tiistai 23. helmikuuta 2016

PowerBright tuotteet estävät pigmenttiläiskien syntymistä

Tähän aikaa vuodesta alkaa uv-säteily olla jo sen verran voimakasta, että pigmenttiläiskiä alkaa muodostumaan. Viisainta on ennalta ehkäistä pigmenttiläiskät, kuin alkaa hoitamaan niitä vasta myöhemmin. PowerBright hoitolinjassa on kolme tuotetta, jotka sopivat kaikille ihotyypeille. 

PowerBright hoitolinja uudistui noin vuosi sitten ja uudet tuotteet on otettu ilolla vastaan. Dermalogica on patentoinut oligopeptidi-34 raaka-aineen, joka rajoittaa tyrosinaasin toimintaa ja ehkäisee melaniinin muodostumista. PowerBright tuotteet perustuvat tähän oligopeptidi-34 vaikutukseen, mutta niissä on myös runsaasti kosteuttavia ja korjaavia raaka-aineita. PowerBright tuotteet sopivat kaiken ikäisille ja niitä voi käyttää ihon väriä tasoittavina tuotteina, vaikka varsinaisia pigmenttiläiskiä ei olekaan. Todella harvalla yli nelikymppisellä melaniinin muodostus on tasaista ja pienikin määrä aurinkoa tekee ihosta kirjavan. 

Tärkein tuote on C-12 Power Bright Serum (155€), jota käytetään aamuin illoin tehotippana joko koko kasvoille, tai vaan läiskäkohtiin. Suosittelen käytettäväksi koko kasvoihin, koska C-12 Serumin raaka-aineet heleyttävät koko kasvojen aluetta. Päivävoiteeksi tulee Pure Light sk 50 (107€), joka on hyvin ohut ja miellyttävä päivävoide ja sopii myös meikin alle. Tämä uusittu versio Pure Light sk50 voiteesta on kymmenenkertaa miellyttävämpi, kuin aikaisempi, vaikka aikaisempaakin kehuttiin kovasti. Pure Light sk 50 sopii päivävoiteeksi kenelle tahansa, joka haluaa tehokkaan suojan ja tasaisen ihon värin. Yökäyttöön tulee Pure Night (127€) joka on monelle mieleinen sekä yöksi, että päiväksi. Pure Night ei ole perinteisen täyteläinen yövoide, vaan ohut hyvin imeytyvä geelimäinen maito. Itse pidän tästä voiteesta kovasti.

PowerBright tuotteet sopivat kenelle vaan, joka haluaa vältellä auringon haittoja. Kolmen tuotteen systeemi on hyvin helppo noudattaa ja pigmenttiläiskät pysyy poissa.

12 kommenttia:

  1. Entäs Extreme C, se pulverimainen pigmenttiläiskien hoitoaine? Sain näytepakkauksen enkä oikein tiedä kuinka käyttää. Sanottiin että voi panna suoraan läiskän päälle, mutta eihän jauhe oikein siihen jää. Onko tämä uusi sarja, erityisesti C-12 Serumi tehokkaampaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Extreme - C on lopetettu tuote, mutta se oli erinomainen paikallishoitoaine. Ota jauhetta hiukan sormenpäähän ja taputa se pigmenttiläiskän päälle. Jauhe sulaa iholle ja imeytyy samalla eikä sen pidäkkään jäädä mitenkään näkyvästi, tai tuntuvasti iholle. Käytä näyte loppuun, koska tuote on tehokas.
      Tämä uusi C-12 Serum on tehokkain turvallinen pigmenttiä hajoittava tuote ja se on muutenkin erittäin miellyttävä. Suosittelen sitä lämpimästi tähän kevättalveen ihan kenelle hyvänsä, koska se tasoittaa ihon väriä ja korjaa auringon haittoja.

      Inkeri

      Poista
  2. Olen käyttänyt tätä Pure Nightia nyt kolme kuukautta hyvin tuloksin. Ennen ihoa kiristi ja ihan hilseili, nyt se on tasaisen kuulas ja kirkas. Myös uusittu Pure Light on erinomainen. Aikaisempi tuote oli aivan hirveää valkoista liimaa, kuten Inkeri mainitsikin.

    VastaaPoista
  3. Nuo kolme uutta PowerBright tuotetta on kaikki mukavia käyttää ja tehokkaita. Tuo aikaisempi Pure Light sk 50 sisälsi paljon titaanioksidia, joka helposti jätti ihon valkoiseksi eikä imeytynyt kunnolla. Itse en pitänyt siitä voiteesta, mutta sekin on niin makuasia. Moni asiakas osti sitä, kun se oli heidän mielestään ihana voide. Tehokas ja toimivahan se oli, mutta ei täyttänyt minun kriiteereitä helposta voiteesta. Emme juurikaan myynneet sitä ellei asiakas itse sitä pyytänyt.
    Nyt tämä uusittu versio on todella hyvin imeytyvä ja sopii kaikille. Meikinalusvoiteena Pure Light sk50 toimii myös hyvin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Huvitti tänään päivällä kun muistin tämän postauksen. Ensimmäistä kertaa viikkoihin aurinko paistoi.. Ihan niin kuin olis tiennyt mitä Inkeri kirjoitti;)

    VastaaPoista
  5. Aurinkoa ei kyllä ole usein näkynyt ainakaan tässä meidän korkeudella. Päivät on kyllä ihanasti pidentyneet ja kirkkaana päivänä huomaa kunnolla, että päivänvaloa on jo kuuteen asti illalla.
    Nykyään suositellaan, että uv-suojallista voidetta pitäisi käyttää ympäri vuoden. Itsestäni se tuntuu hiukan hätävarjelun liioittelulta, koska meillähän on välillä, niin totaalisen valottomia päiviä. Jossain Keski-Euroopassa on varmaan säteilyä pimeinpäänkin aikaan, mutta entäs meillä?
    Olen yrittänyt löytää aiheesta luotettavia tutkimuksia missä Suomen oloja olisi erikseen tutkittu, mutta niitä ei taida olla. Jos sellaiseen törmäätte, niin kertokaa. Sen olen huomannut, että Suomen olosuhteita on mahdotonta ymmärtää ellei täällä asu. Kun yrittää brittikouluttajalle kertoa meidän kuivasta sisäilmasta, niin heidän mielestään ei sisäilma voi kuivattaa, vaan sauna on kaiken syy.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Jostain luin että uv-säteilyä on ilmassa jos laittaa oman käden eteensä ja näkee sen, eli myös hämärällä on uv-säteilyä. Isompi ongelma on varmaan se että aurinkosuojaa laitetaan iholle aivan liian vähän eikä muisteta lisätä jos on vaikka rannalla. Vesi heijastaa uv-säteet tuplana takaisin eli iho saa kaksinkertaisen tykityksen säteitä.. Olen lukenut että vain n.joka kymmenes käyttää aurinkosuojaa asianmukaisesti, se on todella vähän. Joitain vuosia sitten vielä lain mukaan uva-suojaa ei tarvinnut laittaa aurinkosuojiin. Nämä säteet juuri menevät syvemmälle kudokseen tuhoten ihon omia proteiineja.. Teet Inkeri erittäin hienoa ja arvokasta työtä kun jaksat meitä muistuttaa aurinkosuojan säännöllisestä käytöstä. Siinä on monelle ihonhoidon ammattilaiselle opettelemista.

    VastaaPoista
  7. Paljoko kosmetologi saa palkkaa? Kannattaako kauneushoitolan perustaminen? Onko sun palkka suurempi kun Marin palkka ja sääteleekö joku laki Marin palkkaa ja pitääkö lisäks maksaa jotain muuta? Miten pitkät lomat kosmetologeilla on ja tulee niihin pidennyksiä kun on ollut kauan työssä? Entäs muut edut voiko saada auton firman kustantamana?
    Kannattaako opiskella kosmetologiksi vai kumpi tienaa paremmin maskeeraaja vai kosmetologi?

    VastaaPoista
  8. Mihinköhän tää anonyymi ajelisi tällä työsuhdeautolla? Tyhmiä kysymyksiä, sorry vaan

    VastaaPoista
  9. Ihan neuvoksi on tosi röyhkeää kysellä jonkun palkkatietoja. Hanki ensin perustiedot yrittämisestä ja mieti vasta sitten ammatin valintaa.

    VastaaPoista
  10. Kosmetologin palkka on kuussa 10000€. Työsuhdeautona on Ferrari ja lomaa voi huoletta pitää ainakin puoli vuotta.

    VastaaPoista
  11. Julkaisin tämän kommentin, koska näitä palkkakysely tulee aina silloin tällöin ja haluan ihan kirjallisesti ilmoittaa etten niihin vastaa. Pidän huonona käytöksenä kysyä kenenkään palkkaa. On ihan sama onko kyseessä yrittäjä, vai työtekijä palkka on jokaisen yksityisasia. Marin palkkaa kysytään minulta vielä useimmin ja se vasta hölmöä olisi, jos levittelisin Marin yksityisasioita.

    Ilmeisesti kommentoija on miettinyt ammatinvalintaa palkan perusteella. Se on aivan varma ettei kukaan Suomessa rikastu työteolla olet sitten yrittäjä, tai palkansaaja. Mieluummin kannattaisi etsiä työ jossa viihtyy ja jota tekee mielellään. Netistä varmaankin löytyy tietoa yrityksen perustamisesta ohjeita on Suomen Yrittäjien sivuilla ja Ely-keskuksessa. Niiltä sivuilta löytyy myös tietoa työntekijän palkkaamisesta ja maksuista joita pitää palkan lisänä maksaa. Pienyrittäjällä on lomaa sen verran, kun varallisuus antaa myöden. Ensimmäinen viisivuotta meni minulla ilman lomaa ja nykyisin pidän noin kolmeviikkoa lomaa yleensä viikon pätkinä. Jos haluat kouluttautua kosmetologiksi, tai maskeerajaksi niin niillä aloilla ei ole palkkatyötä, vaan yrittäjyys on ainoa vaihtoehto. En tunne muita oman alani työnantajia, kuin itseni suurin osa kosmetologeista on tuolinvuokralaisia.
    Perehdy tuohon yrittäjyyteen ensin ja harkitse tarkkaan onko se sinulle oikea homma.


    Inkeri

    VastaaPoista