torstai 11. helmikuuta 2016

Turvotus näkyy eniten silmäluomilla

Turvotus on asia mihin lähes kaikki naiset törmää jossain elämänsä vaiheessa. Se on myös huomattavasti yleisempää naisilla, kuin miehillä ja tähänkin taas vaikuttaa hormonitoiminta. Aineenvaihdunta heikkenee iän myötä ja nestettä kerääntyy elimistöön entistä enemmän. Suurimmalla osalla turvotus näkyy ensin silmäluomilla ja vasta paljon myöhemmin alkaa jalat ja sormet turpoilemaan. Silmien ympärillä turvotus on lähinnä ulkonäköhaitta, mutta se nopeuttaa luomen valumista näkökentän päälle ja silloin tarvitaa plastiikkakirurgia.

Aloin tätä turvotusasiaa miettimään oman kokemukseni takia. Aineenvaihdunnan toiminta on periytyvää ja jos äidillä on paljon turvotusta melko varmasti sitä on myös tyttärellä. Omalla äidilläni on selvä turvotustaipumus ja odottelen milloin se iskee täysillä minullekin. Muusta turvotuksesta en vielä kärsi, mutta yläluomella on jo nestepussi varsinkin aamuisin. Nyt vasta tuolla Vietnamin matkalla tajusin turvotuksen määrän. Jo ensimmäisen viikon lopulla huomasin, että nestepussi oli täysin poissa ja siitä ymmärsin kuinka paljon sitä todella oli ollut. Olin ja olen vieläkin ihmeissäni mistä turvotuksen häipyminen johtui. Kyse täytyy olla suolasta, koska turvotus palasi Suomessa parissa päivässä. Ihonhoitoni oli samaa, kuin ennenkin ja tuon jatkuvan hien valumisen olisi luullut rasittavan silmäluomia vielä enemmän. Alkoholiakin käytin huomattavasti enemmän, kuin kotona. Kotioloissa menee muutama kuukausikin etten maista mitään alkoholia ja nyt matkalla join viiniä lähes joka ilta. Alkoholi on ihan pahin turvottaja suolan lisäksi. Niissä vietnamilaisissa ruuissa suolaa oli tuskin ollenkaan, kun maku tuli muista mausteista. Suomessahan on piilosuolaa ties missä ja itse tykkään käyttää näitä uusia sormisuoloja joten suolan syönti on kotioloissa, vaan lisääntynyt. Nyt siis pitää varoa suolaa ihan tietoisesti.

Turvotukseen voi vaikuttaa vain vähäisesti kotihoitotuotteilla, mutta Nanolift hoito on ihan ilmiömäinen turvotuksen poistaja. Pahatkin silmäpussit häipyy muutamaksi viikoksi ja kasvot kapenee silmin nähtävästi. Yleensä turvotusta on koko kasvoissa, jos se silmäluomilla on voimakasta, mutta kasvoilla turvotusta ei niin helposti huomaa. Extra Firming Booster (84€)tehotippa on Dermalogican kiinteyttävin tuote ja se samalla vilkastuttaa myös aineenvaihduntaa. Samoin tuo Age Reversal Eye Complex (79€) silmänympärysvoide yökäyttöön kiinteyttämisen lisänä vähentää myös silmäpusseja. Meidän tarjoamista menetelmistä paras vaihtoehto on säännöllinen Nanolift 4-6 viikon välein ja sen lisäksi kotikäyttöön nuo yllä mainitut tuotteet. Lisäksi kannattaa miettiä tuon suolan määrää, jos sitä voi vähentää. Muistakaa kuitenkin, että me suomalaiset tarvitsemme ylimääräistä jodia ja meidän tavallinen suola on sen takia jodisoitu. Jodi estää kilpirauhasongelmia ja sitä ei saa Suomessa luontaisesti siksi sitä lisättiin suolaan jo viisikymmentäluvulla. Tätä jodisuolaa ihminen tarvitsee pienen määrän, mutta nuo ulkomaiset gourmetsuolat ovat turhia ja niiden määrää kannattaa harkita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti