perjantai 5. helmikuuta 2016

Vietnamilaisia kauneusihanteita ja ihonhoitotapoja

Joka maassa, tai ainakin maanosassa on omat perinteet ihonhoitoon ja kauneuskäsitykset muuttuvat vallitsevan muodin mukaan. Nykyisin amerikkalaiset luovat muodin ja sitä seuraa joka maailman kolkka, mutta on jotain omaakin vielä jäljellä.

Erikoisuus kauneusihanteissa on se, että hampaat halutaan mustata. Tämä on ollut vallitseva tapa vielä viisikymmentävuotta sitten ja vielä nykyisinkin Vietnamin pohjoisosan vuoristokylissä. Ihmiset pureskelevat määrättyä kasvia ja tuhkaa, jotka mustaavat hampaat. Heidän mielestään vain koirilla ja paholaisilla on välkkyvän valkoiset hampaat. Minä taidan olla sen verran kissan sukua, että haluan pitää omat valkoiset hampaani ja mieluusti valkaista niitä hiukan lisää. Suhtautuminen rusketukseen ja ihon väriin on hyvin vastakkainen eri maan osissa. Meillä halutaan rusketusta ja aasialaiset valkaisee ihoaan kaikin keinoin. Suurin osa aurinkosuojavoiteista sisältää pigmenttiä hajoittavia aineita. Tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla olen nähnyt todella monia minulle tuntemattomia hoitotuotteita, jotka ovat ihoa vaalentavia. Mikäli sisällysluettelon oikein ymmärrän ne sisältävät hydrokinonia, joka on erittäin tehokas ihoa vaalentava aine. Sitä on ollut 80-luvulla meilläkin myytävissä voiteissa, mutta nyt se on kielletty Suomessa ja kai koko EU:ssa. Hydrokinoni on hyvin allergisoiva ja aiheutti aikoinaan paljon ihoreaktioita. Dermalogican PowerBright tuotteet ovat erittäin suosittuja Aasiassa, koska ne sopivat herkällekin iholle. Muutenkin Aasia on suuri myyntialue Dermalogicalle, mutta Saigonissa se ei ole tullut vastaan. Vietnamissa on ihan kotitekoinen aurinkosuoja-aine, koska ihon vaaleus on tärkeää köyhimmissäkin maaseutukylissä. Joskus tv:ssä näkee, että aasialaisilla on kasvoilla jotain valkoista jauhoa. He jauhavat tanakapuuta ohueksi jauhoksi ja sekoittavat siihen vettä ja tämä puuro levitetään kasvoille. Se kuivuu nopeasti harmaaksi kerrokseksi, joka on erittäin suojaava. Hieno kehitelmä saada halvalla tehokas suoja ihoa turmelevalta säteilyltä.

Kylvyt ja hieronnat ovat erittäin suosittuja ja näitä hoitopaikkoja on sadoittain. Hotellimme pääovelta katsoessa näkyy kuuden eri hierontapaikan mainokset. Lähes joka päivä olemmekin niitä hyödyntäneet ja ne ovat ihan ällistyttävän halpoja. Puolentoistatunnin tehokas kokohieronta maksaa noin 15€ ja hiusten pesu ja kasvohieronta sen yhteydessä maksaa 7€. Tuo hiustenpesu-ja kasvohierontasysteemi on oikein mukava ja ammatillisesti kiinnostava. Asiakas ei istu pesupaikan edessä, vaan heillä on hierontapeti, jossa maataan selällään ja pää on lavuaarin päällä. Asento on mukava ja siinä on helppo rentoutua. Samalla, kun hiukset pestään kastellaan ja puhdistetaan myös kasvot. Ensin tehdään tehokas kasvohieronta, joka oli hyvin ammattimaisesti tehty eikä itse keksittyä huitomista. Sen jälkeen hän otti kylmästä kurkusta pitkiä suikaleita höylällä ja asetti kurkkuviipaleet kahteen kerrokseen kasvoille. Niiden viileys ja raikkaus tuntui erittäin hyvältä. Kurkut sai vaikuttaa sen ajan, kun hiuksia pestiin ja päänahkaa hierottiin. Toimitus kesti noin kolmevarttia ja tulos oli raikas, puhdas olo. Nyt ymmärrän tuon kurkun merkityksen, joka on ikuinen vitsin aihe kasvohoidoissa. Kurkun tarkoitus ei tässä yhteydessä ole vaikuttaa ihonhoidollisesti, vaan sen viileys ja tiivis asettuminen iholle antaa hoitovaikutuksen. Sekin on hieno konsti saada halvalla ja yksinkertaisesti hyvä vaikutus.

Ihan näiden hierontamahdollisuuksien takia kannattaa Vietnamiin tulla. Se on suuri lisäplussa Aasian maille, että näissä on tarjolla hoitoja pieneen hintaan. Euroopan hintatasossa ei ikinä pysty kilpailemaan näiden hintojen kanssa. Tietysti hierojan työ on raskasta ja palkka ei ole ihmeellinen, koska hinnat ovat niin halpoja. Itse ainakin yritän antaa kunnon tipin, että itse työntekijä saa varmasti maksun. Tippikulttuuri täällä onkin yksi palkan osa, joka paikassa mainitaan tästä tipistä ellei sitä itse muuten hoksaa. Voi olla, että osassa hierontafirmoja saa muitakin palveluja, kuin pelkkää hierontaa. Nämä paikat missä me olemme käyneet ovat kuitenkin olleet ihan asiallisia. Muutenkaan prostituutio ei ole missään näkyvissä. Thaimaassahan se on näkyvissä jatkuvasti ja joka paikassa. Se onkin suuri plussa Vietnamille ettei tyttökauppaa käydä joka kadulla. Kyllä sitä haluava varmaan nekin paikat löytää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti