa ihoa eikä sovi vanhenevalle iholle. Tätä käsitystä vastaan olen yrittänyt levittää tietoa parikymmentävuotta. Vanhat käsitykset istuu kyllä niin tiukasti ihmisissä, että kuorinnan tarpeellisuus ei mene perille.

Kosmetiikka kehittyy huimaa vauhtia

Vielä 80-luvulla olin sitä mieltä, että kotikuorintojen kanssa pitää olla varovainen ja niitä voi käyttää vain harvakseltaan. Syy oli siinä ettei ihon toimintamekanismeja vielä oikein käsitetty ja kuorinta-aineet olivat pelkästää mekaanisia. Mekaaniset kuorinta-aineet sisälsivät kovia rakeita joilla hangattiin kuollut solukko pois. Kuorinta-aineet muuttui täysin, kun 90-luvun alussa keksittiin alfahydroksihapot eli AHA-hapot eli hedelmähapot ja hedelmähappoentsyymit. Nykyisin Dermalogica käyttää hellävaraisia hedelmähappoentsyymejä jotka sulattavat kuolleen solukon pois. Nyt myös ymmärretään se, että ihoon syntyy jatkuvasti uusia soluja jotka työntävät vanhan kuolleen ja hilseilevän solukon pois. Mitä vanhemmaksi tullaan sitä hitaammin iho solukko uudistuu ja kuolleet solut irtoavat hitaasti ja siksi ne jäävät harmaaksi kuivaksi kerrokseksi ihon pintaan. Tämän takia vanheneva iho erityisesti tarvitsee kuorintaa jotta solujen uudistumisprosessi toimii ja ihoa harmaannutta hilseily kerros saadaan pois. Säännöllinen kuorinta edesauttaa oleellisesti muiden hoitoaineiden imeytymistä. 

Hellävarainen Daily Resurfacer hoitotassu

Ellet vielä käytä kuorinta-ainetta säännöllisesti nyt Tähtitarjouksena oleva Daily Resurfacer NYT 89€  (119€) on siihen hyvä aloitus. Daily Resurfacer ei takuulla ole kenellekään liian voimakas eli sitä ei todellakaan tarvitse pelätä. Kuorivan vaikutuksen lisäksi se kiinteyttää ja kosteuttaa. Pakkauksessa on 35 kpl hoitotassuja ja niitä voi käyttää joko kuukauden kuurina joka päivä, tai säännöllisesti 2-3 päivän välein. Silloin, kun iho on erityisen rasittunut esimerkiksi auringosta, sairaudesta, tai stressistä johtuen tuo kuukauden kuuri on hyvin tehokas apu parantaa ihon tilannetta. Varsinkin stressinäpyistä kärsiville Daily Resurfacer on loistava hoito, koska se poistaa huokosia tukkivaa kuollutta solukkoa jatkuvasti. Vanhenevan ihon tehohoitona Daily Resurfacer on parhaimmillaan ja toivoisinkin, että se olisi käytössä jokaisella yli kolmekymppisellä. 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Minun lempparituotteet

Minulle on selkeästi muodostunut joistakin meidän tuotteista suursuosikkeja joita ilman en halua olla. Mahdollisuuteni olisi käyttää mitä tahansa, mutta suosikit vievät voiton. Voisin myös käyttää jotain muita sarjojakin, koska niitä meille tarjotaan jatkuvasti. En ole iholleni käyttänyt muuta hoitokosmetiikkaa kuin Dermalogicaa ainakaan kymmeneen vuoteen. Mikään muu ei ole vakuuttanut niin paljoa, että haluaisin edes kokeilla. Meikkituotteita sen sijaan välillä testailen, mutta yleensä petyn niihin.

Uutuudet vakuutti heti 


Tällä hetkellä uusi PRECLEANSE BALM (90 ml 58€, 15 ml 18€) on ehdoton lempituotteeni. Heti ensimmäisestä kokemuksesta pidin sitä juuri minun tuotteena. Niin äkkirakastumista en ole ennen kokenutkaan:)
Toinen uutuus NIGHTLY LIP TREATMENT (78€) on myös saanut minut vakuuttumaan tehostaan. Nyt alan huomaamaan, että huuleni ovat täyteläisemmät ja pehmeämmät. Eräällä asiakkaalla näin suorastaan ihmeparantumisen. Hän oli kuusikymppinen ja oli vuosi sitten lopettanut tupakoinnin yli neljänkymmenenvuoden jälkeen. Hänellä oli todella voimakkaat pystyrypyt ympäri suun vielä heinäkuussa. Näin hänet noin viikko sitten ja rypyt oli madaltuneet aivan näkyvästi. Tämä kyllä kannusti minuakin voiteen suositteluun. Viime talvena tullut uutuustuote PHYTO REPLENISH OIL (100€) on tällä hetkellä meidän suosituin tehotippa ja käyttö vielä lisääntyy mitä pidemmälle talveen mennään. Phyto Replenish Oil parantaa ihon omia suojamekanismeja ja sitoo ihon kosteutta. Olen käyttänyt sitä läpi kesän joka aamu ja öljymäisyydestä huolimatta se imeytyy hyvin ja meikki pysyy erinomaisesti. 

Ilman kuorintaa en voi olla

Kuorinta on minun ihoni paras tehohoito ja hyvä tulos motivoi niiden käyttöä. DAILY SUPERFOLIANT (96€) on käytössä jatkuvasti tällä hetkellä noin joka kolmas aamu. DAILY RESURFACERIA ( NYT 89€, norm.119€) ilman en lähde edes yhden yön reissuun. Silloin, kun pitää olla parhaimmillaan se on ehdoton ” tuhkimotippa” meikin alle. Käytän sitä niinä aamuina, kun en käytä Daily Superfoliantia. MULTIVITAMIN THERMOFOLIANT (89€) kuuluu saunareissuuni. Aina lopettaessani saunomisen kuorin viimeiseksi ihon ihan solisluita myöden. Hoitotuotteiden käytössä pitääkin aina muistaa, että kaikki aineet tulee kaulalle saakka. 

Hyvä pohjustus on meikin tärkein osa

Kiinnitän paljon huomiota siihen, että olen varmasti hyvinhoidetun näköinen työssäni. Asiakkaat ansaitsevat sen, että vaivaudun näyttämään parhaimmat puoleni heitä tavatessani. Meikinpohjustusaineet ovat aivan loistava keksintö ja varsinkin Dermalogican kaksi pohjustusvoidetta ovat todella suosittuja. Enää en tekisi meikkiä ilman näitä kahta tuotetta. Laitan HYDRABLUR PRIMERIN (81€) alimmaiseksi ja sen päälle SKINPERFECT PRIMERIN sk30 ja näiden päälle YOUNGBLOODIN NATURAL MINERAL FOUNDATION (65€) jauhemaisen mineraalimeikkivoiteen. Sen jälkeen, kun ensimmäistä kertaa kokeilin yli kymmenen vuotta sitten tätä jauhemeikkiä en ole siitä luopunut. Sillä saa niin kauniin tasaisen pinnan ja iho näyttää kuitenkin luonnolliselta. Tällä hetkellä käytössäni on sävy Honey, mutta voisin kohta siirtyä hiukan enemmän päivetyksen sävyä tuovaan Warm Beigeen. 
Tässä on nyt tärkeimmät suosikkini, mutta käytänhän näiden lisäksi vielä puhdistusmaitoja, voiteita ja yms. 

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Meikkiin lisää väriä!

Säätila alkaa olemaan niin syksyisen harmaata, että meikkivärejä pitää kirkastaa ja voimistaa jotta ne lisäisi ihon hehkeyttä. Luomiväriä, poskipunaa ja huulipunaa kirkastetaan ja selkeytetään talvea kohti ja meikkivoidetta vaalennetaan kalpeammalle iholle sopivaksi.

Liian tumma meikkivoide vanhentaa

Silloin, kun käyttää mineraalipigmenttimeikkiä ei meikkivoiteen sävyn ole niin väliä, koska se on luonnollisen läpikuultavaa. Harvemmat yli viisikymppiset ovat löytäneet nämä mineraalimeikit ja silloin meikkivoiteen sävyn valinta on tosi tärkeää. Hassuimmalta näyttää, jos meikkivoiteella yritetään saada ruskettuneen näköiset kasvot. Kesän lämpimässä valossa tummempi meikkivoide meneekin, mutta lumen tullessa valo on niin kylmää, että liika ruskeus näyttää likaiselta. Itse haluan, että meikki olisi hiukan lämpimän sävyinen ettei näytä harmaan kalpealta ja Youngbloodin mineraalimeikkisävyt (65€) Honey ja Warn Beige ovat sellaisia. Couperosaiholle paras on Cool Beige joka neutralisoi ihon punakkuutta. Youngbloodin nestemäisestä mineraalimeikistä (79€) paras on sävy Sun Kissed. 

Pastellit voi nyt unohtaa

Hempeät pastellisävyt ovat olleet jo pidempään pois muodista ja varsinkin syksyn meikissä huulipuniksi tarvitaan napakkoja värejä. Kesällä jo muotiväreinä oli mattapintaiset huulipunat ja niitä jo monella asiakkaalla onkin. Mattapintaisuus on edelleen muodikasta ja Youngbloodin (32€) mattasävyt ovat hyviä vanhemmallekin. Pintamuotiin kuuluu tummat viinipunaiset ja kahvin ruskeat huulipunasävyt, mutta niitä en ottanut myyntiin. Hyvin muodikas lämmin punainen on sävy Fever ja se sopii myös pikkujouluun. Kesän suosikki Flirt sopii edelleen ja sitä voi vielä napakoittaa kirkkaan punaisella huultenrajauksella nimeltään Truly Red (25€). Youngbloodin perusvärikartan huulipunasävy Envy on puolukan punainen ja oikein hyvä väri syksyyn. Siinä ei ole helmiäistä, mutta se ei ole ihan niin puuterimaisen matta, kun nuo mattapunat ovat. Joka hetkeen sopiva on aina yhtä tyylikäs koralli Coral Beach ja hiukan punaisempi Vivid. 

lauantai 14. lokakuuta 2017

Hämeenlinnalaista muotia

Raatihuoneenkadun ja Sibeliuksen kadun risteyksessä oleva vaateliike MyMilou kutsui asiakkaitaan ja yrittäjäystäviään liikkeessä pidettyyn muotinäytökseen. Myös minä ja Mari ehdimme kerrankin mukaan ja oli kiva nähdä syksyn uutta vaatemuotia.

Maanläheiset värit ovat muodikkaita

Muotinäytöksestä päälimmäisenä jäi mieleen vaatteiden väritykset jotka olivat beigeä, ruskeaa, harmaata ja mustaa. Sammaleen vihreä oli näistä syksyisen metsän sävyistä ainoa joka miellytti minua. Värikartta oli todella kaukana minun lempiväreistäni, mutta nuo värit ovat varmaan ajattomia ja helppoja yhdistellä. Pehmeän muhkeita neuleita ja villatakkeja oli paljon esillä ja ne olivatkin houkuttelevan lämpimän näköisiä. Melkeinpä kaikkien yhdistelmien perusta oli pitkät housut ja näytöksessä oli vaan pari tyylikästä pikkumustaa talven juhlia varten. Tietysti pitkikset ovat käytännöllinen valinta meidän talvessa, mutta myös juhlamuodissa oli haalareita, tai capripituisia housuja. MyMiloun housumerkki Campio onkin hyvin istuva ainakin minun vartalolleni. Kengät ja pikkulaukut olivat todella tyylikkäitä, mutta korot olivat sitä luokkaa etten niillä pystyisi kävelemään. Pitkävartiset saappaat olivat myös näyttävästi esillä ja kapea lahkeiset housut laitettiin saappaiden sisään. 

Kultaa ja kuparia muotimeikeissä

Muotinäytöksen mallit olivat kauniisti kammattuja ja meikattuja ja ne oli tehnyt Kampaamo Muoto. Youngbloodkin on jo esitellyt omat muotivärinsä ja skaala oli hyvin samanlaista tämän muotinäytöksen kanssa. Pikkujoulumeikkiin kuparin sävyinen luomiväri on muodikkain ja niitä ovat YB:llä ruskean kupari Morganite (33€) ja kultabeige Golden Sand. Viime talven juhliin lanseratut hopea ja kulta rajausväri on edelleen hyvin muodikas pikkujouluväri. Huulille ainoa oikea sävy on nyt kirkas mattapunainen esimerkiksi YB:n Fever (33€) ja sen kanssa Truly Red (24€) rajauskynä. Toisaalta ei sellaista pikkujouluaikaa ole koskaan etteikö puhdas punainen huulipuna olisi varma valinta. Poskipunana punaiseen huulipunaan sopii Blossom (42€) sävyinen puuterimainen poskipuna joka toimii hyvin myös arkimeikissä. Hyväkuntoinen tasainen iho on paras pohja näyttävälle meikille ja meikkin pohjustus ja meikkivoide ovat juhlameikin perusta. Paljoa ei auta taitava silmämeikki, tai muodikas huulipuna, jos iho on epätasainen ja meikkivoide kasautuu juonteisiin ja suuriin huokosiin. Mikään ei voita Dermalogican meikinpohjustuksia Hydrablur Primeriä (81€) ja SkinPerfect Primeriä sk 30 (82€). Youngbloodin jauhemainen mineraalimeikki Natural Mineral Foundation (65€) on varma valinta kestäväksi meikkipohjaksi juhlaankin. Juhlameikissä meikkivoiteena käytetään hyvin vaaleita sävyjä ja paras on Cool Beige. Oikein tehtyyn iltameikkiin valitaan aina huomattavasti vaaleampi meikkivoide kuin päiväkäyttöön. Se tuo kuulautta ja raikkautta iholle hämärässäkin valaistuksessa.

Suuret kiitokset MyMiloun omistajalle Mari Huhtamäelle. Muotinäytös oli hienosti toteutettu ja onneksi hämeenlinnalaiset olivat joukolla mukana. 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Rentoudu ja rauhoitu kasvohoidossa

Minä olen aina pitänyt tärkeänä asiana työssäni, että se tuottaa mielihyvää asiakkaalle. Haluan, että kasvohoito on kokonaisvaltainen kokemus. Samalla, kun iholle imeytetään tehokkaita hoitoaineita mieli lepää ja ruumiin toiminnat rauhoittuu esimerkiksi verenpaine laskee.

Kasvohieronta rentouttaa varmasti

Se on jo paha merkki kovasta stressistä, jos ei pysty olemaan niin kauaa paikallaan, kun kasvohoito kestää. Jos ei sen takia voi tulla kasvohoitoon niin kannattaa kysyä itseltään mikä on pielessä. Teemme kaikissa muissa hoidoissa kasvohieronnan paitsi teinipuhdistuksessa. Teini-ikäisen iholla voi olla paljon tulehtuneita rikkinäisiä finnejä ja sellaista ihoa ei saa hieroa, koska siinä vaan levitetään tulehdusta koko kasvoille. Kaikille muille ihotyypeille kasvohieronta on monipuolisesti vaikuttava hoitotapahtuma. Kasvohieronnan ensisijainen vaikutus on vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ylävartalon alueelta. Nanolift kasvohoidossa (118€) olleet tietävätkin miten nopeasti aineenvaihdunta vilkastuu ja asiaa vessaan tulee jo hoidon aikana. Kesken hoidon voi aivan hyvin käydä vessassa ja kannattaa heti pyytää, kun se mieleen tulee. Rentoutumisesta ei tule mitään, jos hätä vaivaa koko ajan. Toinen tärkeä vaikutus kasvohieronnalla on hoitotuotteiden imeyttäminen. Klassisella kasvohieronnalla saadaan erittäin hyvin imeytettyä suojaavat aineet ihon pintakerroksiin.

Aineenvaihdunta vilkastuu kasvohieronnalla

Lähes jokaiselle naiselle tulee turvotusta siinä vaiheessa, kun estrogeenin määrä alkaa vähenemään. Monia turvotus vaivaa ihan nuoresta pitäen ja nesteen määrä vaihtelee kuukautiskierron mukaan. Turvotuksella on pelkkiä huonoja vaikutuksia ihoon. Voimakas turvotus venyttää ihoa ja silloin se myös veltostuu helposti. Venynyt iho on myös ohuempi ja se aiheuttaa punoittelua, couperosaa ja herkistymisiä. Iän myötä iho alkaa entistä enemmän reagoimaan suolaan, mausteisiin ja huonoon nestetasapainoon ja ne kaikki näkyy turvotuksena. Siksi kannattaakin välttää suolaa ja alkoholia ettei ainakaan niillä enää lisää turvotusta. Kasvohieronta on erinomainen konsti poistaa nesteisyyttä kasvoilta. Varsinkin Nanolift hoidon mikrovirran ja kasvohieronnan yhteisvaikutus poistaa turvotusta näkyvästi ja kasvot kapenee hoidon aikana silmin nähden. Sillä alueella mihin kasvohieronta kohdistuu on kaksikolmasosaa ihmisen imusolmukkeista eli näitä rauhasia mitkä poistaa elimistöstä nestettä. Näitä imusolmukekohtia on nivustaipeissa, kainaloissa ja leuan alla ja kasvohoito ja kasvohieronta kohdistuu juuri leuan alle ja nesteitä työnnetään kainaloihin päin puhdistumaan. Näin aineenvaihdunta vilkastuu koko elimistössä, vaikka käsittelyalueena onkin vain kasvot ja kaula. Tule itse kokeilemaan miten suuri vaikutus voi jo yhdelläkin kasvohoitokerralla olla. 

torstai 12. lokakuuta 2017

Ilmaisia kasvohoitoja ei ole olemassa

Olen kuullut monelta taholta, että suuremmissa kaupungeissa naisille soitetaan ja tarjotaan ilmaista kasvohoitoa. Anna-Leena Härkönen kirjoitti blogissaan jo keväällä menneensä tällaiseen ja oli sitten kovin pettynyt. Miten ihmeessä joku voi kuvitella, että ilmaishoitoja olisi olemassa. Ei kukaan tee työtään tekemisen ilosta, vaan palkkansa eteen.

Ilmainen kasvohoito on mainoskikka

Ilmaisen kasvohoidon tarjoaminen on aika agressiivinen tapa saada asiakas kauneushoitolaan. Ehkä se on kuitenkin osoittautunut tehokkaaksi tavaksi saada asiakkaita, kun sitä niin paljon käytetään. Uuden yrittäjän on mahdotonta saada heti asiakkaita ja menee noin 3-5-vuotta ennen kuin kanta-asiakaspiiri on luotu. Tämä pätee lähes kaikkiin muihinkin yrityksiin. Alkurahoitusta pitää olla sen verran, että pystyy alkuvuodet toimimaan nolla tuotolla. Tätä ilmaisen kasvohoidon tarjoamista kokeiltiin jo kymmenisen vuotta sitten ensimmäisiä kertoja. Itsekin olen ollut Trainer’s Housen koulutuksessa missä tätä harjoiteltiin. Tarkoitus on saada asiakas kasvohoitoon ja kertoa sinä aikana mitä muuta hänen iholleen voisi tehdä ja mitä hänen pitäisi ostaa. Yleensä tuo ilmaiseksi tehtävä hoito ei ole kovin kummoinen ja hoidon aikana tarjotaankin koko ajan jotain lisää. Ilmainen hoito voi loppujen lopuksi hyvinkin maksaa satasen verran ja Helsingissä paljon enemmänkin. Hoidon yhteydessä tarjotaan kasvohoitosarjaa johon kuuluu lukuisia käyntejä ja hinta hipoo useita tuhansia. Mitään muuta rikollista tähän ei liity kuin ehkä se, että yritys ei hoida verojaan ja tekee työt pimeästi. Kysymyksessä on tehokas sisäänheittokonsti josta voi olla asiakkaalle oikeasti hyötyäkin. Jos ihminen on jo mielessään päätynyt mennä kasvohoitoon, tai haluaa kokeilla uutta kosmetologia tämä on hyvä tapa arvioida pitääkö kosmetologin tavasta työskennellä.


Kilpailu on kiristinyt huomattavasti

Kosmetologialalla kilpailu on kiristynyt monin kertaisesti 2000-luvun puolella. Uuden kosmetologin on lähes mahdotonta löytää itselleen asiakkaita niin, että päivät olisi täynnä. Aloittavia kauneushoitoloita on joka paikkakunnalla niin paljon ettei kaikilla ole mahdollista elää. He syövät koko ajan toinen toisiaan ja lopulta kenelläkään ei ole asiakkaita. Tämä on myös suuri pertymys uudelle yrittäjälle. On aivan eri asia verrata minun ja Marin työtahtia aloittelevaan kosmetologiin, koska olemme tehneet työtä kymmeniävuosia ja ehtineet luomaan jo omat vakioasiakaspiirimme. Tein itsekin ensimmäiset viisivuotta puolikkaita työpäiviä, koska asiakkaita ei ollut riittävästi. Jaksoin kuitenkin päivystää työpaikallani ja ehdin lukea kirjaston puolityhjäksi niinä vuosina. Tämä sitkeys nousee nykyisin kynnyskysymykseksi, koska nuorilla ei ole yhtään malttia. Kaikki pitäisi tapahtua heti ja parissa vuodessa jo kyllästytään työhön. Kilpailu on kiristinyt myös niin, että uusia kosmetiikkasarjoja tulee markkinoille koko ajan. Taitaa Suomenkin markkinoilla jo olla toistasataa sarjaa jotka on tarkoitettu vain kosmetologeille. Näistä sarjoistahan Dermalogica on maailman ja Suomen eniten myyty hoitosarja. 

Agressiivinen markkinointi ei ole meitä varten

Tämä agressiivinen asiakashankinta ei todellakaan ole meitä varten. Ellei asiakkaita muuten löydy pitää sitten vaihtaa ammattia. En todellakaan halua tehdä hoitoa asiakkaalle joka on tullut siihen väkipakolla. Työn tekeminenkin olisi kurjaa, jos koko ajan pitää myydä jotain. En edes kehtaisi soittaa kenellekään ja tarjota työtäni. Marillekin se olisi todella vastenmielinen myyntikeino. Yritämme aina asettaa sanamme niin ettei asiakas koe mitään pakkomyyntiä ja hän voi perääntyä ostamatta kasvojaan menettämättä. Asetun aina asiakkaan asemaan, kun mietin miten teemme markkinointia. Olen tässä blogissa hiljattain kertonutkin miten itse olen joutunut pakkomyynnin kohteeksi ja en enää siihen yritykseen mene. 

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kasvohoito basalioomahoidon jälkeen

Meiltä on syksyn aikana muutaman kerran kysytty miten kasvohoito sopii kasvoilla ollevan basalioomahoidon jälkeen. Ilmeisesti asiakkaiden käsitys on myös, että tämä basaliooma eli aurinkokeratoosi eli ihonsyövän esiaste olisi meille täysin vieras asia.

Näemme basalioomaa lähes päivittäin

Voin suoraan sanoa, että jos ihmiset näkisivät niin paljon auringon aiheuttamia solumuutoksia ja basaliooma he takuulla pysyisivät poissa auringon säteilystä. Voisin jo sanoa, että on harvinaisempaa nähdä iho joka ei ole yhtään auringon vaurioittama kuin näitä säteilyn aiheuttamia solumuutoksia. Näen myös paljon niitä tapauksia jolloin ihossa ei ole vielä sairasta solukkoa, mutta läiskät joihin se ehkä on parinkymmenenvuoden aikana tulossa näkyy selvästi. Niiden muutosta ei pysty muuten estämään kuin totaalisella suojautumisella säteilyltä. Ja yleensähän puheeni ei näistä uhista vaikuta, vaan kymmenenvuoden kuluttua ihmetellään miten se basaliooma nyt noin iski. 
Näen hyvin paljon ihmisiä joilta on jo jäädytetty, tai leikattu syövän esiastetta pois. Varmaan puolella yli seitsemänkymppisistä asiakkaistani on hoitosuhde Keskussairaalan ihotautipolille. Niin on myös omilla vanhemmillani joten pystyn siitäkin seuraamaan miten hoito toimii. Kosmetologin käsittelyillä ei ole vaikutusta ihomuutoksiin. Me emme pysty parantamaan tai pahentamaan tilannetta. Joskus kuulee jokun sanovan, että kosmetologin hoito aiheutti vaurion. Tämä on urbaani legenda ja ihosyöpä syntyy uv-säteilystä, joskus sitä vaan on ihmisen vaikea myöntää, että on tavallaan itse aiheuttanut tilanteen.

Kasvohoito tekee hyvää basalioomasta huolimatta

Kasvohoitoa kannattaa tehdä, vaikka onkin ihotautiosaston seurannassa. Hyvällä hoidolla ja kosteutuksella voidaan vähentää jäädytyshoitojen jälkiä. Samalla voin seurata milloin pitää taas kääntyä sairaalan puoleen. Monen vakioasiakkaan kanssa tämä seuraaminen on sujunut hyvänä yhteistyönä jo kymmeniävuosia. Kasvohoitoa voidaan tehdä 3-4 viikon kuluttua lääkärin hoidosta ja noin viikon päästä kasvohoidosta voi mennä jäädytyshoitoon. Hoitomenetelmiä on hyvin monenlaisia millä basalioomaa hoidetaan ja sen päättää aina hoitava lääkäri. Yleisesti puhutaan jäädytyshoidoista joita on eniten tehty. Kasvohoito on hyvä tapa huolehtia ihon muusta terveydestä ettei ohentuminen, punoittelu ja hilseily lisää iho-ongelmia. Oikeilla meikkituotteilla saadaan hyvin peitettyä jäädytysjäljet ja siihenkin neuvot saa meiltä. 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Alkoholi suomalaisessa päätöksenteossa

Olen moneen kertaan pohtinut sotahistoriakirjoja lukiessani miten paljon alkoholi ja alkoholismi on vaikuttanut talvi-ja jatkosodan päätöksen tekoon. Keskustelin asiasta Ani Kellomäen kanssa joka kirjoitti kirjan Kosteusvaurioita. Kirjassa käydään läpi lasten kokemuksia ja selviytymismalleja alkoholistiperheissä. Ani kertoi, että seuraavaksi häntä kiinnostaa tutkia politiikkojen ja päättäjien alkoholin käyttöä. Se onkin tutkimisen arvoinen juttu ja minulle tuli heti mieleen aika monta ns.julkijuoppoa ministeriä.

Alkoholistit Suomen hallituksessa

Ymmärrän, että alkoholismi on sairaus ja se aiheuttaa suunnatonta kärsimystä alkoholistin lähipiirille ja hänelle itselleenkin. Kuitenkin paheksun syvästi sitä, että vakavat asiat ovat näiden humaltuneiden ihmisten päätettävissä. Ihan ilman etsimistä mieleeni nousi heti historiasta viisi ministeriä jotka tiedettiin julkisesti alkoholisteiksi. Rudolf Holsti oli pariin otteeseen Suomen ulkoministeri 1930-luvulla. Hänet erotettiin kesken ministerikauden 1938, kun hän oli Saksan suurlähetystön päivällisillä humalassa haukkunut Hitlerin hulluksi koiraksi. Näin jälkikäteen voi todeta hänen olleen oikeassa, mutta tuolloin sen ääneen sanominen oli suuri virhe. Kaarlo Hillilä oli myös ministeri ja Kekkosen hyvä ystävä. Juuri tämä hyväveli-järjestelmä on mahdollistanut juopottelun korkeassa asemassa. Hillilä oli Lapin maaherra jatkosodan aikana, kun pohjoista rajaamme oli puolustamassa 200,000 saksalaista. Hän tuli hyvin toimeen saksalaisten kanssa ja ilmeisesti juopottelu oli mukava yhteinen harrastus sodan synkkyydessä. Mannerheimin tullessa presidentiksi elokuussa 1944 Hillilä oli ainoa joka olisi halunnut pääministerin paikan. Mannerheim ei häntä hyväksynyt, koska hallitusneuvotteluissa hän ei pysynyt pystyssä. Niinpä hänestä tehtiin sisäministeri ja myöhemmin kansanhuoltoministeri. Ministerin tehtävät kuitenkin kävi hänelle liian vaativiksi joten Kekkonen järjesti hänelle Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan pestin jossa sai rauhassa ryyppäillä.




Vaaran vuosia hoidettiin humalassa

Minusta on uskomatonta, että Suomen historian hankalimman ajanjakson eli ns.vaaran vuosien hallituksissa oli juoppoja ministereitä. Silloin, jos koska olisi tarvittu teräväpäisiä järkeviä päättäjiä, mutta ehkä paineet olivat niin kovia, että turvauduttiin helpommin alkoholin turruttavaan vaikutukseen. Vaikeimpina vaaran vuosina, kun valvontakomisio oli vielä Helsingissä meidän sisäministerinä oli Yrjö Leino. Hän oli jo ministeriaikonaan vainoharhainen ja ilmeisen sairas juomaputkien jälkeen. Mielenkiintoista olisi, jos joku todella tutkisi miten paljon hänen alkoholisminsa vaikutti valvontakomision ja Neuvostoliiton kanssa tehtyy yhteistyöhön. Yrjö Leino pelkäsi, että häntä seurataan ja joku kidnappaa hänet joten pelko Neuvostoliittoa kohtaan oli jo harhojen asteella. Ministeri aikanaan hän luovutti Suomen lain vastaisesti parikymmentähenkeä Neuvostoliittoon ja tämä oli kamala kohtalo. Pahalta tuntuu, jos syynä oli Yrjö Leinon pelkotilat ja alkoholismi.

Juopottelua katsottiin läpi sormien 

Väinö Leskinen oli hyvin pitkäaikainen ministeri ja monissa hallituksissa mukana. Hän haavottui 1941 hyökkäyssotavaiheessa eikä pystynyt enää palaamaan rintamalle. Hänestä tehtiin Suomen Aseveliliiton sihteeri ja sitä kautta hän oli tuttu kaikille rintamamiehille. Väinö Leskinen oli myös nuoruudessaan olympiatason uimari joka lisäsi hänen arvostustaa. Missään vaiheessa hän ei ilmeisesti suorastaan töpeksinyt humalassa vaan häntä pidettiin värikkäänä persoonana ja lupsakkana miehenä. Hänellä oli todella vaativia ministeri tehtäviä 1940-luvun lopulla ollessaan valtionvarainministerinä ja kauppa-ja teollisuusministerinä. Penna Tervo oli 50-luvun alkupuolella kauppa-ja teollisuusministerinä ja hän esiintyi julkisestikin humalassa. Pahin virhe oli 1952, kun Suomi juhli viimeisen sotakorvauksen maksamista. Messuhallissa järjestettiin suuri juhla ja Penna Tervo piti juhlapuheen vahvasti humalassa. Juttu kuitenkin painettiin villaisella ja hän sai jatkaa tehtävässään. Se olikin tyypillinen tapa siihen aikaan, että humalassa töppäily ei juuri vaikuttanut poliittiseen uraan. Onneksi tässä suhteessa käsitykset ovat muuttuneet ja mediakin pitää huolen ettei humalainen sekoilu jää ”poikaporukan” yhteiseksi salaisuudeksi. Yhteistä näille viidelle ministerille oli, että he kaikki kuolivat suhteellisen nuorina. Penna Tervo oli nuorin kuollessaan 54-vuotiaana autokolarissa ja Yrjö Leino oli vanhin kuollessaan 64-vuotiaana. Toivottavasti Ani Kellomäki innostuu näitä asioita penkomaan, koska tosissaan pengottavaa löytyisi. 

maanantai 9. lokakuuta 2017

Tähtitarjouksena Daily Resurfacer

DAILY RESURFACER on yli nelikymppisen naisen salainen ase jota ilman ei pärjää. Nyt siitä on todella hyvä tarjous. DAILY RESURFACER 35 kpl hoitotassuja NYT 89€ (119€) ja saat kaupan päälle arvokkaan (69€) matkakokopussukan jossa on Overnight Repair Serum tehotippa, Super Rich Repair hoitovoide ja Skin Resurfacing Cleanser kuoriva puhdistusmaito.

Daily Resurfacer siloittaa ja kaunistaa ihon 

Daily Resurfacerissa on kolme vaikutusta. Se kuorii, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Meikin alla se jättää ihan sileän pinnan ja meikki pysyy paljon paremmin. Sen päälle laitetaan vielä meikinpohjustusaine ja sitten meikkivoide niin pienet rypyt ja juonteet silottuvat. Daily Resurfaceria voi käyttää myös tehokuurina joka päivä noin 10-15 päivää ja loput hoitotassut joka toinen, tai kolmaspäivä. Daily Resurfacer on Daily Microfoliantin (72€) ja uuden Daily Superfoliantin (96€) sisarustuote ja niitä voi käyttää vuoropäivinä. Itselleni Daily Resurfacer on aivan välttämätön hoitoaine ja ilman sitä en voi olla. Käytän sitä kesäaikaan lyhyitä jaksoja päivittäin ja sitten noin joka toinen päivä. Talvella käytän sitä säännöllisesti joka kolmas aamu. Se on makuasia käyttääkö hoitotassun aamulla, vai illalla, mutta se antaa niin hyvän meikkipohjan, että siksi käyttäisin sitä aamuisin. Jos teillä on joku tehotippa, tai Power Rich (228€) voide käytössä Daily Resurfacerin käyttö parantaa niiden vaikutusta. 

Matkapakkauksesta tehokuuri

Tuo mukana tuleva lahjapussukka on erinomainen tehohoito yli kolmekymppiselle tähän aikaan vuodesta. Käyttämällä matkapakkaustuotteet säästyy muut kotihoitoaineet tuonnemmaksi. Nuo 
matkakoot riittää 2-3 viikon käyttöön. Pakkauksessa olevaa Skin Resurfacing Cleanser kuorivaa puhdistusta suosittelen 2-3 kertaa viikossa. Overnight Repair Serum on aivan erinomainen ryppytippa  ja sitä käytetään aina iltaisin. Super Rich Repair on Dermalogican tehokkain ja täyteläisin voide ja sitä voi käyttää aamuin illoin. Daily Resurfacerin käytössä ei ole oikeastaan ikärajaa ja parikymppinenkin voi niitä käyttää, mutta vain 1-2 kertaa viikossa. Rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle Daily Resurfacer on erinomainen uudistava ja puhdistava tehoaine. Kuivalle ja ohuelle iholle sen kiinteyttävä vaikutus tuo lisävahvuutta. Tähtitarjous on voimassa 9-22.10 välisen ajan. Poikkea ostoksille, tai käytä verkkokauppaa. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Uutuustuotteet ovat osoittautuneet tehokkaiksi

Demalogicalle on tullut syksyn aikana kaksi uutuustuotetta. Elokuussa tuli Nigghtly Lip Treatment (78€) suuunympärysryppyvoide ja reilu viikko sitten puhdistubalsami Precleanse Balm (56€ ja 18€). Kumpaakin tuotetta aloin itse käyttämään heti, kun ne meille tuli.

Precleanse Balm nousi heti suosikiksi

Samana päivänä, kun meillä oli Pimeän Kaupan ilta 29.9 sai aloittaa uuden Precleansen myynnin. Sen suosio yllätti meidät ja maahantuojan. Lähes jokainen hoitola ympäri Suomea tilasi alkuviikosta Precleanse Balmia lisää ja Dermalogican maahantuojan lähettämö meni aivan tukkoon. Sitä ei ole käynnyt koskaan ennen ja nyt muutama meidän verkkokauppa-asiakas on joutunut odottamaan tuotteitaan, kun emme saaneet niitä maahantuojalta ulos. Perjantaihin mennessä ruuhka saatiin selvitettyä ja taas tavaraa riittää. Itsekin olen aivan ihmeissäni Precleanse Balmin vaikutuksiin. Ihastuin siihen heti ensimmäisellä kokeilukerralla ja olen käyttänyt sitä koko viikon. Lauantaina olin lähdössä Hartwal-Areenalle katsomaan Cirque de Soleil esitystä ja olin aivan ryytynyt. Olin tehnyt 60-tuntisen työviikon ja koin itseni lauantaina aivan ränsistyneeksi ja väsyneeksi. Aloin laittaitumaan iltapäivällä ja pesin vielä hiuksetkin, vaikka teidän, että kuiva ihoni kuivuu siitä entisestään ja meikki on hankala tehdä. Aloitin meikin tekoa ja ajattelin laittaa ensi Daily Resurfacer hoitotassun ( seuraavana Tähtitarjouksessa 89€ norm. 119€) ihmettelin ihoni hyvää kuntoa, kun se oli suihkun jäljiltä ihan pehmeä ja tasainen. Daily Resurfacerin jälkeen laitoin kummatkin meikinpohjustusaineet. Ensin Hydrablur Primerin ja sen päälle SkinPerfect Primerin sk 30 ja niiden jälkeen YB:n mineraalimeikin. Meikkikin näytti tosi hyvältä ja jäin miettimään mikä sen aiheuttaisi ja mieleeni tuli uusi Precleanse Balm ja siitä oleva Dermalogican kehittämä uusi raaka-aine biolipidikomplex joka sitoo ihon kosteutta. Muuta syytä en keksi kuin tuon hoitavan puhdistusbalsamin kosteutavan vaikutuksen. Niin ihanalta se tuntuukin etten yhtään epäile sen hyviä vaikutuksia.

Hyvästi huulirypyt

Olen käyttänyt Nightly Lip Treatmentia jo reippaasti yli kuukauden ja niin on moni asiakkaanikin. Noin kolmen viikon käytön jälkeen aloin huomaamaan, että huuleni oli hiukan täyteläisemmät ja pehmeämmät. Pidinkin sitä itselläni pahempana ongelmana kuin suunympärysryppyjä, koska huuleni ovat selvästi kaventuneet iän myötä. Nightly Lip Treatmentin vaikutusaineet kosteuttavat huulten limakalvoa, että niistä tulee täyteläisemmät. Nyt huomaan myös suunympärysryppyjen pehmenneen ja muutama asiakas on jo kertoneet sen olevan heidän kokemuksensa. Riippuu paljon tavasta ilmehtiä miten voimakkaat suunympärysrypyt tulee. Pari asiakastani on kehuneet todella tyytyväisenä tulosta omassa käytössään ja näenkin sen kasvohoidon yhteydessä. Nightly Lip Treatment on myös helppo käyttää, kun se levitetään vaan iltaisin huulille ja suunympärille. Itse koen sen helpoksi laittaa samalla, kun tekee iltapesun. Huulethan on aina lievästi kuivat pesun jälkeen ja hyvä päätös hoitorupeamalle on viimeistellä se Nightly Lip Treatmentilla.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Poskipuna poistaa kalpeuden

Minusta ikääntyneen meikissä tärkein asia on poskipuna. Valitettavasti poskipunaa käytetään aika vähän ja ilmeisesti pelätään laittaa sitä ettei se mene väärään kohtaan. Youngbloodilla on hyvät ja luonnolliset poskipunasävyt ja niitä on helppo käyttää.

Poskipuna muotoilee kasvot

Nykyisin muotilehdissä ja youtubevideoissa neuvotaan erilaisia korostuksia ja varjostuksia. Nuoret naiset kenellä on aikaa näihin videoihin paneutua ovat hyvin näppäriä tekemään tätä kasvojen muotoilua meikeillä. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että se on hyvin vaativaa osaamista ja harva aikuinen nainen viitsii siihen paneutua. Siksi poskipuna onkin yksinkertaisin ja helpoin tapa hiukan muotoilla kasvoja. Me mielellämme autamme poskipunan värin valinnassa ja väri voi olla hyvin neutraali, tai sitten se sovitetaan huulipunasävyn kanssa yhteen. Sinipunaisia kylmiä sävyjä kannattaa vältellä ainakin talvella, koska ne voivat korostaa couperosaa ja saa posket paleltuneen näköisiksi. Hyvä lämmin sävy on YB:n Tangier (42€) joka on kupariin taittuva koralli ja se sopii hyvin meidän suosikkihuulipunien kanssa. Esimerkiksi huulipunasävyjen Coral Beach (32€), Sorbet ja Mimosa kanssa Tangier on hyvä pari. Petal on myös lämmin aika neutraali persikan sävy ja Bashful on vaalean rusehtava. 

Poskipuna vaatii hyvän siveltimen

Puuterimainen poskipuna vaatii hyvän tuuhean ja pitkävartisen siveltimen ja niitäkin meillä on myynnissä. Youngbloodin poskipunan mukana ei ole omaa sivellintä ja se on tosi hyvä. Aika monessa muiden meikkisarjojen poskipunissa on mukana pieni kapea sivellin jolla ei tee yhtikäs mitään. Se kannattaa heittää suoraan roskiin. Varmaankin ainoa virhe mitä poskipunan kanssa voi tehdä on yrittää levittää sitä tuolla sivellin nysällä joka jättää taatusti poskipunan kasoihin ja epätasaiseksi. Monet asiakkaat kyselevät oikeaa kohtaa mihin poskipuna levitetään ja siinä on helppo mittaussysteemi. Otetaan kynä ja katsotaan suoraan peiliin ja asetetaan kynä suoraan silmän pupillista alaspäin. Sen lähemmäksi nenää ei poskipunaa kannata laittaa mitä kynä osoittaa. Sitten laitetaan kynä poikittain nenän alareunasta hiusrajaan ja tämän viivan alapuolelle ei poskipunaa kannata levittää. Poskipuna tulee aika ylös ja vain pari senttiä silmän alapuolelle. Jos poskipunan laittaa liian alas se voi korostaa poskien roikkumista. Poskipuna levitetään hiusrajaan asti hiukan häivyttäen. Youngbloodin aurinkopuuteri Sundance (71€) on meillä hyvin suosittu poskipuna ja se onkin hyvä väri kesät, talvet. Siitä on jäljellä vielä muutama tarjouspakkaus missä samaan hintaan tulee valokynä ja sievä California kaulakoru. Tervetuloa meikkiostoksille! 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Talven tulo tuo rasvoittuvalle iholle näpyt ja finnit

Yleensä kesän loppu on teini-ikäisille ja aikuisellekin rasvaiselle ihotyypille ongelmallisin ajankohta. Kesä ja aurinko tekee hyvää rasvaiselle iholle ja finnit, tai tukkeumat vähenee silloin. Syksy ja sisälämmitys saa ihon epätasapainoon ja ihon pinta kuivuu ja se lisää talin eritystä ja tukkeutumia.

Medibacin tuotteet rauhoittaa rasvoittumisen

Pahin virhe on käyttää liian kuivattavia hoitotuotteita jotka vaan lisää huokosten tukkeutumista. Dermalogican Medibac hoitolinja sopii kaiken ikäisille ja sen vaikutus on tasapainoittava eikä tuotteet kuivata. Aikuinen rasvainen iho voi olla hyvinkin kosteusköyhä, vaikka ihotalin tuotanto on liiallista ja silloin tarvitaan kosteuttavia hoitotuotteita. Yksittäisiin finneihin sopii Breakout Control (78€) paikallishoitotuote, joka nopeuttaa finnien parantumista. Joillekin tulee noin viikkoa ennen kuukautisia hormooninäppyjä leuan alueelle ja näihin Breakout Control on erinomainen apu. Jo siinä vaiheessa, kun iho vasta kuumottelee ja alkaa tuntumaan siltä, että finni on syntymässä sen saa vielä estettyä alkamalla heti käyttämään Breakout Controlia. Viime vuonna uutuutena tullut Charcoal Resque Masque (72€) on saanut oman käyttäjäkuntansa jotka luottavat naamion sisältämän lääkehiilen vaikutuksiin. Charcoal Resque Masque rauhoittaa todella hyvin näppyjä ja pikku finnejä. Ennen naamion käyttöä olisi hyväksi tehdä kuorinta niin hoitavat aineet pääsevät vaikuttamaan paremmin. Silloin, kun iholla on voimakas rasvoittumisen vaihe Charcoal Resque Masqueta voi käyttää kolmena päivänä peräkkäin kuurin tapaan.

Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutta

Talvella Suomen ilmastossa rasvainenkin iho takuulla kuivuu. Kireä ja kuiva ihon pinta tukkii huokosten suut ja ihotali jää huokoseen ja aiheuttaa näpyn, tai finnin. Kuorinta ja kosteutus hillitsee tämän kierteen syntymistä. Varsinkin yli nelikymppisenä ihon oma kosteuden sitomiskyky heikkenee ja ihosta tulee nopeasti hilseilevän harmaa. Tehokkain tuote kosteuttamaan on Skin Hydrating Booster (99€) tehotippa joka sisältää hyaluronihappoa ja se on paras mahdollinen raaka-aine ihon kosteuttamiseen. Täysin rasvaton kosteusvoide on Active Moist (100 ml 81€, 50 ml 59€) joka sopii kaiken ikäisille yöksi ja päiväksi. Tehokkain yövoide rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle on Overnight Clearing Gel (78€) joka on ohut geelimäinen aine ja se on Dermalogican paras tuote vähentämään öljyisyyttä ja finnien syntymistä. Ilman säännöllistä kotikuorintaa ei rasvainen iho pysy tasapainossa ja nyt kannattaa hyödyntää Tähtitarjous Daily Microfoliant NYT 56€ ja Daily Superfoliant (68€). 

torstai 5. lokakuuta 2017

Rajauksien käyttö sopii ikääntyneen meikkiin

Rajaukset sekä huuliin, että silmämeikkiin ovat hyvä keino selkeyttää meikkiä jo rypistyneellä iholla. Huulten oma raja alkaa olla epätasainen ja rypistynyt iän lisääntyessä ja siksi huultenrajaus parantaa myös huulipunan pysyvyyttä. Ei ole kivan näköistä, jos huulipuna kiipeää suunympärysryppyjä pitkin ylähuuleen.

Youngbloodin helpot rajaukset

Kesällä Youngbloodin uutuutena tuli sininen rajaus-ja kajalkynä (23€) jonka väri on aivan ihana. Se on pehmeästi levittyvä ja sitä voi käyttää myös kajalina ripsirajan sisäpuolella. Omat silmäni ovat helposti ärsyyntyvät ja kuivat, mutta tämä kajal ei mitenkään haittaa silmiäni. Kajalin tapaan käytettynä rajaus on tosi helppo ja sitähän me tehtiin jo 70-luvulla. Tuo kaunis taivaan sininen ja edullinen hinta tekee siitä hyvän ostoksen. Toinen helppo rajaus on Eye Mazing Liquid Pen (42€) joka on tussikynämäinen rajaus. Se on vedenkestävä ja siksi pysyy tosi hyvin, mutta liukenee helposti pois Precleansella, tai uudella Precleanse Balmilla. Tässä tussikynässä on myynnissä kolme väri turkoosin sininen azul, mustaruskea marron ja harmaa gris. Tuo mustanruskea on hyvä perusväri joka sopii kaikille ja siinä ei ruskeaa värivivahdetta näy, vaan se on kuin pehmeämpi musta. Harmaa on kunnollinen tumman harmaa joka ei mene yhtään siniseen ja siksi se sopii monen väriseen silmämeikkiin. Azul on ehkä eniten kesään sopiva selkeä turkoosi. 

Huomio huuliin

Huulipuna on Suomessakin eniten ostettu meikkituote. Siksi toivoisinkin, että huulille käytettäisiin myös hoitotuottetta, kun niitä meikillä korostetaankin. Dermalogican Nightly Lip Treatment (78€) on ehdottoman hyvä ja tarpeellinen yöhoito aine vähentämään suunympärysryppyjä ja tuomaan täyteläisyyttä huulille. Iän myötä huulet kuivuvat ja kapenevat ja niiden pyöreys heikkenee. Nightly Lip Treatment on selvästi vaikuttanut omiin kapeisiin huuliini nyt, kun olen käyttänyt sitä parisen kuukautta. Se on myös tosi helppo käyttää muiden yöhoitotuoteiden yhteydessä. Itselläni huulet tuntuukin aina kuivilta, kun olen puhdistanut ihoni ja olen ennen aina sipaissut Lip Renewal Complexia (43€) puhdistuksen jälkeen. Nyt olen siirtänyt Lip Renewal Complexin päiväkäyttöön ja tämän uuden Nightly Lip Treatmentin levitän iltaisin pesun jälkeen sekä huulille, että suumympärysiholle. Huulet ovat myös helpompi rajata huulten rajauskynällä, kun ne ovat hyvässä kunnossa. Youngbloodin Lip Pencil (23€) on pehmeä hyvin levittyvä ja pysyvä huultenrajauskynä. Syksyn huulipuna ja huulikiille sävyihin sopii hyvin neutraali rose, tai puhtaan punainen trudy red. Piristä omaa syksyäsi uusilla meikkiväreillä. 

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kaikki ihmiset vanhenee

Minulle on itsestään selvää, että kaikki ihmiset tiedostaa vanhenevansa. Se on ominaisuus joka on yhteistä kaikille ihmisille, jos saa elää nuoruuden yli. Vanhenemiseen kuuluu ihon veltostuminen ja rypistyminen ja hiukan ihotyypistä riippuen se alkaa näkyvään neljänkymmenen iässä.

Rypistymisestä pitää voida puhua

Olen sitä mieltä, että rypistymisestä voi puhua suoraan. Välillä hämmästyksekseni huomaan, että se loukkaa, tai harmittaa asiakasta. En oikein käsitä, että yli viisikymppiselle ihmiselle tulee yllätyksenä ihon rypistyminen. Koen itseni falskiksi, jos sivuutan rypyt ja muut vanhenemisen merkit ja käyttäydyn kuin niitä ei olisikaan. Kosmetiikkamainoksissa on kehitetty ihan oma sanastonsa millä kerrotaan ihon vanhenemisesta ja kosmetiikan vaikutuksesta siihen. Pidän sitä markkinamiesten keksimänä sanahelinänä ja itse en halua puhua niin, että asiakkaan on vaikea ymmärtää puhettani ja sanontoja. On hyvin vaikeaa löytää kultainen keskitie siihen, että puhuu tarpeeksi selvästi, mutta ei loukkaa asiakasta. Itselleni on selvää sanoa yli viisikymppiselle asiakkaalle, että silmänympärysvoide siloittaa ryppyjä ja vähentää vanhenemisen merkkejä. Hämmästyn aina, kun asiakas hiukan loukkaantuneena ja yllättyneenä kysyy onko hänellä vanhenemisen merkkejä. 

Kosmetologin pitää olla rehellinen

En ikinä sanoisi toiselle toiselle ihmiselle rypistymisestä ellen olisi työtilanteessa. Katson kuitenkin, että kosmetologin roolissa minun pitää olla rehellinen ja puhua selkokieltä. En oikein osaa leikkiä etten näkisi ihon vanhenemista, vaikka se on itsestään selvää, että yli viisikymppisn ihossa on jo selviä vanhenemisen merkkejä. Missään tapauksessa en halua loukata ketään ja yritänkin asettaa sanani niin etten loukkaisi. Tässä voi olla kyse myös nykyhetken elämäntavassa jossa vanheneminen on paha asia eikä luonnollinen tapahtuma mitä se oli vielä viisikymmentävuotta sitten. Vanheminen pyritään kieltämään ja sulkemaan täysin pois ihan kuin sitä ei olisi olemassa. Olin itse hiljattain uudella fysioterapeutilla ja hän arvio liikkumistani ja totesi minun olevan jäykkä ja kankea. Ei se minua mitenkään loukannut vaan olen jo tiedostanut etten ole enää yhtä notkea kuin viisitoistavuotta sitten. Minusta näitä vanhenemisen mukanaan tuomia asioita vastaan on helpompi taistela, kun ne rehellisesti tiedostaa on kyse sitten rypyistä, tai liikkumisen kankeudesta. Vai mitä mieltä lukijat ovat?

tiistai 3. lokakuuta 2017

Heleä ihon väri nuorentaa

Ihon värillä on hyvin paljon merkitystä siinä miltä iho näyttää. Vanhemmiten iho menettää heleyttään ja alkaa näyttämään harmaan kirjavalta ja hilseily korostaa ryppyjä. Mikään kirurginen leikkaus tai botoxpistokset eivät ihon väriä paranna vaan sitä voidaan hoitaa vain kasvohoidoilla ja hyvillä kotihoitotuotteilla.

Harmauteen on monta syytä

Neljääkymppiä lähestyttäessä ihon pintaverenkierto ja aineenvaihdunta alkaa heikentyä ja se vaikuttaa ihon väriin paljon. Iän myötä ihon uudistuminen hidastuu ja kuollutta solukkoa alkaa kerääntymään ihon pintaan. Kuolleet hilseilevät ihosolut tekee ihon kellertävän harmaaksi ja kuivaan pintakerrokseen syntyy helposti hiusjuonteita. Estrogeenin väheneminen ohentaa ihoa jolloin punakkuus saattaa tehdä ihosta epätasaisen värisen. Samoin hormoonit vaikuttavat pigmenttiläiskien syntymiseen ja ne kirjavoittavat ihoa entisestään. Näen omilla asiakkaillani miten paljon säännöllinen Nanolift kasvohoito (118€) auttaa ihon väriin ja kasvohoidon tuloksia pystytään hyvin ylläpitämään sopivilla kotihoitotuotteilla.

Kasvohoito heleyttää ihon värin

Kasvohoito parantaa monella tavalla ihon väriä ja se on hyvin tärkeä asia jotta kasvojen nuorekkuus säilyisi. Kasvohoito aloitetaan aina ihotyypin mukaisella kuorinnalla joka poistaa kuollutta solukkoa, likaa ja ihotalia syvemmältä kuin kotikuorinnat. Dermalogicalla on useita kuorintoja hoidoissa käytettäväksi ja jokaista asiakasta varten kuorinta sekoitetaan yksilöllisesti. Myös kaikki hoitoaineet imeytyvät paremmin, kun kuolleet solukot ovat poissa. Ihon väri tasoittuu, kun hilseily poistuu ja kirjavuus katoaa. Nanolift hoidon mieto mikrovirta parantaa huomattavasti ihon aineenvaihduntaa ja verenkiertoa ja oikeilla kotihoitotuotteilla tätä elvyttävää vaikutusta pystytään ylläpitämään. Kasvohieronta vaikuttaa kanssa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa parantavasti ja sillä imeytetään myös hoitoaineita ihoon. 

Kotihoitotuotteilla ylläpidetään kasvohoidon vaikutuksia 

Kasvohoidon vaikutusten ylläpitämiseksi on erittäin tärkeää, että kotona käytetään saman sarjan hoitotuotteita millä kasvohoitokin on tehty. Hyvällä kotihoidolla pystytään ylläpitämään kasvohoidon tuloksia 4-10 viikkoa. Suurin osa vakioasiakkaista käy kasvohoidoissa noin kuuden viikon välein ja näin iho pysyy koko ajan kirkkaana ja kauniina. Kotikäytössä kuorinta vaikuttaa kaikista eniten ihon väriin. Huomioithan, että nyt mikrokuorinnat ovat Tähtitarjouksessa Daily Microfoliant NYT 56€ ja Daily Superfoliant 68€. Toinen tärkeä ihon väriin vaikuttava hoitoaine on tehotipat. Ne imeytyvät syvempään ihokudokseen ja vaikuttavat aineenvaihduntaan ja verenkiertoon. Overnight Repair Serum (102€) on tehokkain ihon elvyttäjä ja Multivitamin Power Serum (115€) on toinen ihonväriä ylläpitävä tehotippa. Daily Resurfacer (113€) hoitotassut ovat monipuoliset vaikutukseltaan ja niillä saadaan tulosta, vaikka kasvohoidosta olisikin jo pidempi aika. Älä anna periksi iän merkeille vaan hae kosmetologilta apua ja taistele ikääntymistä vastaan. 

maanantai 2. lokakuuta 2017

Kiitos Pimeän Kaupan tapahtumasta!

Kiitos kaikille jotka osallistuitte meidän Pimeän Kaupan tapahtumaan! Pienelle yritykselle on erittäin tärkeää, että tapahtumat joihin laitetaan paljon taloudellisia ja fyysisiä voimavaroja onnistuu hyvin. Voin sanoa, että tämä oli meidän tähän astisista paras Pimeän Kaupan ilta.

Pimeän Kaupan iltaa tarvitaan

Huomioitavaa on, että verkkokaupan ostokset lisääntyvät kerta kerralta. Asiakkaat ympäri Suomea osallistuu tapahtumaan mikä on todella kiva juttu. Siksi kerronkin vielä mikä tämä tapahtuma oikein on. Pimeän Kaupan ilta ideoitiin noin viitisenvuotta sitten vilkastuttamaan Hämeenlinnan keskustan myyntiä ja sen koordinoi Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry jonka jäsen yrityksemme on. Tuo jäsenyys maksaa vähän toistasataa, mutta koen sen erittän tarpeelliseksi yhteisöksi. Varsinkin, kun yhdistyksen vetäjä Sari Hagemeier on nainen paikallaan ja tekee energisesti töitä keskustan puolesta. Pimeän Kaupan ilta oli aluksi tarkoitettu vain yhdeksi tapahtumaksi, mutta ensimmäinen kerta oli niin hyvä, että sitä päätettiin jatkaa. Nykyisin tapahtumaan osallistuu lähes parisataa yritystä, kun Goodmanin ja Tavastilan kaupat lasketaan mukaan. Monet suuremmat yritykset eli vakuutusyhtiöt ja pankit järjestävät keskustaan ja torille omia tapahtumiaan ja näin syksyllä torilla on näytillä upeat maalatut ja valaistut rekat. Ilta päättyy kello 21.50-22.00 ilotulitukseen. Muut yritykset antavat alennukset yleensä vain pe-iltana kello 18-22, mutta me olemme laajentaneet sen sunnuntai iltaan asti. 

Tapahtumat ovat mukavia

Marille ja minulle nämä tapahtumat ovat mukavaa vaihtelua. Myönnettävä kuitenkin on, että jalat oli ihan muusina, kun oli seissyt lähes kahdeksantuntia putkeen ja siihen ei ollut tottunut. Samoin äänet oli käheänä jo loppuillasta paljosta puhumisesta ja ääntä oli pakko korottaa, kun väkeä oli paljon ja kaikki puhuivat yhteen ääneen. Ilta on meillä todella työntäyteinen ja haluamme palvella asiakkaita hyvin. Välillä meidän sukulaiset ja tuttavat poikkeavat ihan juttelemaan ja sitä emme pysty tekemään ollenkaan. Olen pahoillani, mutta nuo tapahtumaillat ovat pahin mahdollinen ajankohta seurustelulle, koska asiakkaat ovat ehdottomasti etusijalla. Usein meiltä kysytään kuka maksaa Pimeän Kaupan mainonnan ja meidän päällä olevat t-paidat. Voi vakuuttaa ettei Hämeenlinnan kaupunki tue meitä eurollakaan vaan jokainen yritys maksaa kaiken itse ja nuo t-paidat on yhdessä painatettu ja ne maksaa 25€/kpl. Pidän tärkeänä selvittää tämänkin, koska sitä kysytään joka kerta. 

Illan aikana oli ruuhkahuippuja

Yritän aina etukäteen kertoa milloin arvioisin olevan vähiten väkeä ja asiakaspalvelu nopeinta. Pyydän kuitenkin varautumaan odotukseen, koska palvelumme on hidasta, kun haluamme antaa neuvoja kunnolla. Varsinkin ystävillemme jotka tulisivat seurustelemaan on suorastaan järkytys, että paikalla on kymmenen asiakasta kerralla. Nyt perjantana suurin ruuhka oli heti alkuillasta kello 18-19 ja meni noin tunnin verran, kun asiakkaat joutuivat odottamaan 10-15 minuuttia. Heti, kun aloitimme kello 15 oli pientä jonoa parisen tuntia. Hiljaisin kohta on kello 20 eteenpäin ja viimeisenä tuntina kävi vain pari asiakasta. 
Seuraavia kertoja varten ideoin jotain tapaa kerätä tuottoa Kissakoti Kattilalle. Se voisi olla arpajaiset ja voisimme ottaa vastaan kissanruokalahjoituksia, mutta se vaatisi yhden ihmisen sitä hoitamaan. Mitä luulette viitsikö kukaan tuoda meille kissanruokalahjoituksia, tai ostaa arpoja Kattilan hyväksi? Kattila on sen verran kaukana keskustasta, että autoton ei sinne asti viitsi ehkä kävellä ja kissanruuan vieminen on hankalaa. Pitää miettiä mitä keksisin Kattilan avustamiseksi.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Vielä tänään alennus -20%

Vielä sunnuntaihin klo 24.00 saakka verkkokaupassa on alennus -20% kaikista muista paitsi uutuuksista Nigthly Lip Treatment (78€) ja Precleanse Balm (90ml 58€, 15ml 18€). Huomio, että alennus koskee myös meikkejä. Voit laittaa myös listaa meille sähköpostilla ja kerro milloin haet tuotteet. Vastaamme niihin maanantaina. Perjantaina tulleisiin viesteihin vastaamme myös maanantaina, koska emme ehtineet sitä enää perjantaina tekemään.

Puhdistusta tarvitaan joka päivä

Hyvä tehokas, mutta hellävarainen puhdistusaine on ihonhoidon perusta. Eri tilanteissa on myös hyvä vaihtaa erilaiseen puhdistustuotteeseen ja se tuo itsellekin vaihtelua. Jos tämän hetkistä puhdistusainetta on vielä jäljellä sen rinnalle kannattaa ostaa toinen hiukan erilainen tuote. Uutuustuote Precleanse Balm on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja pidän sitä parhaana puhdistustuotteena mitä olen koskaan kokeillut. Siitä on myös myytävänä pientä matkakokoa (18€) joka on edullinen tapa päästä sitä kokeilemaan. Pitää myös kertoa mitä ikänäkö ja kiireisyys teettää. Purin torstai-iltana työn jälkeen juuri Matkahuollosta tuotua Precleanse Balm laatikkoa ja olin jo osan meidän valoista sammuttanut. Pakko oli kuitenkin heti katsoa millaisia nuo uudet tuotteet oli ennen kuin lähdin kotiin. Ne oli pakattu vielä lähetyspaketin sisällä kuudenkappaleen aaltopahvilaatikoihin. Ihmettelin, kun nostin niitä esiin miksi jokaisen laatikossa oli joku hankautuma ja harmittelin miksi sellaisia oli USA:sta lähetetty missä pahvipakkaus oli valmiiksi naarmuilla. Aamulla meinasin juuri alkaa siitä Marille marmattamaan, että lähettävät Suomeen naarmuuntuneita pakkauksia ennen kuin katsoin uudestaan ja tajusin sen olevan kuvion joka kuului pakkaukseen. Onneksi en ehtinyt valittaa siitä eteenpäin ja taas huomasin miten heikoksi hämäränäkö iän mukana menee:)

Huomio Tähtitarjous

Meillähän on vielä ensi viikon voimassa Tähtitarjous Daily Microfoliantista NYT 56€ (76€) ja Daily Superfoliantista NYT 68€ (94€) ja nehän riittää käytössä puolisenvuotta ainakin joten ne kannattaa hankkia nyt. Niiden mukana saat vielä matkakoot Multivitamin Power Recovery Masque naamiosta ja Ultra Calming Mist hoitosuihkeesta. Huomio myös, että nuo matkakokoiset hoitosuihkepullot voi täyttää uudestaan, koska ne ovat kierrekorkilla. Talven tullessa niitä on hyvä suihkautella pitkin päivää kireän kuivalle iholle. Monessa työpaikassa on niin kuivattava ilmastointi, että iho kuivuu iltapäivään mennessä ja silloin hyvä apu on hoitosuihke muutaman kerran päivässä. 


lauantai 30. syyskuuta 2017

Pimeän Kaupan ilta keräsi kansaa keskustaan

Pimeän Kaupan ilta sai taas koko Hämeenlinnan liikkeelle ja myös ympäristökunnatkin. Ihana nähdä miten keskusta on täynnä ihmisiä. Meillä tämä tapahtuma on aina ollut menestys, vaikka moni ihmettelee miten kauneushoitolaan sillä tavoin rynnätään. Hyvät tarjoukset ja Dermalogican ja Youngbloodin korkea laatu saa asiakkaat liikkeelle.

Muutama tuote loppui kesken

Eilen vielä kehuskelin, että tavaraa on hyllyt täynnä. Kaikkeen en kuitenkaan osannut varautua ja joitakin tuotteita loppui. Tavaraa tulee lisää jo tiistaina joten pitkää odotusta ei kenellekään tule. Ensimmäiseksi loppui Multivitamin Thermofoliant (87€-20%) kuorinta joka on hyvä pari nyt Tähtitarjouksena olevien Daily Microfoliantin NYT  56€ (76€) tai Daily Superfoliantin NYT 68€ (94€) kanssa. Mikrokuorintoja voi käyttää monta kertaa viikossa ja Multivitamin Thermofoliant käytetään 2-3 kertaa viikossa. Multivitamin Power Firm (75€ -20%) silmänympärysvoide loppui jo alkuillasta, vaikka sitä oli hyllyssä todella paljon. Se onkin hyvä silmänympärysvoide talvisäähän, kun se sulaa ihon rakenteeseen ja jää suojaamaan ohutta silmänympärysihoa ilmaston kuivattavalta ja rasittavalta vaikutukselta. Ihan vähän ennen yhdeksää meni vielä loppuun Hydrablur Primer (81€ -20%) meikinpohjusteaine sekä Sheer Tint sk 20 (75€-20% ) sävy medium. Tämä taas opetti miten vaikeaa on ennustaa mitä halutaan ostaa.

Perjantai-illan suosikit


Tämä suosikkien lista ei paljoakaan muutu edellisistä Pimeän Kaupan tapahtumista ja näitä tuotteita meillä kyllä riittää. INTENSIVE MOISTURE BALANCE 100ml (91€-20% ) on aina ykkössuosikki. Sitä hakee nekin jotka eivät juurikaan muita kotihoitotuoteittata käytä ja mikäs sen helpompaa, kun yksi tehokas hoitovoide joka sopii yöksi ja päiväksi. OVERNIGHT REPAIR SERUM (102€-20%) oli  ehdottomasti suosituin tehotippa ja sehän sopiikin kaikille ihotyypeille. Puhdistustuotteista ykköseksi nousi uusi PRECLEANSE BALM (90 ml 56€, matkakoko 18€). Se kyllä myy itse itsensä, kun asiakas pääsee kokeilemaan sitä  ja näkee miten tuote toimii. Siitä olimme Marin kanssa ilahtuneita, että MULTIVITAMIN POWER RECOVERY MASQUE (74€-20%) naamion oli niin moni ottanut vakiokäyttöön. Yleensä suomalaiset ovat arkoja käyttämään kuorintaa ja naamioita, mutta meidän asiakkailla ne ovat jatkuvassa käytössä. Youngbloodin meikeistä suosituimmat oli taas huulikiilteet ja poskipunat.

Ostoksia voi vielä jatkaa sunnuntaihin 1.10 kello 24.00 asti verkkokaupassa. Kiitän kaikkia jotka perjantaina kävivät ja nähdään taas viimeistään seuraavassa Pimeän Kaupan tapahtumassa pe 23.2. 2018. 

perjantai 29. syyskuuta 2017

Jännittävä Pimeän Kaupan ilta tulossa!

Myönnän, että aina tämän Pimeän Kaupan illan onnistuminen vähän jännittää. Suurin jännitys tulee tavaroiden riittävyydestä. Tämä on nyt kai jo kymmeneskerta, kun me tapahtumaan osallistumme ja tiedämme jo, että kävijöitä on paljon. Nyt olen kyllä varautunut täysin hyllyin ja kerrankin tavarat ovat olleet kommelluksista meillä.

Uudista meikkituotteesi

Yleensä neuvon olemaan taloudellinen ja käyttämään kaikki tuotteet huolellisesti loppuun asti, mutta meikkituotteissa se ei aina ole hyväksi. Monella on meikkipussissaan niin vanhoja tuotteita, että ne jo melkein kävelee itsekseen. Ne jotka käyttävät meikkejä harvemmin voivat pitää samaa meikkivoidetuubia monta vuotta ja ne takuulla ehtii pilaantumaan. Huulipunat sisältää paljon rasvaa ja ne kuivuvat ja härskiintyvät parissa vuodessa. Neuvonkin heittämään kylmän viileästi sellaiset vanhat meikit pois ja hankkimaan uusia Youngbloodin tuotteita, kun alennus on näin tuntuva. Suosituin meikkituote on jauhemainen mineraalimeikki Natural Mineral Foundation (65€-20%) ja varsinkin talveksi se on erinomainen suojaavien ominaisuuksiensa vuoksi. Se myös säilyy hygieenisenä pitkään, koska jauhe ei elätä pöpöjä niin helposti kuin voidemainen meikki. 
Uutuustuotteena on tussikynämäisessä silmänrajauksessa väri Griss (42€-20%) eli harmaa. Se sopii suomalaisten mieltymyksiin todella hyvin, koska se ei ole liian vahva väri, mutta tuo kuitenkin jämäkkyyttä silmämeikkiin. Myös nuo uutuuspaletit luomiväreistä ovat todella käyttökelposia perusmeikkejä. Duopaleteissa (52€-20%) on kansi vaihtoehtoa. Toinen on beigen ja ruskean yhdistelmä ja toinen on vaalea persikka ja syvä sininen. Loistavinta on, että tummempaa värisävyä voi käyttää kostutettuna silmänrajaukseen ja se myös pysyy hyvin. Muistutan vielä tuosta ripsivärin vaihtamisesta. Hankkikaa uusi hygieeninen ripsiväri, jos omanne on yli kolmekuukautta vanha.

Kosteutus on tärkein talvihoito

Voiteita kuluu jokaisella kaikista eniten ja talven tullessa määrää joutuu ehkä vielä lisäämään. Nyt alennus on sen verran hyvä, että voiteita kannattaa hankkia useampikin. Intensive Moisture Balance (91€-20%) sopii lähes kaikille yli kolmekymppisille ja nuoremmillekin, jos iho on hyvin kuiva, tai atooppinen. Skin Smoothing Cream (87€-20%) on talveksi hyvä rasvaton kosteuttaja niille kenellä on pintakuiva rasvoittuva iho. Talvea varten jokainen tarvitsee tehotippoja tuomaan lisähoitoa ilmaston rasittamalle iholle. Skin Hydrating Booster (99€-20%) sopii aivan kaikille ja kaiken ikäisille. Ultra Calming Serum Concentrate (80€-20%) sopii myös nuorillekin ja se on tarkoitettu vahvistamaan 
herkkää, punoittelevaa couperosaihoa. Vanhenevalle yli kolmekymppisille suosikkitehotippa on Overnight Repair Serum (102€-20%) jonka siloittava vaikutus tuntuu jo parin viikon käytön jälkeen. 

Huomioi nämä!

Talven vaikutukset on kompensoitu jo pelkästään Precleanse (64€-20%) esipuhdistusöljyllä ja riittävällä hoitosuihkeiden Ultra Calming Mistin ( 56€-20%) tai Antioxidant Hydramistin (67€-20%) käytöllä. Uutuustuote PRECLEANSE BALM  (58€ ja 18€) on aivan superhyvä puhdistusaine vähänkin kuivemmalle iholle. Uutuus oli niin hyvä, että olen vakuuttunut siitä tulevan tämän talven suosikkituote. Tilasin sitä jo suuremman lisäerän, kun totesin sen aivan mahtavaksi puhdistusbalsamiksi. Toivottavasti lisäerä ehtii vielä perjantaiksi, koska se kyllä viedään käsistä enkä ollenkaan käsittänyt ennen omaa kokeiluani, että puhdistusaine voi olla niin erinomainen. Precleanse Balm on paras puhdistusaine mitä ikinä olen käyttänyt!

Etupakkaus on aikojen paras

Yli 100€ ostoksesta saat etupakkauksen jonka arvo on 66€ ja sen neuvotteluissa onnistuin todella hyvin. Pakkauksessa on vetoketjulliseen pieneen meikkipussiin pakatut matkakoot Precleanse alkupuhdistuaöljystä, Overnight Retinol Repair tehohoitovoiteesta, normaalikokoinen huulirasva Climate Control Stick ja näytepussi kevään uutuudesta Stress Positive Eye Lift silmänympärysnaamiosta. 

Kaikki tarjoukset löytyy myös verkkokaupastamme ja ne ovat voimassa sunnuntai 1.10 iltaan asti käyttämällä koodia PK2017. TERVETULOA!


torstai 28. syyskuuta 2017

Tarjoushinnalla Dermalogican ja Youngbloodin "topsellerit"!

Pimeän Kaupan iltana kannattaa täydentää kotihoitotuotteet ja varautua siihen, että talvi tuo tullessaan kuivuuden ja hoidon ja suojauksen tarve lisääntyy. Perushoitotuotteet eli puhdistukset ja voiteet kannattaa vaihtaa "talvilaatuun". Tehotipat ovat myös hyvin tarpeellinen lisä kotihoitoon.

Edellisten kertojen suosikit

INTENSIVE MOISTURE BALANCE 91€-20% on joka kerta ollut ehdoton suosikkituote. Se sopii kaikille ihotyypeille talvella. Kuivalle yli kolmekymppiselle iholle se on hyvä päivävoide ja sen kanssa yöksi sopii Super Rich Repair 135€-20% tai Pure Night 133€-20%. Ihotyypin mukaisen tehotipan kanssa Intensive Moisture Balance sopii aamuin illoin.

OVERNIGHT REPAIR SERUM 102€-20% on talvella meidän suosituin tehotippa. Se on monipuolinen, koska se rauhoittaa myös couperoottista punoittelevaa ihoa. Ensisijaisesti se on tehokas ryppytippa. Sen siloittava ja kiinteyttävä vaikutus on todella tuntuva. Overnight Repair Serum on oma suosikkini talveksi. 

PHYTO REPLENISH OIL 100€-20% lisää päivävoiteen suojaavaa vaikutusta merkittävästi. Sisäilmaongelmista kärsivät saavat Phyto Replenish Oilista parhaan suojan likaa, pölyä, tuulta ja kuivuutta vastaan. 

PRECLEANSE 64€-20% on ollut jo useampana talvena meidän myydyin puhdistustuote Ultra Calming Cleanserin rinnalla. Se on helppo tapa puhdistaa silmämeikkikin samalla, kun kasvot puhdistaa muuten. Hyvän puhdistustuloksen lisäksi se on meille suomalaisille hyvä apu talven kuivuutta vastaan. Uutuutena tullut PRECLEANSE BALM 90 ml 58€ ja matkakoko 18€ tulee olemaan takuulla yhtä suosittu. Uutuustuotteena se ei ole tarjouksena, mutta se on muutenkin edullinen. Tuo normaalikoko 90ml riittää päivittäisessä käytössä parikuukautta. Kokeiltavaksi kannattaa ostaa ainakin tuo edullinen  matkakoko. Precleanse Balm pakkauksessa on silikonipesukinnas mukana jolla hieromalla voi tehostaa vielä puhdistustulosta. Matkapakkauksessa on minikokoinen pesukinnas, joka on tosi kiva pitää mukana.

YOUNGBLOOD meikit ovat aina suosittuja Pimeän Kaupan tapahtumassa. Varsinkin NATURAL MINERAL FOUNDATION 65€-20% jauhemainen mineraalimeikki on monen perustuote ja ellet ole sitä vielä kokeillut nyt siihen on hyvä tilaisuus. Hanki myös uusi RIPSIVÄRI 36€-20%, jos sinulla on yli kolmekuukautta sitten hankittu ripsiväri heitä se roskiin ja hanki uusi hygieenisempi pakkaus tilalle. Ripsivärin vaihtoa suositellaan jopa kuukauden välein, koska tuo putkilo on varsinainen pöpöpesä. Suomalaiset voisivat aluksi opetella vaihtamaan ripsiväri edes kolmenkuukauden välein. Mikään ei tee meikkiä niin sotkuiseksi kuin kuivunut paakkuinen ripsiväri joka varisee kuivuuttaan poskille.

Ostaessasi yli 100€ edestä saat etupakkauksen jonka arvo on 66€. Pakkauksessa on Precleanse alkupuhdistusaine ja Overnight Retinol Repair "ryppyvoide" matkakokoisena ja normaalikokoinen Climate Control Stick huulirasva/suojavoide. TERVETULOA!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Uusi Precleanse Balm karkottaa lian!

Perjantaina meillä on ensiesittelyssä Dermalogican uutuus Precleanse Balm (58€, matkakoko 18€) joka on suositun Precleansen (68€) sisarustuote.

Precleanse Balm sulattaa kaiken lian

Precleanse Balm on täyteläinen balsamivoide joka on tarkoitettu alkupuhdistukseen varsinkin kuivalle ja kiristävälle iholle. Precleanse Balmia voi kuitenkin käyttää aivan kaikille ihotyypeille varsinkin Suomen sisälämmityskautena. Precleanse Balm sisältää ihoa pehmentävän aprikoosiöljyn joka vähentää kuivuutta ja kireyttä pintakuivalla iholla. Dermalogican kehittämä biolipidikompleksi vahvistaa ihon suojabarriääriä ja hidastaa kosteuden menetystä. Pieni määrä eteerisiä öljyjä jättää iholle raikkaan ja puhtaan tunteen. Precleanse Balm sopii kaiken meikin poistoon paitsi ei henkilölle jolla on ripsipidennykset. Sen jälkeen käytetään ihotyypin mukaista puhdistustuotetta aivan samoin kuin Precleanse öljynkin jälkeen.

Näin käytät Precleanse Balmia

Precleanse Balm pakkauksessa on mukana kevyt puhdistuskinnan joka parantaa puhdistustulosta. Myös matkakokoisissa pakkauksissa on minikokoinen puhdistuskinnas. Preeclense Balmia otetaan noin herneenkokoinen määrä kintaaseen, tai kämmenelle ja se hierotaan kuivalle iholle kaiken lian päälle. Sen jälkeen sormet kostutetaan veteen ja hierotaan balsamia hetki iholla jolloin se muuttuu vesiliukoiseksi maidoksi. Sen jälkeen kasvot huuhdellaan huolellisesti ja käytetään ihotyypin mukainen puhdistustuote. Nyt on oikeastaan makuasia kumman Precleansen valitsee, koska kumpikin sopii kaikille ihotyypeille. Tämä uutuustuote on helpompi pitää matkoilla mukana, koska voidemainen tuote ei takuulla vuoda kuljettaessa. Tuo Precleanse Balmin mukana tuleva puhdistuskinnas tehostaa puhdistustulosta huomattavasti varsinkin, jos käyttää runsaasti meikkiä. Suosittelen kokeilemaan tätä uutuutta. Itse olin hyvin ihastunut siihen parin kokeilukerran jälkeen. Huomioikaa ettei uutuustuote ole tarjouksessa Pimeän Kaupan iltana, mutta tervetuloa silloin tutustumaan tuotteeseen.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Pimeä Kaupan iltana alennus -20%

Perjantaina 29.9 on Hämeenlinnan keskustassa Pimeän Kaupan ilta ja me lopetamme hoitotyöt kello 15.00 ja palvelemme sen jälkeen ostoksilla kävijöitä. Olemme paikalla kello 21.00 asti. Tervetuloa!

NORMAALIHINTAISISTA TUOTTEISTA ALENNUS -20% ja OSTAESSASI YLI 100€ TUOTTEET SAAT MATKAKOKOPAKKAUKSEN LAHJAKSI! (Arvo 66€)

Alennus koskee kaikkia tuotteita  myös Youngbloodin meikkejä paitsi uutuuksia Nightly Lip Treatment (78€) ja Precleanse Balm (90 ml 58€). Nyt Tähtitarjouksena olevia Daily Superfoliantia ja Daily Microfoliantia ei alennus koske.

Yli 100€ ostoksesta lahjaksi tuleva etupakkaus on harvinaisen hyvä. Pakkauksessa on normaalikokoinen Climate Control Stick huulirasva joka tulee kaikille tarpeeseen. Sen lisäksi mukana on Precleanse 30 ml alkupuhdistusaine ja Overnight Retinol Repair siloittava ryppyvoide yli kolmekymppisille. Overnight Retinol Repair on kahden tuubin systeemi missä retinol pitoista voidetta sekoiteta Buffer Creamin joukkoon pikkuhiljaa retinolin määrää nostaen. Tuo matkakoko riittää noin 2-3 viikon käyttöön ja sen vaikutuksista saa jo hyvän käsityksen. Overnight Retinol Repair sopii kaikille muille ihotyypeille paitsi atooppisen kuivalle ja herkälle iholle. Pakkauksessa on mukana selkeät suomenkieliset käyttöohjeet. Näitä etupakkauksen tuotteita ei voi vaihtaa, koska olemme saaneet juuri tämän määrätyn paketin. Pakkauksen arvo on 66€.

KAIKKI TARJOUKSET OVAT MYÖS VERKKOKAUPASSA!

Verkkokaupassa tarjoukset ovat voimassa pe 29.9 aamusta su 1.10 klo 24.00 asti.
Ellet pääse pe 29.9 ostoksille voit varata sähköpostilla, tekstiviestillä tai soittamalla haluamasi tuotteet ja voit hakea ne seuraavalla viikolla. Samaa tuotetta saa ostaa useammankin pakkauksen, jos tiedät jotain käyttäväsi jatkuvasti ja niin kannattaakin tehdä.

Neuvomme mielellämme tuoteostoissa ja ota ystäväsikin mukaan. Esittelemme myös uutuustuotteen Precleanse Balmin.
Varaudu pikkuruuhkaan. Yleensä kello 15-16.30 on paljon väkeä ja kello 18-19.00 samoin. Tosin etukäteen on vaikea ennustaa milloin ihmisiä on eniten liikkeellä. Kuitenkin tapahtuma on hauska ja ihmiset hyvällä mielellä. Goodman ja Tavastila aloittaa alennukset yleensä kello 18.00 ja ainakin Goodman on auki kello 22.00 asti. Lähde mukaan ja tule katsomaan, kun Hämeenlinnan keskusta kuhisee väkeä. 

maanantai 25. syyskuuta 2017

Tähtitarjouksena taikajauheet!

Kaikki ihot tarvitsevat mikrokuorintaa ja nyt niitä saa hyvään hintaan. DAILY SUPERFOLIANT NYT 68€ (94€) ja DAILY MICROFOLIANT NYT 56€ (76€) ja saat lahjaksi matkakoot Multivitamin  Power Recovery Masque naamiosta ja Ultra Calming Mist hoitosuihkeesta. Arvo 35€. Voimassa 8.10 saakka.

Mikrokuorintaa tarvitsevat kaikki

Kaikki ihotyypit tarvitsevat kuorintaa voidakseen hyvin. Dermalogican kehittämä mikrokuorinta on loistava tuote jossa on kaikki kuorinta-aineen hyvät puolet. Daily Microfoliant on ollut myynnissä yli kaksikymmentävuotta ja se on Dermalogican suosituin tuote ympäri maailmaa. Viime talvena se sai sisarustuotteen Daily Superfoliantin joka on tehty Age Smart linjaan ja yli 35-vuotiaille. Mikrokuorinnat sulattavat ihon pinnalta kaiken täysin kuolleen solukon, mutta ne eivät poista mitään ihon hyviä suoja-aineita. Siksi kenenkään ei tarvitse pelätä, että kuorisi ihoaan liikaa. Ihosta poistuu miljoonia kuolleita soluja vuorokaudessa, mutta varsinkin kuivaan sisälämmitysaikaan niistä osa ei irtoa itsestään vaan jäävät kiinni ihonpintaan. Tämä kuollut solukkokerros tekee ihosta harmaan kalpean eikä meikki levity kunnolla ja hoitoaineet eivät pääse imeytymään. Daily Superfoliant eroaa sillä tavoin, että se poistaa tehokkaasti myös ilmansaasteiden tuomaa kuonakerrosta ja siinä on elvyttäviä aineosia jotka hidastavat vanhenemista. Kumpaakin kuorintaa voi käyttää 2-7 kertaa viikossa. 

Kuorinta auttaa muita tuotteita imeytymään

Kaupan päälle tulevat Multivitamin Power Recovery Masque ja Ultra Calming Mist on valittu sen takia, että kuorinnan jälkeen niistä saa parhaan tehon irti. Kuorinta ja naamio peräkkäin käytettynä on kuin kasvohoito kotona ja siihen kannattaa panostaa näin talven tullessa. Multivitamin Power Recovery Masque sopii kaikille ihotyypeille ja se kosteuttaa, rauhoittaa ja tasapainottaa ihoa. Sen voi myös jättää yöksi vaikuttamaan. Ultra Calming Mist on vaikutukseltaan erittäin rauhoittava ja kosteuttava. Se vahvistaa pintaverisuonten seinämiä ja vähentää punoitusta ja couperosan syntyä. 




sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ihonhoitotuotteet vaihdetaan vuodenajan mukaan

Voi olla, että otsikko on vähän väärä, koska nämä meidän vuodenajat ovat muuttuneet niin kummallisiksi. Nytkin on luvattu koko viikoksi korkeapainetta ja kesäkeliä jota odotettiin koko kesä. En oikein osaa ennakoida enää mikä se iholle merkitsee nyt, kun iho on kokenut sisälämmitystä muutaman viikon. Luulisi lämmön olevan hyväksi, mutta se jää nähtäväksi.

Talveksi tarvitaan suojaa ja kosteutta

Perjantaina Pimeän Kaupan illan tarjouksia kannattaa hyödyntää ja hankkia talvikäyttöön sopivat hoitotuotteet. Oli talvi miten leuto tahansa meillä on sisälämmitys päällä ja se on ongelmia tuottava. Viime talvenakin iho ei oikeastaan kärsinyt pakkasista vaan kovasta tuulesta joka ahavoittaa ihoa. Tuo tuuli oli ihoa enemmän rasittava kuin tavallinen kymmenenasteen pakkanen. Lämpötila oli suojan puolella, mutta tuuli osui ihoon parinkymmenen pakkasasteen voimalla. Olen jo pari viikkoa havainnut, että asiakkaiden ihot ovat kuivuneet sisälämmityksestä joka on pahinta isoissa työpaikoissa. Viime talvena uutuutena tullut Phyto Replenish Oil (100€) tehotippa on erinomainen suoja kuivuutta, tuulta ja ilman saasteita vastaan. Meillä suomessa nuo ilman saasteet ei niinkään ole ulkoilmassa kuin keväisin, vaan nämä monet työpaikkojen sisäilmaongelmat rasittaa ihoa. Barrier Repair (66€) on myös tarpeellinen suoja kosteuden haihtumista vastaan. 

Silmänympärys kärsii talvesta

Silmänympärys on kasvojen ihon herkin ja ohuin kohta ja se joutuu tosi koville talvella. Hyvin
monella valuu silmät tuulessa ja kirkkaassa auringossa. Tuo kyynelneste on erityisen kuivattavaa ja talvella on hyvä käyttää siltä suojaavaa silmänympärysvoidetta. Lähes kaikki yli viisikymppiset käyttää silmätippoja kuivuuteen, tai muihin silmäongelmiin ja ärsyttävät erittäin voimakkaasti silmänympärysihoa ja niiden takia silmämympärystää käsitellään aika ronskisti. Multivitamin Power Firm (75€)) suojaa ihoa kyynelnesteeltä ja silmätipoilta. Se sulaa ihon rakenteeseen eikä lähde liukenemaan ensimmäiseen silmän kosteuteen. Sen parina yöksi toimii hyvin meidän tehoryppyvoide silmänympärille Age Reversal Eye Complex (86€) joka siloittaa pikkuryppyjä ja estää ihon veltostumista. Myös Intensive Eye Repair (71€) hillitsee kuivuutta ja se sopii hyvin atooppisen kuivalle iholle. Tehokkain tuote silmien ympärille on Stress Positive Eye Lift (89€) joka poistaa turvotusta ja rauhoittaa ärtyneen kuivaa silmänympärysihoa. Se on riittoisa ja helppo käyttää, koska sen voi jättää yöksi vaikuttamaan. Se on ollut nyt myynnissä toukokuusta lähtien ja siinä ajassa siitä on tullut todella paljon positiivista palautetta.

Talvella kannattaa käyttää täyteläisempiä tuotteita

Meidän kuivattavan sisälämmityksen takia kaikki tuotteet kannattaa vaihtaa ns.talvilaatuun loka-marraskuussa. Puhdistukseen kannattaa lisätä Precleanse (66€), tai uutuus Precleanse Balm (58€) ellei ne ole muuten käytössä. Kumpikin vähentää puhdistuksen rasitusta ja hoitaa ihoa. Hoitosuihke on hyvä tapa kosteuttaa ihoa ja sen käyttöä kannattaa lisätä. Esimerkiksi Antioxidant Hydramist (67€) on erinomainen poistamaan kireyttä ja kuivuutta kesken päivän, koska sen voi suihkuttaa myös meikin päälle. Tietysti Multivitamin Power Recovery (72€) on ykköstuote ihon kunnon ylläpitämiseen hankalissa olosuhteissa. Se onkin lähes kaikilla vakioasiakkailla kotona, mutta jos se on jäänyt hiukan unohduksiin kesällä nyt se kannattaa ottaa käyttöön. Seuratkaa ilmoittelua lehdissä, blogissa ja facebookissa mitä tarjouksia meillä 29.9 löytyy. 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kasvohoidolla voi torjua masennusta

Taas on edessä syksyn pimeät illat ja marraskuun räntäsateet jotka aiheuttavat masennusta monelle suomalaiselle. Erilaiset elämän tilanteet aiheuttaa myös masennusta ja alakuloa. Kasvohoito on positiivinen tapahtuma joka tuo iloa elämään ja virkistää lievää masennusta. En tietenkään tarkoita, että kasvohoito olisi lääke syvään masennukseen.

Kasvohoito virkistää ja rentouttaa

Pitäisi ehkä kirjoittaa tuo otsikko toisin päin. Ensin kasvohoito rentouttaa ja tekee autuaa raukeuden, mutta kun siitä selviää on taas uusi ihminen. Olen parin viikon sisällä jutellut useamman asiakkaan kanssa masennuksesta ja alakulosta ja moni hiukan pelkääkin marraskuun synkkyyttä ja sen masentavuutta. Varsinkin sellaiset joilla on jokin uusi elämän vaihe menossa. Minulla on useampia asiakkaita jotka asuvat yksin ja ovat jo eläkkeellä. Moni on jäänyt hiljattain leskeksi ja yksin oloon pitää totutella. He sanovat säännöllisen kasvohoidon, kampaajan ja hieronnan tuovan piristystä elämään. Aika usein leskeksi jäänyt, tai jonkun muun surun kokenut saa läheisiltään lahjakortin kasvohoitoon. Siinä on paljonkin ideaa ja yleensä se koetaan hyväksi lahjaksi. Omaan ulkonäköön panostaminen on elämän merkki ja jo uuden alkua. Ellei vielä jaksa ulkonäköä ajatella se on katkaisu suruun ja arkeen. Monille kasvohoito on maailman paras tapa rentoutua. Sen voin itsekin allekirjoittaa, koska mikään ei ole niin mukavaa, kun maata lämpimissä vällyissä ja nauttia Marin käsittelystä. 

Hoidoissa käynti lievittää yksinäisyyttä

Muutama päivä sitten julkaistiin tutkimus jonka mukaan ikääntyvät kokevat yksinäisyyden elämänsä hankalimpana asiana. Siinä vaiheessa, kun vielä itse jaksaa liikkua erilaisissa hoidoissa käynti tuo myös ihmiskontakteja ja saa lähtemään kotoa ulos. Vuosien aikana olen käynyt lukemattomia syvällisiäkin keskusteluja tuttujen asiakkaiden kanssa ja moni yksin asuva sanoo niitä erittäin tärkeiksi itselleen. Minä olen kyllä valmis keskustelemaan aivan kaikesta, koska toisten ihmisten ajatukset kiinnostavat minua kovasti. Jos niillä keskusteluilla voi lievittää vielä jonkun alakuloa aina parempi. Kannustankin lähtemään kasvohoitoon, jos tietää syysmasennuksen iskevän. Samalla, kun mieli virkistyy myös ihon tilanne kohentuu.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Talvisota myytävänä

Lukijat varmaan tietävätkin, että intohimoni on sotahistoria ja käytän siihen melkein kaiken vapaa-aikani. Suurin osa lomamatkoistani kohdistuu johonkin sotamuseoon, tai muuhun sotahistoriaan liittyvään paikkaan. Olen vuosikymmenten aikana kiertänyt vähintään puolet Euroopan sotamuseoista ja ihmettelen aina miksi Suomessa ei ole yhtään kansainvälisen tason sotamuseota. Kuitenkin meillä on talvisota joka on 1900-luvun erikoisin sota.

Sotahistoria kiinnostaa entistä enemmän

Viimeisen kymmenenvuoden aikana on kiinnostus sotahistoriaan selvästi lisääntynyt, kun suuret ikäluokat ovat jääneet eläkeelle ja alkaneet tutkimaan omaa historiaansa. Näin on käynyt koko Euroopassa ja Venäjällä koska toinen maailmansota kosketti kaikkia ja joka maassa suurimman kansanosan isät ja isoisät oli rintamalla. Venäläiset ovat erittäin kiinnostuneita sotapeleistä ja meidän itärajalla käy lukemattomia harrastajaryhmiä kokeilemassa miltä talvi-ja jatkosodassa tuntui. Puola on paras esimerkki siitä miten rankka menneisyys on käännetty tuottavaksi sotamuseoksi. Puolalaisetkin joutuivat kätkemään sotamuistonsa koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan niin kuin suomalaisetkin, mutta viimeisen parinkymmenenvuoden aikana menetys on otettu takaisin. 

Euroopassa on paljon kannattavia sotamuseoita

En voi kuin ihailla miten hienosti Puola on kaupallistanut oman sotansa. Joku voi tietysti paheksuakin sitä, mutta toisaalta menestyvät museot auttaa myös omaa kansaa muistamaan menneisyytensä. 
Varsovan sotamuseo on perustettu 2000-luvun alussa vanhaan tehdasmiljööseen joka on omiaan karuun aiheeseen. Varsovan sotamuseo on Puolan eniten väkeä vetävä museo ja tietojeni mukaan erittäin tuottoisa Varsovan kaupungille. Museo on keskittynyt lähinnä Puolan kansannousuun elokuussa 1944 ja vastarintaliikkeen toimintaan. Puolassa tapahtui kaksi kansannousua toisen maailmansodan aikana. Ensimmäinen oli juutalaisten kansannousu Varsovan ghetossa huhtikuussa 1943. Menin Varsovaan vartavasten 2013, kun tuli 70v.juutalaisten kansannoususta. Juhla näkyi koko kaupungissa ja samalla avattiin suomalaisarkkitehtien suunnittelema upea juutalaisten historian museo minkä näyttelyssä esitellään myös juutalaisten kansannousu. Juhlapäivänä opiskelijat jakoi paperista taiteltuja keltaisia narsisseja jokaisen rintaan laitettavaksi. Koko kaupunki kulki keltaisen rintamerkin kanssa juhlan kunniaksi. Näin jokainen sai henkilökohtaisesti osallistua ja ottaa kantaa tähän sodan aikaiseen kansanmurhaan. 

Uusissa museoissa hyödynnetään tietotekniikkaa

Tietotekniikkaa ja audiovisuaalisialaitteita hyödynnetään valtavan hienosti Euroopan sotamuseoissa. Uudet museot mahdollistavat kävijälle monenlaiset kokemukset ja ihmiset itse voivat osallistua asioihin eikä pelkästään katsella vanhanaikaisia vitriinejä. Krakovassa avattiin Oscar Schindlerin tehdas museoituna parivuotta sitten ja siellä kävijä tekee aikamatkan menneisyyteen. Oscar Schindlerhän nousi kaikkien tietoisuuteen elokuvassa Schindlerin lista. Latviassa ja Liettuassa on miehitysmuseot joissa käynti kuuluu koululaisten opetusohjelmaan ja kaikki valtiovieraat käytetään miehitysmuseossa. Englannissa ja Lontoossa on lukuisia sotamuseoita ja Lontoota pidetäänkin sotahistorian Mekkana. Heidän Imperial War Museumin sivupiste rakennettiin kymmenisenvuotta sitten Manchesteriin ja siitä on tullut erittäin suosittu ja on minun listallani vielä haaveena, mutta toivottavasti pääsen sinne parin vuoden sisään. Euroopassa siis rakennetaan vieläkin uusia museoita kertomaan toisesta maailmansodasta, vaikka siitä on kohta kahdeksankymmentävuotta. Pitää myös muistaa, että Aasiakin oli sodassa mukana ja varsinkin Kiina koki pahimpia tappioita. Heitä voisi kiinnostaa eurooppalaisten sota. Kävin Thaimaassa ensimmäistä kertaa 1980-luvulla katsomassa Kwaijoella olevaa amerikkalaissotilaiden sotavankileiriä. Silloin siellä oli ränsistynyt latomainen 
rakennus johon entiset vangit olivat keränneet valokuvia ja esineitä. Nyt muutama vuosi sitten kävin siellä uudestaan ja paikalla oli hieno juuri rakennettu museo hienolla tietotekniikalla varustettuna. Myös Thaimaassa oli huomattu, että sotahistoria kiinnostaa turisteja.

Suomen sotamuseot ovat vaatimattomia

Meillä on useita pieniä sotamuseoita joita ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Pääsotamuseo on Helsingissä erittäin pienissä tiloissa ja esille asettelu on kuusikymmentäluvulta. Museo on myös useita kuukausia vuodesta kiinni, koska ei ole varaa pitää henkilökuntaa. Museo Militaria Hämeenlinnassa on isompi ja uudempi, mutta hyvin tavanomainen verattuna Euroopan uusiin museoihin. En usko, että Militaria ihmeemmin vetää turisteja tänne. Hämeenlinna olisi hyvä paikka laajemmalle sotamuseo ja sotahistoriakeskittymäksi. Onhan Parolassa ikuisessa rahapulassa oleva Panssarimuseo joka on minusta ihan häpeä ettei siihen löydy valtiolta rahoitusta. Kalliiksihan tulee perustaa uudistettu museo, mutta kyllähän meiltäkin löytyy näitä tyhjillään olevia tehdasrakennuksia. Kävijälle olisi varmaan ikimuistoinen elämys kokea esimerkiksi 42-astetta pakkasta ja tykistökeskityksen kakofonia ja kokeilla miltä tuntuu paljaaseen käteen T-36 tankin jäätävä metalli. Mistähän löytyisi se taho joka rohkeasti lähtisi tätä rahoittamaan. Samalla nostettaisiin kansallistaidentiteettiä, kunnioitettaisiin veteraaneja ja nostettaisiin Hämeenlinna ja Suomi kiinnostavaksi käyntikohteeksi. 

torstai 21. syyskuuta 2017

Tehotipat ovat tarkoitettu säännölliseen käyttöön

Tunnen aina lievää pahaa mieltä, kun en ole saanut motivoitua asiakasta käyttämään kotihoitotuotteita säännöllisestl. Se harmittaa eniten, että asiakas on ostanut tuotteen eikä käytä sitä. Mikään ei ole niin suurta tuhlausta. Yleisintä tämä on tehotippojen kohdalla.

Tehotippat käytetään kuureina

Tehotippoja käytetään säännöllisenä kuurina aivan kuin antibioottikuuri jotta niistä saa kaiken tehon irti. Niitä ei kannata säästellä ja käyttää liian vähän kerralla, koska silloin teho heikkenee. Hyöty häviää myös, jos tehotippoja käytetään vain silloin tällöin. Otan esimerkiksi Phyto Replenish Oilin (100€) joka on tarpeellinen jokaiselle, kun säätila kylmenee. Sen tarkoitus on suojata ja vahvistaa ihon omaa suoja barriääriä. Phyto Replenish Oil imeytyy juuri siihen iho kerrokseen joka suojaa alempia solukerroksia kylmältä, kuivuudelta ja ilman saasteilta. Sisälämmitys ja pakkanen ohentaa ihoa, koska solujen sisällä oleva soluväliaine haihtuu ja ihosolusta tulee litteä ja ohut. Ihon ohentuminen yleensä näkyy ensin poskipäillä ja se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja kuivuutta. Tiedämme myös, että ihosta poistuu miljoonia kuolleita soluja vuorokaudessa ja saman verran syntyy lisää. Jos Phyto Replenish Oilia käytetään, vaikka vaan pari kertaa viikossa se ei koskaan ehdi parantaa ihon suojakerrosta. Suurin osa siitä on jo seuraavana päivänä kadonnut kuolleen solukon mukana. 

Vasta tehotippojen säännöllinen käyttö vaikuttaa

Phyto Replenish Oilia on tarkoitus käyttää joka aamu ja illaksi sen parina toimii hyvin Skin Hydrating Booster (99€) tai Overnight Repair Serum (102€). Kun Phyto Replenish Oilia on käyttänyt 2-3 viikkoa säännöllisesti joka aamu sen vaikutukset tulee esiin. Ihosta tulee joustavampi, paremman värinen ja punoitus ja kiristys jää pois. Tätä ei tapahdu, jos sitä käytetään vaan silloin tällöin. Phyto Replenish Oilia pitää olla tarpeeksi monessa ihosolussa suojaavuutta ylläpitävässä solukerroksessa, että päämäärä toteutuu. Parin viikon käytön jälkeen sitä on imeytynyt niin paljon, että se alkaa vaikuttamaan huolimatta siitä, että osaa soluista irtoaa hilseilynä. Silloin, kun tehotippakuuri aloitetaan heti kasvohoidon jälkeen sen vaikutus tehostuu, koska ihon aineenvaihdunta ja verenkierto on hyvä eikä ihon pinnalla ole kuollutta solukkoa. Tehotippojen kanssa ei pidetä mitään taukoa vaan yleensä jatketaan jollain muulla tehotipalla, jos ihon tarpeet ovat muuttuneet. Myös samaa tehotippaa voi käyttää useita peräkkäin, jos iho niitä tarvitsee. 
Tulevaa Pimeän Kaupan iltaa (29.9) varten suosittelen, että tämä Phyto Replenish Oil kannattaa hankkia, koska kaikki ihotyypit hyötyvät siitä päivälämpötilan lähetessä nollaa. Niillä kenellä nyt on käytössä Skin Hydrating Booster kannattaa se siirtää iltakäyttöön ja jatkaa Phyto Replenish Oililla päivisin. 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tämän hetken Tähtitarjous on kaikkien aikojen paras!

Tähtitarjous loppuu ensi sunnuntaina 24.9 ja siinä on 40% alennus mikä on enemmän kuin koskaan. Tarjouksena olevat puhdistustuotteet ovat ihonhoidon perustuotteita joten niihin kannattaa panostaa. Tarkemmat hinnat voit lukea tuosta blogin sivusta tämän tekstin vierestä.

Precleansesta hyötyy kaikki

Precleanse on alkupuhdistusaine kaikille ihotyypeille joka hyvän puhdistuksen lisäksi on hoitava. Varsinkin pintakuiva ja vanheneva iho hyötyy lempeistä kasviöljyistä jotka vahvistavat ihon suojamekanismeja. Rasvaiselta iholta Precleanse sulattaa hyvin kaiken öljymäisen ja rasvapohjaisen lian kuivattamatta ihoa liikaa. Päivän mittaan iholle kertyy ruuan laiton rasvoja, pakokaasun öljyjä ja raskasmetalleja ja monia muita rasvaliukoisia likahiukkasia jotka saadaan hellävaraisesti iholta pois Precleansen avulla. Precleanse on myös paras mahdollinen meikin poistaja sillä lähtee silmämeikki sekä paksutkin meikkivoiteet. Vahvat teatterimeikitkin liukenee Precleansella. Tarina kertoo, että Suomen Kansallisteatteri joutui kyselemään maahantuojalta tämän Precleansen perään, koska eräs ulkomaalainen suuri diiva oli pyytänyt sopimuksessaan, että pukuhuoneesta pitää löytyä Precleansea.

Special Cleansing Geliä ja Essentiel Solutionia voi käyttää vuoropäivinä

Myös Special Cleansing Gel sopii kaikille ihotyypeille ja Essentiel Solution on tarkoitettu sekaihosta kuivaan päin olevalle iholle. Suosittelisin hankkimaan molemmat! 
Ostamalla kaksi Precleansea ja kummatkin puolenlitran puhdistukset pärjäätte niillä lähes vuoden. Riippuen tavasta käyttää tuo yksi yhdistelmä riittää 4-6 kuukautta joten ne ainakin riittää ensi kevääseen talviajan ylitse. Jos jossain vaiheessa talvea tulee kova pakkaskausi kaikki ihotyypit hyötyy Essentiel Solutionin käytöstä Precleansen jälkeen. Itse käytän niitä vuoron perään vähän fiiliksen mukaan ja vaihtelu tuo motivaatiota ihon hoitoon. Special Cleansing Geliä ja Essentiel Solutionia voi käyttää systemaattisesti vuoropäivinä tai säästää Solution pitemmälle talveen. Tiedän kokemuksesta, että ihot alkaa kiristelemään enemmän viimeistään joulun tienoilla, vaikka olisi miten leuto talvi. Viimeistään tammikuussa Essentiel Solution tuntuu aivan omimmalta, vaikka ei pakkasia olisikaan, koska sisälämmitys kuivattaa aina.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Ulkonäkö on kokonaisuus

Huomaan työssäni selvästi, että nuorten naisten suhde ulkonäköönsä on muuttumassa. Vaatimukset omaa ulkonäköä kohtaan ovat valtaisat ja mitään epäkohtia ei haluta hyväksyä. Ihan kuin tytöt uskoisivat, että lehtikuvien ja muotivideoiden naiset ovat oikeasti niin täydellisiä, kun näyttää. Lehtikuvat käsitellään eikä kuvien iholla ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Kaunis iho ei ole meikin, tai ihonhoidon seurausta, vaan kuvan käsittelijä on ollut taitava.

Iho on aina epätäydellinen

Iho on ihmisen suurin elin ja sillä on useita tärkeitä toimintoja. Ihon kauneuskäsitykset ovat nykyihmisten keksintöä ja iholla on ihan muu tarkoitus kuin olla kaunis. Iho on elimistön lämmönsäätelijä ja yksi aineenvaihdunnan osa. Se on myös tuntoelin joka aistii kosketuksen, kivun, kylmän ja kuuman. Tärkeä ominaisuus on myös ihon tehtävä uv-suojana ja ylipäätään suojamekanismina ulkoisia rasitteita vastaan. Nämä asiat toimii jatkuvasti ihossa ja ne aiheuttavat muutoksia ihon ulkonäköön koko ajan. Ihohuokoset haihduttavat hikeä ja talia ja välillä ne ovat suurentuneemmat kuin yleensä. Näppyjä syntyy ihon eri osiin monista eri syistä ja kaikkia ei aina voi hoitaa. Joidenkin ihoon kuuluu näppyjen syntyminen silloin tällöin ja ne voi peittää meikillä.

Ihon jatkuva tarkkailu ei ole hyvä asia

Olen myös työssäni huomannut, että entistä enemmän on ihmisiä jotka jatkuvasti tarkkailevat omaa ulkonäköään. Pienikin muutos ihossa halutaan selvittää ja aina pitäisi joku hoitoaine asiaan löytyä. Meillä Suomessa nämä vuodenaikojen vaihtumiset aiheuttavat iholle muutoksia. Tässä vaiheessa iho on paikoitellen kuiva ja hilseileväkin ja sitä voi tasapainottaa kasvohoidolla ja kosteuden ja kuorinnan lisäämisellä. Senkin olen huomannut, että aikaisempaa enemmän joku yksittäinen kohta kasvoista otetaan seurannan alle eikä nähdä kokonaisuutta. Ongelmana voi olla leuka, poskipäät tai nenä ja ollaan jopa valmiita hoitamaan joka kohtaa erilailla. Sitä en enää pidä järkevänä, että eri kasvojen kohtiin laitetaan eri aineita. Kyllähän verenkierto ja aineenvaihdunta ne sekoittaa. Se on ymmärrettävää, että kasvojen rasvaisemmalle keskiosalle käytetään eri naamiota, tai tehoainetta kuin kuivemmille reunaosille. Siinä en näe ideaa, että kolmea neljääkin eri kasvojen kohtaa hoidetaan eri aineilla. Kannattaa myös muistaa, että meikki on ihon kaunistaja ja viimeinen silaus. Iho ei todellakaan ole luonnostaan täydellisen sileä ja tasainen. 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Sisälämmitys tuntuu ihossa

Luulisi, että nyt on ollut niin sateinen syksy ettei sisäilmakaan heti kuivuisi. Olen kuitenkin jo pari viikkoa huomannut vakioasiakkailla kasvohoidoissa, että ihon pinta on kuivumaan päin. Asiakkaat itsekin kertovat kiristyksen tunteesta pesun jälkeen. Olen selvästi huomannut, että karrostaloissa asuvat alkavat puhua aikaisemmin kuivumisesta kuin omakotitalon asukkaat. Ilmeisesti kerrostaloissa lämmitys kuivattaa sisäilman nopeammin. Suurin ongelma on isoissa toimistoissa ja laitoksissa joissa on koneelliset ilmastoinnit. Siellä sisäilma kuivattaa silmät, nenän limakalvot ja ihon pinnan.

Lisää kosteutta ihonhoitoon

Moni kysyy pitäisi olla kotona täyteläisempi hoitovoide, mutta se ei ole paras ratkaisu. Ennemmin kannattaa ostaa tehotippa joka tuo lisää kosteutta ja suojaa. Kasvohoito kannattaa myös tehdä tässä vaiheessa ennen kuin iho ehtii kuivahtaa liikaa. Ellei kesällä ole kuorinut säännöllisesti kannattaa sekin ottaa kotihoito-ohjelmaan. Yli nelikymppiselle suosittelen uudempaa Daily Superfoliant (96€) kuorintajauhetta ja nuoremmille Daily Microfoliantia (76€). Kuorinta sulattaa kuivuneen hilseilykerroksen pois ja kosteuttavat aineet imeytyvät paremmin. Hyvä tehotippa kuivuutta vastaan on Skin Hydrating Booster (99€) joka sopii myös silmien ympärille. Siinä vaiheessa, kun käyttöön tulee silmätipat kannattaa tehostaa myös silmänympärysihon hoitoa, koska silmätippojen käyttö kuivattaa ja rasittaa ohutta silmänympärysihoa. 

Phyto Replenish Oil suojaa ulkoiselta rasitukselta

Muutaman viikon päästä voi olla jo pakkasaamuja ja työmatkakävelijät ja pyöräilijät tarvitsee enemmän suojaa. Jos kuulut tähän ryhmään, että liikut talvella paljon ulkona kannattaa ostaa Phyto Replenish Oil (100€) ja sen kanssa Barrier Repair (66€). Tuo Phyto Replenish Oil tuli myyntiin viime talvena ja se osoittautui erinomaiseksi suojaksi Suomen talvisäätä vastaan. Sen tarkoitus on vahvistaa ihon omaa suojakerrosta ulkoista rasitusta vastaan ja sen hyvä vaikutus tuli jo viime talvena todistettua. Iho alkaa aikaisemmin kuivua myös niillä jotka tekevät työtä tietokonepäätteillä koko ajan. Päätteen ympärillä pyörii kaikki pöly ja lämpö on suurempaa ja nämä rasittavat ihoakin. Siihenkin hyvä suojaava vaikutus on Phyto Replenish Oil tehotippa tai Barrier Repair suojavoide. Rasvoittuvalle ja sekaiholle suojaksi sopii tuo Barrier Repair tai SkinPerfect Primer sk 30 meikinpohjustusvoide. Kuivalle iholle suosittelen päiväksi nuo tehotipat, hyvän kosteusvoiteen ja vielä niiden päälle Barrier Repairin.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Muutama Dermalogican tuote lopetetaan

Viimeisimmässä koulutuksessa meille kerrottiin, että Dermalogica lopettaa joidenkin tuotteiden valmistuksen. Syy on ihan taloudellinen, koska sarjan perusvarastoa ei ole järkevää pitää liian suurena. Joissakin tuotteissa on myös päällekäisyyksiä ja siksi vanhempi versio loppuu.

Dermalogica uudistuu koko ajan

Kosmetiikan kehitys menee vauhdilla eteenpäin ja uutuuksia tehdään jatkuvasti. Siksi on järkevää jättää joitakin aikaisempia tuotteita pois. Muutama pois jäävä tuote on Suomessa hyvin pidetty, mutta muualla maailmassa sitä ei käytetä. Siksi tämä pois jäävien lista voi tuntua kummalliselta, mutta on huomioitava, että suomalaisten ihon tarpeet ovat kovin erilaisia muuhun maailmaan verattuna. Ellei tuotetta myydä, kun Suomessa se automaattisesti on myynniltään liian vähäistä. Tässä lista pois jäävistä tuotteista:

Redness Relief Primer sk 20
Multivitamin Hand and Nail Treatment
Exfoliant Body Scrub
Extra Firming Booster
Skin Renewal Booster
Clearing Mattefier
Ultra Rich Body Cream
Concealing Spot Treatment
Ultra Sensitive Tint sk 30
After Sun Repair
Body Hydrating cream ja Body Wash koot 477ml ja matkakoot. Myyntiin jää koko 260ml. 
Shampoo
Hoitoaine
Deodorantti

Joitakin tuotteita on vielä saatavilla

Joitakin poistuvia tuotteita meillä löytyy vielä hyllystä ja niitä saa vielä maahantuojaltakin. Voin vielä niitä tilata, jos ehdottomasti jotain haluatte. Laittakaa siitä sähköpostia, tai soittakaa. Erittäin suosittu tuote oli Extra Firming Booster, mutta sen korvaa tuo Multivitamin Power Serum (110€) joka on hyvin kiinteyttävä ja sen lisäksi uv-säteilyn haittoja korjaava mitä ominaisuutta ei Extra Firming Boosterissa ollut. Skin Renewal Boosterin korvasi Overnight Retinol Repair, joka tuli myyntiin pari vuotta sitten. Ultra Sensitive Tint sk 30 korvaantuu SkinPerfect Primerillä sk 30 tai Sheer Tintillä sk 20. 

lauantai 16. syyskuuta 2017

Oskari Katajiston tunnustuksia

En ole aikoihin kirjoittanut blogijuttua lukemistani kirjoista, kun en ole löytänyt mitään erityisen säväyttävää. Luen kyllä jatkuvasti vähintään 3-4 kirjaa viikossa, mutta nyt kirjat ovat olleet niin keskinkertaisia ettei niistä ole juuri jäänyt kirjoitettavaa.

Teatteria tirkistelemässä

Luin viikonloppuna näyttelijä Oskari Katajiston elämäkerran nimeltään Tunnustuksia, jonka hän oli kirjoittanut yhdessä kirjailija Arto Leivon kanssa. Nyt en kerro tästä kirjasta sen takia, että se olisi niin hyvä vaan aivan päinvastoin. Kirja oli niin nolo ja suorastaan outo heppoisuudessaan, että se jätti minut miettimään niin sanottujen julkkisten ajatusmaailmaa. En ymmärrä miksi tuo kirja oli edes kirjoitettu. Sitä en usko, että niitä kirjoitettaisiin rahan takia, koska ymmärtääkseni kirjailijan palkkiot ovat niin huonot. Minä aloin lukemaan tätä kirjaa paremman puutteessa ja kun rakastan teatteria aihe kiinnosti minua. Olen yhden kerran nähnyt Oskari Katajiston näyttämöllä joskus 2000-luvun alussa ja se oli yksi parhaista näkemistäni näytelmistä. Näytelmän nimeä en muista, mutta Katajiston roolisuoritus Kustaa III oli aivan loistava. Siksi ihmettelenkin miten niin upea näyttelijä voi kirjoittaa noin turhanpäiväistä hömppää. Odotin edes kivoja juttuja teatterin arjesta, mutta en edes sitä iloa saanut.

Miksi julkisuus kiehtoo?

Ihmettelen eikö kukaan ollut oikolukenut tuota Katajiston tekstiä. Siellä toistettiin samoja asioita moneen kertaan, niin että parikymmentäsivua olisi lähtenyt kevyesti pois, kun ne oli kahteen kertaan. Jotkut asiat oli ilmeisesti hänelle niin tärkeitä, että niitä piti toistaa siksi. Hän kertoi kirjassa neljä kertaa miten häntä kutsuttiin naistenlehdissä Suomen Marlon Brandoksi. Muutenkin nuo muistelukset  suurista kehuista ja ylistyksistä oli lähes säälittäviä. Kirja oli myös suorastaan oppikirja siitä miten alkoholisti itse torjuu olevansa alkoholisti. Hän kyllä tunnusti, että alkoholi oli hänelle ongelma, mutta sitten rattijuopumus ja varoitukset ja potkut teatterista oli sitten jo muiden vika. Läpi kirjan hän yritti selittää ettei halua julkisuutta eikä olla julkkis. Miksi sitten pitää kirjoittaa kirja jossa paljastaa itsestään kaiken ja se kaikki oli ihan vailla sisältöä. Sen vielä ymmärrän, että alle parikymppiset haaveilevat julkisuudesta ja tähteydestä ihan lapsellisuuttaan, mutta miten viisikymppinen ammattitaitoinen mies jää siihen noin koukkuun. Ehkä se on sitä narsismia. 

Julkisuus on ulkonäkökeskeistä

Syy miksi julkkiselämä minua kovasti pohdituttaa on tämä ulkonäön merkitys, koska se on minun ammattiani.  Ulkonäköpaineet ovat teinitytöillä aivan mahdottomia, kun esikuvat on nuken näköisiä turhia julkkiksia. Suurin osa naisista päätyy julkisuuteen ulkonäkönsä takia ja se on minusta jopa alentavaa. Harvoin älykkö joka on aivan tavallisen näköinen nainen on mikään Seiskalehden ykkösjulkkis. Tästä tulee helposti vedettyä se johtopäätös, että kauneus ja äly ei asu samassa ihmisessä. Tätä mielikuvaa vastaan olen koko työelämäni taistellut. Älykäs ja fiksu ihminen voi olla hyvän näköinenkin. Valitettavaa on, että näkyviin pääsee eniten juuri nämä kauniit ja komeat tyhjäpäät. Tähän johtopäätökseen taas tulin luettuani tuon Katajiston kirjan.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Sateen vaikutukset ihoon

Tämä syksy on ollut ihan onnettoman sateinen. Puhun siitä usein asiakkaiden kanssa jotka ovat maanviljelijöitä näistä ympäristökunnista. Oma maanviljelykseni on ensimmäistä vuotta vuorattuna joten ihan omakohtaista tämä säätilan seuraaminen ei enää ole. Siitä ei kuitenkaan pääse varmaan koskaan eroon, että seuraan jatkuvasti mitä kulloinenkin säätila merkitsee maatalouden kannalta.


Onko sadevesi puhdasta?

Mitään virallisia tutkimustuloksia en ole sadevedestä nähnyt, mutta voisin kuvitella siinä olevan, vaikka mitä myrkkyjä ja likaa. En usko, että sadevesi iholle valumassa tekee mitään hyvää, vaikka se olisikin pelkkää puhdasta vettä ainakin se huuhtelee ihon omaa kosteutta pois samalla tavoin kuin suihkussa seisominen. Näin lämpimällä säällä kevyt tihusade tuntuu jotenkin hyvältä iholla ja pitäähän se sisäilman kosteusprosentinkin hyvänä. Pahinta on, jos on ihan kunnon sateessa ulkona ja pyyhkii moneen kertaan vettä pois iholta. Silloin suuri vesimäärä ja pyyhkiminen vie iholta hoitoaineet ja oman suojamekanismin. Suosittelisin suojavoiteeksi Barrier Repairia (62€) joka suojaa ihoa kaikelta ulkoiselta rasitukselta. Mielestäni kasvot kannattaa pestä ja kosteuttaa, kun tulee sisälle oikein kunnon vesisateen jälkeen. Iho kuivuu ja kiristyy sisällä olessa, kun siitä on oma kosteus huuhtoutunut pois.

Meikki suojaa ihoa

Meikki on erinomainen suojaava tekijä iholla. Sateellakin meikkivoide ja meikinpohjustusvoiteet suojaavat sadevedeltä. Ne tekevät iholle vettä hylkivän pinnan eivätkä päästä vettä ihon pintaan saakka. Tosin rankkaa ja pitkällistä sadetta nekään ei estä vaan huuhtoutuvat pois. Ulkotöitätekeville jatkuva sateessa olo on rasite iholle, niin kuin kaikki tuuli, lämmönvaihtelut, aurinko ja pakkanen. Nythän syksyinen sade on ollut ihanan lämmintä, mutta lokakuussa viimeistään sadevesi ja ilma lähentelee nollaa ja se ei tee iholle hyvää. Kova kylmä tuuli kostealle iholle on todella rankka kokemus ja altistaa ihon ohentumiselle, kuivumiselle ja couperosalle. Viimeistään siinä vaiheessa syksyä iho pitäisi suojata hyvin. Hydrablur Primer (82€) on väritön meikinpohjustusvoide joka sitoo ihon omaa kosteutta ja se on hyvä apu suojaamaan syksyn säiltä ulkotyöntekijöitä ja ulkoliikuntaa harrastavia. Kannattaa myös muistaa, että silloin, kun iho rasittuu päivällä erityisen paljon pitää yöksi olla hyvin hoitavia ja ravitsevia tuotteita.